Onko sinun vaikeaa löytää seuraa?

[askog]

Samaa seinä-pää -tekemistä kuin töiden hakeminen.

[Fluid]

Itse en osaa mitään Kekkosen ajan seuranhakua kommentoida, koska en ole mikään satavuotias muumio. Omalla kohdalla kuitenkin ainakin ne pidempiaikaiset ja syvemmät suhteet, joissa on kinkypuoli mukana, ovat kuitenkin noin useimmiten lähteneet ihan oikean elämän kohtaamisesta, missä on sitten jossain vaiheessa kissat olleet pöydillä. En tiedä, oliko tämmöinen kovin erilaista, jos tapasi jonkun kivan ihmisen siellä missä ihmiset kohtasivat toisiaan 1970-luvulla.

Minun ei varmaan pitäisi neuvoa yhtään ketään seuranhaussa, mutta jos ei kinkypalstoilla tunnu onnistuvan, niin ehkäpä sitä seuraa kannattaa yrittää löytää myös muualta ja sitten katsoa, että kohdataanko myös tällä osa-alueella. Mikä ei tokikaan toimi, jos ei halua toiselta mitään muuta kuin sitä kinkypuuhailua, mutta sitten voi kai myös miettiä, onko siinä joku yhteys, jos ei muuta halua itsestään antaa, eikä seuraa löydy.

[Tre74]

Lieneeköhän lotossa 7-oikein saaminen helpompaa kuin se että dominoiva mies löytää sopivan subin 

[HuulillaPiirrettyM]

Lieneeköhän lotossa 7-oikein saaminen helpompaa kuin se että dominoiva mies löytää sopivan subin 

Kuten olen tainnut aiemminkin sanoa;
lottovoiton ehtii saamaan myöhemminkin.
En vaihtaisi kahteenkaan 7-oikein voittoon.

Mikäli tuntuu että lottovoitto edistää sopivan subin löytämistä,
niin itse olen siitäkin toista mieltä, vahvasti kiinni siitä mitä tarvitsee.

Toki mässäilisin minäkin mielelläni loputtomalla letkalla
mieltymysvaatimukset täyttäviä sopivuuksia, en kiistä.

Seuran löytäminen on vaikeaa, otsikkoon hapuillen palatakseni.
En usko sattumaan, enkä itseasiassa ihan totaalisesti suoraan seuranhakuunkaan,
vaikka se tuo esiin mahdollisuuden, suuntaan tai toiseen tapahtuessaan.

-HPM

"Tyhjään tauluun maalaa kuka vaan,
mestariteosta jatkaa harva"

[Routalempi]

Kyllä, se on ollut käytännössä mahdotonta.

Olen joutunut toteamaan viime aikoina sen, että olen todennäköisesti demiromanttinen. Toisin sanoen minun pitää ensin muodostaa henkilön kanssa jokin läheisempi tunneside, esimerkiksi ystävyyssuhde, ennen kuin pystyn hänestä romanttisesti kiinnostumaan. Tämä jo itsessään rajaa huomattavasti ihmisiä pois deittailupiireistäni, sillä tiedän että monilla asia on juuri päin vastoin: kipinän pitää tuntua ennen kuin kaveruus ehtii muodostua, ja jos on jo ehtinyt tulla kavereiksi niin ei pysty näkemään toista romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä.

Tähän sitten kun yhdistetään kaikki kinkyily, niin olen alkanut luopumaan kokonaan toivosta, että koskaan saisin tätä puolta itsestäni tyydytettyä. En halua etsiä pelkkää sessioseuraa, vaan haluan päästä toteuttamaan näitä tarpeita henkilön kanssa, jota kohtaan tunnen myös romanttisia tunteita. Olen yrittänyt tälläkin foorumilla etsiä sessioseuraa tiettyihin haluihini, mutta jokin siinä on silti aina minusta tuntunut jotenkin väkinäiseltä. Olen välillä jopa pelännyt sitä että mitä jos joku oikeasti vastaa siihen, mutten pystykään hänen kanssaan alkaa sessioida koska en tunne kipinää häntä kohtaan. Ja nyt olen lopulta tullut siihen tulokseen, että syy on juurikin tässä demiromanttisuudessani. Ja koska romanttiset tunteet yleensä syttyvät täysin muista yhteyksistä, on puhdasta sattumapeliä onko romanttisten tunteideni kohde ollenkaan mistään kinkyilystä kiinnostunut. Ja ikävä kyllä todennäköisyydet eivät ole puolellani, sillä romanttisen seuran löytäminen edes ilman mitään kinkyilyä on jo itsessään minulle lähes mahdotonta syystä tai toisesta.

