Pääsiäisporsaat eli lehti suomalaisen rituaalipiiskauksen historiasta

[Mr Birch]

Kulttuurin ja politiikan moniottelija, akateemikko Kustaa Vilkuna (1902 – 1980) julkaisi vuonna 1950 teoksen Vuotuinen ajantieto : vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Pitkänperjantain kohdalla kirjassa tuodaan esiin uskonnollispohjainen piiskausrituaali.

Kyrönmaalta (nyk. Isokyrö ja Laihia) on tieto Saksasta ja Ruotsista Suomeen tulleesta perinteestä, jossa pitkänperjantain merkitys muistutettiin perheen lapsille, joskus mahdollisesti myös palvelusväelle, mieleen konkreettisesti antamalla näille paaston ankarimman päivän ohella pitkänperjantain aamulla selkäsauna. Kevyemmän version (Tuomas Rajalenius 1654) mukaan vanhemmat silloin heitä witzaisilla käsille lyöskendelit, joita pääsiäisporsaixi cudzuttiin.

Rituaalista käytettiin nimitystä pääsiäisporsaat ("saada pääsiäisporsaita"). Nimen taustalla on käännösvirhe. Ruotsiksi perinne on nimeltään påskris (pääsiäisvitsa) ja tämä on luettu väärin muotoon påskgris, "pääsiäisporsas". Virhekäännöstä ovat Vilkunan mukaan tukeneet käsitteet kekriporsas ja jouluporsas, joilla kuitenkin viitattiin nuorison tapaan kierrellä talosta taloon kestitystä vaatimassa.

Ehdotan pääsiäisporsas-perinteen nykyaikaistamista. Siinä voisi hyödyntää aikoinaan Ankaran Sedän yhteisössä ideoitua Kuripartio-rituaalia. Yhdestä-kolmesta piiskurista (mukana voisi olla myös aftercaren hoitava lohduttajahahmo) koostuva kuripartio kiertää autolla (soveltaen hevosvaunuilla) sovitusti ojentamassa kurin tarpeessa olevia. Kun ovikello kilahtaa, tiedät, mitä kohta tapahtuu...

Myös kuripartiolla on omat historiansa, kuten Ranskan vallankumouksen aikaiset partiot, joita kutsuttiin niiden käyttämien vaunujen muodon mukaan pilkkanimellä Yöastiat. Yöastian erityisesti naisille suunniteltu versio tunnetaan nimellä bourdaloue ranskalaisen jesuiitta Louis Bourdalouen mukaan. On siinä ollut pottadesigneri-jesuiitalla jopi (tirsk).

Vielä kutkuttavampi historiallinen muistuma on nimimerkki Veijo Varjon vakoiluhistoriaa käsittelevässä teoksessa Miehet pimeästä (1980) kertoma tapaus: Keisarinna Katariina Suuri (1729 - 1796, hallitsi 1762 - 1796) ärsyyntyi erääseen kenraalimajurin rouvaan. Niinpä salainen poliisi sai ohjeet noutaa rouva Kozhin naamiaistanssiaisista ja raijata hänet Salaiseen Kansliaan. Siellä rouvan hameet kohotettiin (tämä riitti, koska "nimettömiä" ei ollut vielä keksitty) ja hänelle annettiin tuntuva selkäsauna, minkä jälkeen punoittavapyllyinen väärintekijä kyörättiin takaisin naamiohuveihinsa.

[HuulillaPiirrettyM]

Aivan loistava.

Huomenta ja perinteet kunniaan.

"Pajuissa on vanhastaan ajateltu olevan taikavoimia. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla on oksanheilutuksella ollut tapana karkottaa pahoja henkiä. Pajunoksa annettiin virvotulle virpomisluvun päätteeksi ja palkka tultiin noutamaan pääsiäislauantaina."

Olisikohan potta-partiolle, eikun pääsiäisrisupartiolle kysyntää.
Kierroshan pitäisi tuon mukaan kiertää kahdesti, tiedä sitten kummassa olisi voimallisempia sosiaalisia sävyjä puolituntemattomien kesken. Perjantain piiskauksella vai lauantain palkinnon noudolla.
Alunperin palkintoa on saanut ilmeisesti odottaa pääsiäiskauden ja paaston loppuun.
Hiljalleen se on siirtynyt välittömämmästä tarjotusta pullasta, kaupallisempaan ja vähemmän vaivaa vaativien suklaiden suuntaan.

Joka tapauksessa, heti mukana, partion tilauskanta täyteen vaan.

-HPM

"Jumalan käsi on känsäinen koura
Sen piiska ja keppi on kovettaneet"

[Mr Birch]

Eräs taustoja tunteva informantti kertoi minulle, että joissakin etenkin länsisuomalaisissa pappiloissa on ollut tapana joka perjantai tapahtuva rituaalinen selkäsaunan anto. Tiedonantajani arveli, että tapa olisi jatkunut 1930-luvullakin ts. kenties sotiin asti. Itselläni ei ole vielä lähdetietoja tästä, täytyy katsoa, kun tilaisuus tarjoutuu. Vinkkejä otetaan vastaan.

Mr Birch