Pyhyys

[Lyydia]

Pyhää on mulle monenlaiset asiat, monenlaisilla tavoilla. Jos ei puhuta periaatteista tai arvoista tai muuten erityisistä asioista sinänsä, vaan pyhän kokemuksesta, niin mä koen pyhyyttä esimerkiksi joissain paikoissa ja kohtaamisissa. Esimerkiksi joissain vanhoissa rakennuksissa, kirkoissa tai muissakin, tunnen sellaista energiaa, joka voi alkaa itkettämään. Jotain yksittäistä ihmistä suurempaa olemisen ydintä tiivistyy sellaisiin paikkoihin, ja sen kokeminen on mulle huimaavan tuntuista.

Kohtaamisissa, seksuaalisissa tai ei, tunnen välillä sellaista mitä mä en osaa nimittää muuksi kuin pyhäksi. Sellaista puhuttelua, hyvyyttä, taas jotain yksittäistä ihmistä suurempaa, ikiaikaista, jotain missä liityn vuosituhantiseen ihmisyyteen ja transsendenssiin, Jumalaan. Joo, esimerkiksi kurkkupano voi olla mulle sellainen kokemus. Eikä sitä sen enempää voi selittää, koska pyhä on myös jotain, mille ei ole sanoja.

[MikkoMystikko]

Luonto ja eläimet, mutta todellakin myös kasvit ja sienet ja muut öttimörriäiset. Jos otan luontokappaleen hoitaakseni niin kyllä hoidan sitä, ja annan sen elää mahdollisimman sille luontaista elämää niissä puitteissa mitä tarjoan. Tätä moni ennen pitämäni lemmikkieläimen pitäjä tuntuu vierastavan, kun se on "vaarallista lemmikille", mutta yhtä lailla mä vierastan tuollaista keinotekoista ajattelutapaa luontokappaleeseen.

Isoperseiset naiset. Pahoittelut sanavalinnasta, mutta tuo osa naisessa on jostain syystä pyhä mulle. Jos naisella on iso takamus mutta pukeutuu housuihin joissa pakaroiden välin muoto piiloutuu sen kankaan taakse niinkuin ei kunnon leggingseissä eikä varsinkaan joogahousuissa, niin mä katson että jaha, siellä ei kunnioiteta omaa pyhää alttaria kunnolla. Kiitos Mr. Birch:ille kun avasit tämän aiheen Suomen historiaa täällä joskus ^^

Vaikka olen aika henkinen, niin sielu (jonka olemassaolon Tiedän) ei ole mulle juurikaan sen pyhempi kuin tämä fyysinen osa todellisuutta, johon se sielu kyllä pääsee käsiksi aina halutessaan. On sitten eri asia haluaako se, mutta joo. Muutenkaan henkiset asiat eivät ole mulle yleensä sen pyhempiä kuin muutkaan, maallisemmat asiat, ja jos ei ole täällä eläessään kosketuksissa maalliseen jollain "mutta kun mä olen henkinen" -verukkeella, niin ei elä sellaista elämää jonka mä katson hyväksi. Ellei sitten ole joku aito mestari tyyliin ehkä.

Rakkaus, on mulle aika pyhä juttu, muttei dogmaattinen sellainen, eikä mikään rakkaus jota viihdeteollisuus tai mikään kulttuuri yrittää iskostaa meille. Ei, vaan se rakkaus mikä on luonnostaan ehkä vähän kaikkialla.

Ja sitten, seksikin voi olla pyhää, mutta itse en ole aina pyhittänyt sitä asianmukaisella kunnioituksella, ainakaan kun olen harrastanut sitä vain itseni kanssa. Silloin se ei ole hyvä juttu. Samoin nään BDSM-sessioinnin, jonka koen myös voivan olla hyvinkin pyhää vaikka tekisi veri-ja eritejuttuja, ja ehkä juuri silloin mulle, mutta se että ottaa ne veret ja eritteet mukaan sessioon ei todellakaan tee siitä automaattisesti pyhää mulle.

...

Mitä pyhyys on mulle? Se on kunnioitusta, tilan antamista, ja sitä ettei saastuta todellisuutta sellaisilla asioilla jotka ei kuulu sinne pahemmin. "Mutta kaikkihan on todellista." Niin on. Mutta me ollaan todellisuutemme luojia ja työstäjiä, joten meillä on se voima ja valta Valita miten hoidamme tätä todellisuuttamme, ja sen mukana tietty se vastuu siitä. Siitä ei kannata tehdä numeroa, se on tullut mulle luonnostaan niinkuin nämä asiat muutenkin.

