Kirjoittaja Aihe: Melkein terve  (Luettu 1607 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 361
  • Galleria
Melkein terve
« : 03.08.2014, 16:20 »
Melkein terve


Tässä päivänä eräänä oikaisin itseni viattomille iltapäivätorkuille. Hellettä oli jatkunut jo toista viikkoa, olin edellisenä päivänä onnistunut polttamaan itseni rantakallioilla ja ajattelin, että yllättävä väsymys johtuu kuumuudesta ja paljosta meri-ilmasta. Olo oli lievästi etova, muttei sekään ole mitenkään kovin eriskummallista näillä keleillä. Suljin silmäni, saatoin torkahtaa.


Herätessäni yritin nousta, mutta kun kohotin pääni pielukselta, huone lähti pyörimään villiä vauhtia ympärilläni. Tartuin kiinni sohvasta ja pienoisen paniikin keskeltä uikutin apua. Liimasin pääni takaisin makuuasentoon ja hetken kuluttua pyörintä lakkasi. Jäljelle jäi etova ja oksettava olo. Muru tuli viereeni, ja kerroin, että jokin on vikana, minua huimaa. Yritin nousta uudelleen, ja karuselli lähti pyörimään vinhaa vauhtia, ympäri, ympäri, ympäri... Poju tuli viereen istumaan, tartuin häneen kiinni ja toivoin vain, että hullu pyörintä loppuisi. Kohtaus meni jälleen ohi muutamassa minutissa, ja kun pystyin tarkentamaan katseeni, näin huolestuneet kasvot. Silmäni olivat kuulemma pyörineet päässä, ja näky oli ollut vieressä olijallekin melkoisen pelottava.


Seurasi soitto päivystävään sairaalaan, käsky tulla näytille. Jonotusta pahoinvoinnin aaltojen velloessa ympärillä, verikokeita, sydänfilmiä ja lääkärin tutkimus. Diagnoosi: hyvänlaatuinen asentohuimaus. Ei mitään vakavaa, sakkaa korvassa. Hoitokeino on yksinkertainen (ja ällöttävä); antaa huimata, niin korva putsaa itse itsensä. Tila kestää päivästä pariin kuukauteen ja tulee luultavasti uusiutumaan useamman kerran elämän varrella. Jälkeenpäin lueskelin netistä lisätietoa uudesta tuttavuudestani, ja huomasin, että moni asia loksahtaa jälleen kerran kohdalleen, hyvänlaatuiseen asentohuimaukseen taipuvaisilla ihmisillä kun usein löytyy oireina myös lukihäiriötä, pyörrytystä korkeilla paikoilla ja pahoinvointia autossa, kaikki tuttuja ilmiöitä itselleni.


Tälläkertaa tila meni nopeasti ohi, seuraavana päivänä pientä heikotusta, ja nyt taas painetaan eteenpäin kuin ei mitään. Sen verran tapaus kuitenkin pysäytti, että jäin miettimään, entä jos...


...entä jos olisin ollut sidottu, huputettu? Entä jos huimaus iskisi joskus, kun en olekaan omalla kotisohvallani torkkuilemassa? Entä jos olisikin todettu jokin vakavampi sairaus? Entä jos, entä jos, ja mitenkäs sitten?


Jossittelu on toki turhaa, ja melkoisen kuluttavaa puuhaa, jonka hyöty on yleensä nollassa. Kulunut viisaus on oikeassa, milloin tahansa päähäsi voi iskeytyä meteoriitti, kannattaako siis viettää päiviään sitä odotellen, vai elää elämäänsä kaikesta huolimatta? Koska ihmiskehon hauraus ja yllätyksellisyys kuitenkin muistutti minua olemassaolostaan yllättävän pyörivän karusellin muodossa, halusin käyttää kolumnini verran aikaa jossitellen. Jos ja kun taas heittäydyn jonkun ihanan ihmisen kanssa harrastamaan astetta riettaampaa seksiä, muistan pitää entistäkin tarkempaa huolta siitä, että kaikilla sessioon osallistuvilla osapuolilla säilyy jonkinlainen kommunikaation mahdollisuus läpi tilanteen. Myös silloin, kun leikin sen kaikkein luotetuimman partnerin kanssa, jonka tunnen kymmenen vuoden yhteiselon pohjalta, ja jonka kanssa joskus tuntuu, että jaamme ajatuksetkin.


En nimittäin tahdo edes ajatella, millaisen kauhun valtaan jo sellaisenaan pelottava huimauskohtaus saisi ihmisen, joka on sidottu liikkumattomaksi, jonka suu on peitetty gägillä, ja silmät siteellä, niin ettei partnerilla olisi minkäänlaista mahdollisuutta havainnoida yllättävää tilannetta, jonka laukaisina toimii makuulla olo, ja asennon vaihtaminen. Puhumattakaan jostain oikeasti vaarallisemmasta tilasta, joka sellainenkin voi yllättää, vaikkei mahdollisuutta mielellään ajattele.



Aino
kirjoittaja on melkein terve blondi

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2546
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Vs: Melkein terve
« Vastaus #1 : 03.08.2014, 21:46 »
Tuo asentohuimaus on kyllä sangen pirullinen "tauti". Joillakin onnettomilla voi mennä jopa kuukausia, että voi lukea tai katsoa tv:tä, kun huippaa niin kovasti.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2944
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Melkein terve
« Vastaus #2 : 04.08.2014, 11:36 »
Pelottavia nuo tuollaiset, mutta yleensä tuolaiset pelottavat oireet sitten ovatkin vain jonkun tuollaisen hyvänlaatuisen vaivan merkkejä. Aina sitä kuitenkin säikähtää.

Sessiossa minulla on aina jossain takaraivossa mielessäni se, että muista hengittää mutta älä liikoja. Taipumus hyperventilaatioon on ja hyperventilaatiosta ei ole pitkä matka paniikkikohtaukseen. Sitä on kuitenkin oppinut kuuntelemaan kehoaan ja rauhoittamaan itseään jos huomaa vetävänsä henkeä liikaa.

Sitten on yläselkä, joka työn takia on välillä niin jumissa. Siinä vaiheessa tätä tyttöä ei laitetakaan mihinkään kattoon roikkumaan käsikahleista tms. kun voipi alkaa pyörryttää ja lähteä tajukin kun ei veri kierrä kunnolla.

Kommunikaatioon pitää olla aina mahdollisuus sessiossa. Jos on gägi suussa, niin turvaele tai turvaesine. Pääsee sitten pois tilanteesta jos alkaa tuntua, että nyt mennään hanuri edellä petäjään.

Täyttä asiaa jälleen Ainolta. Kiitos siitä. :)

-katy-

  • Vieras
Vs: Melkein terve
« Vastaus #3 : 04.08.2014, 14:47 »
Välillä iskee kova kuoleman ja vakavien sairauksien pelko kuin leka päähän ja muutoikin kaiken loppuminen pelottaa,eniten toisen vuoksi.

Mutta että se tuli mieleen,että pitäisikö tilanteissa joissa toinen on vaiennettu ja sidottu täysin avuttomaksi,olla aina kolmas henkilö mukana. Siis jos Sitoja saisikin sairauskohtauksen, menisi tajuttomaksi tms.

Eihän noita voi ennustaa koskaan eikä kai liian varovainen voi olla,vai voiko?