Olethan lähiseudulta?

[Nelli Pikkuvaltikka]

Valitettavasti en ole monenkaan lähiseudulta. Enkä ehkä oikeastaan haluaisikaan olla? Toisinaan luettuani deitti-ilmoja totean tämän monesti. En halua olla lähiseudulta, sillä mitä hankalampi välimatka tilanne, sitä selkeämmin näen onko joku itselleni koko matkan arvoinen. Jos välimatka on lyhyt, tutustuminen liian helppoa ja kumpikaan ei tule haastetuksi millään tavalla - tustustuuko siinä ollenkaan toiseen? Jos kaikki on helppoa, ei tutustuessa välttämättä törmää toisessa niihin puoliin, jotka tulevat esiin vain silloin kun elämä on vaikeampaa. Siihen on syynsä miksi tykkään junantuomista ja muista muuttolinnuista - tiedän että ne kestävät muutoksia ja osaavat toimia hankaluuksien edessä. Minua ei tietenkään kotikaupungistani saa kovin kauas muuttamaan, mutta se on minun valintani. Toisaalta se on myös seuralaiseni valinta - olenko minä sen arvoinen?

-

Toki se olisi helpompaa jos kaikki mahdollinen löytyisi käden ulottuvilta mutta siinä juuri onkin tämän kysymyksen kompa. Jos kaikki löytyy aivan käden ulottuvilta niin katoaako hauskasta seuranhausta ja tikkaripelistä sen hohde? Mitä kävisi kipinälle ja motivaatiolle jos voin vain kävellä naapuriin ja pyytää piiskaa tai pyöräillä lähimmän subin luo ja käskeä keittämään kahvit ja lämmittämään saunan? Ei, tuo nopean ja helpon matkan maailma ei ole minua varten. Kaipaan tutustumista varten sen että jokainen teko toista kohtaan on valinta, päätös upottaa aika ja huomio siihen ihmiseen. Toki tässä täytyy myös ottaa huomioon se että allekirjoittanuthan nyt löytää eläimiä, lapioita ja muita elämän suuria aarteita ihan vaan pelaamalla tikkaripelejä ja seikkailemalla ties missä milloinkin - ehkä on ihan hyvä että kaikki löydöt eivät ole naapurista, sehän olisi jo liian utopistinen ajatus? (Niin siis edelleen, Nellin kultti ja Nellilandia valtio ois se dream come true..)

Monille kuitenkin matka on iso rasite, toisille se on este ja jotkut kokevat sen vääränlaisena vaivana. "Jos mun pitää matkustaa junalla vaan saadakseni p.." - on valitettavasti lause jonka olen kuullut paritkin kerrat. On myös olemassa ihmiset, joille vaikkapa oman auton ajaminen on suuri ele ja sitä ei ihan kenen tahansa takia tehdä - pitäisikin siis ehkä kysyä: "Ethän ole ihan kuka tahansa, vaan joku matkan arvoinen?". Sitten on vielä se aika, kaikilla ei sitä ole ja joillekin matkustaminen on sen hukkaamista. Elämäntilanteethan vaikuttaa varsin paljon siihen mitä vastataan tai kysytään kun tullaan välimatkoihin - lopulta "olethan lähiseudulta" saattaa tarkoittaa toiselle 300km ja toiselle 50km sädettä (laita nollia perään tai vähennä, oman maun mukaan). Toiset toivoo löytävänsä sen kuumis naapurin jota sais yhteisen saunavuoron jälkeen vähän lämmitellä lisää ja jotkut taas ovat kinkysti sen verran kaapissa etteivät halua lähellekään omaa naapurustoa deitti-ilmoissaan.

Jos joku sitten onkin sen matkan arvoinen ja juttu jatkuu yhteisen katon alle, on itselleni aika tärkeää tietää jo melkein alkutaipaleella että "mitäs jos..?", vaikka se tapahtuisi vasta pidemmän ajan myötä. Olen aina rakastanut leikkejä, joissa joku kysyy: "Mitä tekisit nyt jos.." ja muiden tehtävä on vastata, josta seuraa pohtiva keskustelu siitä kenen tapa olisi toimivin ja mitä et ehkä itsekään huomannut. Joten ei, sitä että "mitä jos" ei voi miettiä _vasta sitten joskus_. Mitä jos - vastauksia on oltava ehkä noin kolme, joita on siinä sitten mutusteltu niiden ajan kuluessa tehtyjen matkojen yhteydessä. Matkanteossa on myös se hauskuus, että sitä tehdessä ei voi tehdä muuta kuin ajatella - mikäpä olisikaan otollisempi hetki kirjoittaa se pitkä analysoiva sepustus luotetuimmalle läheiselle ja kysyä että olenko mä nyt aivan sekaisin kun istun taas täällä kulkupelissä kohti sitä tai sieltä kotiinpäin. Matka on myös aikaa prosessoida ja käsitellä, sillekin siis on aika nepsysti selkeä syy miksi minä pidän junista ja busseista - saan jäsentää ajatuksiani yksin, rauhassa. Matkustaessa ei voi keskittyä muuhun kuin menemiseen tai tulemiseen - hyvää aikaa siis analysoida omia tulemisia ja..

