BDSM-baari
Aula - kaikille avoimet alueet => Lounge => Aiheen aloitti: King of hardcore - 11.12.2017, 12:05
-
Olen seurannut sivusta erästä parisuhdetta joka on muuttunut polysuhteeksi. Kyseessä on heteropariskunta, jolla molemmilla on suhteen ulkopuolisia seksisuhteita. Heillä suhde ei näytä toimivan, koska molemmat ovat mustasukkaisia toisilleen. He kyselevät toisiltaan kumppaneistaan ja usein myös minulta onko toinen kertonut minulle jotain panoistaan. Puistattavin tapaus oli, kun olin heidän yhteisessä kodissa juomassa olutta miehen kanssa.
Nainen sitten tuli joskus illalla kotiin ja meni suihkuun. Kertoi miehelleen käyvänsä pesemässä spermaisen pinppinsä :D
Oikeasti, voiko tuollainen toimia?
-
Tiedän moniakin polysuhteita, jotka toimivat hyvin. Vastaavasti monosuhteet eivät läheskään aina toimi hyvin, kuten näkyy siinä, että puolet monoavioliitoista päätyvät eroon. T. Mono
-
Ilman kumia käydään panemassa kenen kanssa tahansa? Mielestäni toi ei oo polyä vaan kostomentaliteettia.
-
Vastaavasti monosuhteet eivät läheskään aina toimi hyvin, kuten näkyy siinä, että puolet monoavioliitoista päätyvät eroon. T. Mono
Mielestäni monosuhde voidaan luokitella silti onnistuneeksi vaikka se päätyisikin eroon. Monet on onnellisesti monosuhteessa, vaikka kohde vaihtuukin elämän varrella.
Mutta aiheeseen. Ei kai se polysuhteen vika ole, jos eivät toisiinsa luota ja ovat mustasukkaisia. Ihan sama ovatko mono- vai polysuhteessa vai miten. Ei kaikki suhteet vaan toimi. Minusta vähän järjetön kysymys.
Ja jos ihan oikeesti mietit "onko toimivia polysuhteita olemassa", niin joo ainakin itse olen törmännyt toimiviin suhteisiin, monoihin ja polyihin.
-
Polyys..hmm ja paneminen..
Yllättävää että nää kulkee monen mielessä samassa..Polyamoria ei ole mitenkään pelkästään/automaattisesti panemista kaikkien kanssa, mutta ei missään nimessä vastuuttomasti "bylsimistä"
Poly suhteissa pätee onnistumisessa ihan samat kriteerit kuin mono suhteissa: avoimuus, kommunikaatio ja kemiat.
Itse siis olen polyamorinen, en joka suuntaan bylsijä..
-
Olen samaa mieltä Pipin kanssa että tuo vaikuttaa kostomentaliteetilta ellei asiasta olla erikseen sovittu ja tuollaisia sanota toiselle tarkoituksena aiheuttaa harmia (huumorintaju jokasella omanlaine).
Olen itse polysuhteessa ja suhteet ovat onnistuneita. Tärkeää on kommunikointi, avoimuus ja yhteiset pelisäännöt. Loppujen lopuksi polyamorinen suhde on suhde siinä missä monosuhdekki. Kaikille ei monokaan toimi.
Polygamia on suhde missä on yksi kumppani mutta voi olla suhteen ulkopuolisia seksipartnereita (Korjatkaa jos olen väärässä)
-
Polygamia on suhde missä on yksi kumppani mutta voi olla suhteen ulkopuolisia seksipartnereita (Korjatkaa jos olen väärässä)
Polygamia viittaa useampaan aviolittoon, mitä ei Suomessa voi olla.
Porsaanreikänä lain mukaan voi olla sekä avio- että avopuoliso.

Kiitos korjauksesta!
-
Itse siis olen polyamorinen, en joka suuntaan bylsijä..
Mitä tämä tarkoittaa?
