Tukahduttaako kulttuuri dominoivat?

[oPoika]

Onko nykykulttuurissa henkinen matka alistuvaksi lyhyempi kuin alistajaksi? Oletan, että jokin osa ihmisistä löytää itsestään kummankin puolen tai ainakin vivahteita niistä, mutta onko niin, että kulttuuristamme saa vähemmän tukea dominoiville kuin alistuville taipumuksille?

Ainakin fyysisen voiman käyttöön lienee monilla kulttuurisen mallin vuoksi varsin korkea kynnys, vaikka siitä olisi avoimesti sovittu.

[Hoo]

Ilman muuta. Siitähän oli juurikin juttua "itsemurha empatiasta", mikä termi luotiin kuvaamaan feministisen kulttuurimme ongelmaa nykypäivänä. Maskuliininen dominointi ei oikein saa jalansijaa naisten keskuudessa julkisessa arjessa, ja voi olla että se vaikuttaa myös naisten yksityisissä suhteissa miehiin.

[Bi-orja84m]

Jos nyt ensin puhutaan täysin seksuaalisuudesta eikä normaalista ihmisten kanssakäymisestä työpaikoilla, parisuhteissa tai missä tahansa suhteessa.

Itse nopeasti ajattelen asian niin, että etenkin länsimaiset ovat paljon avoimempia ja avarakatseisempia nykyään kokeilemaan asioita ja etenkin hyväksymään erilaisia seksuaalisuuden muotoja... tämä avoimuus ja hyväksytyksi tuleminen yhteiskunnassa toki ruokkii yksilöitä kokeilemaan monenlaisia juttuja, ja sitä kautta osa ihmisistä löytää haluja esim. samaan sukupuoleen, tummempiin kinkyjuttuihin ja BDSM-puolella mahdollisesti olemaan avoin D- tai s-rooleihin, ja se ei ole enää niin sukupuolirajoitteista. Toki lapsilla kasvatus, koti, vanhemmat, kaverit ja etenkin nuorilla sosiaalinen media ja netti yleisesti ohjaavat heidän mielipiteitään ja käytöstään myös seksuaalisuuden osalta. Lapsen mieli kun on helposti manipuloitavissa, ja siksi toivoisin koulujen opettavan lapsia, etenkin teini-ikäisiä, ajattelemaan itse rohkeasti, keitä he ovat ja mitä elämässä haluavat, ja antamaan avaimia oman psykologian kehittämiseen ja hallintaan, mutta tämä toki on jo täysin eri aihe. Mutta itse aloittajan kysymykseen vastaten sanoisin, että EI, en usko, että nykykulttuurissa henkinen matka seksuaalisessa mielessä olisi lyhyempi alistujaksi kuin alistajaksi, ja ennen näitä käsitteitä yksilön pitää siirtyä jo tasa-arvoiselta vaniljapuolelta touhusta tänne tummempaan kinkympään. En usko, että nykykulttuuri saisi jonkun nauttimaan kivusta tai sen antamisesta, siitä joko pitää tai ei pidä osana omaa seksuaalisuuttaan. Se oma rooli on joko kokeiltu ja löydetty tai se on ollut osa itseään ihan nuoresta asti, kuten itselläni.

Se mitä sitten tulee normaaliin kanssakäymiseen, mihin alussa viittasin, ja kun siirrytään pois vain seksuaalisuudesta, on täysin eri pelikenttä. Ja tässä mä näen sukupuolten välillä eroja. Nyky-miehillä henkinen matka alistuvaksi on lyhyempi kuin matka siihen itseään kunnioittavaan, rauhallista maskuliinista energiaa huokuvaan tukeen ja turvaan, joka on miehisen hyvän itsetunnon pohja, jota nainen ja feminiininen energia kaipaa rinnalleen ja jonka edessä hänen on helpompi olla "alistuva" ja antaa naisellisuutensa loistaa. Syitä siihen, miksi asiat ovat näin, voidaan kaivaa sieltä ja täältä, ja tämä viesti ei loppuisi koskaan, jos alkaisin analysoimaan jokaista juuri nyt mieleeni tulevaa asiaa perin pohjin, mutta sanoisin, että miehen rooli olla johtavana vastuunkantajana on vähentynyt viimeisen 100 vuoden aikana. Ensin "nössähtivät" isoïsät, sitten isät ja perintö valui pojille, eli roolien hämärtyminen ja isän/miehisyyden esimerkin puute. Nyky-mies on oppinut, että niin oma äiti kuin muutkin naiset kantavat oman osansa ja tulevat itsenäisesti yhteiskunnassa toimeen, siitähän se mediakin pauhaa, eli miksi niitä johtamaan. Mies on oppinut, että voiman käyttö, suojeluvaisto ja hallinta ovat pahasta... narsistin leima pamahtaa nopeasti. Ja lista jatkuisi...

Jos taas käännetään siihen, että onko nykykulttuurissa naisen matka henkisesti alistuvaksi vai alistavaksi, niin tilanne on aika peilikuva mieheen verrattuna. Yhteiskunta kannustaa naista ja tukee naisen kouluttautumista, johtotehtäviä ja itsenäistä taloudellisuutta. Populaarikulttuuri ihannoi boss-henkistä ja itsenäistä naista ja palkitsee siitä. Taloudellinen riippumattomuus antaa naiselle valtaa valita kumppanin, ja deittimarkkinoilla tämä on ollut trendi jo vuosikymmeniä. Kotiäitititteliä saatetaan kritisoida ja pitää "alistavana" ideana. Ja lista jatkuisi...

Eipä tässä varmaan mitään uutta ole kenellekään, mutta isossa kuvassa kun zoomataan katsetta pois siitä omasta arkisesta itsestään ja mietitään asiaa katsoen kuun kamaralta, niin itselleni nousee pintaan kysymys, että onko tämä hyväksi ihmiskunnalle, pitääkö kaikkia vanhoja tuhansien vuosien perinteitä rikkoa, toimiiko tämä... ollaanko me onnellisia vastakkaiseen sukupuoleen nykymaailmassa, oletko sinä onnellinen siihen? Kun miehet luopuvat vallasta ja se siirtyy naiselle, niin on aika luonnollista, että mies muuttuu nykykulttuurissa alistuvammaksi, epävarmemmaksi ja passivoituu.

Meillä nykyihmisillä on 300 000 vuoden mittainen evoluutio takana tällä pallolla, ja se on asia, mitä ei rikota hetkessä, väittäköön kuka mitä tahansa. Mutta kovasti perusrakenteet jyrisevät ja murtuvat. Mies on pohjimmaltaan portinvartija, elättäjä, suojelija ja pysyy monesti huonommissakin suhteissa periaatesyistä, mutta nämä pohjimmaiset syyt, miksi mies voisi kokea olevansa mies naisen seurassa, ovat murtumassa yllä olevista syistä. Miksi miehet voivat kokea alemmuudentunnetta, jos naisen palkka on parempi... koska se ajatus sotii meidän miehistä rooliamme vastaan, ja se ei ole kateutta tai heikkoa itsetuntoa, vaan biologista sisään viritettyä elättäjä- ja suojeluvaistoa, joka on murroksessa, ja me emme oikein tiedä, miten näihin tulisi suhtautua ja mitä meillä on annettavana. Jos vielä käännän asiaa toisin päin: onko naisten pahoinvointi lisääntynyt, onko henkinen kuormitus ja jaksaminen arjessa lisääntynyt ja painaako vastuu hartioilla, vaikka voimatasapaino on tasaantunut sukupuolten kesken?

On varmasti vaikea verrata lähimenneisyyden 1800-luvun ihmisiä meihin, saatikka kauempaa Antiikin Egyptistä. Monesti voidaan romantisoida tai kauhistella mennyttä, ja syyllistyn siihen itsekin, ehkäpä jopa tässä viestissä.

