Pelko

[sixties2u]

Yksi haaveeni on tehdä Dommena sellainen sessio jollekin, missä pelko ja pakokauhu on läsnä. Turvallisissa puitteissa kuitenkin, mutta jonkin illuusion kautta tehtynä.
Kaikenlaisia toteutuksia olen miettinyt ja jotain jo saanut aikaankin.

Haluan katsoa alistuvaa silmiin ja nähdä hänen katseessaan pelon syttymisen. Haluaisin nähdä miten silmistä heijastuu ajatukset omasta kuolevaisuudesta. Nähdä kaiken sen rimpuilun, irtipääsemisyritykset, huudon, kauhun...

Eikä tähän tarvitse liittää kipua yhtään. Eikä seksiä. Bdsm-hetki syvälle menevästä henkisestä alistamisesta.

Mitä tarkoitat "turvallisilla puitteilla"? Onko se sellainen turvallisuuden tunne että sinua ei ole mahdollista heittää linnaan "leikkisi" takia, eli toimit turvallisesti etkä tapa/murhaa kumppaniasi?

Ennenvanhaan se puitesopimus oli senkaltainen että alistuvainen tiesi absoluuttisella varmuudella olevansa turvassa, vaikkakin tuskissaan. Sellaisen sopimuksen puitteissa ei ole mahdollista kokea mainitsemiasi kauhuja.

Tämä nykyajan bdsm todella... menee syvälle. Sinne hukkaputkeen.

T:Six

[swan]

Huhhuh, ketäköhän lainaisi ja kiittäisi ¨

Juuri nyt aiheesta tulee mieleen, ettei ikinä kannata leikkiä peloilla, jos ei ole itse pelännyt mitään.

[n4103xxl]

Olen pari kertaa sessiossa pelänny oikeesti, ne on kyllä ollu piiskaus tilanteita, jossa en ole ollu kiinni sidottuna, mutta tullu vaan tunne, että nyt menee överiks, ja pahasti, jos en keskeytä. Se pelon tunne ei ole mukava, kun Masterin silmissä on ilme, jota ei osaa kuvailla, jotenkin hän vaan ei ole siinä hetkessä oikealla tavalla läsnä.
Yhden session kanssa muistan, jossa jälkikäteen olis ollu enemmänkin todellisen pelon elementtejä, jos olisin kerinny kunnolla pelkäämään, session keskeytti sillon ovikello, se tyyppi oli kyllä pelottava, käsitteli minua vankina kokoajan, eikä sen parituntisen aikana kertaakaan koskenu minuun sukupuolisesti, hänen tarpeensa kyllä jouduin tyydyttämään, todella kovan rangastuksen uhalla, tietyssä ajassa.
Näin vuosien jälkeen ajatellen, olimpa todellakin tyhmän rohkee sillon, mutta, ilman vammoja selvisin, ja sekin kokemus opetti paljon, ainakin varovaisuutta.

[Lady Whip]

Yksi haaveeni on tehdä Dommena sellainen sessio jollekin, missä pelko ja pakokauhu on läsnä. Turvallisissa puitteissa kuitenkin, mutta jonkin illuusion kautta tehtynä.
Kaikenlaisia toteutuksia olen miettinyt ja jotain jo saanut aikaankin.

Haluan katsoa alistuvaa silmiin ja nähdä hänen katseessaan pelon syttymisen. Haluaisin nähdä miten silmistä heijastuu ajatukset omasta kuolevaisuudesta. Nähdä kaiken sen rimpuilun, irtipääsemisyritykset, huudon, kauhun...

Eikä tähän tarvitse liittää kipua yhtään. Eikä seksiä. Bdsm-hetki syvälle menevästä henkisestä alistamisesta.

Mitä tarkoitat "turvallisilla puitteilla"? Onko se sellainen turvallisuuden tunne että sinua ei ole mahdollista heittää linnaan "leikkisi" takia, eli toimit turvallisesti etkä tapa/murhaa kumppaniasi?

Ennenvanhaan se puitesopimus oli senkaltainen että alistuvainen tiesi absoluuttisella varmuudella olevansa turvassa, vaikkakin tuskissaan. Sellaisen sopimuksen puitteissa ei ole mahdollista kokea mainitsemiasi kauhuja.

Tämä nykyajan bdsm todella... menee syvälle. Sinne hukkaputkeen.

T:Six

Väitän, että vaikka alistuva kokee olevansa täysin turvassa, on silti mahdollisuus aiheuttaa hänelle pakokauhua ja pelkoa. Tämä on koettu asia.
Six voisi kirjoittaa mielipiteitään vähemmän ehdottomasti. Ehkä löytyy asioita, joita hän ei ole vielä ajatellut tai kokeillut, vaikka luulee niin.

