Kirjoittaja Aihe: Hei olemme Terveitä ! (Syyllisyyttä inhimillisestä ) Turhaa tutkitusti  (Luettu 1367 kertaa)

Severin

  • Vieras
Siis tämän kirjoituksen tarkoitus on sitten vaikka vakuuttaa itselleni, että syyllisyys, kieltäminen (defenssi) tiedostamatonkin kaikkeen ”töksähtäen ” BDSM :ään liittyvää kohtaa ainakin siinä laajuudessa kuin olen siihen tässä foorumissa ja sen ulkopuolella kohdannut on todella turhaa.


Siis äärimmilleen viedyn inhimillisen puolen salailun ja häpeilyn kohtaaminen aikoinaan itsessäni nyt jossain/joissain ihmisessä, laittoi hakemaan tukea otsikolleni. Siis tämä kirjoitus on käytännössä kontekstia lukuun ottamatta lainausta viisaammilta.

Kuitenkin ehkä jälkikasvullemme voisi antaa lahjaksi, suvaitsevamman asenteen ihmisen inhimillisyyttä kohtaan kuin oman ikäluokkani vanhemmat ovat kyenneet.

Jälleenrakennuksen aikaisessa nousukaudessa ei ollut sijaa muka poikkeavuudelle (inhimillisyydelle), kuin kuitata se nopeasti mielisairaudeksi ja hakea vaikka Arkkiatri Yl.. allekirjoitus asialle.

En tarkoita, että lapsia tulisi kehottaa mihinkään vaan ehkä tukea löytämään ja hyväksymään oma seksuaalisuutensa, ilman häpeää ja syyllisyyttä. Viisautta myös vanhempana aidosti hyväksyä se oli se mitä tahansa.

2. Kohta kolahtaa ja sen tueksi, en tarvitse alla olevaan viitaten mitään ns. synninpäästöä, olen sen toimivana teemana kohdallani ja monen sub:n puheesta tai tekstistä kuullut/lukenut.


1.(Tutkimus julkaistu Journal of Sexual Medicine.)

2.Jotain aidosti kolahtavaa vuonna 2014 löytyy 1950-luvun Britanniasta koulu/kotikukuri alla.             

Sadomasokistisesta seksistä ei koidu harrastajilleen psykologista haittaa. Näin toteavat hollantilaiset tutkijat, jotka ovat verranneet sadomasokistien psykologista profiilia normiseksiä harrastaviin ihmisiin.

Nyenroden yliopiston tutkimuksessa oli mukana yli 900 s/m-harrastajaa, joihin saatiin yhteys Hollannin suurimman s/m-verkkosivuston kautta.

Verrokkiryhmänä toimi yli neljänsadan henkilön aineisto, jotka rekryroitiin tutkimukseen suositun naistenlehden verkkosivustolta.

Ihmiset vastasivat internetissä kyselyyn, jossa udeltiin heidän persoonallisuuspiirteistään ja kiintymyssuhteistaan; miten turvalliseksi he kokivat olonsa suhteessa romanttisiin tai seksuaalisiin kumppaneihinsa ja miten he selvisivät turvattomuuden tunteistaan.

Tulokset osoittivat mielenkiintoisen eron s/m -ja normiseksin harrastajien välillä ;

Mitä tulee persoonallisuuspiirteisiin, s/m-harrastajat olivat vähemmän neuroottisia, enemmän ulospäinsuuntautuneita, avoimempia uusille kokemuksille, tunnollisempia ja ja vähemmän miellyttämisenhaluisia kuin ihmiset normiseksiryhmässä.

S/m-harrastajat olivat myös psykologisesti terveempiä ja tunsivat suurempaa luottamusta omiin parisuhteisiinsa kuin kontrolliryhmän ihmiset.


Tutkimusta johtaneen Andreas Wismeijerin mukaan sadomasokistinen seksi vaatii harkintaa, valppautta, luottamusta, molemminpuolista myöntymistä ja kommunikaatiota.

Ne ovat samalla ominaisuuksia, joita kaikki ihmissuhteet tarvitsevat menestyäkseen. Wismeijerin mukaan s/m -seksin harrastajat saattavat tehdä enemmän työtä näiden tunteiden ja vuorovaikutustaitojen kanssa, ja kykenevät ehkä siten hyödyntämään niitä paremmin omassa elämässään ja parisuhteissaan.



2. 1950-luvun Britanniassa perinteinen tyttöjen ja poikien sisäoppilaitoksen koulukuri sai toisinaan sadomasokistisia piirteitä opettajien käyttäessä väärin rankaisuvaltaansa oppilaitaan kohtaan. Tuolloin Britanniassa tehtiin maanalaisesti lukuisia pornografisia elokuvia, joiden aiheena oli oppilaitaan rankaiseva opettaja ja siten koulutyttöteema vakiinnutti asemansa sadomasokistien fantasioissa. Stereotyyppisiä tämän kauden kuritusvälineitä ovat ruokokeppi eli cane sekä maila eli paddle.

Toivoa torstaihin, fistauskynsiä viilatessa ja bensiiniletkua pestessä  :)

Sev….


« Viimeksi muokattu: 28.08.2014, 15:27 kirjoittanut Severin »