Kirjoittaja Aihe: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös  (Luettu 77508 kertaa)

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 784
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« : 19.07.2011, 14:34 »
Kuten moni varmasti tietää, teki suomalainen ammatti-domina Villi-Ira muutama vuosi sitten kolme S/M-videota tietämättä elokuvatarkastamon jyrkentyneestä linjasta ”väkivalta pornoon”, johon siis nyt alettiin lukea myös ”mainstream S/M”. Myös moni aikuisviihdekauppias joutui tästä syystä vaikeuksiin. Iralle ja videot kuvanneelle mieshenkilölle nostettiin syyte paitsi ”sukupuolisiveellisyyttä loukanneen kuvan levittämisestä” myös pahoinpitelystä. Eli julkinen syyttäjä nosti pahoinpitelysyytteen sadomasokistisesta sessiosta, jossa oli alusta asti selvää, että tapahtuneella oli ns. ”loukatun” suostumus. Videoilla mukana olleet subit olivat suostuneet vapaaehtoisesti kuvauksiin ja niissä harrastettuihin asioihin tietäen, mitä tekivät. He olivat aikuisia sekä täysissä ruumiin ja sielun voimissa, eikä kuvauksissa syntynyt lääkärin hoitoa vaativia vammoja.

Kuten aiemmin esimerkiksi tuntemattomassa maassa on kerrottu, niin käräjäoikeudessa pahoinpitely syytös hylättiin, mutta sadomasokististen videoiden levittämisestä, markkinoinnista, mainonnasta ja tekemisestä annettiin kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus sekä huomattavat sakot. Lisäksi ”rikoksenteko välineet” eli kamerat, tietokoneet, editointivälineet jne. pysyivät menetettynä valtiolle ja kaupan päälle olivat vielä oikeudenkäyntikulut.

Nyt myös hovioikeuden päätös on tullut. Tuomiot pysyivät ennallaan paitsi, että videot kuvanneen mieshenkilön sakkoja korotettiin tuhansilla euroilla. Syyttäjä ja tuomittu eivät ole valittaneet korkeimpaan oikeuteen ja tältä osin neljä vuotta kestänyt jupakka on päättynyt. Asiakirjat määrättiin pidettäviksi salaisina 40 vuotta, joten valitettavasti enempää yksityiskohtia ei voi kertoa.

Kaikki Villi-Iran 15 vuoden aikana tehty tietokonemateriaali ja koneilla ollut elämäntyö meni tapauksen mukana valtiolle ja poliisi tuhosi sen. Koska tuhotuissa tavaroissa oli myös juttuun mitenkään kuulumatonta materiaalia, niin Ira hakee valtiolta korvauksia ja ehkä tulossa on vielä tämän asian tiimoilta uusi oikeudenkäynti.

brahma

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 870
  • The evil saint - Ilkeä pyhimys
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #1 : 19.07.2011, 15:08 »
Hakisin melkein valituslupaa KKO:hon....

TheVille

  • Kumijumala
  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 170
  • Dommejen kesyttäjä, apparently...
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #2 : 19.07.2011, 15:59 »
Tää on hiano valtio.

Nick

  • Vieras
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #3 : 19.07.2011, 17:07 »
Ilmeisesti tuossa tuomittiin myös veronkierrosta, mikä mielestäni on sinänsä oikein, arvonlisäverot ja mahdolliset liikevoitosta maksettavat verot tulee hoitaa. Hyvä ettei pahoinpitelysyyte mennyt läpi, se kai lienee tässä asiassa oleellisinta.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1882
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #4 : 19.07.2011, 22:15 »
Bdsm ja videot ... ne ovat lain kannalta sellaisia ongelmallisia juttuja. Missä menee milloinkin raja. Joku päivä sitten luin uutisen, jonka mukaan mies oli pahoinpidellyt vaimoaan 4 vuotta ja sai siitä tuomion. Ymmärsin jutusta, että kyseessä saattoi olla tilanne jossa toinen tykkää kovista otteista ja toinen ei.

Tässä tullaan taas siihen, et jos tuo videojuttu jätetään pois ( se menee minusta tekijöiden piikkiin - niin typerä kuin sensuuri tältä osin on ) niin asioista pitäisi näiden leikkien harrastajien olla samaa mieltä. Pitää tietää rajat ja pitää niistä kiinni - puhua. Jos bdsm-leikki lipsahtaa turhan paljon, niin syyttäjä voi nostaa syytteen törkeästä rikoksesta vaikka asianomistaja ei sitä haluaisi. Ja tuo tavallaisen ja törkeän raja on välistä yllättävän matala.