Mikä on Sixin näkemys omasta tavasta tehdä Bdsm:ää. Vai onko sitä oikeasti. Mielipiteitä voi kaikki kertoa ilman kokemuspohjaa.
Minkälaisena Six näkee nykyajan Bdsm:n.
Mikä on Sixin mielipide siitä ainoasta ja oikeasta tavasta Bdsm:n suhteen.

Kyselee vilpittömästi Nainen, narttu ja Domme, jonka tapa elää Bdsm todeksi yksin tai yhdessä Masterini ja Dom-parini kanssa on henkilökohtainen ja minulle/meille se oikea tapa.

Six voi vapaasti tulla katsomaan toimintaamme ja kertoa sen jälkeen mikä on väärin ja mikä oikein.

[Susie]

Pelko on erittäin hieno tunne. Ehkä paras. Rakkauden jälkeen.

Usein kun meillä on epämukava olo, niin kannattaa esittää itselleen kysymys: Mitä minä pelkään?

Hautaamme pelon erilaisten sekalaisten fiilisten alle tunnistamatta todellisia vaikuttimia. Mikään ei opeta ihmistä tuntemaan itseään paremmin kuin tutustuminen omiin pelkoihin.

En lähde ottamaan nyt kantaa pelon käyttämisestä sessioissa tai D/s:ssä tmv.

Oleellista pelossa on todellakin itsensä kuunteleminen, armollisesti, hyväksyen. Kaikki me pelkäämme. Osa peloista on todellisia, niiden tarkoitus on suojata meitä vaaroilta ja uhkilta.
Osa on "vääriä" reagointitapoja joihinkin menneisiin tapahtumiin. Jopa jo varhaislapsuudesta juontuviin.

Näen nimenomaan tässä tarkoitetun näitä viime mainittuja. Näitä "turhia" pelkoja kohden on hyvä mennä. Ja mennä läpi. Tämä on ainoa keino niistä eroon pääsemiseksi.
Joku toinen ihminen usein voi helpommin auttaa näkemään turhia pelkoja. Ihminen voi käyttäytyä hyvin irrationaalisesti pelätessään. Vaikka ihan vain "mörköjä".

Mutta kun käsitellään niin alkuperäistä tunnetta kuin pelkoa, niin kyllä silloin se valta on kuitenkin aina pelkäävällä. Kukaan ei voi tuntea toista ihmistä ja tämän henkilöhistoriaa (traumatologiaa) niin hyvin että voi ottaa vastuun toisen peloista.
Ja tästä sitten voi tehdä päätelmän millä ehdoilla pelkoja bdsm:ssä tulee käsitellä.

[Lady Whip]

Epäröin pitkään erään kertomuksen julkaisemista. Se on toisella suljetulla foorumilla ollut jo pitkään, mutta tänne...
Laitan sen kuitenkin siksi, koska siinä sessiossa oli pelko läsnä hyvin voimakkaasti. Liittyen osittain Susien mietteisiin pelosta.
Kun Bdsm:n kautta mennään regressioon, siinä on pelko läsnä kumppanin turvallisuudesta ja turvasanasta huolimatta.

[Morgoth]

Pelko on erittäin hieno tunne. Ehkä paras. Rakkauden jälkeen.

Usein kun meillä on epämukava olo, niin kannattaa esittää itselleen kysymys: Mitä minä pelkään?

Hautaamme pelon erilaisten sekalaisten fiilisten alle tunnistamatta todellisia vaikuttimia. Mikään ei opeta ihmistä tuntemaan itseään paremmin kuin tutustuminen omiin pelkoihin.

En lähde ottamaan nyt kantaa pelon käyttämisestä sessioissa tai D/s:ssä tmv.

Oleellista pelossa on todellakin itsensä kuunteleminen, armollisesti, hyväksyen. Kaikki me pelkäämme. Osa peloista on todellisia, niiden tarkoitus on suojata meitä vaaroilta ja uhkilta.
Osa on "vääriä" reagointitapoja joihinkin menneisiin tapahtumiin. Jopa jo varhaislapsuudesta juontuviin.

Näen nimenomaan tässä tarkoitetun näitä viime mainittuja. Näitä "turhia" pelkoja kohden on hyvä mennä. Ja mennä läpi. Tämä on ainoa keino niistä eroon pääsemiseksi.
Joku toinen ihminen usein voi helpommin auttaa näkemään turhia pelkoja. Ihminen voi käyttäytyä hyvin irrationaalisesti pelätessään. Vaikka ihan vain "mörköjä".