-
Itse siis olen polyamorinen, en joka suuntaan bylsijä..
Mitä tämä tarkoittaa?
sitä että en haali kumppaneita siksi että saisin enemmän seksiä. Enkä käytä polyyttä tekosyynä kaikkien panemiseen
-
Ei tuo kyllä tosiaan kuulosta polysuhteelta eikä edes non-monogamiselta suhteelta (luokittelen itse nuo ainakin erillisiksi), varsinkaan toimivalta sellaiselta. Henkilöitä ja tilannetta sen enempää tuntematta on paha mennä sanomaan, mutta tämän kuvauksen perusteella kuulostaa enemmän siltä että kumpaakaan ei kiinnosta mutta yhdessä ollaan tavan vuoksi.
-
Miksi sitten haalit kumppaneita? Mitä sitten käytät tekosyynä? Tarkenna. Kiitos!
-
Miksi sitten haalit kumppaneita? Mitä sitten käytät tekosyynä? Tarkenna. Kiitos!
Nyt alkoi kuulostaa vaan trollaukselta
-
Kuulostaa kateelliselta ;D
-
Miksi sitten haalit kumppaneita? Mitä sitten käytät tekosyynä? Tarkenna. Kiitos!
Nyt alkoi kuulostaa vaan trollaukselta
Nykyään kaikki ovat natseja ja tai trolleja sekä muita vastaavia. Kunnollinen ja asianmukainen keskustelu on kielletty. Onneksi minä en kielloista tai sinusta piittaa vaan jatkan asianmukaista keskustelua johon toivon sinun ottavan etäisyyttä. Kiitos!
-
Miksi sitten haalit kumppaneita? Mitä sitten käytät tekosyynä? Tarkenna. Kiitos!
Nyt alkoi kuulostaa vaan trollaukselta
Kyllä toi on ihan asiallinen ja hyvä kysymys. Jos on vaikkapa kolme kumppania, seksiä tarpeeksi ja muutenkin varmasti jo aika kovasti kortilla niin mitä se neljäs polykumppani tuo mukanaan sellaista että sen kanssa aloitetaan suhde edellisten lisäksi.
-
En ota selvää onko King of hardcore trolli vai vaan hemmetin ylimielinen ihminen...
-
En ota selvää onko King of hardcore trolli vai vaan hemmetin ylimielinen ihminen...
Miksi en saa olla molemmat? Mikä siinä on niin vitun vaikeaa?
-
Miksi sitten haalit kumppaneita? Mitä sitten käytät tekosyynä? Tarkenna. Kiitos!
olen samaa mieltä, mutta koska kyseinen aloitus sai mut vastaamaan niin jatkan huonosti muotoiltuun ja trollauksen tuoksuiseen jatkokysymykseen vastaamista. Eikä täällä muuten siirretä etäisyyden mitan päähän vastaajia, muutkuin ylläpidon toimesta (vinkvink), jonka jo ketjun aloittaja taitaakin omakohtaisesti tietää.
Asiaan..eli en sellaisenaan "haali" kumppaneita, vaan satun omaamaan laajentuneen sydämen (olen myös laaja ihoinen ja iso keuhkoinen), minusta riittää jaossa useammallekkin, ja olen ilmeisesti hyvinkin onnistunut tämän toteuttamaan ja viestittämään myös läheisilleni.
Polyys minussa ei ole valinta tai itselleni "sopivin vaihtoehto", vaan osa minua ja minussa aina ollutta persoonaa.. olen ollut myös yhden ihmisen kanssa suhteessa useamman vuoden, eikä se tehnyt minusta monoa, vaan polyys minussa oli siltikin olemassa.
Jos haluat vaan mollata polyamoriaa, niin tee se verhoiltuna omaan mielipiteeseen tai omaan kokemukseen, yleisellä tasolla suosittelen kuitenkin tutkimaan asiaa enemmän, jopa wikipedian kautta löytyy aika kattavaa tietoa..