Ja hienoa lukea että monella muullakin tässä ketjussa luonto on pyhää ^^ kiva! Pahoittelut ylipitkästä vastauksesta, mutta tykkään puhua (kirjoittaa) suuni puhtaaksi, ja täällä netissä se on turhan helppoa. Ehkä mun pitäisi pyhittää nettikirjoitteluni harkitummin...

[irhe]

Jos naisella on iso takamus mutta pukeutuu housuihin joissa pakaroiden välin muoto piiloutuu sen kankaan taakse niinkuin ei kunnon leggingseissä eikä varsinkaan joogahousuissa, niin mä katson että jaha, siellä ei kunnioiteta omaa pyhää alttaria kunnolla.

Tulipa tästä mieleeni ihan päinvastainen näkökulma tai ajatusleikki. Yhteisön pyhimpiähän on iät ajat myös pidetty hieman salaisuuksien verhon takana, poissa tavan kuolevaisten silmistä: rituaalit ovat kuuluneet tietyille henkilöille, pyhiä kirjoja ei alkujaan tahdottu rahvaan luettavaksi, jne. Eikö se kankaaseen verhoaminen voisi nimenomaan alleviivata pyhyyttä? Että tämä osa minua on niin pyhää, niin tärkeää, että se paljastetaan vain niille, jotka näkevät vaivaa sen eteen, eikä se kuulu kaiken maailman mikkomystikoiden silmille.

[Kontio]

Kiitos Mr. Birch:ille kun avasit tämän aiheen Suomen historiaa täällä joskus ^^

Kiinnostaisi tietää tästä myös, koska ns. resonoi!

Mitä pyhyys sinulle tarkoittaa? Mitkä asiat koet pyhiksi vai koetko mitkään? Voiko sessio olla pyhä? Onko jokaisessa ihmisessä jotain pyhää mielestäsi? Onko jotkut rakennukset, kaupungit, luonto pyhiä? Jos ovat niin miksi?

Pyhyydestä tulee mieleen "erillinen" ("separate") jonka olen kuullut "sacred"-sanan etymologiseksi juureksi. Tuon linssin läpi tarkasteltuna ajattelen joitain esineitä, joita pidän erillään arkitavaroista ja kohtelen sellaisella kunnioituksella, joka tuntuu luonnostaan kuuluvan asiaan.
Toisaalta tulee myös mieleen "pyh, hä". Pötyä, en tajua. Tuskin suomalaisen sanan juuri kuitenkaan, mutta hassu linssi silti.
Koen kyllä luonnon pyhänä. "Jumala on kaikkialla ja kaikissa", no, niin on luontokin. Yhtä ja samaa, kenties. Panteismia. Ei kovin "erillistä", ennemminkin sen vastakohtaa. Kaiken yhteen kokoava synteesi, iso kokonaiskuva, mukana pienimmässäkin partikkelissa.
Ihmisten silmissä kyllä näkee pyhän. Luonto se sielläkin kuiskii.

Muiden vastauksista tulee mieleen myös kalliomaalaukset ja sen tapaiset asiat, jotka muistuttavat elämän ja kulttuurin jatkumosta. Toki myös kaiken maailman temppelit, pyramidit joka mantereella.
Käy myös mielessä, että mikä sitten on epäpyhää... kärpänen? Uloste? Miksi olisi?
Mutta tuo saa ajattelemaan, että ehkä pyhä/epäpyhä on vähemmän asia, kuin tapa kohdella asiaa. Asioita voi kyllä kohdella "epäpyhällä" tavalla, kuten "pyhälläkin".

Sessio voi kyllä hyvinkin olla pyhä. Sessio on "erillinen", arkitodellisuudesta erotettu asia - siinä tuo enkun etymologia toteutuu. Lineaarinen aika tavallaan lakkaa olemasta, on vain nykyhetki. Se on pyhinä pidettyjen seremonioidenkin taustalla oleva ajatus. Mircea Eliade puhui "ajattomasta ajasta", johon siirrytään rituaaleja tehtäessä. Tehdään, kuten on tehty "ennen aikaa"; tehdään, kuten sankarit, jumalat ja muut arkkityypit ovat tehneet. Ei sovi soveltaa ja keksiä uusia asioita - se on kehitystä, se on syklisestä ajasta lineaariseen aikaan irrottautumista, historiaan putoamista.