Mutta kun käsitellään niin alkuperäistä tunnetta kuin pelkoa, niin kyllä silloin se valta on kuitenkin aina pelkäävällä. Kukaan ei voi tuntea toista ihmistä ja tämän henkilöhistoriaa (traumatologiaa) niin hyvin että voi ottaa vastuun toisen peloista.
Ja tästä sitten voi tehdä päätelmän millä ehdoilla pelkoja bdsm:ssä tulee käsitellä.

Mitä tulee itseen niin samaa mieltä. Itseään voi heittää vaikka minkälaisiin asioihin jotka herättävät pelkoa ja saada siitä kicksejä. Oikein tuttu harrastus tälle pojalle toi on Mutta siitä en kyllä ole samaa mieltä että pelko on tunteista ehkä paras rakkauden jälkeen. Niin innostunut pelosta en sentään ole. Jännitys on enemmänkin hauskaa, mutta jotenkin luulen että pelon ja jännityksen rajat ovat kovin subjektiivisia joten sitä ei oikein koskaan voi tietää tarkalleen mitä kukakin tarkoittaa pelolla

[sixties2u]

Väitän, että vaikka alistuva kokee olevansa täysin turvassa, on silti mahdollisuus aiheuttaa hänelle pakokauhua ja pelkoa.

Tiedätkö todella mitä pakokauhu tarkoittaa, ja millaisessa tilassa ihminen silloin psyykkisesti on kun hän on pakokauhun (panic) vallassa? Ja mitä hän silloin tekee sekä miten mitoittaa tekemisensä? Arvelen että et tiedä, siihen selvästi viittaa ilmaisusi "pakokauhu on läsnä". Läsnä voi olla kiivaskin halu paeta mutta se ei vielä ole lähelläkään pakokauhua (panic).

Haluaisin nähdä miten silmistä heijastuu ajatukset omasta kuolevaisuudesta

Millainen/millaisia mahtavat ovat ne tilanteet joissa turvallisissa puitteissa ihmisen mieleen/silmiin tulee ajatus kuolemisestaan siihen paikkaan?

Millaisia tilanteita ne ovat? Yksikin esimerkki auttaa suuresti ymmärtämään sellaista nautinnollista tapahtumaa.  Siis tilanne jossa turvallisissa puitteissa ihminen ajattelee mahdollissti kuolevansa?

Six voisi kirjoittaa mielipiteitään vähemmän ehdottomasti.

Kokoajan yritän kehittää ilmaisuani. Pahoittelen että toisinaan lämpenen himpun verran siitä kun aina ja kaikkialla, viestistä toiseen, silmille tunkee vain ja ainoastaan patologista sadismia.

Ehkä löytyy asioita, joita hän ei ole vielä ajatellut tai kokeillut, vaikka luulee niin.

Olen aivan varma siitä että löytyy paljon asiota joita en ole ole ajatellut.
Ja tiedän että on paljon asioita jota en ole kokeillut. 
Ja on myös paljon asioita joita en halua ajatella enkä halua löytää enkä halua kokeilla. 

Mikä on Sixin näkemys omasta tavasta tehdä Bdsm:ää. 

Minuulle ds (domination-submission) on tasa-arvoista ja tasapuolista "esileikkiä", parhaimmillaan se on eroottinen väre joka soi jatkuvasti taustalla, se on lisädimensio harmaassa arjessa. Se on yhteinen tutkimusmatka läpi koskemattoman viidakon. Siinä ei määrätä tehtäviä, koska kaikki mitä tehdään, tehdään palavasta halusta/himosta, vapaaehtoisesti ja antaumuksella, vaikka(kin) (joskus) kiljuen jopa väristen. Eikä siinä jaeta rangaistuksia vaan rakkautta ja tukea.

Minkälaisena Six näkee nykyajan Bdsm:n.

Se on sitä miten sitä myydään/mainostetaan. Silmitöntä sadismia, sadismia ilman mitään muuta päämäärää kuin sadistin patologinen nautinto ja/tai myyntitulot. Seksuaalinen sadismi on aivan eri asia kuin sadistinen personallisuushäiriö. Kylmä sadismi myy hyvin ja sitä on helppo tuottaa.

On valtavan kallista tuottaa DS pervoille videoita joita he haluaisivat ostaa. Mutta SM pervoille riittää kun pannaan lihaa roikkumaan koukusta ja aletaan mäiskimään sitä niin että ranteet kipeytyy. Sama pätee maksullisiin esityksiin/tapahtumiin, siellä näytellään kylmiä sadistisia kohtauksia koska ne on helppo panna pystyyn, ja siis koska maksavia asiakkaita löytyy helposti.  Ja kun mitään muuta ei ole juurikaan tarjolla niin he jotka tässä nykytilanteessa löytävät itsestään "pimeitä puolia" omaksuvat sitten tuon kaupallisen roskan tarjoaman "mallin".

