Kirjoittaja Aihe: Yhden epämasokistin subin mielen anatomiaa  (Luettu 24123 kertaa)

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Yhden epämasokistin subin mielen anatomiaa
« Vastaus #105 : 22.10.2013, 19:52 »
Mä taas yhdistän leikkimisen luovuuteen, rajoihin, uuden tutkimiseen ja seikkailuun  :)...niin ja kasvamiseen ja huumorintajuun ja mielikuvitukseen. Minua pelottaa ihmiset jotka eivät osaa leikkiä. Ja tiedän itsekin olevani huonossa jamassa jos menetän kykyni leikkiä.

-katy-

  • Vieras
Vs: Yhden epämasokistin subin mielen anatomiaa
« Vastaus #106 : 22.10.2013, 19:55 »
.. me osaamme puhua  :)

Minusta tuntuu, että en osaa puhua tarpeeksi, kirjoittaminen on helpompaa, mitä tulee tunteisiin- Lisäksi tuntuu, että yleisesti ottaen puhuminen ja vastavuoroinen keskustelu on hankalaa niillekin, jotka joutuvat puhumaan päivittäin. Toisaalta voi riippua aiheesta, että mistä ollaan puhumassa- näyttäisi olevan tiettyjä aiheita, joista vuorovaikutteinen puhuminen on melkeinpä mahdotona, oppineiden ja filosofien ymv. parissakin.

Saatan olla ihan väärässä ja oman historiani vanki, mutta tuntuu ettei seksistä puhuminen, kinkystä tai vanilijasta, ole kaikkein helpoimpia aiheita, varsinkaan kasvotusten. Tai en minä tiedä, onko näytön takaa helpompi olla rehellisempi ja aidompi ja kasvotusten rohkeus typistyy yllättäen  :D


Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Yhden epämasokistin subin mielen anatomiaa
« Vastaus #107 : 22.10.2013, 20:22 »
"Oral communication unites people in groups. Writing and reading are solitary activities" (en muista ketä lainaan)

Okei, en siis missään tapauksessa, todellakaan, dissaa kirjoittamista, päinvastoin; suosittelen.
Oppineisuus voi haitata puhumista, tai ainakin dialogista puhumista. Sanojen taakse voi myös mennä piiloon. Oleellisempaa on reflektiivisyys. Ja se, usein, on juuri se vaikein osa vuorovaikutusta (ja rasittavin). Keskittyä samaan aikaa siihen mitä toinen sanoo, ja tarkoittaa, ja mitä itse tuntee ja ajattelee. Aina ei vain pysy toisen tai edes itsensä perässä, tai mukana. Toisaalta jos laittaa hirveän suuren merkityksen sille että pitää aina hetinytvälittömästi osata sanoa justtasanmitätarkoittaa niin onhan se hankalaa. Kannattaisi ehkä ajatella että aina voi sanoa uudelleen  :), ja korjata. Ja palata. Ja muuttaa mieltään. Ja sanoa ettei osaa. Tai ei pysty. Tai ei tiedä.
Onko tuollaisen puhumisen aristelemisen takana pelko ettei toinen ymmärrä, ja sit ei enää kuuntele, tai jaksa kuunnella? Siis pelko hylkäämisestä? Siitä ettei kannata riskeerata kun sattuu kuitenkin? Vai liian kova itsekritiikki? Voi joutua häpeälliseen tai hämilliseen tilanteeseen, menettää kasvonsa kun yritti ja asetti itsensä alttiiksi kasvotusten? Näyttää liikaa, paljastua?
Siis en tiedä; kunhan kysyn.

Eccentric

  • Vieras
Vs: Yhden epämasokistin subin mielen anatomiaa
« Vastaus #108 : 29.12.2013, 23:27 »
PÄIVITYSTÄ!

No nyt on kokemusta! Ei mitään hirveästi, mutta selvästi. On tullut mustelmiakin. Eikä kipu vieläkään noin seksuaalisessa mielessä ole mun juttu, mutta se tekee kyllä ihan mielenkiintoisia vaikutuksia kropassa ja mielessä. Ahdistusta helpottaa kyllä jännästi, kun saa vähän selkäänsä. On tullut pyydettyäkin, kun on ollut kiinnostavaa tunnustella omia reaktioita ja tuntemuksia.

D/s -suhteesta on kertynyt kivasti kokemusta ja joo, kunhan se luottamus on ja arvostus ja kunnioitus toista kohtaan ihmisenä, niin tuntuu oikein hyvältä antaa itsensä toisen käyttöön. Onneksi osui kohdalle riittävän herkkä ihminen, johon on ollut valtavan helppo luottaa.

Yhä olen vähän arka menemään kovin rajoille, mutta eiköhän tässä tule pikkuhiljaa edettyä. Ja on tullut todettua, että kun ei tarvitse pelätä, siis voi luottaa että toinen on varovainen, niin löytyy sitä uteliaisuutta itsestä vähän enemmän kuin arvasikaan. Ja ihmeellisen vapauttavaa on kuinka voi kaikesta "sairaasta" puhua toisen kanssa ilman häpeää.

Aika paljon näköjään pelotti ja jännitti ennalta, kun katsoo mitä tänne on tullut kirjoiteltua.