Mut entäs jos oonkin nolo?

[Pörri]

Jonkunlaista epämääräistä itsepohdiskelua.
Baarissa toki on ketju, missä kysytään hävettääkö oma kinkyys, mutta miun kysymys on, vaikkei varsinaisesti hävetä, miksi omien kinkkien myöntäminen nolottaa. Tai on vaikea myöntää edes itselle tiettyjä asioita. Se, että haluaa alistua tai päästä köysiin tai saada piiskaa, tai toisinpäin on ihan peruskauraa valtaosalle meistä ja se myönnetään ihan jopa ylpeänä.
Mutta entäs sitten, jos saatkin kiksit vaikka orgasmikontrollista tai haluaisit joutua seuraamaan kumppanisi toimia toisen kanssa. Tai vaikkapa saat kiksit ajatuksesta iltalenkistä hihnassa.
Tai tai tai. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Mikä kenellekin on sitten se valtavirrasta hiukan erottuva kiksien lähde. Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.
Tuleeko se meidän valtavirtaa ihannoivasta yhteiskunnasta vai onko sitä oikeasti nolo, jos onkin hiukan erilainen.

[balance]

Joskus kuulee sanottavan, et kanssa kinkyt on kaikkein ahdasmielisimpiä. Mä en oikein tiedä onko mulla mielipidettä puoleen tai toiseen, en oo kokenut koskaan tuomitsemista, mutta en tiedä oonko koskaan myöskään ladannut pöydälle kaikkea sitä mistä pidän. Mutta luulen, että kaikki omat aiemmat kokemukst sanoittaa paljon sitä, kuinka paljon tuomitsemista pelkää. Ehkä myös muut kokemukset ihmisistä ja miten yleensäkin ihmiset ympärillä ovat vastaanottaneet erilaisuuden?

 

[Gamygym]

Mun mielessä tietty kiusallisuus tai hössöttäminen on vain merkki kotoisuudesta. Pieni harkitseminen on paikallaan, erityisesti jos oma juttu voi vaikuttaa muihin arvaamattomalla tai jollain lailla suuremmalla tavalla.

Eletään maailmassa, jossa arvot ja ympäröivät ihmiset on jatkuvassa liikkeessä. Tuntuu, että eri identiteetit ja mieltymykset liikkuu yhtä lailla hyväksyttävän ja soo-soon rajaa. Eikö esim. joku transvestismi oo hiljalleen mennyt muodista ja tilalle on tullut tyttöily?

Joskus baarin vanhoja keskusteluja selaillessa oon törmännyt siihen, kun joku kinkytuttuni on avautunut rajummasta tai vaikeasti ymmärrettävämmästä fetissistä joskus kauan sitten. Musta ne on vaan kiinnostavia. Kuulisin mielelläni lisää.

Mutta ehkä he ovat joutuneet aikansa selittelemään niitä.

En kehtaa kysellä, elleivät ota aiheita esille itse.

[susa-anniina]

On asioita mitä on vaikea pyytää. Ylipäätään, kun on elänyt ison osan aikuisuudesta suhteessa, missä asioita on tehty siitä näkökulmasta, että "kun minä olen tietynlainen ja tykkään", on pyytämisestä tullut vaikeaa. Sitten kun asioita on tehty minun mieliksi, niistä valtaosasta on pudonnut pohja pois, koska ei esimerkiksi voi alistua satutettavaksi jos toinen ei saa siitä satuttamisesta nautintoa. (Nurinkurista mutta toinen itse asiassa sai minusta jutuista nautintoa mutta hänen taas oli vaikea myöntää sitä ja oli helpompi hänelle mennä moisen sanomisen taakse). Sitten kun oppi pyytämään ja aavistuksen luottamaan sellaiseen, ettei joku toinen ihminen tee asioita edes pyytämällä, jos ei niistä pidä itse, alkoi tulla eroa omassa päässä tuon eri asioiden pyytämisen kanssa. Alkoi huomaamaan eron tuossa, että on asioita mitä on helppo pyytää ja sitten toisia juttuja on nolompaa pyytää.

Itsellä moni tuon tyyppinen juttu tulee sitten sanotuksi ääneen pikkuisuuden tai tarinoiden kautta. Niihin voi kirjoittaa noloja ja sitten kaverini Artturi jänis voi sanoa ääneen niitä juttuja mitä edes pieni ei tohdi. Vaikka pienen minussa on helpompaa olla nolo kuin sen aikuisemnan version.