Ja se on sitä että tämä meidän eroottinen leikkikenttä on luonnollisesti ääriimäisen altis kohde mieleltään sairaille sadisteille. He kirjoittelevat kuola valuen kaikkialle Web:iin märistä päiväunistaan, totena. Taitavimmat heistä ryhtyvät kirjailijoiksi, muokkaavat niistä päiväunistaan teoksen jota myyvät omaelämänkertana.  Ja sitten he jotka tässä nykytilanteessa löytävät itsestään "pimeitä puolia" ostavat noita teoksia, ottaen ne oppikirjoina.

Mikä on Sixin mielipide siitä ainoasta ja oikeasta tavasta Bdsm:n suhteen.

Onko olemassakaan mitään tuon cliche:een alittavaa nälväisyä?

"Oikeita" tapoja on paljon, mutta ei niin paljoa kun mielikuvitus kykenee luomaan fantasioita. Sillä osa fantasiosta on utopiaa/fiktiota (käytännössä mahdottomia toteuttaa) ja osa fantasioista on sairaita (käytännössä järjettömiä/hulluja toteuttaa).

Nykyään pidetään riittävänä että puuhastukseen, sen aloittamiseen ja sen kestäessä, on vallalla consent (suostumus, myöntymys). Tähän on tultu siksi että kaupallistaminen mahdollistuu, siis esimerkiksi se riittää kun uhri suostuu pahoinpideltäväksi. Silloin tilaisuudesta tehtyä videointia voidaan myydä ilman pelkoa pahoinpitelysyytteestä. 

Minulla on vähän jäykempi käsitys siitä mitä "oikea" ds on. On oltava yhteinen sopimus (ei pelkästään yksipuolinen suostumus). Sopimus asettaa ehdot ja rajat joita ei puuhastellessa koskaan koetella (sopparista ds keskustellaan kun ...tekee mieli, ds keskustella). Liittyy erotiikkaan (ei ole patologista/kylmää pahoinpitelyä). Tavoitteena on molempien tajunnan räjäyttävä extaasi ja tyydytys. Molemmat saavuttavat tavoitteen (tai jos taju ei räjähdä niin toteutuu vähintäänkin rajusti kohotetulla tasolla).

Kyselee vilpittömästi Nainen, narttu ja Domme, jonka tapa elää Bdsm todeksi yksin tai yhdessä Masterini ja Dom-parini kanssa on henkilökohtainen ja minulle/meille se oikea tapa.

Minulla ei ole mitään sanomista tai sanottavaa teidän henkilökohtaista puuhasteluanne kohtaan. Mutta silloin kun tuo keskustelufoorumilla julki tarinoita henkilökohtaisesta puuhastelusta voi odottaa että tarinoita kommentoidaan myös kriittisesti. Sinun on vain pakotettuna kestettävä se. Mutta tämänhän onkin kaikki vain leikkiä. Kuka leikistä suuttuu sitä tikulla silmään ...eh ...ethän ota tuota viimeistä repertuaariisi.

T:Six

[Susie]

Pelko on erittäin hieno tunne. Ehkä paras. Rakkauden jälkeen.

Usein kun meillä on epämukava olo, niin kannattaa esittää itselleen kysymys: Mitä minä pelkään?

Hautaamme pelon erilaisten sekalaisten fiilisten alle tunnistamatta todellisia vaikuttimia. Mikään ei opeta ihmistä tuntemaan itseään paremmin kuin tutustuminen omiin pelkoihin.

En lähde ottamaan nyt kantaa pelon käyttämisestä sessioissa tai D/s:ssä tmv.

Oleellista pelossa on todellakin itsensä kuunteleminen, armollisesti, hyväksyen. Kaikki me pelkäämme. Osa peloista on todellisia, niiden tarkoitus on suojata meitä vaaroilta ja uhkilta.
Osa on "vääriä" reagointitapoja joihinkin menneisiin tapahtumiin. Jopa jo varhaislapsuudesta juontuviin.

Näen nimenomaan tässä tarkoitetun näitä viime mainittuja. Näitä "turhia" pelkoja kohden on hyvä mennä. Ja mennä läpi. Tämä on ainoa keino niistä eroon pääsemiseksi.
Joku toinen ihminen usein voi helpommin auttaa näkemään turhia pelkoja. Ihminen voi käyttäytyä hyvin irrationaalisesti pelätessään. Vaikka ihan vain "mörköjä".

