Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[Routalempi]

Kirjoitin viime yönä tarkemmin tästä tuonne blogialueelle päiväkirjaani, mutta tällä hetkellä tunnen aika vahvastikin ahdistusta kinkyyteni takia. Osittain tunnen syyllisyyttä ja häpeää siitä että fetissini takia välillä saatana esineellistää ihmisiä, mutta ehkä eniten ahdistusta tällä hetkellä aiheuttaa se, että fetissini tuntuu olevan jonkinlainen potentiaalinen este onnistuneelle ja terveelle parisuhteelle, kun on hyvinkin mahdollista että en tule koskaan löytämään kumppania joka voisi fetissitarpeeni täyttää. Aika tulee näyttämään miten tässä vielä käy, kenties saan vielä tarinalleni onnellisen lopun, mutta tällä hetkellä tuntuu kyllä aika kurjalta että pitää olla tällainen asia joka näin vahvasti dominoi seksuaalisuuttani.

[Lady Red]

On aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen, lähinnä oma masokistisuus.

Oon miettinyt paljon, että olenko sairas ja onko oikein itseään kohtaan altistaa itseään sellaiselle kohtelulle, haluta. Jostain syystä sadismia en ole kuitenkaan koskaan pitänyt vääränä vaan jopa luonnollisena 

Sekin ahdistaa joskus, että luulen olevan vaikeaa löytää elämänkumppani jonka kanssa myös seksuaaliset mieltymykset kohtaisi hyvin, siinä kun haluan tehdä vain rajallisesti kompromisseja.

[Gamygym]

Voisin päivitellä omaa vanhaa kirjoitustani näin parin vuoden palloilun ja ihmettelyn jälkeen. Vielä hiljattain uskoin itseni biseksuaaliksi masokistiksi, mutta nyt minusta on kuoriutunut jonkinlainen dominoivaan switcheyteen kallellaan oleva butch-olento.

Ahdistusta aiheuttanee eniten se oma merkitysten verkko, jota olen rakentanut ja edelleen rakentelen pääni sisällä. Ajatus omasta sadismista ja homoseksuaalisesta halusta kytkeytyy laajempiin perittyihin ja sisäistettyihin kaavoihin, jotka puolestaan aktivoituvat muiden tarinoiden liipatessa omia solmukohtia / silloin, kun satun törmäämään skenen sisällä tuttuihin.

Kun oma kinkyidentiteetti harjoittamisen myötä vahvistuu ja kun on yhteisön tuki, omat sisäiset solmut lähtevät avautumaan ja autenttisempi minä pääsee pulpahtamaan esille. Ymmärtää, ettei kinkyydessä itsessään ole mitään sairasta tai väärää. Ettei oma halu tuottaa toiselle mielihyvää kivun kautta ole sama asia kuin se pahuus, jota on oppinut pelkäämään (ja mikä sekin on tuskin sellaista millaiseksi sen on oppinut kuvittelemaan).

Todella merkityksellistä on ollut hahmotella mm. oman toimijuuden rajat, omat itsehallinnalliset ulottuvuudet sekä ne kynnykset, joita jokaisen teon ja tekemäksi jättämisen väleissä on.

Tässä hetkessä homoseksuaalisuus on itselleni paljon suurempi mörkö kuin kinkyys. Eikä se homouskaan niin paljoa hirvitä. 

Pitää vain oppia ymmärtämään se perityn pohjalta rakennettu semanttinen verkko jonakin, joka voi tarjota paljon esim. ihmissuhteissa, kohtaamistyössä ja älyllisellä / taiteellisella tasolla, mutta juuri em. syistä myös manifestoitua eräänlaisen aivan ihmeellisen keinotekoisen hölynpölypilipalipalapelihökkelin muodossa.