Tunteista ylipäätä

[Mr.Inathu]

Mmmm...Tunteet
Olen hyvin vahvasti tunteva ja tunteita tulkitseva. Olen usein sanonut, että suurin (ja ehkä ainoa) varsinainen fetishini ovat toisten ihmisten tunteet. Nautin lukiessani tunteiden kirjoa kumppanini silmistä. Nautin niistä tunteista, joita ne itsessäni herättävät. Imen itseeni ilmapiiriä ja tunnelmaa välissämme... Enkä anna sen pahemmin näkyä 

Olen aina ollut hyvä hallitsemaan tunteitani ja tekemisiäni, enkä ole antanut vaikuttimieni näkyä toiminnassani. Ulkoisesti voin olla täysin tyyni ja "kylmä" vaikka sisäisesti olen tulessa. Arkielämässä minua on luonnehdittu kylmäksi ja tunteettomaksi, vaikka juuri tunteilla on voimakkain merkitys minulle. Sama toimii myös D/s-suhteessa, vaikka annankin s:n nähdä enemmän tunteita kuin arki-sidosryhmieni, näkee s vain ne tunteeni, joita haluan näyttää.

En sanoisi olevani puhtaasti tunteilla käyvä, mutta D/s-jutuissa leikkikaverin tunteiden... En sanoisi kontrollointi, se ei ole oikea termi... Vaan ehkäpä "ohjailu" ja "voimistaminen" ovat niitä minulle ominaisia toimintatapoja. Yksi pitkäaikainen s kuvaili minua "henkiseksi vampyyriksi" ymmärtäessään jossain vaiheessa toimintatapani... Vieläkään en tiedä oliko se positivinen vai negatiivinen juttu 

Olen kuitenkin tunteiden suhteen vähän nirso ja rasistinenkin, koska pääasiassa haluan nauttia kakusta vain kirsikat, ne positiiviset tunteet. Katkeran suloisistakin tunteista voin nauttia (tosin usein paras nautinto tulee vasta jälkikäteen), mutta mielellään vain rajoiteltuina annoksina... Ehkä kuitenkin vahvalla dramatiikalla ja teatraalisuudella maustettuna jos kerran sille sektorille päädytään

Otin joskus aikoinaan elämäntavoitteekseni kokea mahdollisimman suuren osan elämästäni positiivisina fiiliksinä ns. jatkuvina palveluina tarjoiltuna ja siinä olen pyrkinyt pysymään myöhemminkin. Olen valmis tekemään paljon työtä ja investoimaan suuria määriä aikaani, maksimoidakseni positiivisten fiilisten osuuden ja tasoitellesseni negatiivisten huippuja pienemmiksi... Ei siis niinkään vuoristorataa, vaan ylänkötietä hyvillä näköaloilla

-Mr.Inathu

[Chilipala]

En ole tunneihminen siinä mielessä kuin täällä ihmiset ovat kuvailleet, eli menisi huipulta syvimpään aallonpohjaan ja kaiken kouriintuvasti kokien. Tunnen kyllä kummatkin huiput ja sen välin mikä niillä on. En kuitenkaan koe tunteita jotenkin niin täydesti ja muuta ajattelematta, ole siinä "sisällä" kuin olen ymmärtänyt ns. tunneihmisten kokevan. Ei ole oikein tunnetta jota en pystyisi näpräämään haluamakseni, vähän kuten Lady Whip asian ilmaisi. Teen sitä koko ajan. Kuulostaa ehkä surulliselta ja kontrolloivalta, tasaiselta, kylmältä...mutta ei se sitä ole sen jälkeen kuin oppii irroittamaan siitä moodista.

Joskus olinkin ns. lukossa, hallitsin itseäni vähän itselleni hyödyttömällä tavalla, en osannut taiteen sääntöjä... Kun siitä pääsi on ollut antoisampaa.

On mua kuvattu tunteettomaksi ja kylmäksi, varmaan joillekin olen sitä tälläkin hetkellä. Tunteet on kivoja, niistä on hyvä ammentaa. Mutta minä ja tunneihminen...ei ne jotenkin ole sama asia.

