Kirjoittaja Aihe: 23.7.2011 SexualInquisition3, mytologiaa ja jumalallisuutta  (Luettu 51101 kertaa)

Guide-Master

  • Vieras
Mun tietääksen gootti ja industrial on punkin alalajeja ja synapsi on industrial tapahtuma, mun tietääkseni. Toiseksi on kaupungin omistamassa ja tukemassa paikassa järkätty. eli ei ihan verranollinen

submit

  • Vieras
Olen pitänyt tapahtumaa puhtaasti kinkyväen SM-henkisenä kokoontumisena ja esitykset ovat sivuseikka.

Kyllä minusta tämä tapahtuma on muutakin kuin SM-henkinen kokoontuminen.

Sori, Norja, että sotkeennun tähän ;)

Tiedän Norjan tarkoittavan tällä selkeästi S/M -sessiopainotteista tapahtumaa, poiketen siten selkeästi tavanomaista baari-iltaa lähentelevistä klubeista ja miiteistä.

Tästähän tulikin vilkas keskusteluketju - ei ainakaan jää keneltäkään huomiotta tämä kesän suurin kinkytapahtuma...

cnc

  • Vieras
Siit tietysti lähdetään, että järjestäjä järjestää juuri sellaiset pileet kuin haluaa ja määrittää sellaisen lipunhinnan kuin haluaa. "Asiakkaiden" asia on sitten jaloillaan äänestää oliko tarjottu setti sellainen, johon ovat valmiita investoimaan.

Itse olen ollut tulossa pileisiin, mutta tuo 50% nousu lipun hinnassa hirvittää. Pariskunnalta kun hinta on jo sen 60 euroa. Sinänsä hinnannousulle olisi hyvä olla jokin peruste, kun ei ole pelkästään indeksikorotuksesta kyse. Saanko 50% enemmän irti pileistä positiivista verrattuna edelliseen vuoteen? PinkCat:n kanssa olen siitä aivan samaa mieltä, että tuntuu turhalta hassata rahoja kalliisiin esiintyjiin. Ainakin omasta mielestäni esiintyjät, jotka ovat raahattu jostain ties mistä asti kovalla rahalla ja pidetään jonain huippuina, ovat yleensä olleet suuria pettymyksiä. Toki jonkun muun mielestä ovat voineet olla todella hyviäkin.

Joku taisi myös kirjoittaa, että ei saisi valittaa, kun toiset tekee talkoilla. Minusta vertaus on sinänsä hassu, kun talkoolainen saa käteensä aivan saman oli lipun hinta mikä tahansa.

caffeine_junkie

  • Vieras
Lähinnä tuo talkootyön tuloksesta valittaminen on vittumaista siksi, kun johonkin projektiin on hyvää hyvyyttään pistänyt aikaa ja energiaa ja sitä kuitenkin tekee siksi että haluaa tehdä tapahtumasta hyvän ja haluaa että siellä olisi ihmisillä hauskaa jne...

On se sitten aika perseestä jos yleisöltä tulee pelkkää kitinää jo kuukautta etukäteen, menee ehkä vähän motivaatio, kun sitä omaa aikaansa voisi käyttää muuhunkin kuin kiittämättömien paskiasten viihdyttämiseen.

(En ole järkkäämässä ko. tapahtumaa, enkä tarkoita että kukaan olisi mielestäni paskiainen. Tiedän vain kokemuksesta että jos johonkin on laittanut ilman korvausta ison työpanoksen niin ihmisten valitus ärsyttää ihan suunnattomasti. Paikalle voi tulla tai olla tulematta, mutta pitääkö pahoittaa talkoolaisten mieli ihan väkisin?)

viana

Amen. Jos olisin vähemmän kiltti, olisin kirjoittanut tämän. En ole mukana järkkäämässä, mutta muissa yhteyksissä olen usein ollut talkootyöllä bileitä tekemässä, ja kyllä se on aina tuntunut mukavalta, kun porukka palkitsee narinalla oman innostuksen ja ilmaisen panostuksen.

submit

  • Vieras
Mun mielestä on ihan luonnollista, että lippujen hinnat puhuttavat. Ei kai kukaan ole varsinaisesti moittinut talkootyötä tai yhdistystoimintaa? ;)

n4103xxl

  • Vieras
Joo, ei olla kritisoitu yhdistystä, eikä talkoolaisia, vaan perätty kyllä edes kunnon selitystä lippujen hinnannousulle. Tosin, mulle ei sillä enää ole väliä, en mene noin kalliisiin bileisiin. Mut mielenkiinnosta seuraan kyllä aihetta :)

Milla

  • Vieras
Count me in! Illan bileasu jo työn alla  8)

Count me out, Tuhkimol on kengät hukas.

slaveJL

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 377
  • -sleivi-
  • Galleria
 >:D Näillä näkymillä ollaan tulossa.

quattroverde

En ole tulossa ja syynä ei ole hinnat...

