Onko sinun vaikeaa löytää seuraa?

[oPoika]

Tyytyminen ei kyllä kauas kannaa ja alkaa vituttamaan kumpaakin osapuolta ajastaan.

Niin voi tapahtua, mutta ihmisellä on henkiset ja fyysiset tarpeensa ja kun elämä ei tarjoa tyydyttäviä vaihtoehtoja, täytyy tarttua vähemmän tyydyttäviin, jos tahtoo jotain saada.
Eihän oikeasti kolahtava molemminpuolinen ihastus tai kiinnostus satu kuin hyvin harvojen kohdalle. Ei se ole mikään normi. Ihmiset valitsevat kumppaninsa tarjolla olevista, koska unelmia ei voi valita.

[toysnstuff]

Luettuani vastaukset huomasin miettiväni, onko tämä seuran löytäminen 'sopivina tyyyppeinä' - vastakohtana 'tyytymiselle - ollut sellaisten ihmisten saamista & lisäämistä omaan elämään, jotka tuovat täytettä ja tyydyttäviä kokemuksia? Eli elämässä on jo kivasti asiat ja siihen saadaan lisää kivaa, kun tutustutaan (yhä uusiin) henkilöihin, joiden kanssa voi sitten viettää aikaa yhteisen tyydytyksiä tarjoavan mielenkiinnon kohteen parissa.

Eikö tämä eroaisi olennaisesti seuranhausta, jossa toiveena on parisuhde tai läheinen, kiinnittynyt d/(M)/s suhde? Ja muistuttaisi lopulta enempi Tinderin ihmissuhdemallia, kuin janan toista päätyä, missä henkilöt kiinnittyvät toisiinsa?

Mielsin ketjun kysymyksenasettelun koskevan sessiointiseuranhakua. Varmaan siksi, että sitä tuli aikoinaan harrastettua aika runsaasti. Pidemmistäkin tuttavuuksista huolimatta voisin sanoa, että siinä on Tinder-henkisyyttä runsaasti: on ideaaleja ja fantasioita, joita toisen odotetaan täyttävän ja esittävän tälle asetetussa roolissa (positiossa). Seksuaalisuuden mukana olo vaikuttaa ihmisten suhteisiin tavalla, joka pidemmän päälle ehkä todentaa kysymyksen 'tyytymisestä' validiksi: kun jutut on koettu, niin tarvitaanko uusi, vai tyydytäänkö tähän - jonka ihannekuva on jo (kuten kuuluukin olla) asettunut realistisemmaksi. Tämä voisi joissain tapauksissa olla läsnä heti alusta alkaen, jos toiseen ei projisoida sen suurempia ihmeellisyyksi. Tyytymistä toiseen sellaisena kuin tämä on. Eikä omien ideaalimielikuvien fantasioituna ruumiillistumana (jota toki niin domit, subit kuin dommet voi pyrkiä käyttämään syöttinä, elleivät peräti usko omaan kuvitelmaansa).

[Hoo]

Luettuani vastaukset huomasin miettiväni, onko tämä seuran löytäminen 'sopivina tyyyppeinä' - vastakohtana 'tyytymiselle - ollut sellaisten ihmisten saamista & lisäämistä omaan elämään, jotka tuovat täytettä ja tyydyttäviä kokemuksia? Eli elämässä on jo kivasti asiat ja siihen saadaan lisää kivaa, kun tutustutaan (yhä uusiin) henkilöihin, joiden kanssa voi sitten viettää aikaa yhteisen tyydytyksiä tarjoavan mielenkiinnon kohteen parissa.

Eikö tämä eroaisi olennaisesti seuranhausta, jossa toiveena on parisuhde tai läheinen, kiinnittynyt d/(M)/s suhde? Ja muistuttaisi lopulta enempi Tinderin ihmissuhdemallia, kuin janan toista päätyä, missä henkilöt kiinnittyvät toisiinsa?

Mielsin ketjun kysymyksenasettelun koskevan sessiointiseuranhakua. Varmaan siksi, että sitä tuli aikoinaan harrastettua aika runsaasti. Pidemmistäkin tuttavuuksista huolimatta voisin sanoa, että siinä on Tinder-henkisyyttä runsaasti: on ideaaleja ja fantasioita, joita toisen odotetaan täyttävän ja esittävän tälle asetetussa roolissa (positiossa). Seksuaalisuuden mukana olo vaikuttaa ihmisten suhteisiin tavalla, joka pidemmän päälle ehkä todentaa kysymyksen 'tyytymisestä' validiksi: kun jutut on koettu, niin tarvitaanko uusi, vai tyydytäänkö tähän - jonka ihannekuva on jo (kuten kuuluukin olla) asettunut realistisemmaksi. Tämä voisi joissain tapauksissa olla läsnä heti alusta alkaen, jos toiseen ei projisoida sen suurempia ihmeellisyyksi. Tyytymistä toiseen sellaisena kuin tämä on. Eikä omien ideaalimielikuvien fantasioituna ruumiillistumana (jota toki niin domit, subit kuin dommet voi pyrkiä käyttämään syöttinä, elleivät peräti usko omaan kuvitelmaansa).

Olen vähän sitä mieltä että kyseessä on ihmisen aivan oma henkilökohtainen kyky ja tyyli kiintyä ylipäätään toisiin ihmisiin. Millä tasolla on ylipäätään emotionaalisesti kykenevä siihen. Millä tasolla tarvitsee ylipäätään muita ihmisiä. Mitä tarpeita he edustavat. On sanottu että meillä on kolme tapaa kiintyä: lapsen rooli, vertaisen aikuisen rooli ja vanhemman rooli. Ja nämä vaihtevat jatkuvasti ja ovat läsnä koko ajan. Ja uskallan väittää että kiintyminen persoonaan itseensä jollakin tasolla on kaiken perusta ihan kaikelle kanssakäymiselle mikä on vähänkään pitkäjänteistä. Seksuaalisesti tosin homma voi virittyä aivan eri tavoin. Mutta eipä nekään kestä jos ei toinen ole jotenkin erityinen ihmisenä, kiehtova.