Uusien ihmisten saapuminen foorumille on kivaa, mutta antaa helposti itsestään huonon kuvan jos kaikkia ja kaikkea "mollaten" yrittää astua..
Ihmisille tulee helposti sellainen vertaus mieleen että paukahtaa sisään yhtä voimallisesti kuin se talven ensimmäinen lumihiutale, tosin se sulaa pois yhtä nopeasti..
Mutta toivottavasti sait tästä nyt asiallisen vastauksen mieltäsi askarruttaneeseen kysymykseen?
Nyt alkoi kuulostaa vaan trollaukselta
-
En ymmärtänyt mitään tuosta sepustuksesta. Laajentunut sydän? Lääketieteellisesti?
-
En ymmärtänyt mitään tuosta sepustuksesta. Laajentunut sydän? Lääketieteellisesti?
vastaan edelleen asiallisesti : sydän yhdistetään tunteista puhumiseen normaali ihmisten kesken, ja tässä yhteydessä tarkoitin että pystyn tykkäämään useammasta ihmisestä samaan aikaan eli, ei, sydämeni ei ole lääketieteellisesti mitattuna yhtä suuri kun kuvainnollisesti on suuni.
-
Minäkin vastaan edelleen asiallisesti: Kiitos informaatiosta. Minäkin pidän useista ihmisistä samanaikaisesti, kuten suurin osa normaaleista ihmisistä.
-
Minäkin vastaan edelleen asiallisesti: Kiitos informaatiosta. Minäkin pidän useista ihmisistä samanaikaisesti, kuten suurin osa normaaleista ihmisistä.
Eikös silloin pitäisi kyetä ymmärtämään, että monen ihmisen kanssa voi jakaa aikaansa? Polyamorisissa suhteissa jokaisella lienee yleensä oma paikkansa.

Tietysti ymmärrän. Minäkin jaan aikaani monien ihmisten kanssa, mutta en parisuhteessa. En nyt ymmärrä mikä paikka? Puhutko nyt hierarkiasta?

kaikki eivät ole poly ihmisiä. Jos siis haluat tietoa.tutki asiaa. Jos taas haluat vaan kyseenalaistaa poly toiminnan niin et välttämättä saa mahdollisesti toivomiasi vastauksia
-
Minäkin vastaan edelleen asiallisesti: Kiitos informaatiosta. Minäkin pidän useista ihmisistä samanaikaisesti, kuten suurin osa normaaleista ihmisistä.
Eikös silloin pitäisi kyetä ymmärtämään, että monen ihmisen kanssa voi jakaa aikaansa? Polyamorisissa suhteissa jokaisella lienee yleensä oma paikkansa.
Tietysti ymmärrän. Minäkin jaan aikaani monien ihmisten kanssa, mutta en parisuhteessa. En nyt ymmärrä mikä paikka? Puhutko nyt hierarkiasta?
En puhu hierarkiasta vaan siitä, että eri ihmisten kanssa tehdään eri asioita. Aivan vastaavasti kuin ystävyyssuhteissa. Aihetta on sivuttu täällä hyvinkin monessa ketjussa, tietoa löytyy varmasti. Sivumennen sanottuna oletko aivan varma että se aloituksessa mainitsemasi tilanne häiritsi asianosaisia, vai tuntuiko vain sinusta ikävältä?
-
Minusta tuntui ikävältä kaverini takia. En tiedä miten hän koki asian. En myöskään kehdannut kysyä häneltä. Aihe on mielenkiintoinen, vaikka moni kokee kyselyni jotenkin sellaiseksi, että heidän tarvitsee puolustautua. Minulle on siis yhdentekevää mitä ihmiset tekevät. Itse en kuitenkaan alkaisi polysuhteeseen, koska en koe sitä minun jutuksi. Kiinnostaa kuitenkin kuulla kuinka polysuhteissa elävät toteuttavat suhdettaan?
