Monille BDSM-piireissä avoimuus ja kokemusten jakaminen ovat normi. Mutta tarvitseeko seksi ja sub-rooli olla julkista, jatkuvaa sosiaalista valuuttaa? Voiko herkkyys, rajojen kunnioitus ja intiimiys olla yhtä arvokasta, vaikka ei retostelisi kaikesta kaikille?
Olen huomannut, että pienissä piireissä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja menneisyydet limittyvät, yksilöllisyys helposti katoaa. Fantasiat, kokemukset ja identiteetit sekoittuvat yhteiseen keskusteluun ja ne, jotka eivät halua tehdä elämästään sosiaalisesti julkista, voivat helposti jäädä kokonaan ulkopuolelle.
Minulle sub-rooli ja D/s-suhteet eivät ole pelkkää fyysistä harjoitetta. Ne ovat henkisiä, herkkiä ja luottamukseen perustuvia kokemuksia, joissa näkyvä retostelu ei ole tärkeää. Yksityisyyden tarve ei tarkoita automaattisesti epävarmuutta tai kypsymättömyyttä omaan identiteettiin, mutta se kertoo erityisesti, että matka on henkilökohtainen, yksityinen ja jopa henkinen. Jos ihminen vaalii henkilökohtaista kokemustaan ja haluaa pitää sen henkilökohtaisena, se ei tarkoita, ettei ihminen itse voisi silti näkyä ja kuulua lainkaan yhteisön sisällä.
Silti olen kokenut, että monet kuppikunnat tulkitsevat pidättyväisyyden ja hiljaisuuden epävarmuudeksi tai etten olisi sinut itseni ja seksuaalisuuteni kanssa. Haluaisin muistuttaa: seksuaalisuus voi olla yksityistä, intiimiä ja henkilökohtaista, ja se pitäisi nähdä yhtä arvokkaana kuin julkinen avoimuus. Piirien ja yhteisöjen kannattaisi toivottaa tervetulleeksi myös erilaisia tapoja elää kinkyyttä, eikä vain ne tavat, jotka sopeutuvat sosiaaliseen normiin tai tekevät seksuaalisuudesta näkyvää, eikä ainakaan mitätöidä sitä vuosien hiljaista työtä kyseenalaistamalla ihmisen koko identiteetti sen perusteella, ettei hän halua jakaa kokemuksiaan ääneen.