Kirjoittaja Aihe: Hypnoosiopetusta maanantaina 23.7. Club X:llä (ja sitten kerran kuussa)  (Luettu 3798 kertaa)

Club X

  • Vieras

Järjestämme maanantaina 23.7. klo 19:00-23:00 eroottisen hypnoosin opetusta ja ohjattua harjoittelua. Opettajana toimii Tuli.

Hypnoosissa ei ole kyse mielen hallitsemisesta. Pikemminkin hypnotisoija toimii transsissa olevan oppaana, kertoo useita vuosia hypnoosia harjoittanut  Tuli. Hän on omien tutkimusten lisäksi hakenut eroottisen hypnoosin oppia Charmed -nimisestä Yhdysvaltalaisesta eroottisen hypnoosin tapahtumasta ja London Hypnosis Workshopista.

Heinäkuun teemana on hypnoosi aloittelijalle ja osallistujat pääsevät harjoittelemaan hypnoosia käytännössä. Samalla puhutaan siitä, miten eroottista hypnoosia voi harjoittaa turvallisesti ja minkälaisia asioita sillä voi tehdä. Opetusta on tarkoitus järjestää maanantai-iltaisin kerran kuukaudessa siten, että kukin ilta keskittyy tiettyyn teemaan. 

Erotiikka ja seksuaalisuus saavat näkyä ja kuulua kunkin osallistujan mielekkäänä pitämällä tavalla. Edellytyksenä on se, että kaikki tekeminen on turvallista, tervejärkistä ja vapaaehtoista (Safe, Sane, Consensual).

Paikkana on ClubX BDSM/fetish -yksityisklubi, joka tarjoaa erinomaiset puitteet kinky-aktiviteetteihin. Osoite on Sahaajankatu 35 A, 2. krs.

Hinta: 20 euroa per kerta / jäsenet 10€. Opiskelijat 15 €/krt. Liput clubx.tapahtumiin.fi

Voit tulla paikalle parin kanssa tai yksin. Jos saavut yksin, varaudu harjoittelemaan jonkun paikalta löytyvän vapaan henkilön kanssa.

Ninni

  • Vieras
Oi! Milloin on elokuun ilta? Kyselee yksi joka ei ehkä välttämättä heinäkuussa pääse mukaan...  ???

Tuli

  • Vieras
Mun pitää setviä omat elokuun työaikataulut ja sen jälkeen ihmetellä Club X:n kanssa sopiva päivä ennen kuin voin luvata ajankohdan. Mutta pistän heti, kun tiedän.

Club X

  • Vieras
Reilu kaksi viikkoa ensimmäiseen hypnoosimiittiimme! Tätä tapahtumaa odotan suurella mielenkiinnolla!

Tuli

  • Vieras
Enään runsas viikko!

Jos jollakulla on kysyttävää, kysykää pois tässä tai yksityisesti. Opetukseen liittyvät kysymykset kannattaa osoittaa minulle ja tiloihin liittyvät kysymykset Club X:n väelle. Yritän parhaani mukaan vastata.

Tuli

  • Vieras

Tuli

  • Vieras
”Onko pakko harjoitella tuntemattoman ihmisen kanssa, jos ei ole omaa paria.”

Pakko ei ole harjoitella kenenkään kanssa. Kaikessa toiminnassa pitää olla selkeä suostumus ja halu osallistua mukana ja halutessanne voitte tietenkin jättää harjoituksia väliin esimerkiksi siksi, ettei sopivaa partneria ole. En myöskään hyväksy minkäänlaista henkistä painostusta omilla oppitunneillani.

Aina voi kysyä kohteliaasti toiselta haluaako tämä harjoituspartneriksi, kunhan kunnioittaa vastausta.

Laajemmin teen oppitunneillani aika paljon töitä sen eteen, että ihmiset tutustuisivat. Teetän runsaasti erilaisia hypnoosin oppimiseen liittyviä pieniä harjoituksia. Osan asioista oppii parhaiten tekemällä ne vieraan ihmisen kanssa, joten suosittelen lämpimästi sitä, että rohkeasti astutte hetkeksi epämukavuusalueelle.

kohtaaminen

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 50
  • Kohtaamisesta yhteyteen
  • Galleria
Kiva kun tällaista järjestetään siten, että pääsee samalla katsastamaan "uudet" tilat. Siispä osallistun :)

Tuli

  • Vieras
Tämä on siis tänään. Tervetuloa mukaan.

Seuraava opetuskerta on sitten elokuussa. Laitan päivämäärän tähän ketjuun heti, kun se varmistuu.

Tuli

  • Vieras
Tämä on siis tänään. Tervetuloa mukaan.

Seuraava opetuskerta on sitten elokuussa. Laitan päivämäärän tähän ketjuun heti, kun se varmistuu.

Tänään on siis eroottisen hypnoosin perusteet Club X:llä klo 19 alkaen. