Kirjoittaja Aihe: Etsitään polyperhettä haastatteluun  (Luettu 1177 kertaa)

GraylingDainty

  • Vieras
Etsitään polyperhettä haastatteluun
« : 04.10.2019, 11:02 »
Hei kaikille monisuhteessa eläville.

En tiedä olisiko tämän pitänyt olla jossain deittipalstalla, mutta lukisiko sitä sitten kukaan, joten laitoin tänne.
Olen opiskelemassa journalismia ja yhtenä harjoitustyönä pitäisi tehdä artikkeli polyamorisesta perheestä. Aikataulu on jossain tämän vuoden puolella, opettajan mielestä hyvin ennen joulukuuta. Itse olen elänyt monisuhteessa ison osan elämääni, mutta tarvitsisin jutun luiden ympärille haastattelun oikealta polyamoriselta perheeltä (ei tarvitse olla lapsia), jonkinlaisten kuvien kera.

Haussa haastatteluun on siis mielellään polyperhe, jonka primäärit asuisivat vanilja(hkossa) suhteessa ja heistä toisella olisi jonkin fetissin mukanaan tuoma sekundääri. Ei swingereitä, eikä avoimia suhteita, vaan asuisivat tai ainakin viettäisivät osan aikaa yhdessä. Jos tunnistatte itsenne tällaiseksi, niin kiitollisuudella otan ilmoittautumisen vastaan. Myös jos tuntee tällaisen perheen baarin ulkopuolelta, niin saa vinkata.

Juttu julkaistaan omassa ja ehkä koulun jossakin blogissa, eli ei kauhean suurella näkyvyydellä, mutta olisi minulle aika tärkeä, joten olen kovin kiitollinen jos joku ilmoittautuisi.

ModEdit: Yhteystiedot poistettu. Kontaktit yksityisviestitse.
« Viimeksi muokattu: 04.10.2019, 11:15 kirjoittanut peltsi »