Aloitus on otsikoitu kovin laajasti ja eksistentialistisesti.
Olen mietiskellyt, että tuskin kukaan tahtoo leikkiä leikkejä, joista hän ei saa kokonaisuudessa mielihyvää, on se sitten fyysistä tai henkistä. Siksi minusta jako punishment vastaan funishment on keinotekoinen.
Avauksesta selviää kuitenkin, että aloittajan tarkoittama ulommainen kehys on
leikki. Mielestäni tilanne ja tulkinnat muuttuvat olennaisesti, jos valitaan jokin toinen kehys. Ehdotan tarkasteltavaksi kehyksiä
sessio,
suhde ja
elämä.
Voisi olla hyvinkin mielekästä ajatella, että
sessio on siksi pieni ja rajattu kehys, että sen sisälle eivät yhtä aikaa mahtuisi
punishment ja
funishment tai että näiden välillä tapahtuva muutos yhtenä asiana juuri merkkaisi session rajan. Olisi siis punishment- ja funishment-tyyppisiä sessioita tai alisessioita.
Kallistuisin itse sille kannalle, että
suhteen sisälle väistämättä mahtuu niin monenlaisia dynamiikkoja, että ero
punishmentin ja
funishmentin välillä on jo hyödyksi. Suhteen osapuolet sekä passiivisesti kantavat mukanaan ja toisaalta aktiivisesti toteuttavat niin monenlaisia vaikutteita, että väistämättä on välillä
puurot ja vellit sekaisin.
Elämän tarkastelu vie väistämättä peruskysymysten äärelle, koska elämää emme pääse elollisina tarkastelemaan ulkoapäin, emme omaamme emmekä toisten, vaan tarkastelemme aina asiaa, josta olemme ilman vaihtoehtoja osallisia. Verrattuna niihin käsitteisiin, joilla voimme tarkastella suhdetta, sessiosta puhumattakaan, elämän tarkasteluun meillä on ylivertainen, vuosituhansien varrella kehittynyt välineistö ja toisaalta ylivertaisesti vaikeammat ongelmat.
Ajatellaan vaikka englannin sanaa
pain. Monille meistä sen merkitys on
kipu, ilman sen kummempia ulottuvuuksia. Kuitenkin jo nopea vilkaisu tavalliseen laajahkoon sanakirjaan osoittaa, että taustalta löytyy latinasta lainattu
poena, joka tarkoittaa rangaistusta. Sanaan sisältyy siis myyttinen ajatus, että kipu on rangaistus pahasta teosta. Kun kuoritaan edelleen, päädytään kreikan sanaan
poinḗ, jolla on sellaisia merkityksiä kuin veriraha (blood money), sakko (fine) ja lunnaat (ransom). Kivulla siis maksetaan kertyneitä (veri)velkoja tai lunnaita sille, jota vastaan on rikottu. Eli elämän tasolla kipu kiedotaan ihmisen ja Jumalan (jumalan, jumalten) välisiin suhteisiin.
Nyt tullaan ikiaikaiseen funishment-pelkoon. Se on hiton vaarallista! Leikkiä vakavilla asioilla! Olen viitannut artikkelissani
Kolme käsitettä: sub, bottom, masokisti Stephen J Huckerin artikkeliin
Sexual Masochism (teoksessa Sexual deviance: Theory, assessment, and treatment). Hucker kirjoittaa, että vasta Krafft-Ebing uskalsi nähdä masokismissa muutakin kuin synnin, siis armottomasti vääränlaisen suhtautumisen kipuun. Jos kivusta olisi nauttinut, olisi ilman muuta mennyt sorkkimaan Jumalan ihmiselle tarkoittamaa ja siten välttämätöntä seuralaista.
Kuten tiedämme, ei Krafft-Ebing päästänyt masokisteja helpolla, hänelle masokismissa kyse oli synnin sijasta seksuaalisen vinksahtamisen toisesta perustavasta muodosta. Seksin tarkoitus hänelle oli just-eikä-melkein vain lisääntyminen ja sitä vinksahdukset haittasivat. Aatelissukuun kuuluvana Krafft-Ebing ehkä tarvitsi kuuliaista työvoimaa tiluksilleen tulevien sukupolvien muodossa. Oikeastaan vasta sellaiset meidän aikamme nimet kuin Kenneth Sandnabba ja Robert J. Stoller ovat uskaltaneet määritellä BDSM:n - mukaan lukien yhteisymmärryksessä aiheutetun ja koetun kivun - terveiden ihmisten harmittomaksi vapaa-ajanvietoksi. (Juu, juu - turvakysymykset.) Tämän konseptin sisällä session tai suhteen osapuolet voivat määritellä punishmentin ja funishmentin ja niiden rajat itselleen sopivasti. Elämän tasolla nämä käsitteet ovat ainakin minulle mysteereitä.
Mr Birch
Äänestys