Kirjoittaja Aihe: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa  (Luettu 111326 kertaa)

Nukke

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #120 : 07.06.2018, 19:03 »
Luin hiljattain Essi Tammimaan romaanin "Isän kädestä". Subjektiivinen tarina itsensä löytämisestä, ja D/s-suhteen kehittymisestä. Lukiessa oli kyllä koko ajan tippa linssissä, koska samaistuin tunteidensa kanssa kamppailevaan päähenkilöön. Odotin että kirja keskittyisi enemmän insestiroolileikkeihin, mutta se asetelma alkaa selkeytyä vasta loppua kohden. Eniten tarina kuvasi mielestäni sitä matkaa häpeästä hyväksyntään ja epävarmuudesta ymmärrykseen. Suosittelen tutustumaan.  :)

Ihanaa, etten ole ainoa jolla kirjan lukeminen meni itkemiseksi! Luin sen muutama päivä sitten ja vielä seuraavana päivänäkin oli kunnon tunnemyrsky päällä, mikä ei ole mulle mitenkään ominaista. After care olisi kyllä ollut tarpeen heti lukemisen jälkeen, ettei olisi tarvinnut velloa yksin kaikkia niitä tunteita läpi. :) Essin teksti on todella kaunista ja päähenkilön kipuilua ja itsensä etsimistä on mielestäni kuvattu realistisesti ja turhia kaunistelematta.

R75

  • Vieras
Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #121 : 16.06.2018, 18:50 »
Auli Kaartinen – Anna-Kaarina Kippola: Sadomasokismi (1990)
Mielenkiintoinen tietoteos sadomasokismista. Mukana on sadomasokistien haastatteluja, aihetta tutkineiden tutkijoiden kommentteja ja jonkin verran historiaa. Kiinnostavimpia kuitenkin olivat ne kohdat, joissa ajankuva tulee selvimmin esille. Muutosta on sittemmin ehtinyt tapahtua melkoisesti. BDSM on nykyään paljon lähempänä valtavirtaa kuin vuonna 1990. Tavallaanhan tuo aikakausi on sekä kaukainen että läheinen: tällä foorumilla on luultavasti ihmisiä, jotka olivat mukana näissä kuvioissa jo silloin, kun taas monet tämän foorumin ihmiset eivät olleet vielä syntyneetkään silloin. Sadomasokistinen lesbokulttuuri nousee kirjassa vahvasti esiin. Sain melkein sen vaikutelman, että tuohon aikaan lesbosadomasokismi olisi ollut isompi ilmiö kuin homo- tai varsinkaan heterosadomasokismi. Tämä ehkä kuitenkin johtuu vain siitä, että Kaartinen oli tehnyt gradunsa nimenomaan lesbosadomasokismista.

Tuolla on vuonna 1989 sadomasokismia käsittelevä TV-ohjelma, jossa kirjaa tuossa vaiheessa kirjoittamassa ollut Auli Kaartinen on toisena haastateltavana: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/04/tohtori-frank-freakhudin-tutkimuksia-ja-keskustelua-erotiikasta

Olisikohan jotain sadomasokismin historia -tyyppistä kirjaa olemassa? Historiaa käsiteltiin jonkin verran tässä kirjassa ja esimerkiksi monissa seksuaalisuuden kulttuurihistorioissa, mutta haluaisin lukea kirjan nimenomaan tästä aiheesta. Jos joku tietää tällaisen kirjan (lähinnä varmaan englanniksi), niin suositelkaa.

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #122 : 16.07.2018, 09:33 »
Agnes Lidbeckin Finna sig v. 2017. Paikatakseen rakoilevaa liittoaan ruotsalaispariskunta varaa hotellihuoneen Oslosta ja harrastavat siellä alottelijatason bondagea. Myöhemmin naisella talutushihna-piiskausfantasia joka liittyy löyhästi edelliseen. Silloin kylläkin toinen partneri, vanhempi mies.

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #123 : 08.09.2018, 12:35 »
Olisikohan jotain sadomasokismin historia -tyyppistä kirjaa olemassa? Historiaa käsiteltiin jonkin verran tässä kirjassa ja esimerkiksi monissa seksuaalisuuden kulttuurihistorioissa, mutta haluaisin lukea kirjan nimenomaan tästä aiheesta. Jos joku tietää tällaisen kirjan (lähinnä varmaan englanniksi), niin suositelkaa.
Katselin Google Scholarista nopeasti. Amazon ja Yhdysvaltain Kongressin kirjaston tietokanta (https://catalog.loc.gov/vwebv/searchAdvanced) ovat myös hyviä hakuvälineitä.

Suomen tiedekirjastojen yhteisluettelosta Melindasta löytyi myös muutama suoraan yhdistelemällä asiasanat sadomasokismi ja historia (=pintaraapaisu)
https://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/CHQ558IQXXEAP7I97AKYJR8UJKH78Y4TQFYC42JATRGMFNI96M-04533?func=short-0&set_number=002365

Tässä Scholarin antia:
* * *
Byrne, Romana. Aesthetic Sexuality: A Literary History of Sadomasochism. Bloomsbury Publishing USA, 2013.
* * *
Peakman, Julie. The Pleasure's All Mine: A History of Perverse Sex. Reaktion Books, 2013.
* * *
Moore, Alison. "The invention of sadism? The limits of neologisms in the history of sexuality." Sexualities 12.4 (2009): 486-502.
* * *
Partridge, Burgo. A history of orgies. Pickle Partners Publishing, 2017.
* * *
Margolis, Jonathan. O: the Intimate History of the Orgasm. Grove Press, 2005.
* * *
Sisson, Kathy. "The cultural formation of S/M: History and analysis." Safe, sane and consensual: Contemporary perspectives on sadomasochism (2007): 10-34.
(Moore ja Sisson ovat siis lehtiartikkeleita, loput kirjoja.)