-
Itse en koe tarvetta puolustautua. Kukin taaplaa tyylillään.ja niinkuin aiemmin mainitsin : ei polyamoria ole jokaisen "juttu".
-
Itse en koe tarvetta puolustautua. Kukin taaplaa tyylillään.ja niinkuin aiemmin mainitsin : ei polyamoria ole jokaisen "juttu".
Tässä ei nyt oikein sinun kanssa päästä eteenpäin. Joo, ei ole jokaisen juttu. Koetko saavasi polysuhteelta enemmän kuin monosuhteelta? Kerro hieman mietteitäsi?
-
Kyllä koen. Kerrohan miten esim monosuhteessa pettämättä bi seksuaalit tai switchit toteuttavat molempia puoliaan?
-
Minusta tuntui ikävältä kaverini takia. En tiedä miten hän koki asian. En myöskään kehdannut kysyä häneltä. Aihe on mielenkiintoinen, vaikka moni kokee kyselyni jotenkin sellaiseksi, että heidän tarvitsee puolustautua. Minulle on siis yhdentekevää mitä ihmiset tekevät. Itse en kuitenkaan alkaisi polysuhteeseen, koska en koe sitä minun jutuksi. Kiinnostaa kuitenkin kuulla kuinka polysuhteissa elävät toteuttavat suhdettaan?
Vastauksia varmaankin löytyy helpoiten ihan haulla. Todennäköisesti pariskunta oli ihan tyytyväinen, joten huolesi oli turha.
-
Miksi sitten haalit kumppaneita? Mitä sitten käytät tekosyynä? Tarkenna. Kiitos!
En tiedä miksi Lily on poly, mutta itse tutustun välillä ihmisiin, jotka ovat kerta kaikkiaan ihania ja joiden kanssa haluan viettää aikaa ja joille toivon kaikkea hyvää. Jos joukkoon osuu vielä se, että kemiat pelaavat, niin parisuhdehan siitä syntyy ja sitten onkin jo pari suhdetta.
Rakkaus on ihana asia eikä se jakamalla lopu. Aikaa sen sijaan on rajallisesti.
-
En ymmärtänyt mitään tuosta sepustuksesta. Laajentunut sydän? Lääketieteellisesti?
Tietysti ymmärrän. Minäkin jaan aikaani monien ihmisten kanssa, mutta en parisuhteessa. En nyt ymmärrä mikä paikka? Puhutko nyt hierarkiasta?
King of HC:n kanssa keskustelu alkaa muistuttaa tätä:
-
Kesken nautinnollisen ja ah niin osuvan sarjakuvan lukemisen pompsahdin ulos ja sain ilmoituksen ettei minulla ole oikeutta katsoa tätä aluetta ja kertoipa jopa vielä että ip osoitteeni ei näy muille :o ;D
-
Eräs tuttu olut-harrastaja ajoi humalassa autoa. Miksi te oluen ystävät rikotte lakia? Ettekö tiedä, ettei päihtyneenä saa ajaa!!??
-
Nainen sitten tuli joskus illalla kotiin ja meni suihkuun. Kertoi miehelleen käyvänsä pesemässä spermaisen pinppinsä :D
Ilman kumia käydään panemassa kenen kanssa tahansa? Mielestäni toi ei oo polyä vaan kostomentaliteettia.
Minusta tuntui ikävältä kaverini takia. En tiedä miten hän koki asian. En myöskään kehdannut kysyä häneltä.
Niin... Mieshän ei ole välttämättä kokenut asiaa ikävänä. Emme tiedä mitä mieltä hän on, emmekä mitä pariskunta on keskenään sopinut. Jos he ovat sopineet, että tilanteissa X ei tarvitse käyttää kumia niin se on heidän asiansa. Ja missään vaiheessa ei ole taidettu mainita, että paneskelevat kenen kanssa tahansa ilman kumia.
