Newbie-nurkka > Artikkelit

Sinkkuihmisten polyamoria ja muut polysuhteet

(1/8) > >>

Riverlady:
Polyamoria on laaja aihepiiri, jota käsittelevä esim. USA-lainen nettikeskustelu rönsyilee niin että pää meinaa hajota. Tämä artikkeli koskee siksikin polyn yhtä osa-aluetta eli polyamoriaa tai polysuhteita sinkkunäkökulmasta. Sinkkupolysta on olemattoman vähän mainintoja millään suomenkielisellä sivulla, ja koska en ole Polyamoria – Monisuhteisuusyhdistys ry:n jäsen tai edes ikinä käynyt heidän miiteissään, kirjoitan tänne.

Polytaustani lyhyesti. Jo alaikäisenä järkeilin, ettei kukaan yksittäinen ihminen voi täyttää kaikkia romanttisia tai seksuaalisia tarpeitani. Tämä vakaumus ei estänyt elämää tapahtumasta ja monoamorisia rakkaussuhteita syntymästä. Polyamorisuushan ei jaa ihmisiä 0% polyihin ja 100% polyihin, vaan polysuuntautuneisuus on jatkumo, aivan kuten samaan tai eri sukupuoleen rakastuminenkin.

"Kunnes kuolema meidät erottaa" |--------------------------- ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN POLYT ----------------------------| Pelkät irtosuhteet / Täysin erakko


Myöhemmin, silloin kun vielä teeskentelin vaniljaa, lähiystäväpiirini tiesi että minulla oli kaksi miessuhdetta yhtä aikaa. Toki myös nämä miehet tiesivät toisistaan – vaikka polyn määritelmiä on lähes yhtä monta kuin polyihmistä, kaikki ovat yhtä mieltä siitä että polysuhteissa kaikki tietävät, keitä kumppanien vakituiset kumppanit ovat. Muu on pettämistä. Kaikki mistä suhteiden osapuolet eivät ole sopineet, on polyssa pettämistä, toisaalta jotkut osapuolet voivat sallia toisilleen vapauksia, joita perus monosuhteilijat eivät sallisi. Monisuhteet on monimuotoisia :)

Tämän tekstin kirjoitushetkellä tunnen, että olen ja en ole sinkku, ja että minulla ei ole mutta on ns. primäärisuhde, joka tarkoittaa pitkälti samaa asiaa kuin elämänkumppani. Hän ei asu samassa maassa, ja minulla aiemmin oli ja ei ollut hänen kanssaan D/s-suhde :D Rakkautemme on täysin platonista, kummallakin täydet vapaudet uusiin suhteisiin toisen lupaa kysymättä. Onkin loogista, että tunnen olevani polyn osa-alueista eniten suhdeanarkisti, joka wikin mukaan ”ei välttämättä erottele toisistaan ystäviä, kumppaneita ja rakastajia.” (Poliittisesti värittyneen anarkia-sanan käyttöä ajatusmallin yhteydessä on kyseenalaistettu. En itse ole ollenkaan mikään mustaa lippua pressanlinnan edustalla heiluttava, lävistetty äärivasemmistolainen, vaan paljon klassisemman näköinen aikuinen nainen.)

Jokainen suhde on yksilö, koska suhteessa olevat ihmiset ovat yksilöitä, ajattelen, ja määrittelen suhteeni itse niin pitkälti kuin voin. Tietysti tiedän, että yhteiskunnan normit aivan varmasti vaikuttavat polyjen elämään. Jos ei muuten niin seinänä, jota vasten voimme pompotella näitä vähän epätavallisempia ajatuksiamme ja tunne-elämäämme.

Arvostetun baarilaisen ajatelmia poimittuna baarin keskusteluketjuista:

--- Lainaus käyttäjältä: isabella - 20.12.2011, 17:27 ---Näen polyamorian omalla kohdallani nimenomaan niin että eri ihmisten kanssa on eri jutut. Yhden kanssa käydään baarissa ja toisen kanssa ollaan kotona, jonkun kanssa ollaan alistuvia ja jonkun muun dominoivia jne. Kullekin suhteelle muodostuu omat tapansa ja tekemisensä. Ja parhaassa tapauksessa sitten välillä tehdään kaikki yhdessä. (Lähde: Monoamoria vastaan polyamoria -ketju ((joka näkyy vain baariin kirjautuneille)
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus käyttäjältä: isabella - 26.08.2011, 22:31 ---"Puolijulkipolyna" saa kuitenkin etenkin vaniljapiireissä selitellä loputtomiin suhdekuvioitaan ja elämäntapavalintojaan. Useimmat suhtautuvat ainakin kasvokkain melko neutraalisti tai jopa positiivisesti. Mutta tuntuu välillä että puhutaan eri kieltä kun kommentit ovat tyyliin "toi on niin paljon parempi kuin että pettäisi kumppaniaan" (no on toki mutta eivät nämä ole varsinaisesti rinnastettavissa) tai "mä ihailen sua kun pystyt tohon" (kyseessä on elämäntapa, jossa olen onnellisin, ei mikään hampaat irvessä tehty suoritus). (Lähde: Juttu Hesarissa ”Poly”-perheestä -ketju)
--- Lainaus päättyy ---

Miksi sinkku ryhtyy polysuhteisiin?
Ei kai kukaan edes voi olla yhtä aikaa sinkku ja poly? Kyllä voi. Syitä:
1. romantiikkakäsitys, jossa korostuu vapaus

2. romantiikkakäsitys, jonka mukaan maailmassa on sinulle monta Oikeaa kumppania eikä vain yksi ja ainoa Oikea (entä jos se yksi ja ainoa sattuu elämään esim. Pohjois-Koreassa?  kamalaa ajatellakin, kyllä universaalirakkaus on paljon parempaa)

3. käytännöllinen asenne seksuaalisuuteen ja parisuhteisiin

4. koet vaan olevasi perinjuurin poly, olit sitten suhteessa tai sinkku

5. olit monoamorikko, kunnes ihastuit polyhenkilöön

6. olet pillu- tai munahaukka polyamorikon vaatteissa. ”Amor” pitäisi tarkoittaa rakkautta.

Viimeksi mainittuun eriävä mielipide:

--- Lainaus käyttäjältä: isabella - 20.12.2011, 17:27 ---En tiedä onko rakkaus välttämättä se avainsana. Polysuhde voi olla myös kevyempi vaikka olisi pidempiaikainen. Ja sitten voi olla yksi vakava ja lisäksi panosuhteita ja senkin luokittelisin kyllä polyamoria kattotermin alle. Tätä keskustelua olen seurannut polyfoorumeilla ja ei siitä mitään konsensusta ole mikä lasketaan polyamoriaksi. Ja aina joku mielestään tietää sen ainoan oikean tavan, "truu poly"-korttejakin joskus vedetän esiin ;D (Lähde: Monoamoria vastaan polyamoria -ketju)
--- Lainaus päättyy ---

Ennen polyyn ryntäämistä kysy itseltäsi nämä:
* Oletko aiemmassa aikuiselämässäsi ollut läheisriippuvainen?

* Kuinka paljon siedät yksityiselämässä epävarmuutta? Etkö ota paineita mistään, vai tahdotko että seurustelusuhteet ovat turvasatamia, kun muu maailma murjoo.

* Kuinka paljon siedät yksinoloa? Jos olet yksinhuoltaja, tämä kysymys ei ole tarpeen.

* Vaikka olet sinkku, onko sinulla ystäviä tai muuta vastaavaa turvaverkkoa ongelmien varalta (polysuhteisiin liittyvien tai liittymättömien)?

* Kuinka paljon vertailet itseäsi muihin? siis onko itsetuntosi kunnossa

* Missä vaiheessa suhdetta tahdot tavata kumppani(e)si ystäviä ja sukulaisia ja viettää yhteisiä lomia ja juhlapyhiä?
^^ Jos kaikkien osapuolten mielestä kyseessä on pano- tai sessiosuhde, kysymys ei ole tarpeen. (Henk.koht. koen, että poly on muutakin kuin hydrauliikkaa ja tämä kysymys koskee myös suhteiden sinkkuosapuolta, sitten kun suhde on saatu oikeasti liikkeelle. En suosittelisi sukujuhlia viikko yhdessäelon alettua, mutta kuitenkin ennen kuin sinkusta rupeaa tuntumaan, että häntä ”piilotellaan kaapissa”)