Sessio voi olla pyhä. Arkkityypeille antautumista - hallitsija, alistuja. Täydellistä luottamusta.

Miksi jotkin asiat, tai kaikki asiat, ovat pyhiä?
Tiedä häntä. Kaiken suuruus, kenties. Kaiken monimutkaisuus, ehkä. Elämästä vapaat galaksitko tyhjiä ja merkityksettömiä... vaiko henkeäsalpaavia, täynnä merkitystä.
Miksi ihmiset saavat pyhän kokemuksia?
Aivoissa on selvästi jotain, mikä mahdollistaa sen.
Miksi?
Entä, jos sen kieltää ja siitä luopuu?
Onko historiassa esimerkkejä siitä, kun näin on käynyt?

Onko pyhän kokemus edellytys hyvälle elämälle?

[Mr Birch]

Kiitos Mr. Birch:ille kun avasit tämän aiheen Suomen historiaa täällä joskus ^^

Kiinnostaisi tietää tästä myös, koska ns. resonoi!

Mikko saattoi tarkoittaa kirjoitustani Artikkelit-osiossa otsikolla "Pääsiäisporsaat eli lehti suomalaisen rituaalipiiskauksen historiasta" vai olikohan hänellä jokin muu juttu mielessä.

Mr Birch

[MikkoMystikko]

Kiitos Mr. Birch:ille kun avasit tämän aiheen Suomen historiaa täällä joskus ^^

Kiinnostaisi tietää tästä myös, koska ns. resonoi!

Joskus ehkä 50-200 vuotta sitten, täällä Suomessa oli joku uskonnollinen ryhmä, jossa pääjehuna oli isovartaloinen nainen. Siellä se pyhä juttu oli, että tämä nainen istui koko massallaan (perseellään) toisten naamojen päälle. Pistä hakukoneeseen seuraavat nimet niin voi löytyä kaikenlaista:

"Alma Kartano"
"Tilda Reunanen"

Kyse oli siis facesittingistä, jonka nimi oli Mr. Birchin mukaan "Jumalan Kivi", jolla kai koetettiin karkottaa seksihaluja kun mätkäytettiin naamalle parisataakiloisen naisen takamuksella. Täytyy sanoa että mun tapauksessa ei todnäk toimisi kovin hyvin on niitä omia unelmahommia ne.

Tämä Mr. Birch:in ja minun kirjoitus oli siis aiheessa "Kuuluuko Vanilja Mukaan Kinkyilyyn?"

Jos naisella on iso takamus mutta pukeutuu housuihin joissa pakaroiden välin muoto piiloutuu sen kankaan taakse niinkuin ei kunnon leggingseissä eikä varsinkaan joogahousuissa, niin mä katson että jaha, siellä ei kunnioiteta omaa pyhää alttaria kunnolla.

Tulipa tästä mieleeni ihan päinvastainen näkökulma tai ajatusleikki. Yhteisön pyhimpiähän on iät ajat myös pidetty hieman salaisuuksien verhon takana, poissa tavan kuolevaisten silmistä: rituaalit ovat kuuluneet tietyille henkilöille, pyhiä kirjoja ei alkujaan tahdottu rahvaan luettavaksi, jne. Eikö se kankaaseen verhoaminen voisi nimenomaan alleviivata pyhyyttä? Että tämä osa minua on niin pyhää, niin tärkeää, että se paljastetaan vain niille, jotka näkevät vaivaa sen eteen, eikä se kuulu kaiken maailman mikkomystikoiden silmille.

Toki jos kokee pyhäksi tai pyhitykseksi sen, että salaa niitä pyhiä asioita, niin miksei. Mulle asia on päinvastainen, johtuu varmaan nousuleijonasta länsimaisessa syntymäkartassani, tekee helposti huomiohoroksi. Mutta tosi kiva kun avasit tuota ajatusta, se on varmaan juurikin niin, että monelle pyhä on sitä että pidetään salassa ne hyvät jutut. Ja niin mun mummikin sanoi, että "Se joka onnen löytää, se onnen kätkeköön.". Tuossa on oma viisautensa.