-
En ole poly, koska oman käsitykseni mukaan polykuvioissa on enemmän tunnesidettä mukana (en toki oo kovin ekspertti näissä teemeissä, kuhan hiihdän omaa elämääni). Oma tilanteeni on avoin parisuhde. On siis lupa tapailla muitakin, ja saada erilaisia kokemuksia kuin mitä puolisolta saa. Mieluiten vakkareita, koska taudit jne. Säännöt on sovittu avauksen yhteydessä, sisältäen mm. sen, että kolmansia osapuolia ei tuoda yhteiseen kotiin. Ehkäpä tuttavillasi on avoin suhde,mutta säännöt jääneet miettimättä mikäli mustasukkaisuus on vahvasti läsnä.

Omalle kohdalle sopii termi polysuhteellinen, amoriaa nyt ei ole tällä hetkellä kenellekään jaossa.
-
Huoh. Olen poly, koska yksi ihminen ei voi täyttää tarpeitani. Toiselta saan toisenlaisia juttuja ja toiselta toisenlaisia. Sen lisäksi vielä kavereita joita panen ja yksittäisiä kokemuksia parien tai ryhmien kanssa. Seksi ei minun elämässäni kuulu vain parisuhteeseen kahden ihmisen välille, kyse on nautinnosta ja hyvinvoinnista, myöskin niin minun kuin kumppaneidenkin. Eikö tarkoitus ole kuitenkin että kaikki olisivat onnellisia?
Ei ole mustasukkaisuutta koska sävelet on selvät ja peli avointa. Ei mitään hämärähommia ja jos mustasukkaisuutta ilmenee siitä puhutaan ja asia korjataan.
Ps. Ihan turha mussuttaa että ”et ole vain tavannut sitä oikeaa”, olen ja montakin.
-
Ps. Ihan turha mussuttaa että ”et ole vain tavannut sitä oikeaa”, olen ja montakin.
Kauniisti kirjoitettu! :peukku:

Ihan kun oisit puhunut mun elämästä :love: Täydellisesti kyl kirjotettu. Plus paneminen on vaan mukavaa ja jokaiseen ihmiseen syttyy kuitenkin jonkunlainen tunneside ja tunteminen on mukavaa. Eläminen vain yhdessä monosihdeessa on mun mielestä ihan elämän tuhlaamista :-)
-
pari-kolme vuotta on kaks lelua ollut kokoajan omana ja toisen vaihtuessa uuteen on muutama viikko voinut vierähtää vain yhen kanssa mutta olosuhteiden vaatiessa täytyi tuollaistakin kestää :). Positiivistä jutussa oli että tuli tutustutta upeisiin pikkusiin ja jokainen heistä olisi myös ansainnut jakamattoman huomioni ja itsekkin olisin tykännyt enempi keskittyä vain yhteen ja ainoaan.
Loppuelämäni leikinkin luultavasti vain yhden kanssa kerrallaan,toki vaihdan lelua ajoissa ettei liikaa kiinny jne :P
Omiin tarpeisiini riittää yksi ja oikea, itsekkin riitän hyvin yksinäni,tosin vain puoleks vuodeks jos on jotain pikkujuttuja joista lelu tykkää ja mua ei kiinnosta :)
-
itse tutustun välillä ihmisiin, jotka ovat kerta kaikkiaan ihania ja joiden kanssa haluan viettää aikaa ja joille toivon kaikkea hyvää. Jos joukkoon osuu vielä se, että kemiat pelaavat, niin parisuhdehan siitä syntyy ja sitten onkin jo pari suhdetta.
Rakkaus on ihana asia eikä se jakamalla lopu. Aikaa sen sijaan on rajallisesti.
Tämä oli ensimmäinen looginen vastaus. Toit todella hyvin esille ne tärkeimmät kohdat. Ehkä nyt ymmärrän paremmin asiaa. Vielä tuo asia kuitenkin kiinnostaa ja luulen, että olet paras ja järkevin antamaan siihen vastauksia. Miten hoidat useampaa parisuhdetta? Tuntuuko se helpommalta kuin monoparisuhteen hoitaminen vai vaikeammalta?