-

Mulla ei ole ajokorttia, voisi siis kuvitella että olisin aina hakenut sitä naapuria tai korkeintaan paikallisbussin päässä asuvaa yökyläkumppania. Ei suinkaan kun minä olen etsinyt vain kemiaa ja niitä tyyppejä, jotka on oman matkanteon arvoisia tai panostavat muhun saman vaivan verran. Itselle seuranhaussa painaa enemmän kemia ja se, miten elämäntilanne tai kinkypalaset loksahtaa kohdalleen, sillä ei ole mulle väliä kuka matkustaa ja mihin asti, jos nuo muut kohdat osuu ja uppoaa. Olen itse matkustanut mm. päälle 300km, 200km, 50km ja 3km matkoja täysin vaivatta, koska motivaatio matkaan ja matkan syy on ollut sen arvoisia. Mua on myös noudettu autolla ja viety muualle, on annettu kyyti asemalle tai haettu töistä, kuskattu kotiin yömyöhällä ja peitelty petiin - näitä kaikkia matkoja arvostan suuresti ja toivon että niiden tekijät eivät kadu matkojaan. Tottakai haluan olla matkan arvoinen, vaikka matkat jäisivätkin vain pariin kertaan. Monesti on myös käynytkin niin, että välimatka on ollut matkustamisen arvoista vain pari kertaa, harvoja retkiä olen itse jatkanut niin pitkään että matkoja olisi kolmea enempää. Matkan merkityksen menetys on myös aina se riski, jonka jokainen matkaan lähtijä joutuu ottamaan seuraa hakiessaan. Matka, on aina valinta, jonka jompi kumpi tekee sen tiedon pohjalta, mitä toinen itsestään antaa.

~Nelli
Kannattaako Nellilandiaan matkustaa? Se on kysymys johon vain siellä käyneet osaavat vastata.
Ehkä itse matka onkin osa koko iloa ja tikkareiden lumohehku katoaa heti kun ne saa käsiinsä.
Tiedätkö mitä menetät, jos et lähde matkalle? Oletko valmis siihen, että joku muu saa sen?
Vain matkalle lähtemällä saat vastaukset siihen, mitä siitä koko matkasta voittona saat.
Vain matkaamalla tiedät, mitä olet lopulta valmis menettämään. Vai oletko?

[Mr Birch]

Toki se olisi helpompaa jos kaikki mahdollinen löytyisi käden ulottuvilta mutta siinä juuri onkin tämän kysymyksen kompa. Jos kaikki löytyy aivan käden ulottuvilta niin katoaako hauskasta seuranhausta ja tikkaripelistä sen hohde? Mitä kävisi kipinälle ja motivaatiolle jos voin vain kävellä naapuriin ja pyytää piiskaa tai pyöräillä lähimmän subin luo ja käskeä keittämään kahvit ja lämmittämään saunan?

Kun ajattelee sitä aikaa, kun itsellä alkoi kiinnostus herätä näihin kuvioihin, niin osu ja uppos. Ostin ensimmäisen piiskan (lue: raipan) kotikylältä, vieläpä tyttöjen jumppamaikalta, joka sivubisneksenä hoiteli urheiluliikettä (ml. hevosurheilu). Ehkä siinä maailma ilmoitti nuorukaiselle, että vänta lite.

Toiset toivoo löytävänsä sen kuumis naapurin jota sais yhteisen saunavuoron jälkeen vähän lämmitellä lisää ja jotkut taas ovat kinkysti sen verran kaapissa etteivät halua lähellekään omaa naapurustoa deitti-ilmoissaan.

Kukaanhan ei usko eikä käytä mallinaan tarinallisia kinky-videoita & elokuvia, mutta niissähän homma käy taloudellisista syistä just näin. Living next door to Alice.

Matkanteossa on myös se hauskuus, että sitä tehdessä ei voi tehdä muuta kuin ajatella - mikäpä olisikaan otollisempi hetki kirjoittaa se pitkä analysoiva sepustus luotetuimmalle läheiselle ja kysyä että olenko mä nyt aivan sekaisin kun istun taas täällä kulkupelissä kohti sitä tai sieltä kotiinpäin. Matka on myös aikaa prosessoida ja käsitellä, sillekin siis on aika nepsysti selkeä syy miksi minä pidän junista ja busseista - saan jäsentää ajatuksiani yksin, rauhassa. Matkustaessa ei voi keskittyä muuhun kuin menemiseen tai tulemiseen - hyvää aikaa siis analysoida omia tulemisia ja..

Kuitti. Paikallisjunakin voi riittää tähän ja toisaalta: olen joskus kävellyt kohtalaisen matkan session jälkeen, kun paikallisena vaihtoehtona olisi ollut todennäköisesti savolainen (anteeksi) taksikuski.

Mr Birch
...pisin matka on joskus se, jonka varresta löytyvät parhaat piiskat...