Näyttikö viimeksi mainittu kysymys jotenkin oudolta tai sopimattomalta? Eikö sinkku sinun mielestä ”saa” pyytää yhteisiä lomia ja juhlapyhiä? Jos näytti / ei saa, olet kaappipoly ja/tai ajatusmallisi on niin sanottu ”couple privilege”, jolle ei ole vakiintunutta suomennosta. Parisuhde-etuoikeus on joskus käytetty termi, vaikka usemman hengen suhdekuviossa kaikki seurustelusuhteet ovat parisuhteita. Jotkut, esim. minun tyyppiseni suhdeanarkistit, myös vierastavat polysuhteiden jakoa primääri- ja sekundäärisuhteiksi (”ensisijaisiksi” ja ”toissijaisiksi”), koska parisuhteita ei pidä lukita eriarvoisiksi. Olisko ”vakiintuneemman parisuhteen etuoikeus” kuvaavampi termi, varmaankin.

Vakiintunemman parisuhteen etuoikeus on kuten kaikki etuoikeudet, asenne jonka yhteiskunnan suuri enemmistö on sisäistänyt ”asioiden luonnolliseksi tilaksi”. Ydinperheidylli ja silleen. On ihan ymmärrettävää, että vakiintuneemmilla pariskunnilla on enemmän yhteistä omaisuutta, muistoja,  tapoja joilla asiat on totuttu hoitamaan, yhteisiä lapsia tai eläimiäkin. Tämä kannattaa sinkun hyväksyä. Siinä vaiheessa vakiintuneemman parisuhteen etuoikeus alkaa mennä vituilleen, kun pitempään kestäneen suhteen se osapuoli, joka ei seurustele sinkun / yksineläjän kanssa, alkaa määräillä kumppaninsa ja sinkun suhdetta. Veto-oikeus toisen pariskunnan keskinäisiin asioihin on couple privilegeä tylyimmillään ja siitä pääsemme...

… sinkkupolyn ehkä eniten keskustelua herättävään aiheeseen eli ”yksisarvisen metsästäjiin” (unicorn hunters)! Useinhan mono-pariskunta joka haluaa ryhtyä uskalletuiksi ja suorastaan radikaaleiksi :D päättävät laajentaa suhdettaan ottamalla kolmanneksi pyöräksi jonkun hottiksen bi-naisen. Kohta ihmetellään, miksei näin tasokas pariskunta kelpaa, vaan kaikki naiset ”alkavat esittää draamaa ja vaatimuksia”. Johtuiskohan se siitä, että kukaan järkevä sinkku tahdo ruveta suhteeseen, jonka säännöt on sovittu häntä kuulematta! Keskustelu ja muutosehdotukset eivät ole draamaa ja vaatimuksia, ei edes silloin jos ”kolmas pyörä” itse tahtoo olla subi, siis alistetussa asemassa. Sellaisesta minulla ei ole omaa kokemusta, mutta sen tiedän että jopa kinky-orjalla on etukäteen oikeus ja itsensä kannalta velvollisuuskin hyväksyä se suhde, johon hän ryhtyy. Se taas ei ole mahdollista, jos vakiintuneempi pariskunta on etukäteen määrännyt suhteesta kaiken.

Joskus harvoin pariskunta löytää bi-naisensa, joka tulee toimeen kummankin kanssa, ja perustaa kaikkia osapuolia tyydyttävän suhteen. Sellaiset naiset ovat kuitenkin yhtä harvinaisia kuin yksisarviset – siitä termi yksisarvisen metsästäjät. Yksisarvisille on valtava kysyntä myös Suomessa: menepäs hyvä lukija vaikka Iskuriin, valitse Oma sukupuolesi -kohtaan ”nainen”, Haettu sukupuoli -kohtaan ”pari” ja katso ilmoitusten määrää :D :D


Ongelmatonta ei ole sekään poly, jossa ei puuhata kolmestaan, kirjoittaa kokenut Herra. Itse allekirjoitan seuraavan täydestä sydämestäni:

--- Lainaus käyttäjältä: Mr.Inathu - 06.03.2013, 15:51 ---Kaikkein haastavinta useissa rinnakkaisissa suhteissa on ehdottomasti ajankäyttö ja kaikkien osapuolten tasapuolinen huomioiminen. Pyrin aina kannustamaan kumppaneitani kertomaan todelliset ajatuksensa ja tunteensa, myös negatiiviset, ja ylivoimaisesti eniten negatiivisia tunteita tulee huomion saamisesta. Ihmissuhteessa (kaikissa ihmissuhteissa) mikään ei ole niin voimakas rangaistus, kuin huomiotta jättäminen ja erityisesti D/s-suhteissa sillä voi olla hirmuinen vaikutus. (Lähde: Perustaisiko haaremin? -ketju (näkyy vain baariin kirjautuneille))
--- Lainaus päättyy ---