Ouroboros

  • Vieras
Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #124 : 08.09.2018, 13:00 »
Laura Gustafssonin Pohja (2017)

Omaelämänkerrallinen fiktio.

https://intokustannus.fi/kirja/pohja/

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #125 : 24.09.2018, 20:51 »
Ei varsinaisesti BDSM-teemaa, mutta Lars Sundin uunituoreessa romaanissa pietarsaarelaistaustainen säveltäjä Alf Holm, joka on tehnyt oopperan Tom of Finlandista ja jota on esitetty kaikkialla paitsi itänaapurissa...
Muuten, Pirkko Lindbergin Bereniken hiuksissa (2000) taitaa vilahtaa catsuiti, tosin vinyylistä.

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #126 : 12.01.2019, 13:49 »
Peter Hoegin Susanin vaikutuksessa (2015) Tanskan Kansallispankin eläkkeellä oleva johtaja haaveksii että kirjan nimikkohenkilö päivittäin sitoisi hänet kahden palmun väliin sitoen myös kivekset sisaalinarulla ennen piiskausta

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #127 : 13.04.2019, 08:15 »
Toissapäivänä tuli telkkarista Milos Formanin Ragtime (1981). Alussa mieleenpainuva oikeudenkäynti jossa Evelyn Nesbit väitti miehensä piiskanneen häntä raipalla, eli sadismia.
Tietenkin tämä löytyy myöskin Doctorowin romaanista johon elokuva perustuu. Siellä myöskin viittauksia Freudin ainoaan amerikanvierailuun.

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #128 : 07.07.2019, 06:59 »
Google Booksista tuli vastaan tällainen: Nina Nauheim: An Education in Femdom: Keeping the Boys in Line (Femdom, Discipline, Humiliation, Public Spanking). The Red Spot Press 2014. Samalla tekijänimellä löytyy enemmänkin femdom-puolta, julkaisualustana on ainakin Kindle. Mainittu teos on tietojen mukaan lyhyt, vain 30 sivua.

Kirjoittajasta ei nopealla verkkohaulla juuri mitään taustoja löydy. Amazonissa on minä-muodossa kirjoitettu lyhyt näkökulman esittely.

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #129 : 25.07.2019, 12:50 »
Tova Gergen Pojken v. 2018. Nimetön kertojaminä  näkee luennolla tytön jonka hen haluaa alistaa.
Kirjan ehdottomasti kiinnostavin hahmo on kertoja itse.
« Viimeksi muokattu: 25.07.2019, 13:17 kirjoittanut Myssy »

R75

  • Vieras
Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #130 : 15.08.2019, 14:05 »
Hellersdorfin Helmi. En tiedä, onko kirja jo mainittu täällä, en jaksanut lukea kaikkia viestejä läpi.
Luin tämän. Se kertoo kolmekymppisestä perheenäidistä, joka ryhtyy jokseenkin kinkyyn suhteeseen vanhemman miehen kanssa. Teemana ainakin boheemien teatteri-ihmisten keskiluokkaistuminen ja siitä eroon pyrkiminen. Ihan kiva, vaikka ei suurta vaikutusta tehnytkään. Se häiritsi välillä vähän lukemista, että dialogia ei ollut merkitty vuorosanaviivoilla, lainausmerkeillä tai muutenkaan.

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #131 : 01.02.2020, 06:55 »
Algerialais-ranskalaisen Nina Bouraouin Strändernas skönhet, Elisabeth Grate bokförlag 2017. Siinä päähenkilö on tullut jätetyksi. Erääs kohdassa kirjan aika alussa hän kuvittelee ex:än uuden kumpaninsa kanssa naruineen, käsirautoineen y m seksileluineen. Fantasiaan kuuluu myös seksiä hänele tuntemattomien henkilöiden kanssa.

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #132 : 08.02.2020, 18:07 »
Inger Alfvénin Allt vi aldrig gjorde med varandra (2012) kuollut kertojaminä liikkuu Tukholman yössä, käy myös BDSM- klubilla katsomassa
« Viimeksi muokattu: 08.02.2020, 18:23 kirjoittanut Myssy »

Aragorn

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #133 : 08.02.2020, 20:56 »
Nelson DeMillen kirjoissa törmää aiheeseen. Ainakin semmosissa teoksissa kuin Rahaa kuin rannan hiekkaa ja Kenraalin tytär sivutaan aihetta. Niin ja Kovan miehen paluussa kanssa. Jotenkin tullut olo että kirjailija kallellaan kinkyilyn suuntaan.

Myssy

Vs: Lista kirjoista joissa sivutaan BDSM-teemaa
« Vastaus #134 : 09.03.2020, 07:15 »
Leena Krohnin Hotel Sapiensissa (2013) vilahtelee markiisi de Saden näköinen luennoitsija pitää esitelmää sadomasokismi antidepressiivisenä vaikuttajana.
« Viimeksi muokattu: 09.03.2020, 07:34 kirjoittanut Myssy »