-
Syystä tai toisesta omalla kohdalla asiat alkaa mennä metsikköön kun määrittelee tai ajattelee liikaa(näitä asioita). Luonteenlaadusta ja käytännön reaaliteista johtuen aikataulutettu polyily olisi enemmän tai vähemmän mahdotonta. Olla 2-3 x vkossa tiettyyn aikaan luennolla, 2-3x tiettyyn aikaan töissä, kerran vkossa treeneissä ehdoton maksimi itselle :D jos pitäisi miettiä, että lauantaina tapaan henkilön A ja tiistaina henkilön B. Hippiä alkaisi ahdistamaan liikaa ;)
Saattaa tietty olla yhdenlainen stereotypia polyamoriasta, mutta ainakin omat poly-tutut näin toimivat. Ei mitään väärää, mutta ei toimi minulle :)
-
Tässä ketjussa menee aikalailla termit sekaisin.
Pettäminen = parisuhde jossa joku harrastaa seksiä suhteen ulkopuolisten kanssa ilman vakituisen kumppanin (tai vakituisten kumppaneiden) lupaa.
Avoin suhde = parisuhde jossa saa harrastaa vapaasti seksiä suhteen ulkopuolisten kanssa vakituisen kumppanin (tai vakituisten kumppaneiden) luvalla.
Polyamoria = ihminen joka kykenee rakastamaan useampaa ihmistä yhtä aikaa on polyamorinen. Voit olla sinkku ja polyamorinen. Voit olla aseksuaali ja polyamorinen. Voit seurustella vaan yhden ihmisen kanssa ja olla polyamorinen. Sinulla voi olla monta seurustelukumppania ja rakastaa heitä kaikkia koska olet polyamorinen. Voit olla polyamorinen ja pettää. Voit olla polyamorinen ja elää avoimessa suhteessa. Voit olla polyamorinen ja olla uskollinen vain omille kumppaneillesi. Jokainen polyamorian ihminen on yksilö ja polyamorisia suhteita on monia erilaisia.
-
Huoh. Olen poly, koska yksi ihminen ei voi täyttää tarpeitani. Toiselta saan toisenlaia...
Tässä tämä "tarve" kauniisti kiteytyy, oisko ettei kyse lopulta olekaan "halusta rakastaa useita samaan aikaan"?!
Monogamistina taas itse ajattelen: "yhden ihmisen täytyy täyttää kaikki tarpeeni, tai sitten ei ole mitään suhdetta, eli monta vajavaista kumppania eivät yhdessäkään kykene täyttämään tarpeitani..:/
-
Jos aloittaja ei yleensä keskustele kaverinsa puolison kanssa tämän pilluasioista, niin lähinnä miettisin, että joko nainen on tehnyt pointtinsa selväksi vai pitääkö siirtyä juomaan kaljaa jonnekin muualle. Tuossa taitaa tovi vielä vierähtää...
-
Huoh. Olen poly, koska yksi ihminen ei voi täyttää tarpeitani. Toiselta saan toisenlaia...
Tässä tämä "tarve" kauniisti kiteytyy, oisko ettei kyse lopulta olekaan "halusta rakastaa useita samaan aikaan"?!
Monogamistina taas itse ajattelen: "yhden ihmisen täytyy täyttää kaikki tarpeeni, tai sitten ei ole mitään suhdetta, eli monta vajavaista kumppania eivät yhdessäkään kykene täyttämään tarpeitani..:/
Itse ainakin rakastan kaikkia polykumppaneitani, vaikka he eivät täytä yhdessäkään kaikkia toiveitani ja tarpeitani.
-
Varmaan on sitten aika vaikeata, kun joku päivä se yksi monokumppani ei pystykään enää täyttämään kaikkia tarpeita...
-
Voi äsh, ette jaksais tuota iänikusta monot vs. polyt -nahistelua. Kummatkaan eivät elä tavallaan siksi etteivät pöljyyttään ymmärrä paremman päälle.
