Tämähän on mielenkiintoinen diskuteeraus. Minä taas taidan saada kiksejä siitä(kin), että ne roolit heittävät volttia. Se, että ihminen joka jokunen aika sitten alistui minulle onkin nyt piiskan kahvapäässä (tai vastaavaa), tuntuu antavan lisää virtaa. Ja sama toisinpäin. Olen sitä miettinyt, että veisikö jommassa kummassa roolissa pidempään oleskelu asioita jollakin kiinnostavalla tavalla pidemmälle. Luulen, että ei - ei ole vain kärsivällisyys riittänyt. On alkanut tuntua hullulta ja absurdilta 
Varmaan tämä nyt sitten tarkoittaa, että en saa niin paljon irti pelisäännöistä ja rooleista. Vaan enemmänkin niiden rikkomisesta. Ja osittain ristiriitaisitakin tunteista joita siinä syntyy. Ristiriidat 
Kyllä, juuri näin.
Kaipa sitten nämä "tyylisuunnat" itsellä on vaan niin alisteisia itse suhteelle. Valtaosan ajasta olen "D" ja se on se luontevampi rooli ja sen mukaan peuhataan yleensä, mutta sitten kun saa sen toisen dominoivan puolen esiin ja itsensä psyykattua "subiksi", niin onhan se ihan mahtavaa vaihtelua.
Ainakin itsellä se on juuri sitä kliseistä, että kun arjessa pitää homman ohjaksissa, niin on valtavan rentouttavaa antaa toiselle ohjat ja saada muistutus kuolevaisuudestaan
Ja ainahan jotain antipatiaa kertyy jota molempien mukava saada kuvaannollisesti purkaa, vaikka ei toki se ole päällimmäinen ajatus.
Uskon että kaikissa ihmisissä on molemmat puolet kun niitä saa toteuttaa luottamuksellisesti ja ilman pelkoa arvostelusta toteuttaa.
Oishan se nyt tolkuttoman tylsää vetää samaa kaavaa aina
