Kirjoittaja Aihe: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?  (Luettu 6223 kertaa)

nyx

  • Vieras
Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« : 05.09.2023, 15:50 »
Moi. Mulla on ongelma, johon en koskaan uskonut joutuvani 😅 Sitä on vähän hankala selittää, mutta yritän. Haluaisin neuvoja kokeneemmilta kinkyilijöiltä, ratkeaako tää tilanne joskus vai olenko vain vääränlainen.

Olen arjessa hyvin dominoiva ja vaativa. Mutta sängyssä haluan antautua sadistisille himoilleni. Taannun, kun kiihotun tarpeeksi. Menen syvälle tiloihin ja euforiaan. Jonkinlaiseen sadist spaceen kai. En ymmärrä, miten muut sadistit pystyvät esim. after careen, kun itse en pysty tyyliin puhumaan suomea tai muistamaan nimeäni. 

En siis pysty olemaan mikään järjestelmällinen mistress tai domme. Enkä välttämättä haluakaan olla. Haluan vain satuttaa toista. Muu ei kiinnosta.

Koen kuitenkin, että multa haluttaisiin muutakin. Joko auktoriteettia ja jonkinlaista hoivaajahahmoa (mommya/daddyä) tai järjestelmällistä mistressiä ja kouluttajaa.

En oikein ole kumpaakaan ja siksi joudun kieltäytymään usein tarjouksista. Olen vain sadisti. Ehkä myös jonkinasteinen omistaja siinä mielessä, että fantasioin toisen omistamisesta ruumiillisesti. Hänen kiduttamisestaan ja pitämisestään vankinani.

Saankin usein korkeita pisteitä ”master/mistress” ominaisuudesta testeissä, mutta silti se, mitä itse haen omistajana, on hyvin hyvin erilaista kuin mitä moni orja hakee.

En halua, että mua palvellaan. En halua käskyttää. Haluan tehdä.

Arjessa olen kyllä järjestelmällinen ja mikromanagerointi onnistuu. Kyse ei siis ole osaamisen puutteesta. Päin vastoin. Mutta sängyssä haluan taantua sadistiseksi eläimeksi, en määrätä yksityiskohtia toisen päivästä, en tpe-juttuja, en hoivata ketään tai tehdä juuri mitään muutakaan sellaista, mitä subit multa tuntuvat haluavan kivun lisäksi.

Saatteko kiinni, mitä tarkoitan?

En oikein löydä paikkaani skenessä ja tulen usein väärinymmärretyksi. En kuitenkaan missään nimessä halua vetää mitään rooliakaan, vaan kinkyilyn pointti mulle on nimen omaan olla aito oma itseni seksuaalisesti! Se ei vain oikein tahdo onnistua, kun kaikki subit haluavat jotain muuta kuin mitä olen. Ainakin he, joihin olen törmännyt.

Neuvoja? Tulenko koskaan löytämään paikkaani sellaisena kuin olen? Tuntuu, että d/s korostuu paljon ihmisten mieltymyksissä s&m sijasta ja olen vähän väliinputoaja, kun mua kiinnostaa lähinnä vain fyysisen kivun tuottaminen.

Tuleeko tämä johtamaan siihen, että laajennan itse pakon edessä tarjoamiani asioita? Siihen, että jään ikuisesti seksuaalisesti yksin? Molempiin? Todella todella masentavaa. Lähdin innoissani tutkimaan tarpeitani, mutta enää en ole innoissani, vaan turhautunut!

Kun viisi vuotta sitten aloin pyrkiä toteuttamaan kinkyä puoltani ja olemaan rehellinen siitä, mitä haluan ja tarvitsen, en olisi ikinä uskonut, että vielä viiden vuoden päästäkin tilanne on tismalleen sama.

Ymmärrän toki, että näin niche-jutuista kiinnostuneelle ei näin pienessä maassa ehkä ole valtavaa määrää yhteensopivia. Silti oli shokki, kuinka pieni se määrä oikeastaan on! KAIKKI tuntuvat etsivän jotain muuta kuin mä. Se on todella kuluttavaa.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2023, 18:02 kirjoittanut nyx »

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 328
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #1 : 05.09.2023, 18:23 »
Musta sulla on ihan hyvät lähtökohdat jo siinä, että ainakin itse hahmotat hyvin, millainen olet ja mitä haluat.