Ei ne monot väitäkään, että kenenkään olis pakko kaikkeen heijän tähen taipua taikka kaikki unelmat täyttää, kokevat vain ettei mihinkään sellaiseen ole tarvetta mitä ei voi yhdessä toisen kanssa tehdä. Eikä polyt puolestaan paikkaile suhteittensa puutteita liimailemalla niitä yhteen epämääräisiksi pintapuolisiksi häkkyröiksi. Vissiinpä jokanen saa suhteensa solmia ihka omien tunteittensa ja tarpeittensa pohjalta, mitä varten siihen pitää kenenkään tulla kuvittelemaan tietävänsä paremmin.

Amen :love:
-
Historiaa: https://eralehti.fi/miten-monosta-tuli-mono/
-
Voi Kelpie... ;D
-
Varmaan on sitten aika vaikeata, kun joku päivä se yksi monokumppani ei pystykään enää täyttämään kaikkia tarpeita...
Mikäs siinä on vaikeeta?! Sillon menee kumppani vaihtoon?! (Polypallos pitäs varmaan vaihtaa epäkelpoja vähän väliä.. Kun useampi muuttuja, "kun kerta alexioskin mieltä ettei sopivia löydy vaik ois polu..)

Kuinka monta kertaa aiot vielä vaihtaa?
Joskus saattoi olla et omasta halusta eleli "selibaatis" vuosiakin.. Mutta koskaan ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia kumppanin löytämisen kanssa - jokaikiset "treffit" elämässäni ovat päätyneet vähintään 6kk enemmän tai vähemmän vakavaan tapailuun/suhteeseen..
Nyt kuitenkin elän suhteessa jonka jälkeen ei enää tule muita <3
-
Pippi.. Mä en vaihda enää, olen maalissa.. seuravaks meen monttuun balleteineni & muine ns. fetisseineni.
Mun ei tartte, eikä horoni.. "Kiikkustuoli katsottuna".
-
Pippi.. Mä en vaihda enää, olen maalissa.. seuravaks meen monttuun balleteineni & muine ns. fetisseineni.
Mun ei tartte, eikä horoni.. "Kiikkustuoli katsottuna".
Hyvä näin, että olet sanasi mittainen mies.
-
Toisinaan miettinyt polysuhteita, mutta samanhenkisiä ihmisiä on vaikeaa löytää. Itseasiassa miltei mahdotonta.
Polyja siis kyllä, mutta mun kanssa pärjääviä. ;D
-
Elän/ elämme neljättä vuotta suljetussa polysuhteessa. Olen uskollinen kumppaneilleni. He ovat monoja eivätkä (ainakaan vielä) ole halunneet suhteen ulkopuolisia suhteita.
Kumppanini ovat keskenään tuttuja, kavereita, mutta eivät ystäviä. Oikeastaan heidän elämismaailmoittensa ainoa yhtymäkohta olen minä.
Meillä tämä toimii, koska puhumme ja haluamme tämän toimivan. Me olemme sopineet säännöt joilla mennään eikä minulla ole mitään tarvetta kertoa eikä heillä kuulla siitä millaista seksiä toisen kanssa harrastan tai harrastanko ollenkaan.
-
Olen itse polyamorinen. Polyamoria minulle tarkoittaa sellaista suhdemallia, jossa ei noudateta melko yleistä parisuhdemallia jossa oletetaan, että rakkautta ja seksiä voi harrastaa suhteessa vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Polyamoria minulla tarkoittaa myös avoimuutta, ja suhteen reunaehtojen sopimista osapuolten välillä niin, että jokainen osapuoli on voimaannutettu neuvottelemaan reunaehdot uusiksi jos asiat eivät toimi.
