Mut entäs jos oonkin nolo?

[Pörri]

Jonkunlaista epämääräistä itsepohdiskelua.
Baarissa toki on ketju, missä kysytään hävettääkö oma kinkyys, mutta miun kysymys on, vaikkei varsinaisesti hävetä, miksi omien kinkkien myöntäminen nolottaa. Tai on vaikea myöntää edes itselle tiettyjä asioita. Se, että haluaa alistua tai päästä köysiin tai saada piiskaa, tai toisinpäin on ihan peruskauraa valtaosalle meistä ja se myönnetään ihan jopa ylpeänä.
Mutta entäs sitten, jos saatkin kiksit vaikka orgasmikontrollista tai haluaisit joutua seuraamaan kumppanisi toimia toisen kanssa. Tai vaikkapa saat kiksit ajatuksesta iltalenkistä hihnassa.
Tai tai tai. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Mikä kenellekin on sitten se valtavirrasta hiukan erottuva kiksien lähde. Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.
Tuleeko se meidän valtavirtaa ihannoivasta yhteiskunnasta vai onko sitä oikeasti nolo, jos onkin hiukan erilainen.

[balance]

Joskus kuulee sanottavan, et kanssa kinkyt on kaikkein ahdasmielisimpiä. Mä en oikein tiedä onko mulla mielipidettä puoleen tai toiseen, en oo kokenut koskaan tuomitsemista, mutta en tiedä oonko koskaan myöskään ladannut pöydälle kaikkea sitä mistä pidän. Mutta luulen, että kaikki omat aiemmat kokemukst sanoittaa paljon sitä, kuinka paljon tuomitsemista pelkää. Ehkä myös muut kokemukset ihmisistä ja miten yleensäkin ihmiset ympärillä ovat vastaanottaneet erilaisuuden?

 

[Gamygym]

Mun mielessä tietty kiusallisuus tai hössöttäminen on vain merkki kotoisuudesta. Pieni harkitseminen on paikallaan, erityisesti jos oma juttu voi vaikuttaa muihin arvaamattomalla tai jollain lailla suuremmalla tavalla.

Eletään maailmassa, jossa arvot ja ympäröivät ihmiset on jatkuvassa liikkeessä. Tuntuu, että eri identiteetit ja mieltymykset liikkuu yhtä lailla hyväksyttävän ja soo-soon rajaa. Eikö esim. joku transvestismi oo hiljalleen mennyt muodista ja tilalle on tullut tyttöily?

Joskus baarin vanhoja keskusteluja selaillessa oon törmännyt siihen, kun joku kinkytuttuni on avautunut rajummasta tai vaikeasti ymmärrettävämmästä fetissistä joskus kauan sitten. Musta ne on vaan kiinnostavia. Kuulisin mielelläni lisää.

Mutta ehkä he ovat joutuneet aikansa selittelemään niitä.

En kehtaa kysellä, elleivät ota aiheita esille itse.

[susa-anniina]

On asioita mitä on vaikea pyytää. Ylipäätään, kun on elänyt ison osan aikuisuudesta suhteessa, missä asioita on tehty siitä näkökulmasta, että "kun minä olen tietynlainen ja tykkään", on pyytämisestä tullut vaikeaa. Sitten kun asioita on tehty minun mieliksi, niistä valtaosasta on pudonnut pohja pois, koska ei esimerkiksi voi alistua satutettavaksi jos toinen ei saa siitä satuttamisesta nautintoa. (Nurinkurista mutta toinen itse asiassa sai minusta jutuista nautintoa mutta hänen taas oli vaikea myöntää sitä ja oli helpompi hänelle mennä moisen sanomisen taakse). Sitten kun oppi pyytämään ja aavistuksen luottamaan sellaiseen, ettei joku toinen ihminen tee asioita edes pyytämällä, jos ei niistä pidä itse, alkoi tulla eroa omassa päässä tuon eri asioiden pyytämisen kanssa. Alkoi huomaamaan eron tuossa, että on asioita mitä on helppo pyytää ja sitten toisia juttuja on nolompaa pyytää.

Itsellä moni tuon tyyppinen juttu tulee sitten sanotuksi ääneen pikkuisuuden tai tarinoiden kautta. Niihin voi kirjoittaa noloja ja sitten kaverini Artturi jänis voi sanoa ääneen niitä juttuja mitä edes pieni ei tohdi. Vaikka pienen minussa on helpompaa olla nolo kuin sen aikuisemnan version.