Ehkä voisit tarkentaa vielä enemmän sitä, mitä toivot toiselta osapuolelta. Riittääkö, että on masokisti ja siis antaa sun satuttaa, koska nauttii siitä? Vai onko se kivaa vasta sellaisella tasolla, että toinen ei nauti, mutta myöntyy satutettavaksi - tää menee ainakin varsin monella sit jo alistumisen puolelle kokemuksena? Eli haetko masokistia vai subia, vai jossain määrin alistuvaa masokistia, joka ei kuitenkaan kaipaa vallansiirtoa muuta kuin kivuntuottotilanteessa?

Jälkihoito voi hyvin olla yhteistä ja molemminpuolista ja sen ehkä pitäiskin olla, sen mukaan toteutettuna mitkä on kenenkin henkilökohtaiset tarpeet. Hyvin voi molemmille sopia esim. sellainen, että session lopuksi lojutaan vierekkäin, kunnes päät selvenee, ja kerrotaan sitten puolin ja toisin, mikä oli kivaa ja mitä vois kokeilla eri tavalla ens kerralla. Ja hellitään jos satutaan siitä tykkäämään. Ei mulle ainakaan tarvii dominoivan / sadistin olla heti jotenkin jalkeilla ja pitämässä musta huolta, kunhan on vieressä.

BlackWings

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 137
  • Galleria
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #2 : 05.09.2023, 18:50 »

Itse olen samoilla linjoilla, kannattaa myös muistaa et moni, etsii tyydytystä "kaikkiin" omiin fetisseihin kumppaniltaan. Jälkihoidon suhteen, on monta tapaa toteuttaa jälkihoito, suosittelen lämpimästi pohtimaan millaisia asioita suostut tarjoamaan jälkihoitona, mitä haluat toiselta jälkihoitona.

Omalla kohdalla (sadisti ja harrastanut "tuntemattomien" kanssa piiskausta bileissä), jälkihoidossa tarvitsen vahvistuksen siitä että en ylittänyt rajoja, ja toinen osapuoli sai ainakin osittain mitä halusi, joidenkin kanssa halaus ja rehellinen "kiitos" riittää, toisten kanssa tarvitsen, vähän enemmän näyttöä, esim ottamalla vastaan mun lempeää puolta olemalla vierekkäin jolloin hellitään toisiamme hetken aikaa (tämä riippuu niin monesta muuttuvasta loppujen lopuksi, että en osaa sanoa mikä vaikuttaa miten edes itselle).

Laurentzia41

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #3 : 05.09.2023, 19:03 »
Saan jollain tavalla kiinni tuosta että pitäisi olla liian monenlaisessa "palveluntarjoajan" roolissa kun subit lähestyvät toiveidensa kanssa. Ihan jo se olisi niin valtavan paljon että toisella on elämänhallinta tai edes kaaoksen hallintataidot (mukaan lukien kommunikointi- käytöstavat ja tunnetaitoja). Miulle henkilökohtaisesti myös domme puoleni että subi puoleni tarvitsee aftercare juttuja paljon. Paitsi jos on vain sadistinen sessio, silloin on tärkeää saada palautettua se toinen kondikseen. Itse en uskaltaisi päästää tuollaiseen dom spaceen itseäni koska en koe että masokisti/ subi olisi siinä riittävästi turvassa jos mun kognitio olisi hämärtyny (vrt. taistele-pakene-moodi).

nyx

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #4 : 05.09.2023, 19:12 »
Ehkä voisit tarkentaa vielä enemmän sitä, mitä toivot toiselta osapuolelta. Riittääkö, että on masokisti ja siis antaa sun satuttaa, koska nauttii siitä? Vai onko se kivaa vasta sellaisella tasolla, että toinen ei nauti, mutta myöntyy satutettavaksi - tää menee ainakin varsin monella sit jo alistumisen puolelle kokemuksena? Eli haetko masokistia vai subia, vai jossain määrin alistuvaa masokistia, joka ei kuitenkaan kaipaa vallansiirtoa muuta kuin kivuntuottotilanteessa?