Mutta kun käsitellään niin alkuperäistä tunnetta kuin pelkoa, niin kyllä silloin se valta on kuitenkin aina pelkäävällä. Kukaan ei voi tuntea toista ihmistä ja tämän henkilöhistoriaa (traumatologiaa) niin hyvin että voi ottaa vastuun toisen peloista.
Ja tästä sitten voi tehdä päätelmän millä ehdoilla pelkoja bdsm:ssä tulee käsitellä.

Mitä tulee itseen niin samaa mieltä. Itseään voi heittää vaikka minkälaisiin asioihin jotka herättävät pelkoa ja saada siitä kicksejä. Oikein tuttu harrastus tälle pojalle toi on Mutta siitä en kyllä ole samaa mieltä että pelko on tunteista ehkä paras rakkauden jälkeen. Niin innostunut pelosta en sentään ole. Jännitys on enemmänkin hauskaa, mutta jotenkin luulen että pelon ja jännityksen rajat ovat kovin subjektiivisia joten sitä ei oikein koskaan voi tietää tarkalleen mitä kukakin tarkoittaa pelolla

Niin.
Pelko ja rakkaus. Olen varmaan hyvin yksinkertainen pohjimmiltani, sillä ajattelen että oikeastaan kaikki tunteet lopulta johtavat näistä jompaan kumpaan kun riittävästi raaputetaan.
Onneksi tosin on enemmän käsitteitä erilaisille tunteille; elämän kuvailu on tärkeää ja monipuolistaa ajattelua ja keskustelua.

Ja mielestäni mitään tunteita ei voi hallita. Tekonsa ja käyttäytymisensä voi hallita. Tunteensa kieltää, piilottaa, kohdata. Ainoa tapa terveesti uusintaa tunteita on elää ne läpi. Rakkaus uusintaa rakastamalla, viha vihaamalla, pelko pelkäämällä. Tunne on sama mutta ihminen alla ja läpi muuttuu koko ajan. Ja asiat jotka tunteita nostattavat muuttuvat myös. Siis jos elää tunteensa. Jos kieltää, ei kohtaa, silloin on taipumus juuri hakea niitä samankaltaisina pysyviä tilanteita yhä uudelleen ja uudelleen.

Ja sananen pelosta vielä. Voi pelätä vähän ja voi pelätä paljon. Sitten vielä voi pelätä niin paljon että kuolee. Kuolee elävänä. Tällain tapahtuu jokaiselle nisäkkäälle kuolemanvaarallisessa tilanteessa. Juuri ennen kuin peto tappaa saaliinsa niin saalis on jo elävänä kuollut. Elämä on kulemassakin armollinen. Näin tapahtuu myös ihmiselle kun hän pelkää kuollakseen. Endorfiinit vapauttaa, pelko katoaa ja ihminen siirtyy psyykkisesti rajan taa, pois.
Jokainen voi miettiä, tai muistella jos on kokemusta, sellaista tilannetta kun on ollut kuolemanvaarassa. Esim. ohitustilanne ja yhtäkkiä rekan etumus aivan liian lähellä, niin lähellä että kaiken loppu on mahdollinen. Mitä silloin tapahtuu? Silloin ihminen irtautuu itsestään. Dissosioituu. Aika muuttuu, tai kokemus ajasta.
Pelko, oli se sitten aiheutunut oikeasta tai kuvitellusta vaarasta, kun se on niin voimakas että se irroittaa ihmisen itsestään ja todellisuudesta aiheuttaa hallitsemattomia reaktioita. Jäätymistä, jähmettymistä, kapseloitumista. Ihminen ei enää ole kontaktissa vaikka läsnä olisi toinenkin ihminen. Jos ihminen menee tähän tilaan niin silloin ei auta muu kuin tilanteen pysäyttäminen. Jos lapsi on tällaisessa tilassa, usein selän silittäminen voi auttaa, tai kevyt kontakti, ei sylissäpitoa, puhuminen voi olla todella huono vaihtoehto. Ihmisessä on itsessään mekanismit palautua toisen liiallinen puuttuminen tilanteessa vain häiritsee korjaantumista. Jos ei ole kokemusta shokista, traumareagoinnista tmv. ei kannata sekaantua, vaan antaa ihmisen selvitä itse, olla vain läsnä ja seurata. Kyse on hyvin herkästä ja helposti vaurioittavasta prosessista.

[peace]

Enpä osaa tähän niin syvällistä pelosta kommentoida. On yksi asia, yksi tekeminen, joka vieläkin pelottaa, vaikka olen sen jo kokenut. Pelko on kuitenkin turvallista pelkoa. En ole yksin ja tiedän, että selviän siitä, kivusta. Odotan sen tekemistä, vaikka pelkään. Uh mikä tunne.

[FatamorgaNa]

Hyvä vastine Six:ltä, ajattelen hyvin pitkälle samalla tavalla.