Yhdistystoiminnassa kohtuu aktiivisesti mukana ja yhdistyksen saunamökin eteisestä tätäkin viestiä kirjoittelen, jotkut täälläkin seikkailevista on käynyt paikan päällä tutustumassa.

Miksi meillä on mökki ja aktiivista yhdistystoimintaa, ilman että meidän tarvii paljoa rahastaa yhdistyksen jäseniltä. No kun meillä on ollut hyvää ja kannattavaa "toimintaa" joka ollaan tehty talkootyönä ja pienellä riskilläkin tilausuuksia järjestellen.

Yhdistyksen voitontuotto tavoitteena on varmaan monessa yhdistyksessä harvinaisuus. Mutta kivaahan on vuosikokouksessa todeta, että kirstun pohjalla on x euroa pesämunaa vrt. tilit ovat tyhjät odotellaan jäsenmaksuja ja sitten kun saadaan ne, mietitään että mitä voitaisiin tehdä. Rahaa helpottaa yhdistyksen toimintaa ja sen hankkiminen on yhdistykselle aika hankalaa/työlästä vrt kuluttamiseen.

Ennemmin vähän kovempi hinta ja toimijoille asialliset "edut" (ruoka, saunailta jne... mitä missäkin yhdistyksessä). Talkootyö on katoavaa kansanperinnettä suuremmissa määrin ja monestakin tuttu "Tule talkoisiin RUOKAPALKALLA ja OTA MUKAAN OMAT EVÄÄT". Ei pitkällä juoksulla ole kestävää...

Ei kai Helsinkiläisten vika ole se, matkustaminen Oulusta maksaa sinne (tai myöskään toisinpäin), Pks-seutulaiselle toi 30 € näyttelee kovasti illan kokonaisbudjetissa, muuten kun pistää matkoja, ruokia, majoituksia jne...

Myyjä hinnoittelee tuotteen ja asiakas tekee ostopäätöksen...

Jos bileisiin meno 10€ lipunhinnankorotuksesta jää kiinni.... voi voi voi voi voi

Löysin täältä mökiltä 10€ edestä tyhjiä tölkejä, joten mulla ei jäis hintojen korotuksestakaan kiinni :P

SirMichael

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 276
  • Kiintiö pervo
  • Galleria
Hmmmm....
Tässä on nyt jotenkin takerruttu siihen että lipunhinnan korotus
johtuu esiintyjistä.
Onhan tässä muutenkin takerruttu ihan ihme asioihin, mutta sana vapaa toki.
Ja hienoa että meidän bileiden keskustelu näkyy kokoajan tuolla etusivulla
melko hyvin, eipähän pääse päivä unohtumaan :)

"Kaikki palaute on positiivista" ja markkinointi pelaa ainakin täällä.

Niin hinnat ei ole sidoksissa pelkästään esiintyjiin.
Onhan niitä esityksiä klubeillakin.
Miettikää mieluummin miltä tuolla on näyttänyt ja tarjoiluja ja tunnelmaa...
Ne vaan vaatii panostusta, sanotaan mieluummin että viimevuosi tehtiin
ihan liian halvalla....

n4103xxl

  • Vieras
Ei kai Helsinkiläisten vika ole se, matkustaminen Oulusta maksaa sinne (tai myöskään toisinpäin), Pks-seutulaiselle toi 30 € näyttelee kovasti illan kokonaisbudjetissa, muuten kun pistää matkoja, ruokia, majoituksia jne...
Myyjä hinnoittelee tuotteen ja asiakas tekee ostopäätöksen...
Jos bileisiin meno 10€ lipunhinnankorotuksesta jää kiinni.... voi voi voi voi voi
Vai on tääläpäin muitakin yhdistyksiä kun ketjureaktio :D
Joo, ei tässä ole nyt siitä 10e kyse enää tässä vaiheessa, vaan periaatteesta. Olen aina pitänyt kinky yhdistyksiä kaikki ihmiset hyväksyvinä, ikään, kokoon. terveyteen, suuntautumiseen tai varallisuuteen katsomatta. Mutta onhan se jokaisen myönnettävä, että 30e eläkeläisen, opiskelian, työttömän  tai yksinhuoltajan budjetissa, on todellakin merkittävä summa. Kuitenkin nämä bileet oli (itsenikin kohdalla) odotettu tapahtuma, mutta eniten alko ahdistaa suhtautuminen muiden yhdistysten jäseniin, ainoastaan smurffeille on alennus lippujen hinnassa.  Joten, tämä pääkaupunkilisä on minulle henk.kohtasesti liikaa, niinkun varmaan monelle muullekin. Tällä hetkellä, meidän yhdistyksen jäsenistä on 4 perunu bile reissun, ja yks avec. Mutta, onhan siellä pks riittävästi porukkaa bileisiin :)