Tarkkuutta ruoskan käyttöön ja korvat auki.

KalvinK

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 641
  • Tykkää sitoa nättejä nakuja naisia.
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #5 : 19.07.2011, 22:19 »
Sain jostakin sellaisen käsityksen että syyte kolahti siitä, että miestä oli tuplafistattu kahdella hennolla naisen kädellä. Voi olla, että lähde oli epätarkka tai ei osannut kertoa enempää asiasta. Lähde: Intternetti, en muista tarkemmin sivua.

Uniform

  • Vieras
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #6 : 19.07.2011, 22:28 »
Noniin, tulihan se sieltä.
Eli myös hovioikeus pysyi samoilla linjoilla oikeuskirjallisuuden kanssa loukatun suostumuksesta.
Tämä on meidän harrastajien oikeusturvan kannalta merkittävä ennakkotapaus. Kiitos Iralle taistelusta.

Muihin keissin asioihin en ota kantaa.

Mutta ehkäpä voisi ehdottaa jaettua kinkytekopalkintoa Iralle, syyttäjälle ja hovioikeudelle. On tämä kuitenkin oikeasti sen verran merkittävä juttu.

RigoriRasputin

  • TörkyTeatteri
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1205
  • Ihan perseestä.
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #7 : 20.07.2011, 00:29 »
Tuli masentava ja huono olo kun tuota luki.
Tulee mieleen Aadolf sedän natsi saksa.
Järjestelmä haluaa kaiken olevan siistiä ja kaunista.
Roskat halutaan lakaista maton alle.
Mitä seuraavaksi, meitä ruvetaan polttamaan leijupetikattilassa.
Surullista, poliitikot puhuvat kauniisti suvaitsevaisuudesta,
mutta käytäntö on jotain aivan muuta.

orjamies

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1978
  • Etsin itseäni parenpaa seuraa
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #8 : 20.07.2011, 06:30 »
Tässä haettiin enakkotapausta sm filmien suosio on romahtanut sitten tuon ajan,nythän netistä saa ilmasiksi paljon kovenpaa kamaa,jos verot on jätetty maksamatta se on sitten tyhmyyttä.

brahma

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 870
  • The evil saint - Ilkeä pyhimys
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #9 : 20.07.2011, 10:30 »
koomistahan tässä on se, että suomalainen firma EI saa myydä tuota kovempaa kamaa suomalaiselle. Mutta ulkomaalainen firma saa kyllä myydä ja silloin se on vielä laillistakin. Mutta moni ottaa nyt sitten piraattina netistä, kun ei voi suomesta ostaa.

Tii

Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #10 : 20.07.2011, 10:48 »
koomistahan tässä on se, että suomalainen firma EI saa myydä tuota kovempaa kamaa suomalaiselle. Mutta ulkomaalainen firma saa kyllä myydä ja silloin se on vielä laillistakin. Mutta moni ottaa nyt sitten piraattina netistä, kun ei voi suomesta ostaa.
Näinhän se juuri menee, koomista tosiaan. Elokuvatarkastamo aikoinaan teki uuden, todella tiukan ohjeistuksen mitä Suomessa myytävillä filmeillä saa näkyä ja tuosta kriteerien tiukentamisesta ei informoitu suomalaisia filmien myyjiä, eikä liioin tekijöitä. Sitten vaan ratsattiin kaikki poliisien ja elokuvatarkastamon kukkahattutädin kanssa, tehtiin takavarikkoja ja jokaisesta takavarikosta tuli oikeudenkäynti, joita käsittääkseni vieläkin käydään.

Uniform

  • Vieras
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #11 : 20.07.2011, 14:48 »
Tässä haettiin enakkotapausta sm filmien suosio on romahtanut sitten tuon ajan,nythän netistä saa ilmasiksi paljon kovenpaa kamaa,jos verot on jätetty maksamatta se on sitten tyhmyyttä.
Tämän lisäksi syyttäjä haki ennakkotapausta loukatun suostumus asialle s&m sessiossa.

