Kirjoittaja Aihe: Kinkyin kunta  (Luettu 21599 kertaa)

Kinkykallio

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #45 : 19.02.2014, 10:28 »
Ajattelin joskus aktiivisimpina ja parhaimpina aikoina muuttaa Turkuun, kun estottomimmat gangbang-tytöt ja kokeneimmat dominat ilmenivät aina olevan Turusta kotoisin. Onko siellä Turussa juomavedessä jotain, joka tekee ihmisistä pervoja, vai mistä on kysymys?

Helsingin järjettömistä asumiskustannuksista huolimatta olen pysytellyt täällä, sillä pääkaupunkiseudulla on tiettyjä etuisuuksia, joita muualla on vähemmän tai ei lainkaan:

1. Ainut seksiliikkeen pornoluola koko Suomessa, jossa käy jatkuvasti pariskuntia harrastamassa ryhmäseksiä. Tuhmista paikoista tuhmin. (Ainakin Turussa ja Tampereella on samantyyppiset paikat, mutta niissä käy hyvin harvoin naisia.) Silloin tällöin paikalla käy myös dom/sub-pareja, ja kulloisenkin tilanteen mukaan on mukava olla joko katsojana tai osallistujana. Estotonta toimintaa.

2. Naisten pissaa yleensä saatavissa läheltä ja kohtuullisin ehdoin.

3. Onko shemaleja Suomessa missään muualla?

4. Enemmän ihmisiä = kesällä enemmän itseään paljastelevia naisia ja julkisesti touhuavia pariskuntia.

Alistavaherra

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #46 : 20.02.2014, 08:15 »
Maantieteelliset nimeämiskäytännöt mairettelevat myös Poria - lähistöltä löytyvät maa-alueet nimeltä pikku pervo ja Iso pervo sekä kosteikko nimeltä tussu.


Pori on ainakin perverssein

Yhdyn Pinksun ja Jessen kommentteihin. Missä on kaikki Masterit täällä  :o Tosi pervoo, ei missään  :o
Sanotaankos näin, että kun olin käymässä Porissa ensimmäistä kertaa elämässäni, niin ensimmäinen mieleenpainuva näky oli se kun lähiöruusu (lue kantis.) otti suihin keskellä kaupunkia mieheltä (myöskin kantis.) -keskellä kaupungin ydintä, eli ei se kiima ja kinkyys välttämättä katso aikaa ja paikkaa....
-rehellisesti ilmaistuna, näky oli hirveä, mutta hienoa että joku sentään saa julkisesti..... eli voinen samalla hivenen pyörtää ajatustani Forssalaisesta stereotypiasta ja luoda kinkyaspektia enemmän Porilaisten suuntaan... (Miksei tämä ole äänestys?)

agent_provocateur

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #47 : 20.02.2014, 19:01 »
Joo kyllä se Tampere on: Armonkallio, Ikuri, Lukonmäki, Ristinarkku, Villilä ja Sorvankylään ja Lihasulaankin vain pieni matka. Hah, hah. Pori kinky?

peksu

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #48 : 20.02.2014, 20:02 »
Kyllä jo kauan aiemmin mainittu Pieksämäki on mielestäni siellä kärkipäässä . Varsinkin kun siellä on hotelli nimeltään Savon Solmu .

Patajätkä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1198
  • Elämä on liian lyhyt - Olla nauttimatta siitä.
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #49 : 30.03.2014, 16:20 »
Sattui matkan varrella tuollainen kyltti silmiin.
Pikku muutoksella kuviin tututkin paikat voivat muuttua.


gothicyoga

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #50 : 22.06.2014, 22:12 »
Omassa tuttavapiirissä Turkulaiset taitaa olla pervoimmasta päästä, joskin oman elämän varrella meininkiä on syntynyt kuitenkin enemmän nääs tuolla Tampereella

Master T

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #51 : 23.06.2014, 16:06 »
Pornainen pieksämäki -juttu

S alla nurmes makas.
M uhos pellolla ja
subiaan piiskalla veteli.
Se koski,
mut rusko pakaroillaan
sai s auvon.

Totes vain:
vaik tää taival koski
oli kokemus sievin.



Siinä tais tulla tusina kuntia. Nyt takaisin töihin. 
 