En ole tarpeeksi kokenut, että voin 100% varmasti ketään alkaa pois sulkemaan, mutta ehkä enemmän subia tai alistuvaa masokistia. Kuulostaa kyllä kiihottavalta juurikin se, että toinen myöntyisi mun satutettavaksi, vaikkei halua tai tulisi mun pakottamaksikin ehkä jonkilaisessa cnc-jutussa?

Mutta alistuvien kanssa mulla tulee usein siis juuri tuo ongelma, jota aiemmin kuvasin, että moni alistuva haluaa multa muutakin alistamista kuin fyysistä kidutusta. Se, mitä tarkalleen, tuntuu vaihtelevan yksilön mukaan, mutta lähes kaikki JOTAKIN. Kun taas mua kiinnostaa vain satuttaa fyysisesti. Ehkä korkeintaan omistaa toisen keho (määrätä sen ulkonäöstä, ehkä rajoittaa sen menemisiä tms).

Toki hyvin loogista, että sub ei halua mun kidutettavaksi ilman, että siihen on jokin syy, jokin, millä olen alistanut sen. Mutta moni muu rooli tuntuu jotenkin paljon vieraammalta mulle kuin se, että ihan vain olisin ainoastaan fyysinen sadisti.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2023, 19:28 kirjoittanut nyx »

nyx

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #5 : 05.09.2023, 19:17 »
Omalla kohdalla (sadisti ja harrastanut "tuntemattomien" kanssa piiskausta bileissä), jälkihoidossa tarvitsen vahvistuksen siitä että en ylittänyt rajoja, ja toinen osapuoli sai ainakin osittain mitä halusi, joidenkin kanssa halaus ja rehellinen "kiitos" riittää, toisten kanssa tarvitsen, vähän enemmän näyttöä, esim ottamalla vastaan mun lempeää puolta olemalla vierekkäin jolloin hellitään toisiamme hetken aikaa (tämä riippuu niin monesta muuttuvasta loppujen lopuksi, että en osaa sanoa mikä vaikuttaa miten edes itselle).
Mulla on kaikki näistä täysin eri tavalla. En varmaan ole kovin ”palveluhenkinen”. En halua, että mua kiitetään. En halua olla lempeä. En halua osoittaa hellyyttä enkä varsinkaan halua vakuutusta, etten olisi ylittänyt rajoja.

nyx

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #6 : 05.09.2023, 19:27 »
Itse en uskaltaisi päästää tuollaiseen dom spaceen itseäni koska en koe että masokisti/ subi olisi siinä riittävästi turvassa jos mun kognitio olisi hämärtyny (vrt. taistele-pakene-moodi).
En oikein usko, että osaisin olla siihen menemättä. En ole valinnut mennä niin syvälle. Niin vain käy, kun saan viimein, mitä olen pikkulapsesta asti etsinyt. En myöskään haluaisi olla menemättä, koska se on paras euforia, mitä olen koskaan kokenut. Todella vapauttavaa. Ehkä tämä johtuu osittain siitä, ettei live-kokemuksia ole kertynyt vielä kovin paljon ja siksi olen ollut niin innoissani, että olen mennyt vähän ylikierroksille. Luulen, että intensiteetti tasoittunee ajan kanssa ja tulee paremmin omaan hallintaani, kun saan kokemusta ja opettelen. Siltikään en sitä tilaa halua missään nimessä menettääkään, koska se on just parasta…

satanik.venus

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #7 : 05.09.2023, 20:48 »
Tuntuu et saan hyvin kiinni siitä mitä tarkoitat. Kun tekisi vain mieli aiheuttaa sietämätöntä kärsimystä ja painua vittuun.  :o

Jos löydät jotain sellaisia ominaisuuksia tai kiinnostuksenkohteita itsestäsi, jotka jollain tapaa resonoivat sitten myös alistuvassa, niin nojaa niihin vähän enemmän. Tyypillistä alistuville esimerkiksi on, että he nauttivat siitä, että sadisti saa tekemästään nautintoa, vaikka eivät nautikaan itse kivusta. Tätä ominaisuuttasi esille tuomalla olet jo löytänyt yhteisen sävelen alistuvan kanssa vetämättä mitään roolia tai tekemättä kompromisseja.

Kompromissejakin joutuu toki jonkin verran tehdä, mutta jos sadistista tarvettaan pääsee jossain järkevässä laajuudessa toteuttamaan, niin puutteita pystyy kyllä katsomaan läpi sormien.