[lusikaaNo]

Kylläpä se vaan tuntuu olevan melkoisen vaikeaa.

Oon huomannut kasvaneeni tylsäksi aikuiseksi joka ei osaa kunnolla kommunikoida.

[Taleir]

Tuo demiromanttisuus on minua aina jaksanut ihmetyttää.
Minä en todellakaan ole halunnut laittaa sitä ilmoituksiini, koska 'eihän nyt kukaan hyppää minkä tahansa kanssa sänkyyn'?!? Tottakai siinä täytyy katsoa ensin että onko tässä mitään mahiksia?

Tuo on ihmetyttänyt kinky-maailmassa. Ei minulle ole mitään mahdollisuuksia alkaa harrastamaan suhdetta ilman että ensin katsotaan onko tässä mitään kontaktia. En edes halua sessioida kokeeksi, vaan haluan tavata kokeeksi.

Toki ymmärrän nyt kokemuksella sen, että kinkymaailmassa olen outolintu, ja toisaalta tuo on niin normaalia, että se demiseksuaalisuus ja demiromanttisuus täytyy erikseen ilmoittaa että on sellainen. Se on vain minulle niin outoa.


Olen minäkin kohdannut jo hyviä kinkyjä. Minua on lähestytty, ja minä olen pyytänyt seuraa. En ole löytänyt sellaista kuin kaipaan. Ihmissuhdetyyppinen alistava-alistuva suhde ei ole täälläkään ihan tavallisin muoto. Itse asiassa olen nähnyt vain kaksi selkeätä tapausta, ja yhden onnellisen pariskunnan livenä. Otos lienee muuten muutamia satoja otuksia?
Tosin hallitseva teoria on muutenkin, että parisuhde-valtasuhde-kinkyt löytävät toisensa ja sen jälkeen poistuvat elämään omaa elämäänsä.

Globaalisti alistajia-alistujia pitäisi olla valtava määrä, ihan merkittävä osa kokonaispopulaatiosta. Mutta moni ei uskalla tunnustautua kinkyksi, ja vanilja-maailmassa taas asioista ei edes saa puhua niiden oikeilla nimillä. Ongelma ei ole ihmisten puute, ongelma on kohtaanto-ongelma.


Minä haluan ottaa toisen omakseni, ilman sen suurempia dekadensseja. Siihen kuuluu juu kinkyjä asioita. Ja ylpeä siitä!

[SaRu]

Olen vissiin jossain joskus aiemminkin sanonut, ettei se seuran löytäminen ole vaikeaa.
Hyvän/ sopivan seuran löytäminen vaatiikin sitten vähän enemmän vaivaa ku pitää etsiä se jyvä sieltä akanoista.

Jostain "vaatimuksista" piti tinkiä silloin muinoin ku viimeks itellä oli verkot vesillä, mutta kun muuten tuntui olevan ihan passeli yksilö tekemässä tuttavuutta muutenkin kuin chatissa kaapissa höpisemällä, niin ajattelin ottaa riskin ja katsoa mitä käy.
(En kersku, mutta tammikuussa tuli 7v valtasuhdetta ja kesäkuussa vietetään sitten seurustelun 5v juhlapäivää)
Koska mä oon hieman hankala ihminen niin olen todennut ettei mulle ole olemassakaan sitä täydellistä dominoivaa Yksisarvislumihiutaleprinssiä joka rakastais minuu, joten jostain pitää tinkiä aina suhteessa.
"Riittävän hyvä mätsi" on kehittynyt vuosien saatossa niin, etten mä enää osais olla ilman Tyrannia tai kenenkään muun kanssa.

Jokainen toki ihan itse tekee päätöksensä voiko joustaa omista vaatimuksistaan seuraa etsiessään ja siitä, mistä voivat joustaa.
Ja koska en halua myöntää että olisin muka kateellinen niille, joita onni suosii täydellisellä kumppanilla, niin ajattelen että täydellinen on tylsä, se ei haasta kehittymään ja löytämään uusia juttuja.
(Pliis, älkää tulko dissaamaan ja sanomaan että tietysti se täydellinen on juuri niin täydellinen että se haastaa just sopivasti)

[susa-anniina]

Ikää kun tulee lisää, ihmisillä alkaa olla erilaista kuormaa, joka osaltaan haastaa seuranhaussa. Harva lähtee enää samalla lailla nollasta, kuin mitä joskus nuorena.