Susielle toteasin että mun mielestäni pelko on yksi kamalimmista tunteista, enkä halua missään tapauksessa tuntea kauhua sessiossa enkä session ulkopuolella. Jännitys taasen on aivan eri juttu.

[Susie]

Susielle toteasin että mun mielestäni pelko on yksi kamalimmista tunteista, enkä halua missään tapauksessa tuntea kauhua sessiossa enkä session ulkopuolella. Jännitys taasen on aivan eri juttu.

Pelko = kauhu? Vai? Jännitys on siis eri asia kuin pelko edellisestä päätellen.

En sanonut että haluan tuntea pelkoa, puhumattakaan kauhusta joka mielestäni on jo aika kovaa pelkoa. Sanoin että pelko on hieno tunne, sillä se opettaa minulle itsestäni paljon jos vain haluan kuunnella ja oppia niistä tilanteista kun koen pelkoa. Minulla ei ole aina/yleensä/koskaan valinnanvaraa tunteissa elämän tarjotessa tilanteitaan, varsinkin joskus silloin kun olin vielä syyntakeeton lapsi.
Ja kun elämässä kuitenkin haluan ehdottomasti kulkea ihmisenä eteenpäin, yhä vapaammaksi ja täydemmin eläväksi omaksi itsekseni, niin silloin minulla ei vain ole muuta tietä kuin tie kaikkien tunteiden läpi, jotka tulevat väistämättä vastaan pyrkiessäni tekemään ja saavuttamaan haluamiani asioita. Harva asia tarjoaa vain pelkkää kivaa, usein kyljessä tulee jotakin muutakin. En minä voi hallita elämää. Omat tekoni ja käyttäytymiseni voin hallita. Tunteet tulee ja menee, täysin välittämättä siitä kuinka niitä arvotan.
Ja koska elämä jo itsessään on aika jännä juttu niin en edes etsi erityisesti mitään kovin jännittävää, ihan jokainen päivä sellaisenaan riittää seikkailuun.

[hiz]

Sitten vielä voi pelätä niin paljon että kuolee. Kuolee elävänä. Tällain tapahtuu jokaiselle nisäkkäälle kuolemanvaarallisessa tilanteessa. Juuri ennen kuin peto tappaa saaliinsa niin saalis on jo elävänä kuollut. Elämä on kuolemassakin armollinen. Näin tapahtuu myös ihmiselle kun hän pelkää kuollakseen. Endorfiinit vapauttaa, pelko katoaa ja ihminen siirtyy psyykkisesti rajan taa, pois.
Jokainen voi miettiä, tai muistella jos on kokemusta, sellaista tilannetta kun on ollut kuolemanvaarassa. Esim. ohitustilanne ja yhtäkkiä rekan etumus aivan liian lähellä, niin lähellä että kaiken loppu on mahdollinen. Mitä silloin tapahtuu? Silloin ihminen irtautuu itsestään. Dissosioituu. Aika muuttuu, tai kokemus ajasta.

Tuo kuulostaa minusta hiukan samalta kun miten minä koen subspace-tilan. Niihin kokemuksiin ei ole ainakaan tähän asti mielestäni ole liittynyt pelon tunnetta kovin vahvasti, mutta kylläkin hiukan sellaista "nyt taitaa olla kaikki pakotiet tukittu" tunnetta. Mutta subspace on mielestäni kiva paikka olla, eikä se tunnu siltä että olisi elävänä kuollut. Enemmänkin siltä että olisi päässyt jonkinlaiseen taivaaseen.

Ja koska tuo oli offtopic niin tämän ketjun Pelko-aiheesta sanoisin että itse tykkään jonkin verran pelätä (sessiossa), haluan nähdä D:n silmissä ajoittain jotain vaarallista, ja jopa kiusata sitä puolta hänestä ulos jos olo rupeaa tuntumaan liian turvalliselta. Mutta haluan myös luottaa Domiin 100% ja siihen että hän kunnioittaa sovittuja rajoja.

Itse myös reagoin siihen että monessa näissä edellisissä vastuksissa puhutaan ihan paniikinomaisesta "kauhupelosta", mutta eihän kaikki pelot tarvitse olla ihan kuolemanpelko/fobia-astetta. On tiettyjä välineitä tai asioita joita tavallaan pelkään, mutta ihan vaan sen verran että niiden mukanaolo sessiossa pitää vaistoni valppaina. Senasteinen lievä pelko ja epävarmuus siitä mitä tulee seuraavaksi on mielestäni nautinnollista ja olennainen osa sitä mitä itse sessiosta subina haen. Siis yhdistettynä siihen että tiedän että D ei halua vahingoittaa minua pahalla tavalla.