Dominaattori

  • Smurffit
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 290
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #12 : 20.07.2011, 23:18 »
Eikös tuohon olisi riittänyt K18 lätkä joka olisi poistanut tarkastusvastuun? Toinen mielenkiintoinen pointti on, missä maassa Iran serveri sijaitsi eli tämä vain tietty siinä tapuksessa että materiaalia myytiin ainoastaan netin kautta?

Tuo rikoksentekovälineiden tuomitseminen valtiolle on myös tulkinnanvaraista. Ainakin yksi ennakkotapaus muistaakseni löytyy jossa metsästysrikkomuksen takia tuomittiin ensin molemmat mukana olleet pyssyt valtiolle, mutta jossain korkeammassa asteessa palautettiin se jolla rikosta ei ollut suoritetttu - tuon mukaan esim. tietokone sisältöineen ei menisi valtiolle, tai ainakin rikokseen liittymätön materiaali pitäisi palauttaa Iralle - jos voimia riittää niin suosittelisin ennakkotapuksen hakemista korkeimmasta oikeudesta nimenomaan noilla perusteilla.

Summa summarum, oikeusmurha on jälleen tapahtunut ja mikä valitettava määrä yhteiskunnan resursseja tuhlattu tämmöiseen kun oikeitakin rikoksia on pimeinä pilvin pimein.

Oranssilyhty

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 614
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #13 : 25.07.2011, 17:38 »
Eikös tuohon olisi riittänyt K18 lätkä joka olisi poistanut tarkastusvastuun?

Ei, koska sama laki joka kieltää eläinpornon kieltää myös väkivaltapornon. Tarkistin kyseistä pykälää ja näemmä tänä keväänä muuttunut vielä huonommaksi, enää väkivallan ei tarvitse olla todellista edes.

Lainaus käyttäjältä: Rikoslaki 18§
Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen

Joka valmistaa, pitää kaupan tai vuokrattavana taikka muulla tavoin tarjoaa tai asettaa saataville, pitää saatavilla, vie maasta, tuo maahan tai Suomen kautta muuhun maahan taikka muuten levittää kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti todellisuuspohjaisesti tai todenmukaisesti esitetään

1) lasta,

2) väkivaltaa tai

3) eläimeen sekaantumista,

on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Mitä 17 §:n 2 momentissa säädetään, koskee myös tässä pykälässä tarkoitettua kuvaa tai kuvatallennetta.

Lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi. Kuva tai kuvatallenne on 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla todellisuuspohjainen, jos se on valmistettu tilanteesta, jossa lapsi on tosiasiallisesti ollut sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan toiminnan kohteena, ja todenmukainen, jos se erehdyttävästi muistuttaa valokuvaamalla tai muulla vastaavalla menetelmällä valmistettua kuvaa tai kuvatallennetta tilanteesta, jossa lapsi on sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan toiminnan kohteena. Todellisuuspohjaisen ja todenmukaisen määritelmiä sovelletaan vastaavasti 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.

Tärkein on tuo lopun toteamus, että todellisuuspohjaisen ja todenmukaisen määritelmät koskevat myös väkivaltapornoa. Ts. jos esim BDSM pornossa feikattaisiin ruoskan iskuista verenvuotoa tms, niin se katsottaisiin tuon lain mukaan todelliseksi verilleruoskimiseksi. Mielenkiintoiseksi tämä menee kun otetaan huomioon oikeusministeriön aiempi toteamus että piirettykin lapsiporno on lapsipornoa, mihin tämä pykälä tuo oikeutuksen.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1882
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Tapaus Villi-Ira - Hovioikeuden päätös
« Vastaus #14 : 25.07.2011, 23:05 »
Mielenkiinnolla seuraan mihinkä raja vedetään.
Millainen kuva on lain vastainen esim blogeissa ja tapahtumasivustoilla. Puhumattakaan jos tietokoneeltasi löytyy sellaisia, joita olet kenties jakanut mesessä etc.

Tästä laista nyt voidaan olla mieltä tai toista, sen kanssa kuitenkin on pakko elää. Se on otettava huomioon vaikka kuinka tuomitsisi sen fasismiksi tai miksi nyt vain. Suomessa kun lainrikkoja on kuusessa ja pahasti kiinni jäädessään.

Juuri kun tautiluokituspuolella tuli hyviä uutisia.