Tätä piti mutustella hetki.
Vastauksistani ahdistusketjuun voi nähdä jo lyhyessä ajassa sen kehityksen, jonka olen läpikulkenut ja jota kuljen läpi edelleen. En odota, että tämäkään vastaus olisi ttäydellinen: hyvin todennäköisesti tulkintani ja kokemukseni muuttuvat ajassa.
Koska kinkyys on -- ainakin itselleni -- kokemus, jonka koen olevan syvästi rakennettu minuuteeni siten, että sitä ei voi sieltä poistaa, sen kieltäminen ja tukahduttaminen on syvästi häiritsevää ja ahdistusta aiheuttavaa, kun taas sen hyväksyminen ja turvallinen harjoittaminen on syvästi eheyttävää ja vahvistavaa.
Läheisiltäni, ystäviltäni ja sukulaisiltani olen kuullut, miten minusta on (kinkyaikanani) tullut rohkeampi, itsevarmempi ja muuten vain vapaamman oloisempi.
Aiempi traumaattinen stressioireilu on laskeutunut. Tilalle on tullut luottamus muihin. Kokemus siitä, että kuuluu joukkoon, että ei ole millään perimmäisellä tavalla vääränlainen.
Kinkyys on minulle tutkimusmatka. Matka itseeni, matka muihin. Eräänlainen kumma humanistinen unelma.
Nautin aidosti siitä, kun voin tutustua uuteen ihmiseen, pyrkiä työskentelemään hänen "sietoikkunassaan" jatuottamaan toiselle toiveidensa mukaisen kokemuksen (vaikka aina eivät taidot, rajat tai oman olemiseni ei-telepaattisuus siihen kykene).
Pidän siitä, kun saan havainnoida omaa ajatteluani, himojani ja halujani sessiossa, tunnustella niiden eri kerroksia ja sitä, miltä tuntuu olla tilanteessa se, joka hallitsee.
Kyky erotella ajatuksistaan se puoli, joka himoitsee ja haluaa -- ja toisaalta se puoli, joka pysähtyy harkitsemaan toisen hyvää ja toisen tarpeita -- on ollut psykologisesti minulle hyvinkin arvokas.
Koen, että koska kinkyys edellyttää rehellisyyttä, avoimuutta ja toisten näkökulmiin asettumista, se pakottaa harjoittamaan vuorovaikutustaitoja. Ilmaisemaan ja toimimaan rakentavammalla tavalla. Olettamaan vähemmän, mutta myös tekemään enemmän henkistä työtä verrattuna siihen, jos noudattaisi ulkoapäin saatuja skriptejä.
Itsevarmuuden lisäksi kinkyys on opettanut kohtaamaan.
Sen sijaan, että lähestyisin toista ikään kuin "oman pääni" ja ennakko-oletusteni sisältä, olen oppinut kuuntelemaan toista, ottamaan hänet vastaan ikään kuin avoimemmin.
Tekemään tilaa sille, että toinen voi kertoa oman puolensa tarinasta avoimesti -- ihan samalla tavalla kuin kinkykontekstissakin.
+ toki kinkyys on muutakin kuin henkistä introspektiota ja ihmissuhdetyötä. Itsevarmuus ei rajoitu pelkästään kohtaamiseen, vaan on läsnä monessa olemisen tavassa.
Muistan seksuaaliterapeuttini heittäneen (tämä on vissiin vähän karkea yleistys mutta whatever), että seksuaalisuutemme on persoonamme. Se siis muodostaa mittavan osan siitä, miten itsemme esitämme ja miten olemme suhteessa maailmaan.
Kaiuttaen sitä mitä aiemmissa kappaleissa mainitsin itsevarmuudesta ja rohkeudesta, koen että kinkyys on tarjonnut turvallisen alustan tiettyjen psykologisten piirteiden "nostamiseen esille" ja hyödyntämiseen muissakin performatiivisissa tai elämän osa-alueissa kuin vain sessioissa.
Kun uskaltaa tutkia omia tummia (äänen)sävyjään, synkkiä mieltymyksiään tai himoavaa haluamisen tapaa sessiossa, voi piirrettä lähteä integroimaan itsevarmemmin ja luonnollisemmin vaikkapa taiteeseen. Portti on avattu -- ja koska se on avattu hallitussa ja valvotussa yhteydessä, siitä vapautuvat voimat voi ohjastaa ja valjastaa yhtä lailla hillitysti sinne, minne on tarpeen.
Ehkäpä tässä piilee myös vaaran paikka. Jos eroottista, suostumuksellisesti annettua ja neuvoteltua valtaa lähtisi sekoittamaan oman egonsa kanssa, voisi kinkyilyn tuoma rohkeus rakentaa persoonaa tuhoisampaan tai ainakin itselleen sokeampaan suuntaan. (Kyllä, olen täysin tietoinen siitä, että nyt kun lähden jeesustelemaan tällä tavalla kaksijakoisesti, syntyy siitä vähän sellainen vaikutelma että "minä olen hyvä tyyppi" ja "nuo toiset tuolla jossain ovat niitä pahiksia". Mainittakoon, että introspektion on pyrittävä osumaan myös niihin sokeisiin pisteisiin, joita ei aina satu huomaamaan. Eikä omia virheitään pidä painaa villaisella vain, koska "ajattelee olevansa hyvä", tai "koska teki muut asiat kuitenkin niin suostumuksellisesti ja hyvin". Kukaan meistä ei ole virheetön, ja jokaisen meistä on kannettava vastuu.)
Jossakin mielessähän meistä jokainen on sokea omalle itselleen. Emme tiedä, miltä tuntuu kokea meidät ja tekomme niiden vastaanottajana, toisen silmin, sellaisen silmin joka meitä havainnoi.
Oman olemisen äärellä on oltava myös nöyrä.
Sivustoa kannattaa