Vielä alkuperäiseen kysymykseen vastaten: Ei, en koe, että seksuaalisessa mielessä nykykulttuuri ajaisi pahemmin ihmisiä BDSM-pariin ja sitä kautta alistujaksi tai alistajaksi, mutta kehottaa ja antaa tilaa kokeilemaan. Miehen suoranainen dominointi nähdään huonona itsetuntona, narsistisuutena tai henkilönä, joka ei saanut rakkautta (jota toki se saattaa ollakin), mutta terve hallitseva auktoriteettinen käytös ja kehonkieli on toki miehessä ihailtavaa niin normaalissa elämässä kuin naiselle seksuaalisestikin... vaikka olisivat kuinka sitä boss ladyä itsekin. Naiselle dominoiva, tai kevyemmin sanottuna itsenäinen ja auktoriteettinen, käytös on nykyään ihailtavaa ja jopa hieman toivottavaa, ja sitä katsotaan paljon enemmän sormien lävitse, koska se juttu on nyt vaan in. Seksuaalisesti dominoiva nainen (se miten me se täällä BDSM-foorumilla ymmärrämme) on suurelle osalle miehistä luultavasti pelottavaa, jos se on jatkuvaa, mutta toki kulttuuri edistää senkin puolen kokeilemista, kuten kaikkea muutakin, mikä tuntuu hyvältä ja omalta.

[Hoo]

Huomauttaisin edelliseen, että naiset eivät ole hakeutuneet yhteiskunnallisesti korkeampaan asemaan vallanhalusta, kilpailuvietistä (se mikä ajaa miehiä), vaan kyseessä on lähtökohtaisesti selviytyminen ja toivo paremmasta elämästä. Tähän muutoksen haluun on vaikuttanut alisteinen asema perheyhteisöissä, usein taloudellinen ja henkinen väkivalta. Naiset ovat halunneet muutosta, pääsylipun valita toisin jos tarve on. Tätä hyvin harvoin miehet ymmärtävät!

[Proxima Centauri]

Huomauttaisin edelliseen, että naiset eivät ole hakeutuneet yhteiskunnallisesti korkeampaan asemaan vallanhalusta, kilpailuvietistä (se mikä ajaa miehiä), vaan kyseessä on lähtökohtaisesti selviytyminen ja toivo paremmasta elämästä. Tähän muutoksen haluun on vaikuttanut alisteinen asema perheyhteisöissä, usein taloudellinen ja henkinen väkivalta. Naiset ovat halunneet muutosta, pääsylipun valita toisin jos tarve on. Tätä hyvin harvoin miehet ymmärtävät!

Näin juuri. Kun kysyttiin, että olemmeko onnellisia nykytilanteessa, niin on tosiaan syytä muistaa, että nykytilanteeseen päädyttiin juuri siksi, että naiset eivät olleet tyytyväisiä eivätkä tunteneet oloaan turvalliseksi epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Jokaisessa kulttuurissa/yhteiskunnassa naiset ovat pyrkineet pois patriarkaalisesta, perinteisten sukupuoliroolien järjestelmästä ja halunneet muutosta, niin ennen kuin nykyisin, mikäli tämä pyrkimys vain on millään lailla mahdollista (jopa Afganistanissa opiskellaan salaa oman hengen uhalla). Siitä voidaan päätellä, että eivät naiset tunteneet/tunne oloaan hyväksi yhteiskunnassa, joka tarjoaa alisteista sukupuoliroolia. On ihan harhakäsitys, että naisen alisteinen asema toisi naiselle jotain turvaa - se turva voi toteutua jossain bdsm-leikissä, kun tietää, että kyse ei oikeasti ole pakkotilanteesta, vaan koska tahansa voisi hypätä siitä pois. Oikeasti silloinkin varsinainen turva on yhteiskunta, joka antaa mahdollisuuden päättää itse. Sitten voi vain "leikisti" luovuttaa vallan toiselle.

Ja niinpä kysymykseen "olemmeko onnellisia vastakkaiseen sukupuoleen nykymaailmassa, oletko sinä", ainakin henkilökohtainen vastaukseni on, että kyllä olen onnellinen siitä asiasta, että kenelläkään toisella (esim. miespuolisella läheisellä) ei ole valtaa minun ylitseni, tai että se, että olen nainen, ei esimerkiksi ole ollut este opiskelulle ja mieleisen työn tekemiselle. (Niin joo ja pidän kotitöitä tylsinä, joten olisi hirveää elämänhukkaa joutua käyttämään tämä lyhyt aikani täällä maapallolla pelkkiin epäkiinnostaviin kotitöihin, joten ei kyllä kotirouvan osa kiinnostaisi. Työ voi olla ajoittain stressaavaa, mutta väitän, että se on pienempi stressi kuin millaista stressiä kokisin, jos eläisin epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa.)