Mutta ehkä oikeampi sana sille kuvaamalleni tunteelle on Morgothin ja FatamorgaNan mainitsema 'jännitys' eikä pelko. Mutta jännitykseen kuuluu mielestäni jotain innokkuutta ja eteenpäinpyrkivää tunnetta kun taas "lievässä pelossa" on suunta enemmänkin taaksepäin ja pakoon, vaikkakin ei sillai haittaa jos jääkin kiinni. Ja sessiossa jopa ehkä hiukan toivoo sitä kiinnijäämistä ja (lievän) pelon aiheuttajalle altistumista. 

[Mr.Inathu]

Niin, paniikki ja pelko ovat todellakin kaksi aivan eri asiaa. Ihminen voi helposti pelätä paljonkin, menettämättä kontrolliaan. Paniikissa ihminen ei enää kykene kontrolloimaan itseään tai toimintojaan, vaan yrittää ainoastaan joko selvitä hengissä tai jähmettyy paikoilleen. Todellisen paniikin jäljet näkyvät esimerkiksi veden alle uponneiden ajoneuvojen matkustajissa, kun jälkiä aletaan siivoamaan. Todellisessa paniikissa heiveröinenkin ihminen saattaa kyetä repimään auton turvavyön katki tai raapimaan kaikki sormenkyntensä irti yrittäessään turhaan avata auton ovea, väärään suuntaan...

Minun näkemykseni on, että paniikki ei kuulu sessioihin. Muumioinnin ja aistien häivyttämisen yhteydessä paniikki saattaa kuitenkin iskeä, varsinkin jos ihmisellä on aiheeseen liittyviä piileviä fobioita tai pintaan  nousee voimakkaita assosiaatioita henkilön menneisyydestä. Paniikkireaktio voi pahimmassa tapauksessa saattaa henkilön psykoosiin.

Jännitys ja pelko taas voivat hyvinkin luulua sessioonkin, mutta kuten jo edellä mainitsin, niihin pitää suhtautua varauksella ja kunnioituksella. Leikittäessä kinky-leikkejä, osapuolet harvemmin pelkäävät kumppanin tietoisesti tekevän toisilleen oikeasti pahaa, joten oikeaa kuoleman pelkoa on vaikeaa simuloida vaikkapa raiskausfantasiaa toteutettaessa. Toki rooliinsa voi aina eläytyä ja saada pelon kaltaisia fiilareita esityksestä, mutta se harvemmin tuskin sellaisenaan on vielä varsinaista pelkoa.

Ihan oikeaa pelkoa ihminen voi luotetun kumppanin kanssa sessiossa tuntea epävarmuudesta ja rajojen läheisyydestä. Erilaiset henkilökohtaiset rajat varmasti jännittävät jo pelkästään ajatuksena, mutta varsinkin niitä lähestyttäessä ja ylitettäessä voi nousta pintaan ihan oikeaa pelkoa seurauksista. Tähän kuitenkin liittyy sama inflaatio, kuin kaikkeen rajojen kanssa leikkimiseen. Mitä enemmän leikit rajoilla, sitä vähemmän niihin enää liittyy voimakkkaita tuntemuksia.

Helpoin tapa luoda oikeaa pelkoa sessiossa, on käyttää epävarmuutta. Luoda tilanteista, joissa sattumalla on (ainakin näennäisesti) "liian suuri merkitys" tätä kaikkein yksinkertasimmillaan on Venäläinen Ruletti. "Harmiton leikki", johon kuuluu voimakas jännitys ja lähes varma kuoleman pelko. Ihan oikea pelko.

Ja ei, en _TODELLAKAAN_ kehota ketään leikkimään venäläistä rulettia sessioissaan!

Se oli vain helppo ja kaikkien hyvin tuntema esimerkki. Sessiossa saman asian voi hyvin ajaa vaikkapa kiinnijäämisen pelko jonkin seksuaalisen aktiviteetin tekemisen yhteydessä rajoitetussa ajassa ja paikassa, vaikka esim. rouvan aviovuoteessa puoli tuntia ennen kuin aviomies normaalisti saapuu töistä kotiin...
(Ja ei varmaankaan taas tarvitse korostaa, että tämä oli toinen helposti ymmärrettävissä oleva stereotypia, ei kehoitus...)

Pelkoakin on monen tasoista ja voi olla hyvin vaikeaa vetää selkeää viivaa siihen, missä jännitys loppuu ja pelko alkaa. Enemmänkin on kysymys terminologiasta. Molemmat vaikuttavat aivokemioihin ja millä tavoin? No se jo mikä on henkilökohtaista.