Jos enkuksi lukeminen ei ole este suosittelen vahvasti lukemaan More Than Two: A Practical Guide to Ethical Polyamory (https://www.morethantwo.com/more-than-two-polyamory-book). Toinen kirjoittajista ylläpitää myös sivustoa https://www.morethantwo.com/ Tätä kirjaa on käsittääkseni tarkoitus kääntää polyamoriayhdistyksen toimesta Suomeksi ensi vuonna, jos projekti onnistuu. :)
The Ethical Slut (https://en.wikipedia.org/wiki/The_Ethical_Slut) on myös paljon kehuttu kirja, joka on allekirjoittaneella vielä kesken. Sekin vaikuttaa lupaavalta.
Omalta osalta polyamoria antaa minulle elämässä lisäarvoa jota minulla ei olisi muuten. En voi yhden ihmisen kanssa kokea sitä kaikkea eri kemioiden ja fetissien kirjoa jota polyamoria minulle tarjoaa, koska yksi ihminen on aina vain yksi ihminen. Vertailukohtana tanssiminen, tenniksen pelaaminen, tai vaikkapa yhdessä kokkaaminen aina vain saman ihmisen kanssa ei voi tarjota samaa kirjoja ja mahdollisuutta kokea eri tapoja tehdä näitä asioita kuin silloin, jos toinen osapuoli vaihtuu.
Elämme maailmassa jossa vahvasti uskotaan sellaiseen parisuhdemyyttiin jossa oikean ihmisen löytäminen + rakkaus toimii aina ja kaikille. Näin ei ole, eikä näin historiallisesti suinkaan ole aina ollut kaikissa kulttuureissa. Vaihtoehtoisia malleja harrastavat kohtaavat paljon ennakkoluuloja ihan vain tietämättömyyden takia, vähän kuten vegaanit tai esimerkiksi suomalaiset jotka eivät fanita jääkiekkoa. ;)
En itse luokittele suhteitani hierarkisesti, mutta elämässäni on eri sitoutumisenasteen suhteita. On avopuolisoni, jonka kanssa jaan kodin, talouden, ja kaksi kissaa. Meidän välinen sitoutumisaste on syvempi kuin esimerkiksi erään minulle erään tärkeän leikkikaverin kanssa, jota tapaan yleensä jokuinen kerta vuodessa. Aina välillä on muitakin kinkykohtaamisia, yleensä ihan vain koska vaihtelu virkistää ja on hauskaa kokea uusia asioita. Koen toimivani polyamoristen aatteiden mukaisesti, koska eri osapuolet ovat tietoisia tilanteestani ja toimin avoimesti. Annan jokaiselle kumppanilleni, oli hän sitten vain hetken kumppani tai pidempiaikainen, mahdollisuuden itse päättää onko se mitä minä voin tarjota jotain joka tarjoaa lisäarvoa hänen elämälleen.
Kommentoiden Ketun terminologiseen luokitteluun, minusta polyamoria on pikemminkin arvoviitekehys jossa toimia kuin aina väkisin rakkautta moneen suuntaan. Vaikka itse kyllä tunnen tunteita useampaa ihmistä kohtaan monet minun kokemusten perusteella näkevät avointa suhdetta mallina jossa voi vapaasti lupaa kysymättä toimia miten haluaa. Tavallaan naivisti tehden pettämisen mahdolliseksi. Minusta polyamorian yksi ydinasia on eri osapuolten voimaannuttaminen siihen, että voidaan ottaa kantaa mikä on itselleen OK, ja mikä ei. Esimerkiksi omassa tapauksessa vaikka suhteeni avopuolisoon on avoin verrattuna perinteiseen parisuhteeseen en myöskään koskaan lähde toista ihmistä leikittämään kysymättä onko OK. En myöskään aktiivisesti hae rakkautta, mutta samalla olen avoin tunteille enkä yrittää lokeroida suhteitani hierarkiaan. Mutta semantiikka on aina haastavaa... Siksi yleensä aina kysyn mitä joku tarkoittaa kun sanoo, että hän on "avoimessa suhteessa". ;D