Jos saat tavallani nautintoa myös henkisen kivun tuottamisesta, niin keinoja toteuttaa itseään ja sadistista tarvettaan tulee taas vähän enemmän käyttöön. Nöyryyttäminen on esimerkiksi sellainen yleinen alistamisen muoto, joka voi tyydyttää myös sadistia. Muista henkisen väkivallan keinoista puhumattakaan.

semar

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 76
  • Toksinen setämies
  • Galleria
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #8 : 05.09.2023, 22:40 »
Mietin onko kyse oikeanlaisen subin löytämisestä tai sittenkin sen sadistisen piirteen hyväksymisestä itsessäsi. Kummin vain, niin näkisin ratkaisuksi rohkean etsimisen sillä suunnalla mikä tuntuu hyvältä. Omin suuntautumisesi näyttää olevan aika puhdas sadismi, ja silloin helpottaa kun osaa seuranhaussakin identifioitua nimenomaan niin. Puhtaita masokisteja löytyy kyllä, kun vain suuntaa hakunsa heihin. Samoin löytyy meitä alistuvia, jotka saamme itsellemme jotain antautumisesta nimenomaan satutettavaksi, vaikka emme identifioidu masokisteiksi emmekä nauti kivusta sinänsä. Sama juttu jälkihoidon kanssa: on meitä, joille jälkihoidoksi riittää varmuus siitä, että kaikki sujui hyvässä yhteisymmärryksessä. Yksi halaus riittää.

Nyt tietysti joku voi oikeutetusti sanoa ettei se todista mitään, että mielenlaadultaa sopivia subeja on, varsinkin jos muut kriteerit eivät osu. Totta. Mutta samaa seuranhaun vaikeutta täällä tuntuu potevan moni muukin. Oikeanlaisen vastinparin löytäminen on hankalaa. Enää en lähtisi itse hirveästi tinkimään siitä mitä haluan nyt kun olen sen entistä paremmin hahmottanut (pl. tietysti jotkin itselleni uudet jutut, joissa ollaan vielä tutkimusmatkalla). Tällä vuodatuksella haluan siis sanoa, että hae rohkeasti ja määrätietoisesti sitä mikä täyttää tarpeesi äläkä sorru siihen mikä näyttää olevan lähinnä saavutettavissa olevaa. Se ottaa aikansa mutta säästää pettymyksiltä. Toisaalta se hakukin on helpompaa kun hyväksyy ja ilmaisee hakevansa nimenomaan kipua syystä tai toisesta haluavaa seuralaista.

nyx

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #9 : 05.09.2023, 22:51 »
Mietin onko kyse oikeanlaisen subin löytämisestä tai sittenkin sen sadistisen piirteen hyväksymisestä itsessäsi.

Mitä tarkoitat tällä? Itse koen hyväksyväni sadismini aika hyvin.

semar

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 76
  • Toksinen setämies
  • Galleria
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #10 : 05.09.2023, 22:59 »
Siinä tapauksessa en tarkoita sillä mitään :) Luin siis avauksen siltä osin väärin.

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 328
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #11 : 06.09.2023, 20:41 »
enkä varsinkaan halua vakuutusta, etten olisi ylittänyt rajoja.

Varmistan, etten ymmärrä väärin. Tuo kuulostaa näin alistuvan korvaan vähän siltä kuin sanoisit "minulle on samantekevää, olenko ylittänyt rajoja" tai "en halua kunnioittaa subin rajoja" - tätä et varmaan kuitenkaan tarkoita?

nyx

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #12 : 06.09.2023, 23:06 »
Varmistan, etten ymmärrä väärin. Tuo kuulostaa näin alistuvan korvaan vähän siltä kuin sanoisit "minulle on samantekevää, olenko ylittänyt rajoja" tai "en halua kunnioittaa subin rajoja" - tätä et varmaan kuitenkaan tarkoita?