Itse ajattelin aiemmin, että haluan tutustua ihmiseen valmiin listan sijasta, ja katsoa mihin se riittää. Sitten kun toistuvasti samat asiat kaataa suhteen, niistä tekee sen listan sitten kuitenkin itselleen. On hitokseen raskasta sekä itselle että sille kumppanille, erota pitkästä suhteesta syystä, että se joku tietty elementti puuttuu. En halua kiintyä ihmiseen ja huomata olevani samassa tilanteessa taas. Enkä halua sitten tarpeettomasti loukata ketään asialla, mikä olisi ennakoitavissa. Tässä mielessä olisi helpompaa, jos ei olisi näin outo, ei haluaisi tai tarvitsisi niitä vähemmistössä ilmeneviä asioita. Tai toisaalta myös jos ei miettisi näin paljon sitä, mitä oma käytös aiheuttaa toisessa ja varoisi sitä loukkaamista.

Toinen "rasite" on se että elämä on opettanut, että on todella vaikeaa löytää ihmistä, jonka kanssa oma masokismi toimisi ja nyt kun sellainen toimiva kuvio on löytynyt, haluan pitää siitä kiinni. Siitäkin huolimatta, että kyse on kaikkiaan varsin pienestä lokerosta monella tapaa.

Kumpikin edellä mainituista lutviutuisi ehkä vielä yksitäisenä kriteerinä, mutta yhdistelmänä ne on vaatinut käytännössä oman haun rajaamisen monisuhteisiin. Tämä sitten rajaa valmiiksi pienen porukan vielä pienempään joukkoon. Varsinkin kun tuo monisuhteisten kirjo on myös varsin laaja. Polyja/monisuhteisuuden malleja tuntuu olevan yhtä monta kuin mitä on suhteita.

Joku kirjoitti tuolla ketjussa, että jos ei tyydy siihen mitä on tarjolla, jää kokonaan ilman. Elämä on kuitenkin kohdellut itseä siinä mielessä hyvin, että valikonnista huolimatta sopivia ihmisiä on löytynyt. Vaikka tällä hetkellä oma seuranhaku tuntuu toivottomalta, ei tuosta johtuen tule sellaista epätoivoa asiasta vaan ajatus että ennemmin tai myöhemmin omalle reitille osuu se sopiva henkilö. Varsinkin kun elämä on hyvä näinkin. Sekin ehkä on jollakin tapaa rasite. Jos olisi isompi tarve sille suhteelle, tinkisi ehkä kriteereistä enemmän. Nyt seuran löytymättömyys on aiheuttanut ainoastaan sen, että oma kalenteri täyttyy muilla asioilla. Siinäkin mielessä koen olevani onnekas, että on ystäviä joiden kanssa saan osan niistä asioista, minkä joku toinen saa sitten siitä parisuhteesta. Ja sitten elämässä paljon muun tyyppisiä itselle merkityksellisiä asioita, joiden roolia ja sitä kuinka elämää voi täyttää niillä, on voinut kasvattaa. Ja sitten myös koska omassa mielikuvituksessa ei tunnu olevan rajoja, niin myös seksi itseni kanssa, on varsin rikasta (tämänkin huomaan laskevan tarvetta löytää itselle sopiva ihminen)

Ja toki sen suhteen löytymättömyys on aiheuttanut sen, että olen täällä spämmännyt tuota omaa ilmoitusta, ehkä jonkun mielestä riesaksi asti.

[Juuttisetä]

Tulipa tässä tuon viimeisin ilmoituksen jälkeen sellainen ajatus...että Minun on mahotonta löytää seuraa, mutta jostan syystä seura löytää minut. Aina ollut noinpäin...

[pikkurapu]

Seuran löytäminen on ollut jo muutaman vuoden mahdottomuus. Aiemmin, kun olin valmis joustamaan omista jutuistani, seuraa löytyi vaikka millä mitalla. En vain enää jaksa lähteä siihen, että vain toinen saa sitä mitä haluaa. Mieluummin sitten ilman. Mutta! En ole vieläkään menettänyt toivoani sen suhteen, että joku mukava tyyppi löytyisi. Aina on toivoa