Ne "puhtaat" tunteet ovat sellaisia hetken välähdyksiä jotka pian muokkautuu johonkin suuntaan. Joko päätän että lähden tähän mukaan, olen oikein loukkaantunut ja kiukustunut, silloin vähän kuin uiskentelen siinä, annan itseni olla ja kokea sen kaiken. Voi myös olla että tunnen hetken itseni todella loukatuksi ja kiukustuneeksi mutta jalostan sen tunteen joksikin suuremmaksi tai sitten typistän sen joksikin pienemmäksi.

Kaikesta kirjoittamastani huolimatta sanoisin että olen oikein tunteva ihminen. Haluan kokea niitä tunteita jotka tuottavat mulle tyydytystä. Se mitä ne tunteet ovat on sitten eri asia, ei välttämättä niitä jotka ensiksi tulisivat mieleen...

[Dunedain]

Kiitos Smooth taas hienosta aloituksesta.

Joo, olen kovasti tunneihminen. Miehenä sen tunnustaminen on ottanut aikaa, oli esim. noin kymmenen vuoden tai enemmän pitkä aika, kun en pitkässä vaniljaliitossani suonut tilaa omille tunteilleni enkä esim. itkenyt yli kymmneneeen vuoteen. Nyt jo kypsänä tuo tuntuu järjettömältä. Vasta kun tajusin, että tunteet ovat minulle erittäin tärkeitä ja osa minua, olen vapautunut sillä alueella. Eli koen tunteet ehdotttomasti rikkautena, enkä itse voisi kokea ihmissuhteita ilman voimakkaita tunteita. Mutta kyllä nousut ja siis etenkin laskut joskut koville ottavat, hyvässä ja pahassa. Hyvässäkin joskus, kun ei voi tehdä mitään muuta kuin fiilistellä upeassa nousuhumalatunteessa.

Joku täällä haluaa poimia kirsikat kakusta. Uskon, että tämä ei ole mahdollista. Onhan elämässä paljon surua sekä itsellä että läheisillä. Näiden tunteiden kieltäminen aiheuttaa usein pahaa oloa, joka voi johtaa masennukseen tai työkyvyttömyyteen. Jos pystyy purkamaan tunteensa joko itse tai ystävien kanssa, paluu hyvään oloon tapahtuu sitä kautta. Tämän ovat myös todenneet monet terapiatyötä tekevät. Ja ainakin omalla kohdallani toimii täysin näin.

Toisaalta me ihmiset olemme erilaisia. Jotkut reagoivat ensiksi tunteella, jotkut toiminnalla, jotkut ajattelulla. Tätä luontaista ensimmäistä reagointitapaa on melkein mahdoton muuttaa. Mutta kun itse olen tuon tunnistanut, se on paljon auttanut asioiden ymmärtämisessä ja hallitsemisessa.

Eli, ehdottomasti tunneihminen ja todella kiitollinen tästä lahjasta. Mutta tunnustan, että esim. työelämässä tartten kyllä näitä järki-ihmisiä (kirjanpitäjiä yms.) kumppaneikseni, jotta asiat sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla.

Toinen juttu vielä. Tunteita ei voi kontrolloida, mutta impulsiivista käyttäytymistä toki voi. Eli tietenkin meidänkin tunne-ihmisten pitää kontrolloida käytöstämme emmekä voi vihanpuuskassa vain vetäistä puukkoa vyöltä, ja katkaista kaulaa. Helpompi tapa on esim. lenkillä kuvaannollisesti "juosta jonkun naamalla".

Edit: hieman tyhjää tilaa alalaitasta poistettu

[swan]

Joskus itsensä arvioiminen voi olla vähän vaikeaa. Tulee tunne, että onko moisella oikeastaan kovinkaan suurta merkitystä, siis että selvitellä millainen on, eli olen sellainen ja tälläinen, tommoinen ja semmoinen jne.