Nyt kun olemme lukeneet, mitä kaikkea sinkkupoly voi olla, katsomme miten suhde tai suhteet saadaan parhaiksi mahdollisiksi. Ykkössääntö kaikessa polyssa on se, että omat ajatukset ja tunteet pitää osata kertoa. Kukaan eivät voi tietää mikä sua vaivaa, jos et kerro! Useampaan suuntaan ehtivien ihmisten kesken myös yleensä pätee se, että saat sen mihin suostut. Jos tunteita on ehtinyt kehittyä, mutta sinä suostut edelleen tulemaan kohdelluksi kuin lelu joka otetaan kaapista silloin kun toista panettaa, niin se on voivoi

^^ Tuossa palaamme taas couple privilegeen, vakiintuneen parisuhteen etuoikeuteen: jos suhteen laatu lukitaan etukäteen, suhteella ei ole mahdollisuutta kehittyä. Silloin sinkun kannattaa todeta suhde päättyneeksi. Kuten tietysti kannattaa aina muulloinkin, jos suhteen miinukset ylittävät plussat keskusteluista ja lupauksista huolimatta.

Muita varoitusmerkkejä (jenkkikielellä ”red flags”):
- Suhteen muiden osapuolten tapaamiselle tulee aina joku ”yllätyseste”. Kokemukseni perusteella sinkun hälytyskellojen pitää pian alkaa soida, ainakin jos kaikki oleskelevat lyhyen välimatkan säteellä.

- Suhteeseen vaikuttavien muiden olennaisten ja tärkeiden seikkojen salailu

- Toisen tai toisten osapuolten keskustelukyvyttömyys tai -haluttomuus

- Samat varoitusmerkit, jotka koskevat monosuhteitakin: epärehellisyys, päihdeongelma, liiallinen tylsyys, luonteiden yhteensopimattomuus jne.

Ei poly helppoa ole, kuten ei mikään yhteiskunnan totutuista normeista poikkeava tapa elää. Suhteiden onnistuessa hyvät puolet varmaankin kaikkien polysuuntautuneiden ihmisten mielestä silti voittavat useamman suhteen ylläpitoon liittyvät hankaluudet. Jos jossain vaiheessa elämää poly ei enää nappaa, en pidä häpeänä jos joku jatkaa elämää monosuhteessa eläen tai sitä tavoitellen.

Erityisesti sinkkupolyssa olennaista ei ole se mitä muut saavat, vaan se oletko itse tyytyväinen siihen mitä saat. Sinä itse, ei yhteiskunta tai kyttäävät sukulaiset, saat ja sinun pitää itse määritellä taso johon olet tyytyväinen. Eletään ja ollaan onnellisia :)


Polyn lyhyt määritelmä http://fi.wikipedia.org/wiki/Polyamoria

Polyamoria – Monisuhteisuusyhdistys ry. http://polyamoria.fi/

Näin sinkut tahtovat tulla kohdelluiksi polysuhteissa (selkeät Do- ja Don't-listat) http://solopoly.net/2012/11/27/non-primary-partners-tell-how-to-treat-us-well/#do-priority

Lisää hyviä ohjeita http://www.morethantwo.com/polymistakes.html

Fetlifeen kirjautuneille: ryhmät nimeltä Poly & Kinky ja Living As A Single Secondary

hiz:
Kiitos Riverlady, minusta erittäin kiinnostava tietopaketti, ja vaikka aihe jo on ehtinyt tulla minulle tutuksi niin sain kuitenkin pari uutta näkökulmaa asioihin. Kiitos! :)

blandina:
Erinomainen raapustus aiheesta ja sisälsi hyviä pointteja moniin asioihin, joita itse olen polysuhteista pohtinut.

bin_hki:
Kiitos Riverlady! :) Samaa suota kyntäneenä tunnistin heti itseni jonkin asteiseksi suhdeanarkikoksi, nähtäväksi jää kuinka pysyvä tila on... ;D

Jake:
Juu, nyt perehdyn asiaan (entistä) tarkemmin!  :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta