Kirjoittaja Aihe: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta  (Luettu 2516 kertaa)

Rsyke ry

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 498
  • Kulttuuriyhdistys
  • Galleria
    • rsyke.net
TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« : 22.09.2023, 20:50 »
TAFFin perumisesta on vihdoin tehty virallinen päätös, eli TAFFia ei tule ainakaan tänä vuonna tai ensi vuoden alkupuolella. Käytännön syistä lienee epätodennäköistä, että sitä tulisi ensi vuonnakaan, mutta tulevien juhlien järjestämisestä tehdään varmastikin ensi vuonna päätöksiä.

Rsyke hallituksineen pahoittelee päätöksen ja selkeän tiedotuksen viivästymistä. Syynä oli se, että syyskokoukseen asti vallassa ollut hallitus oheni Elämä-nimisen syyn takia lopulta käytännössä toimintakyvyttömäksi. Syyskokouksessa valittu uusi hallitus on nyt aloittanut toimikautensa ja niinpä tämäkin asia saatiin päätökseen.


TAFFin tulevaisuus?

Vastaavaa säätöä ja harmia ei ole tarkoitus enää tulevaisuudessa saada aikaan. Siksi syyskokouksen hyväksymässä ensi vuoden toimintasuunnitelmassa TAFFista sanotaan näin:

Tampere Fetish Factory eli TAFF on vuodesta 2001 järjestetty festivaalityyppinen juhla. Se on ollut Suomen suurin vuosittain järjestettävä kinkytapahtuma. Tapahtuma on historiansa aikana järjestetty yksi-, kaksi- tai kolmepäiväisenä.

Vuosina 2022 ja 2023 TAFF jäi järjestämättä tekijöiden puutteesta johtuen. Tämä herätti miettimään, onko aika ajanut ohi TAFFin konseptista. Vuonna 2024 on tarpeen päättää, mitä TAFFin suhteen tehdään. Nykyisellä jäsenistöllä ja erityisesti vapaaehtoisilla tekijöillä tulee olla sanansija siinä, järjestetäänkö sitä enää, tehdäänkö vakiintuneella kaavalla vai uudistetaanko radikaalistikin.

Jos vuonna 2024 löytyy tahtoa ja tekijöitä tekemään joko TAFFia tai jotain uutta juhlakonseptia, aloitetaan sen suunnittelu ja järjestelyt hyvissä ajoin.

TAFF-NIMI JA -TUOTEMERKKI

TAFF on Rsyke ry:n vuonna 2020 rekisteröimä tuotemerkki. Turku Animated Film Festival on kuitenkin nyt jo vuosia käyttänyt samaa lyhennettä nimestään ja rekisteröinyt domainin taff.fi. Asiasta on yritetty olla yhteydessä heidän suuntaansa saamatta kuitenkaan vastausta.

Mikäli TAFF-nimeä halutaan edelleen käyttää, ryhdytään toimiin asian suhteen. Turku Animated Film Festivalia lähestytään tiukkasävyisesti ja taff.fi-domainista tehdään poistopyyntö Traficomille.

Jos päätetään perustaa uusi juhlakonsepti uudella nimellä, lähestytään Turku Animated Film Festivalia ja pyritään myymään heille oikeus käyttää TAFF-nimeä ja -domainia.

Pip

Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #1 : 23.09.2023, 00:15 »
Mikäli TAFFia aletaan jälleen järjestämään perinteisellä tyylillä (siis alkoholiperusteisessa paikassa, kuten aina ennenkin ollut), niin olen mukana järjestämässä, mikäli minut hyväksytään järjestön puolesta. Uskoisin, että kokemukseni tapahtuman järjestämiseen lienee järkähtämättömän ammattitaitoinen. Henkilökohtaiset riidat pois ja nykyinen hallitus myöntäköön kyvyttymättömyytensä järjestää suomenniemen tärkeimpiä bileitä alkoholittomina. Kysymykseen ei käy, että yhdelle henkilölle on vuosien saatossa jätetty liikaa säätämistä ja siksi palaneet pois, tämä ei käy koronan jälkipuinneissa enää minun mielestäni. Siellä pitää olla monia sitoutuneita ihmisiä järjestämässä kansallisesti suurimpaa kinkybileitä. Ei yhden ihmisen hartioille liikaa, vaan jaetaan vastuualueet tasaisesti. Olen tästä jo julkisesti tullut esiin, joten tämä ei ole yllätys.