[Julian]

Tunnistan kyllä ilmiön, ja sen verran väärältä oma identiteetti ja kinkit on tuntuneet, että pidin ne visusti kaapissa ensimmäiset 40 vuotta omasta elämästä. En tiedä ajattelinko niiden olevan noloja asioita, ehkä sitäkin, enempi ehkä että ne ovat vääriä asioita. Ympäristö jossa kasvaa, vaikuttaa tähän merkittävästi.

Huomaan täälläkin, että se heilauttaa mua hieman, kun näen samassa lauseessa sanan transvestisuus ja viittauksen muotiin. Ymmärsin kyllä, että sukupuoli-identiteetin määritelmästä saatetaan käytetään nykyään erilaista nimistystä kuin aiemmin, mutta silti. Kertoo siitä, miten herkkä se asia itselle on. Et oonko mä sittenkin nolo..

Identiteetin kanssa oli helpompaa tulla ulos kaapista kuin omien kinkkien kanssa. Ajattelen sen olevan aika luonnollista ja sukupuoli-identiteetistä puhuminen on helpompaa kuin omista seksuaalisista mieltymyksistä tai kinkeistä puhuminen. Niiden kohdalla se nolouden tunne saattaa hiipiä mukaan helpommin. Kai sitä ihminen pohjimmiltaan aina jollain tavalla kamppailee hyväksytyksi tulemisen tarpeen ja hylätyksi tulemisen pelon kanssa tai niiden välimaastossa, tässäkin asiassa.

 

[Gamygym]

[...]

Huomaan täälläkin, että se heilauttaa mua hieman, kun näen samassa lauseessa sanan transvestisuus ja viittauksen muotiin. Ymmärsin kyllä, että sukupuoli-identiteetin määritelmästä saatetaan käytetään nykyään erilaista nimistystä kuin aiemmin, mutta silti. Kertoo siitä, miten herkkä se asia itselle on. Et oonko mä sittenkin nolo..

[...]

Mainittakoon, että mun tarkoitus ei ollut viitata siihen että sukupuoli itsessään (tai mikään muukaan) olisi "muoti-ilmiö" tai trendi. Tarkoitin enemmänkin sitä, että eri aikoina skenessä on tilaa vähän erilaiselle itseilmaisulle.  Joskus virtaukset on heteroseksuaalisemmat, joskus queerimmat ja niin edespäin. Kun ihminen ei koe kuuluvansa sellaiseen kategoriaan, joka on juuri nyt pinnalla, voi helposti kokea olonsa epämuodikkaaksi tai jotenkin eristyneeksi.

Aina on myös heitä, joiden kokemus ei päivity senhetkisen keskustelun mukaiseksi.

[Julian]

[...]

Huomaan täälläkin, että se heilauttaa mua hieman, kun näen samassa lauseessa sanan transvestisuus ja viittauksen muotiin. Ymmärsin kyllä, että sukupuoli-identiteetin määritelmästä saatetaan käytetään nykyään erilaista nimistystä kuin aiemmin, mutta silti. Kertoo siitä, miten herkkä se asia itselle on. Et oonko mä sittenkin nolo..

[...]

Mainittakoon, että mun tarkoitus ei ollut viitata siihen että sukupuoli itsessään (tai mikään muukaan) olisi "muoti-ilmiö" tai trendi. Tarkoitin enemmänkin sitä, että eri aikoina skenessä on tilaa vähän erilaiselle itseilmaisulle.  Joskus virtaukset on heteroseksuaalisemmat, joskus queerimmat ja niin edespäin. Kun ihminen ei koe kuuluvansa sellaiseen kategoriaan, joka on juuri nyt pinnalla, voi helposti kokea olonsa epämuodikkaaksi tai jotenkin eristyneeksi.

Aina on myös heitä, joiden kokemus ei päivity senhetkisen keskustelun mukaiseksi.

Tavoitin kyllä mitä tarkoitit. Käytin tätä esimerkkinä siitä näkökulmasta, että oma epävarmuus saattaa hyökätä väliin ja vaikuttaa siihen, miten lukemaansa tai kuulemaansa tulkitsee ja oma ensireaktio saattaa olla voimakas väärintulkinta.

[Mr Birch]

Miksi sitä sitten nolottaa myöntää? Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille. Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista. Miksi sitä on taipuvainen ajattelemaan että olisi jotenkin nolo.