[Pikkupöllö]

Oma kokemukseni on, että etäisyys lähinnä haittaa tutustumista. Jos olisin elänyt tarpeeksi lähellä tavatakseni esim pari kertaa viikossa, niin elämäni parisuhdenoka olisi todennäköisesti jäänyt tekemättä. Mutta matkan päästä  tutustuessa erinäiset ongelmat huomasi vasta, kun oli jo muutettu yhteen ja rahat kiinni talossa.

Nyt, kun kerrankin on samalla paikkakunnalla, on ihanaa miten ei ole ollut kiirettä edetä. Sillä jos matka-aika lasketaan tunneissa, niin eihän sitä loputtomiin jaksa, vaan aika äkkiä alkaa miettiä "entä jos". Nopeammin kuin ehkä oikeastaan olisi valmis siihen isoon askeleeseen, joka on sitä isompi silloin kun seudun vaihdon myötä muuttuu koko muukin elämä.

Olen oppinut arvostamaan sitä, toisesta näkee suhteellisen äkkiä myös arkea. Erityisesti ennemmin kuin muutetaan yhteen.

[MikkoMystikko]

Mulla ei oikein koskaan ole ollut autoa, ja vanhalla kortilla ajoin pakua viimeksi 15+ vuotta sitten kun tulin tänne pk-seudulle. Eli julkisilla ja jalan. Mutta etäisyys ei varsinkaan nykyään internetin aikana ole mulle mikään ongelma, ei yhtään. Tapasin täällä baarin kautta erään ihan loistavan naisen, ja me oltiin kuin luotuja toisillemme, mutta ikäero oli hälle ja ehkä mullekin aavistuksen liikaa sydämen paloon sillä lailla, joten me ollaan vaan sydänystäviä

Mutta ton pointti on, että hän asui yli tunnin matkan päässä mun sijainnista, ja se ei ole matka eikä mikään, varsinkaan kun voidaan yöpyä toistemme luona jos hällä on aikaa. Menisin vaikka Lappiin asti hänenlaisia tapaamaan aina välillä, julkisilla. Ja se vuorokauden yhteen suuntaan kestävä junareissu on tosi puuduttava jos ei ota sitä 200+€:n makuuhyttiä, mutta kyllä mä sinnekin julkisilla noin matkaisin jos siellä olis mun sydänystävä tai se joka vaan on rakkaus eli supervoima ja mä aistin sen.

Mutta, näin semi-raajarikkona on kiva kun tapaa naisia lähellä ja joilla on auto tai muuten vaan terveet jalat ja osaa käyttää julkisia. Ja kyllä mäkin voin kävellä pari kilometriä tai vähän enempi päivässä vielä nykyäänki...

[subbariM]

 

[Pohjoisalien]

Mä oon tottunu matkustamaan julkisille. 2 tunnin matka on lyhyt. Oon myös toisaalta tyytyväinen, ettei ainakaa toistaseks omalla kotikentällä oo ihan mahottomasti porukkaa. Tai jos on, niin ovat piilossa. Se heille suotakoon. Tykkään ajatuksesta, että kaikenmoinen seikkailu on täysi irtiotto arjesta, ihan eri kaupungissa. Oon myös sillee itsekäs, et tykkään käydä eri kaupungeissa iha vaikka nopeallakin visiitillä.

Toki reissaaminen eri ihmisten luo vaatii suunnittelua, ja välillä myös enemmän rahaa. Lähijunalippu maksais vähemmän ku julkisen liikenteen liput toiselle puolen Suomea. Pidemmälle suunnatessa pitää myös miettiä nukkumishommat. En ainakaan ekoilla tapaamisilla haluais jäädä puolituntemattoman nurkkiin nukkumaan, vaikka kemiat kohtaiskin. Itselle ainakin ihan turvallisuuskysymys, kunnes tunnetaan paremmin.
Se käytetty aika on kans iha oikea realiteetti. Varsinkin julkisilla matkustaessa siel kulkuvälineen lähtöpaikalla ois hyvä olla vähä etukäteen. Jos sit itse tapaamispaikasta onki haastavampi kulkea vaikkapa asemalle, joutuu lähdön tekemään mahdollisesti jo hyvinkin paljon ennen itse reissua. Tää kaikki on pois siitä ajasta, minkä vois käyttää touhuumiseen.

[Halinoita]

Etäisyys on minusta mitä suurimmassa määrin suhteellinen käsite. Joillakin alueilla ihmisiä on enemmän, niin lyhyemmälläkin etäisyydellä löytyy kymmenittäin potentiaalisia kumppaneita tai leikkikavereita, mutta sitten taas kasvukeskusten ulkopuolella matkaa yhdenkin potentiaalisen tyypin luo tulee helposti paljon. Toisaalta suhteellisuus näkyy myös siinä, kuinka iso haaste etäisyys on: jos molemmat haluavat tavata ja ovat valmiita juttuun panostamaan, liikkumaan vuorollaan tai tulemaan puolitiehen, isokin välimatka on kirjaimellisesti järjestelykysymys (toki järjestely voi olla isotöistäkin, jos sitoumukset tiiviitä ja aika kortilla). Sitten taas jos välimatka, oli se minkämittainen hyvänsä, on toiselle tai molemmille ylivoimainen ongelma, niin leikkiin ei ehkä kannata ryhtyä laisinkaan...