Vaikka olenkin rsykkeen hyljeksimä entinen varapuheenjohtaja, niin olen silti valmis ottamaan osaa tuottaakseni TAFFin sen kuuluisaan loistoonsa takaisin. Olen sen verran lojaali rsykkeelle, vaikkein nykyisen hallituksen toimia pidäkään hyväksyttävinä.

edit:osa kirotusvihreistä. Idea käynee selväksi

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 723
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #2 : 23.09.2023, 07:54 »
Toivotan onnea uudelle hallitukselle. Olkoon ristiretkenne turkuun voittoisa. Murskavoitto leffaharrastajista on just se, mitä tamperelainen kinkykulttuuri eniten tarvitsee.

Lettu

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1449
  • Kipunarkkari, hyvänäpitoleluja omasta takaa
  • Galleria
Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #3 : 23.09.2023, 15:21 »
Henkilökohtaiset riidat pois ja nykyinen hallitus myöntäköön kyvyttymättömyytensä järjestää suomenniemen tärkeimpiä bileitä alkoholittomina.
Hallitus EI järjestä vaan antaa tarvittavat varat talousarvion mukaisesti. Tämän vuoden TAFF EI kaatunut siihen että paikka oli alkoholiton.

Floora

Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #4 : 23.09.2023, 15:57 »
Määkin tässä pohdiskelen, että mihin tämä väite perustuu, että TAFF kaatui holittomuuden takia? Olen ymmärtänyt, että järjestäjäpula on ollut myös Rsykkeen holillisissa bileissä. Päätös on ymmärrettävä ja toivotaan, että ensi vuonna mahdollisuksien mukaan TAFF järjestetään.

Edit. Miksi hallitus myöntäsi olevansa kyvytön järjestämään bileitä, kun hallitus ei niitä järjestä?

Pip

Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #5 : 23.09.2023, 16:27 »
Niin, ennenvanhaan hallitus tosiaan järjesti kaikki bileet. Silloin se toimi. Tänä vuonna ei liene enää yksiäkään bileitä, vai aiotaanko pikkujouluja juhlia? Normaalisti ennen oli 3-4 bileet + TAFF/ vuosi. Harmittaa erityisesti niiden puolesta, jotka ovat tulleet kauempaakin Tampereelle juhlimaan, koska tämä on kuitenkin lähempänä, kuin esim. pääkaupunkiseutu.

riina_77

  • Smurffit
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 90
  • Vaikia
  • Galleria
Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #6 : 23.09.2023, 21:19 »
Lainaus
Hallitus EI järjestä vaan antaa tarvittavat varat talousarvion mukaisesti. Tämän vuoden TAFF EI kaatunut siihen että paikka oli alkoholiton.

Ihan mielenkiinnosta: Onko teillä tietoa onko miten yleistä, että kinkybileiden järjestäminen onnistuu muutoinkin kun yhdistysten hallituksen toimesta? Siis tuolla kuvatulla tavalla, että hallitus toimisi ainoastaan maksavana tahona? Tuohan siis olisi se ideaalitilanne, mutta tuntuu että se nykyaikana yhdistyksissä harvemmin toimii noin.

Itsellä siis se mielikuva, että yleensä ns. vastuuroolit ja veto tarvitaan aina hallituksen toimesta joka voi taas delegoida yksittäisiä tehtäviä/rooleja esim. jäsenistölle, mutta langat on aina hallituksen jäsenten käsissä. Mitä tässä vierestä katsonut, niin vaatii melkolailla työtä nuo hallitushommat kokonaisuutena.

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 324
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: TAFFin peruminen ja hiukan tulevaisuudesta
« Vastaus #7 : 23.09.2023, 21:56 »
Mun näkemyksen mukaan hallituksen ei pitäis toimia pelkästään maksavana tahona, mutta hallituslaisten ei myöskään pitäis olla velvoitettuja tekemään muuta kuin hallitusvastuun takia niille kuuluvaa työtä.

Tapahtumat on osa yhdistyksen toimintaa, josta hallitus on vastuussa ja jota hallituksen tulee organisoida. Hallitus toteuttaa toimintasuunnitelmaa, mutta ei niin, että se tekis kaikkea sitä, mitä toimintasuunnitelmassa sanotaan. Sen sijaan se koittaa omien resurssiensa puitteissa laittaa asioita alulle, löytää ja tukea tekijöitä ja pysyä kartalla siitä, mitä tapahtuu. Hallituksen tehtävä on myös tehdä päätökset sellasista asioista, joiden päättäminen on hallituksen asia. Näitä on tietysti kaikki rahaan liittyvät asiat, mutta myös se, mitä toimintaa yhdistyksen nimissä tehdään ja millä tavalla.

Ongelmallisia on sekä sellanen toimintamalli, jossa hallitus ja käytännön tekijät on täsmälleen samat ihmiset, että sellanen missä hallituksen yhteys käytännön tekijöihin on minimissä. Jälkimmäinen on huono sekä vastuukysymysten että tekijöiden jaksamisen ja toisaalta hallitustyön mielekkyyden kannalta ja myös yhteisöllisyyden kokemukselle.