Kannustan leikkimään jännityksellä ja hyvin valmisteltuna myös peloilla, mutta pelkojen kanssa kannattaa todellakin pitää pää kylmänä, miettiä vähintään muutama plan-B valmiiksi sekä puntaroida etukäteen sitä, kuinka selviää henkisesti itse tilanteesta, jossa kaikki meneekin metsään...

-Mr.Inathu
 

[Milla]

(hämähäkki-esimerkki ei väheksy aiemmin kirjoitettua kokemusta, hämis on vaan helposti konkretisoitava kaikille tuttu)

Pelkoja on monen tasoisia. Osa niistä saa suhteettomat mittasuhteet, vaikka harva asia on irrallisena pelottava.

Pimeä ei pimeänä itsenään tee kenellekään mitään (ainakaan vielä ole sen ketään kuullut tappavan) mutta siihen liittyvät henkilökohtaiset tuntemukset saavat pimeää pelkäävän ihmisen pois tolaltaan. Samoin esim hämähäkit. Eläin on ihmiseen suhteutettuna mitättömän kokoinen, taatusti häviää tappelussa, silti myrkkyversioita lukuunottamatta moni pelkää hämiksiä kuollakseen. Osaan peloista liittyy ennemmin inho kuin pelko: ajatus iholla luikertelevasta käärmeestä, kokemukset: riparilla pojat tunki hämähäkkejä paidan kauluksesta sisään, opitut tavat: jos koko suku kesällä ulkojuhlissa huitoo hädissään kukkapuskissa hääriviä ampiaisia, oppii niitä taatusti pelkäämään. Järjellisesti ajatellen turhia pelkoja, kokemuksina kammottavia.

Äidit ja isät pelkäävät non-stop että lapsille sattuu jotain. Leikkaussaliin viedyn potilaan puolesta odotusaulassa istuvat omaiset pelkäävät onko nukutus viimeinen, ja Afganistanissa olevien rauhanturvaajien puolesta pelkää maan korkein johtokin. Pelot ovat huolehtimista asioista joille ei kuitenkaan itse mitään voi. Ylilyöntejä tulee vaikkei olisi sen enempää hysteerikko.

Sessioissa korkean paikan kammoista ei kannata viedä 16 kerroksisen talon katolle ja uhata tönäistä. Reaktio mikä siitä saattaa pahimmillaan seurata, on että kaveri hyppää itse alas. Hukkumispelkoisen päätä ei ole viisasta vessanpyttyyn työntää, enkä lähtis sillä kuolemalla leikkimään edes tyhjällä revolverilla. Olen monasti miettinyt missä menee kuolemaa uhmaamisen raja kuristus-sessioissa yhtä lailla kun benji-hypyssä. Armeijan jäynä on iät ollut näyttää alokkaalle tulipäisenä kuumuudesta hehkuva rautatanko, sitoa silmät, tuoda se rautatanko sen verran lähelle ihoa että kuumuus tuntuu, mutta painaakin sitten iholle jääpala. Takuuvarmaa kamaa. Saman joku kirjoitti (muistaakseni Kehässä sessiokidutuksiin) versiolla terävän veitsen näyttäminen, silmien sitominen ja kosketus voiveitsellä tms tylsällä. Varovaisuutta suosittelen näissäkin, lopputulosta siinä kohtaa kun ihminen ns sekoaa tai joutuu psykoosiin, ei tiedä ennalta kukaan. Kaikilla kun ei muumit oo laaksossa.

Jännityspelko sessiossa nostaa aistiherkkyyttä. Piiska ilmaan sivallettuna kuulostaa ihan erilaiselta sessiossa kuin sen ulkopuolella kun muuten vaan huitoo ratsupiiskalla ilmaa, ja pelko miettii kuinka lujaa isku tulee. Subia pelottaa onko hän riittävä alistajalleen, pelko kouraisee vatsanpohjaa kun käsiraudat napsahtavat kiinnni.

Jos pelolle on selvä konkreettinen uhka, joutuu vaikkapa tuijottamaan puukkoa silmästä silmään, elimistöllä on pakene tai taistele toiminto päällä, ns normipaniikki. Paniikkihäiriö voi heittäytyä kehiin vaikkapa ruokapöydässä kesken syömisen juurikin siksi kun se ei välttämättä tarvitse sitä ulkoista uhkaa. Terve pelko liittyy esim ohjeeseen olla hyppäämättä laiturilta vieraassa paikassa veteen ainakaan pää edellä, samoin väen väkisin hankkia itseään hankaluuksiin lähtemällä Saharan ylitykseen jalkapatikassa ilman vetttä.

Hallittu pelko saa aikaan viisaita ja hyviä päätöksiä. Yleisin syy pelon jäämiseen päälle ei kuitenkaan liene pelon aihe, vaan kyky käsitellä se asia mikä sitä pelkoa yllä pitää.