Terhi Suokkaan Kyllähän mä tiedän miltä huora näyttää: seksityön todellisuutta Suomessa (Basam Books 2022) on eläytyvällä otteella kirjoitettu tietoteos. Suokas on kulttuurituottajan opinnoissaan sivunnut vaikeiden aiheiden käsittelyä kulttuurityössä ja osallistunut keskusteluihin mm. seksuaalivähemmistöjen asemasta.
Kirja ei ole tutkimus, vaan eräänlainen kommentoiva selostus tekijän suorittamasta pitkäaikaisesta tiedonkeruusta eri keinoin. Kirjoittaja mainitsee seuranneensa aihepiiriä kymmenen vuoden ajan, siis noin vuodet 2012-2022. Kirjaa voi lukea myös eräänlaisena oppaana seksityön kulttuuriin ja käytäntöihin. Kokonaisuus käsittää omakohtaisten alkusanojen ohella 18 lukua, jotka käsittelevät lukuisia hyvinkin käytännöllissävyisiksi luonnehdittavia näkökulmia. Lähde- tai kirjallisuusluetteloa ei ole, vaan lähteitä löytyy harvakseltaan tekstistä.
Kirjallisuuden ja elokuvan kautta rakentuvaa kontekstia käsittelevä luku 2. Seksityöntekijä fiktiossa hyödyntää Leena Lehtolaisen Maria Kallio -hahmon lausumaa stereotyyppistä vertailua seksityöntekijän ja ”tavallisen naisen” välillä. Anneli Vehkoon romaanin G-piste kautta viitataan myös naisiin seksityötä tekevien palveluammattilaisten asiakkaina. BDSM-teemaan johdattaa Koirat eivät käytä housuja -elokuva. Coelhon 11 minuuttia -romaania tarkastellaan nimenomaan sen saaman vastaanoton kautta: Juhani Branderin ivallinen kritiikki stereotypiasta poikkeavaa päähenkilöä - tällä mm. on hyvä kielipää ja kirjastokortti - kohtaan kirvoittaa Suokkaasta tuimaa vastakaikua.
3. luvusta Helppoa rahaa lähtien kirjoittaja löytää tavoittelemansa äänen ja rakenteen. Kokonaisuus rakentuu lyhyistä väliotsikoiduista teemoista, joissa tekijän oma ääni kommentoi tiedonlähteiden eri rooleissa esittämiä tuokiokuvia. Äänessä ovat useimmiten vain anonyymit Seksityöntekijä ja Asiakas, joiden takana lienee useita henkilöitä. Nimellä lainataan esimerkiksi Pro-tukipisteen työntekijää sekä pitkän uran mm. paritusta koskevien rikostutkintojen parissa tehnyttä ylikonstaapeli Kenneth Erikssonia. Kirjoittajan oma ääni ulottuu toisinaan sitaatteihin kuvatessaan niiden esittäjiä: Sivun 32 Rajoja ymmärtämätön creepy asiakas viestittää seksityöntekijälle käyneensä katsomassa, näkyykö tämän asunnosta valoa.
BDSM-sessioista on oma alalukunsa seksityön osa-alueiden esittelyn yhteydessä, osion eroottinen hieronta jälkeen. Turvallisuuspuhe korostuu syystäkin, mutta sijansa on seksipositiivisuudellekin: "BDSM on mielikuvituksekkaiden ja leikkisien ihmisten loputon aarreaitta, josta löytyy kiinnostuneille aina uusia tulokulmia ja tutkittavaa" (s. 63).
Välillä luettelomaisuus yksityiskohtineen menee huvittavan puolelle: seksityöntekijän keikkalaukussa (s. 85-87) on yli 60 nimekettä aurinkolaseista dildoon ja varauskirjaan sekä erikseen kännykän ja läppärin latureihin. Ei käy ilmi, mitä varten luettelossa mainittu harja on. Ehkä käyttötarkoituksia on useita.
Kirjassa esiintyvistä henkilöistä erityisasemaan nousee oman luvun ja useita erillismainintoja saava entinen seksityöntekijä ja aktiivinen vaikuttaja Kallion Ruusu, jota kirjoittaja suoraan myöntää (s. 243) fanittavansa. Kallion Ruusu kuvaa omassa osuudessaan näkymäänsä 1990-luvun prostituutiokulttuuriin ja etenkin sen yhteen ansaintalogiikkaan: asiakkaiden hyvin tuntemassa maastossa saattoi ansaita pelkästään katsomalla miesten masturbointia hintaan sata markkaa kerta. Myös puhelinseksin toimintamallit kuvataan aikakauden puhelintekniikkaa myöten.
Kokonaisuudesta voi jäädä hajanainen vaikutelma eikä selonteon ja oppaan työnjako ole aina selvää, mutta teos on arvokas tilannekuvana ja puheenvuorona oman aikamme seksityöstä.
Mr Birch
Sivustoa kannattaa