Norja

  • Rsyke
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 19
  • Tampere Hard Core
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #52 : 18.12.2019, 15:17 »
Tampere
No tämähän me tiedettiin monestakin syystä eikä vähiten diksi että Manse on Suomen ala- ja vastakulttuuripääkaupunki, saunapääkaupunki ja jääkiekkopääkaupunki. Täällä asuu myös Suomen tyhmimmät ja vastenmielisimmät Persut.

Saeroe

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 309
  • "No niin, neiti suihkulähde"
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #53 : 18.12.2019, 18:14 »
Ilta-Sanomilla peräti tuoretta faktatietoa aiheesta:

Järvenpää on kuitenkin listan huipulla, kun katsotaan kaikista "kinkyimpiä" paikkakuntia. Siellä ostettiin yli puolitoistakertaisesti fetissiseksileluja verrattuna koko maan keskiarvoon.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006345063.html

Sitähän en tosin myönnä, että minulla olisi osuutta tai arpaa kyseisen tilaston aiheuttamiseen.  ::)

Neiti_middle

  • Vieras
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #54 : 18.12.2019, 19:44 »
Ilta-Sanomilla peräti tuoretta faktatietoa aiheesta:

Järvenpää on kuitenkin listan huipulla, kun katsotaan kaikista "kinkyimpiä" paikkakuntia. Siellä ostettiin yli puolitoistakertaisesti fetissiseksileluja verrattuna koko maan keskiarvoon.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006345063.html

Sitähän en tosin myönnä, että minulla olisi osuutta tai arpaa kyseisen tilaston aiheuttamiseen.  ::)

 ;D kyseisessä kaupungissa asunut lähes 20 vuotta (en tällä hetkellä) ja en olisi kyllä arvannut. Jouduin tuolloin jopa keravalle asti raahautumaan että pääsi vanillaa karkuun!

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #55 : 18.12.2019, 20:29 »
[Koti-Kurikassa kyllä pidetään.

Myönnän pentuna luulleeni, että Kurikka-nimi (taivutettuna laulun sanoissa "Kaksipa poikaa Kurikasta") viittaa nimenomaan kuriin, kurissa olemiseen.

Mr B

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #56 : 19.12.2019, 22:52 »
Kyllä täällä Savon perukoilla on häiriintynein porukka koko suomesta. Me vaan ollaan niin vaatimattomia siitä  ;D
Eikös se uutisissakin ollut joskus, että Savosta saa parasta seksiä verrattuna muuhun suomeen.

En myönnä mitään ja kierosti katson vinoon  >:D

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 778
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #57 : 19.12.2019, 23:12 »
Ilta-Sanomilla peräti tuoretta faktatietoa aiheesta:

Järvenpää on kuitenkin listan huipulla, kun katsotaan kaikista "kinkyimpiä" paikkakuntia. Siellä ostettiin yli puolitoistakertaisesti fetissiseksileluja verrattuna koko maan keskiarvoon.

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006345063.html

Sitähän en tosin myönnä, että minulla olisi osuutta tai arpaa kyseisen tilaston aiheuttamiseen.  ::)

 O:-)  8)

Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1582
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #58 : 19.12.2019, 23:52 »
Jännä juttu, kun moni mainitsee Porin pervoimmaksi paikaksi. Okei, Porin murre on sadistista kuunneltavaa ja itse Pori masokistille sopiva paikka ankeudessaan, mutta muuten kaikki kinkytoiminta tuntuu loistavan poissaolollaan.

Eniten pervoja tuntuu olevan mun mielestä Tampereella, Turussa ja Helsingissä.

Occam

  • Ketjureaktio
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 773
  • Way of the Asatru
  • Galleria
Vs: Kinkyin kunta
« Vastaus #59 : 20.12.2019, 08:10 »

Pervon paikan voi määritellä joko nimen tai väestökeskittymän perusteella.

Normaaliolosuhteissa mitä isompi sulatusuuni sitä enemmän erikoista väkeä joukkoon mahtuu. Helsingin päässä tai parissa muussa isommassa kaipungissa, lue : tre, oulu, tku, on varmaankin sosiaalisesti hwlpompaa olla pervo kuin kälviällä.

 Paikannimien perusteella osuu selkeästi Loimaalle tämä palkinto koska loimaalla on joka kinkyn unelma-asumiskohde : Pervonmaa. Sinne tulisi kaikkien kinkyjen matkata ja perustaa utopistinen rajoja ja seksuaalikäsityksiä rikkova megakommuuni.

 8)