Sanoisin, jopa väittäisin, että tuossa on takana sellainen lajillis-kulttuurinen asia kuin merkityksen perimmäinen luonne. Merkitys on eroja, se ei ole jokin "asia sinänsä". Ei ole olemassa jotain absoluuttista perusasiaa, The Thing, johon muita verrattaisiin vaan vain omaan kohtaamme nähden lähempänä ja kauempana olevia asioita. Tässä yhteydessä siitä seuraa, että samanaikaisesti ja ristiriitaisesti haemme eroja toisiimme ymmärtääksemme itseämme ja tällöin riskeeraamme ryhmään kuulumista ja hyväksyntää, jolloin tulkintamme tulos on juuri ajoittainen epäily siitä, että onkos noloo?

Nyt joku voisi lähtökohtaisesti ihan järkevästi esittää, että onpas. Vanilja on The Thing. Mutta lähdetäänpä selvittelemään tätä osiensa kautta ja otetaan tarkasteluun käsite lähetyssaarnaaja-asento (missionary position), jonka pitäisi olla vaniljaa jos minkä. Asennon nimen väitetään tulleen siitä, että alkuperäiskulttuurien edustajat ovat mukamas nähneet sen nimenomaan kristinuskoa levittäneiden lähetyssaarnaajien käyttämänä tai että lähetyssaarnaajat olisivat suositelleet sitä "uuteen uskoon" kääntyneille.  Robert Priest on kuitenkin viitannut siihen, että antropologi Bronisław Malinowskin tutkimien Trobriandsaarten asukkaiden kohtaamat valkoiset eivät olleet niinkään lähetyssaarnaajia kuin kauppiaita, plantaasinomistajia ja siirtomaavirkailijoita. Termi onkin myöhempää syntyä, vanhan kunnon Alfred Kinseyn tunnetuksi tekemä, joskaan ei välttämättä keksimä. Alex Comfortin The Joy of Sex (suom. Rakasta hellästi) popularisoi ja levitti nimitystä edelleen. Näennäisantropologinen "alkuperäselitys" ja nimitys ovat ruokkineet toisiaan. Aiemmin asentoa kutsuttiin myös esimerkiksi englantilais-amerikkalaiseksi.

Mainitun saariryhmän asukkaisiin kohdistuva tutkimus purkaa laajemminkin totunnaista käsitystä vaniljasta. Annette Weinerin mukaan seksuaalitavat eivät saarella olleet tutkimusaikaan mitenkään länsimaalaisittain katsoen konservatiivisia: Aikuisten seksuaalikäyttäytyminen on avointa, joten lapset alkavat jäljitellä sitä jo esimerkiksi kuusivuotiaina ja alkavat etsiä ja vaihtaa seksipartnereita kolmentoista iässä. Naiset ovat aktiivisia ja dominoivia partnerin valinnassa ja kulttuuri myös rohkaisee tähän. Sosiaalisia hääperinteitä ei ole, vaan suhteen alkaminen ilmenee siten, että nainen jää rakastajansa luokse koko yöksi ja tilanteen tunnustaa naisen äiti tuomalla heille aamulla yhteisen aterian.

Nyt on kysyttävä, että voiko näin "vapaamielisessä" kulttuurissa olla jotain noloo. Lajillis-kulttuurinen merkityskäsityksemme pitää huolen, että voi. "Nolous" on tulosta minkä tahansa eron havaitsemisesta ja tulkitsemisesta noloksi, se on siis ikään kuin sisäsyntyistä.

Priest, Robert J. (2001). "Missionary Positions: Christian, Modernist, and Postmodernist". Current Anthropology. 42 (1): 29–68
Weiner, Annette B. (1988). The Trobrianders of Papua New Guinea. United States of America: Wadsworth, Cengage Learning.

[Kiisu]

Niin onko kinki noloo? onhan se toisaalta, kun ei ole siinä valtavirrassa, missä ihmiset elää, ehkä tämä on normaalien sexuaalisuuksien maustamista, ei ole pelkkää läheteyssaarnajassa pimeässä peiton alla lauantaina klo 21, 00 uutisten jälkeen, vaan suolana piiskan viuhu, pippurina monipuoliset eläytymiset samanhenkisen kumppanin kanssa, vuorovaikutusta joka tekee siitä monipuolisen, me vain pidämme erilaisista asioista, emme mainosta itseämme kaupan ovella, meillä on tämä oma yhteisömme

[Raduni]

Yhteisönä ajatellaan olevamme äärimmäisen avoimia toistemme taipumuksille.

Me emme ole.

Miksi siis pelätä muiden tuomitsemista.

Koska muut tuomitsevat.