"Hyvä vaan kun vähän sattuu" HS Kuukausiliite lokakuu 2025 'Jumppatytöistä'

[Mr Birch]

Jumppatytöt on Katariina Havukaisen, Inkeri Hyvösen ja Ella Lahdenmäen teatteriesitys, "oodi suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli". Äänisuunnittelun ovat tehneet Roy Boswell, Oscar Fagerudd ja työryhmä, tuotanto Teatteri Takomo, Tampere.

Helsingin Sanomien kuukausiliitteen pääjuttu Vaikea laji taustoittaa ilmiötä. Suosittelen lukemaan artikkelin, sillä mutkikasta kokonaisuutta ei voi tiivistää muutamaan riviin. Kohderyhmän ja aihepiirin ulkopuolisena tätä nostoa on samalla kertaa sekä helppo että erittäin vaikea tehdä. Koen sen kuitenkin tarpeelliseksi, koska kyse on siitä, että ihmistä viedään ajautumisen tai suoranaisen pakon kautta psyko-fyysisille alueille, joihin BDSM-kulttuurissa mennään (toivottavasti) tietoisesti ja konsensuaalisesti. En käy arvailemaan, kuinka monella foorumin seuraajista ja osallistujista on naisvoimistelutausta.

Teen seuraavassa vain muutaman noston:

• voimistelutausta näkyy koko elämän: jos joku pitää nilkkoja noin, niin voiko syynä olla muu kuin voimistelutausta?
• perinne voi olla ylisukupolvista: Pukuhuoneissa tennari-ponnariäidit viimeistelevät tyttäriensä nutturoita ennen suorituksia.
• Säännöt olivat tiukat. Jos joku teki jotain väärin, eli putosi telineeltä tai ei uskaltanut tehdä liikkeitä joita vaadittiin, hänet pantiin seisomaan yksin seinän viereen.
• Mikä anorektikko sä oikein olet, treenikaverit alkoivat huomautella. Aino oli ylpeä. Kukaan ei nipistäisi peppua ja sanoisi, että on liian painava.
• [Amerikkalainen valmentaja] sanoi, että on ihan normaalia, että lapsi itkee lähtiessään treeneistä. Vasta silloin pitää huolestua, jos lapsi itkee jo treeneihin tullessaan. 'Valmentajat ottivat sen niin, että onpas hyvä ajatus.'
• "Mulle kuuluu huutaa, kun teen virheen. Voimistelijan kuuluukin miellyttää jatkuvasti valmentajaa."

"Havukaisesta, Hyvösestä ja Lahdenmäestä kyse on vuosien likapyykistä, jota on vasta alettu pestä. - - - Voimistelu on niin upea laji, Havukainen, Hyvönen ja Lahdenmäki ajattelevat. 'Sitä vaan toivoisi, että lajikulttuuri ei olis epäterve. Että se hinta ei olis valtava', Havukainen sanoo.

Lähteet
Hyvä vaan kun vähän sattuu, Tässä numerossa, HS kuukausiliite lokakuu 2025
Kehoni antaa merkkejä, Sielu & ruumis, HS kuukausiliite lokakuu 2025
Luoma-aho, Veera: Vaikea laji HS kuukausiliite lokakuu 2025

[oPoika]

Yksittäiset ilmiöt ovat pelkkä jäävuoren huippu. Nykykulttuurimme eniten pahoinvointia aiheuttava asia lienee stressi, joka on luonnollistettu normaaliksi osaksi arkea, vaikka lajityypillisesti sen tarkoitus on parantaa ihmisen suoriutumista lyhytaikaisissa tilanteissa.

Mielenterveyden ammattilaisetkin puhuvat stressinhallinnasta sellaisella taustaoletuksella, että stressi on luonnollinen osa opiskelu- ja työelämää. Vaikka stressin pitäisi olla poikkeus, niin nykyään se oletetaan perustilaksi.

Kilpailuyhteiskunnassa ei ole suostumuksellisuutta. Alistavat pahoinvointia luovat jaot kulkevat sekä yhteiskuntien sisällä että globaalissa järjestelmässä.
Voimistelu on vain yksi kilpailuyhteiskunnan ilmentymä. Tavoite ja suoriutuminen ovat tärkeämpiä kuin hyvinvointi.


Tällaiset tapaukset paljastavat myös suostumuksellisuuden häilyvät rajat. Ihminen voi aktiivisesti suostua sellaiseen, jota hän ei todellisesti henkisesti kestä, koska valinnat ovat ohjautuvia eivätkä valittuja. Ihminen voi kokea tekevänsä vapaaehtoisen aktiivisen valinnan, vaikka tosiasiassa hän ajautuu tilanteeseen, joka ei ole hänelle hyväksi.


Tämän vuoksi vieroksun suostumuksen määrittämistä pelkästään normeilla, säännöillä ja neuvottelulla. Ihmisen lupaus tai toive voi olla pelkkä reaktio, jolla ei ole yhteyttä siihen, missä ihmisen rajat todellisesti kulkevat.


Muokkaus ja kysymys: Osaisiko ylläpito kertoa, miksi tällä foorumilla joudun tekemään kaksi rivinväliä, jotta niitä tulisi edes yksi? Missään muussa paikassa näin ei tapahdu.

[Unikeko]

Varmasti moni lahjakas jää joukosta pois ennen aikojaan ja taas toisaalta moni jatkaa senkin jälkeen kun järki ja keho olisivat päättäneet toisin.

Jostain kumman syystä koululiikunnassa tunnuttiin painottavan telinevoimistelua josta kukaan ei pitänyt tai saanut mitään liikunnan riemua kunnes kouluun saatiin kaksi tunnollista harrastajaa. Vois luulla että tausta takais terveyttä ja pitkää ikää- näin pienellä otannalla toiselta ei voi edes kysyä kun ei ole ollut vuosiin elossa.

jotain liikuntaa lasten, nuorten ja aikuistenkin tarvis harrastaa, koska 7,5 tuntia päivässä koulusssa/töissä + 10 tuntia matkalla ja kotona ruutuaikaa ei terveyttä edistä. Nykyään toisin olen enemmän huolissani älypuhelimia tuijottavista ja huijatuksi tulevista ikäihmisistä.

Onko se sitten oikea tapa harrastaa niin että amalgaamit putoaa suusta, punnitaan joka ateria vanhemmat huutaa katsomosta? Koululiikunta tappaa valitettavan monelta liikunnan riemun vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Toki jostainhan ne alle 10,24 satasen juoksevat täytyy kaivaa esiin ja lajien kirjo on nykyään valtava.

Voi olla edessä että joitain urheilulajeja poistuu ja uusia tulee tilalle ja kaikkiin ei riitä harrastajia, suorituspaikat rapistuvat. Ehkä en jäisi kaipaamaan telinevoimistelua, uimahyppyjä, uppopalloa tai kouluratsastusta puhumattakaan ohjaskelkkailusta.

Oleellista kait lajista riippumatta on osata lopettaa ennen peruuttamattomia loukkaantumisia tai henkisiä ongelmia.