Yritän selittää, mitä tarkoitin. Saa nähdä, onko tässä järkeä kenellekään muulle kuin mulle ;D

Tuo kuulosti omaan korvaan vähän vieraalta monestakin syystä:
1. En mielelläni varmistele itsestäänselvää asiaa. Jos olen koko session nähnyt, että toinen on siinä mukana, tuntuisi jotenkin hassulta ja turhan epävarmalta vielä kysyä siitä erikseen. Vaikka toinen kärsiikin, kyllä mä silti näen, että se mukana on. Kysyminen tuntuisi samalta kuin vaniljaseksin jälkeen kysyisi:”Was it good for you?”

2. Jos oletus on, etten ole ylittänyt rajoja, miksi siitä pitää erikseen kysyä? Panostan keskusteluun ennen tapaamista, jotta tiedän, millaista toinen suunnilleen hakee. Kuuntelen mielelläni, jos jälkeen päin käykin ilmi, että jokin ongelma on ollut. Sitten se ratkotaan yhdessä. Toistaiseksi olen saanut lähinnä positiivista palautetta, joten luotan lukevani ihmisiä aika hyvin siinä, milloin rajat lähestyvät, mikä on sopivasti liikaa ja mikä on liikaa liikaa.

3. Jos joskus kysyisin, ylitinkö rajoja, en tekisi sitä heti session jälkeen. Toinen voi olla vielä subspacessä ja vastaus voi olla eri kuin se olisi vaikka seuraavana päivänä. Kuulostaa riskialttiilta. Minulle tulisi tunne, että pakoilen vastuutani ja yritän sälyttää sitä subille kysymällä subspacessä olevalta, menikö yli.

4. Mulle on täysin ok testata ihmisten rajoja. Olen sitä tehnytkin. Enkä tarvitse toisen vakuuttelevan, ettei rajoja ylitetty, koska tykkään tutkia rajojamme yhdessä. En koe roolini olevan service top. Olen enemmän s&m mielellä liikenteessä sadistina. Siinä kontekstissa olisi jotenkin todella outoa varmistella: ”Kai tää kipu oli sulle ok”. Vähän eri asia ehkä kuin esim. sidonta, jossa se voi olla ihan aiheellinenkin kysymys.

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 328
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #13 : 07.09.2023, 11:21 »
Kiitos, aivan järkeenkäypä vastaus :)

nyx

  • Vieras
Vs: Vaikeuksia löytää paikkaani. Neuvoja?
« Vastaus #14 : 07.09.2023, 13:23 »
Jos löydät jotain sellaisia ominaisuuksia tai kiinnostuksenkohteita itsestäsi, jotka jollain tapaa resonoivat sitten myös alistuvassa, niin nojaa niihin vähän enemmän. Tyypillistä alistuville esimerkiksi on, että he nauttivat siitä, että sadisti saa tekemästään nautintoa, vaikka eivät nautikaan itse kivusta. Tätä ominaisuuttasi esille tuomalla olet jo löytänyt yhteisen sävelen alistuvan kanssa vetämättä mitään roolia tai tekemättä kompromisseja.
Tämä on hyvä pointti ja totta. Tämän ansiosta mä olen varmaan saanutkin ne kokemukset, jotka olen saanut.

Jos saat tavallani nautintoa myös henkisen kivun tuottamisesta, niin keinoja toteuttaa itseään ja sadistista tarvettaan tulee taas vähän enemmän käyttöön. Nöyryyttäminen on esimerkiksi sellainen yleinen alistamisen muoto, joka voi tyydyttää myös sadistia. Muista henkisen väkivallan keinoista puhumattakaan.
Valitettavasti en saa. Henkisen kivun aiheuttaminen ei jostain syystä ”riitä” mulle yhtään. Olis pitkä jono nöyryytettäviä kyllä oven takana odottamassa, jos kiinnostaisi. Mutta kun ei ole se oma juttu. Voin kyllä nöyryyttää toista dehumanisoidakseni häntä. Viedäkseni mielessäni toiselta ihmisarvon. Perustella sillä ikään kuin fyysistä kidutusta. Mutta nöyryyttäminen ei ole mulle mitenkään erityisen kiinnostavaa itsessään. Mun on pystyttävä joka tapauksessa satuttamaan toista fyysisesti sen jälkeen ihan samalla tavalla kuin ilmankin sitä. Tai en kiinnostu yhtään. Henkiset jutut ei ole mulle myöskään mitenkään välttämättömiä. Voin kiinnostua myös ihmisestä, joka ei tarvitse niitä.