Hasse.W

  • Vieras
"Ennemmin vähän kovempi hinta ja toimijoille asialliset "edut" (ruoka, saunailta jne... mitä missäkin yhdistyksessä). Talkootyö on katoavaa kansanperinnettä suuremmissa määrin ja monestakin tuttu "Tule talkoisiin RUOKAPALKALLA ja OTA MUKAAN OMAT EVÄÄT". Ei pitkällä juoksulla ole kestävää... "quattroverde

Eli kyseessä on siirtyminen puhtaasti liiketoimintaa.
Jossa osakkaille/jäsenille jaetaan voitto erilaisina etuina.

Nepo

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 498
  • "Kyllä se mökillä menis"
  • Galleria
Näin se homma etenee....kuin työläinen suviyössä.Mun mielestä lippujen hinta vois olla korkeampikin,jos sillä taataan mukavat iltamat,viimeks ainakin oli hemmetin hyvät pöperöt mitä siellä nyt tuli sitten maisteltuakaan....Ohjelmasta kommentoin sen verran että ei ainakaan SMFR:n ns klupi-illoissa ole kauheasti ollut ohjelmassa kehumista,ehkä 1..max 2 ohjelmanumeroa illassa,ja mitä ne ovatkaan sisältäneet??? Just sitä mitä saadaan parilla eurolla hankittua,tai sitten SMFR:n omien jäsenten keksittyä ohjelmaa.Kyllä ohjelmaan mun mielestä pitää ja saa panostaa,ainakin kerran vuodessa.
Ja loppujen lopuksi...Agros ei kuitenkaan ole mikään stadikan kokoinen mesta,kapasiteetti on rajoitettu,ehkä hinnalla saadaan karsittua myös liika kansoitusta bileissä??Joten turhat kitinät pois,hyvät pileet tulossa se tiedetään jo nyt,paikka takaa sen.Amen

Tulkoon kuka tulkoo...mä ainakin tulen! 8)

SirMichael

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 276
  • Kiintiö pervo
  • Galleria
Vai on tääläpäin muitakin yhdistyksiä kun ketjureaktio :D
Joo, ei tässä ole nyt siitä 10e kyse enää tässä vaiheessa, vaan periaatteesta. Olen aina pitänyt kinky yhdistyksiä kaikki ihmiset hyväksyvinä, ikään, kokoon. terveyteen, suuntautumiseen tai varallisuuteen katsomatta. Mutta onhan se jokaisen myönnettävä, että 30e eläkeläisen, opiskelian, työttömän  tai yksinhuoltajan budjetissa, on todellakin merkittävä summa. Kuitenkin nämä bileet oli (itsenikin kohdalla) odotettu tapahtuma, mutta eniten alko ahdistaa suhtautuminen muiden yhdistysten jäseniin, ainoastaan smurffeille on alennus lippujen hinnassa.  Joten, tämä pääkaupunkilisä on minulle henk.kohtasesti liikaa, niinkun varmaan monelle muullekin. Tällä hetkellä, meidän yhdistyksen jäsenistä on 4 perunu bile reissun, ja yks avec. Mutta, onhan siellä pks riittävästi porukkaa bileisiin :)

Valitettavasti emme voi ilmaiseksi tapahtumia järjestää koska emme saa valtion, kaupungin tai yksityisen tahon rahotusta.
En nyt vieläkään ymmärrä tätä nutinaa että vain SMFRn jäsenille on alennus, ainahan smurffit on omiin bileisiin halvemmalla päässyt.
Ja kun nytten on suljetut bileet, ei tuota kalleinta hintaa ole ollenkaan...
Vai pitäiskö eri yhdistyksille eri hinnat olla???

Eikä mikään estä liittymästä SMFRään, saapahan alet ja edut sitte kanssa.
Ja oikeuden valittaa ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan.
Ei ole rajoja missä asuva voi jäsen olla.
Itsekkin asun lähempänä Turkua kun Helsinkiä...