On ehkä ollut pakko työntää tunteita sivuun ja syrjään, mutta ei se välttämättä tarkoita että on onnistunut elämään järkevästi ja että asiat ovat tasapainossa ja juuri niin kuin pitääkin olla.

Jos on pakko johonkin ruotuun asettua, niin tunneihmisiin sitä kaiketi kuuluu. Itku ainakin on hyvin herkässä välillä ja joskus jopa naurattaakin. Ikinä en suutu,eikä harmita, saati että mököttäisin. Myöskään mitään hellyydenpuuskia tule koskaan juurikaan. Eli mitä tostakin voi päätellä (=

Joskus elämä on yhtä härdeliä, kun ei tiedä miten elää fiksusti ja sitten tulee kirjoitettua jokin runonpätkä kun oikein tuntuu.

Joskus taas on täysin turta ja lukossa. Joku on maininnut joskus tunnelukoista, jotka toisilla jotenkin yleisempiä kuin toisilla, mutta itsestäni tuntuu, että olisiko kyse siitä, ettei ole mahdollista ja tilanteita eli ihmisiä, keille ns. "purkaa lukkoja".

Myöskin "on olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä", Egotrippiä lainaten.

[Mr.Inathu]

Joku täällä haluaa poimia kirsikat kakusta. Uskon, että tämä ei ole mahdollista. Onhan elämässä paljon surua sekä itsellä että läheisillä. Näiden tunteiden kieltäminen aiheuttaa usein pahaa oloa, joka voi johtaa masennukseen tai työkyvyttömyyteen. Jos pystyy purkamaan tunteensa joko itse tai ystävien kanssa, paluu hyvään oloon tapahtuu sitä kautta. Tämän ovat myös todenneet monet terapiatyötä tekevät. Ja ainakin omalla kohdallani toimii täysin näin.

Hui, huomasinpa Dunedainin kommentoinnista kirjoittaneeni asian siten, että se on todella helppoa ymmärtää väärin. Puhuessani kirsikoiden poiminnasta, en tarkoita vakavien ja negatiivisten(?) tunteiden vähättelemista puhumattakaan niiden kieltämisestä/pois sulkemisesta.

Minä tarkoitin positiivisten tunteiden voimistamista ja lisäämistä. Haluni on saada esille niin paljon positiivisia tuntemuksia kuin mahdollista ja nauttia siitä. Usein se nimenomaan edellyttää ensin negatiivisten tunteiden ja patoutumien kohtaamista ja purkamista. Vanhojen asioiden käsittelyä, uudelleen kokemista ja uusista näkökulmista katselua (ja nyt tulee se mutta), MUTTA kun tämä on tehty, on mahdollista siirtyä marjojen poimintaan. Kun luottamus on saavutettu ja menneisyys/nykyisyys on hyväksytty, on mahdollista hypätä hyvin positiivisten tunteiden karuselliin ja nauttia niistä tunteista paljon pidempään ja voimakkaammin kuin muuten olisi mahdollista.

Tämä oli sitä "investointia" josta kirjoitin edellä. "Uhraamalla" omaa aikaansa ja tunteitaan toisen negatiivisten tunteiden käsittelyyn, on mahdollista maksimoida positiivisten tunteiden määrä ja laatu... Ja tämä sääntö pätee kaikessa, niin D/s-jutuissa, vanilja-arjessa kuin työelämässäkin. Kokeilkaa ystäväiset, kokeilkaa

-Mr.Inathu

[Amynsomnia]

Olen itse myös hyvin tunne-ihminen. Voisi sanoa myös että valitettavasti. Tunnistan nuo hetket vuoristoradassa yhdistettynä helposti samalla liialliseen analysointiin. Se on helvetin ärsyttävää ja raskasta välillä.
Nuorempana ajattelin että tällasena tunne-ihmisenä oleminen on heikkoutta ja tämäkin johtunee monesta asiasta. Mutta mitä vanhemmaksi on tullut niin ajatusmaailma on tässäkin asiassa muuttunut. Pidän tätä vahvuutena ja rikkautena.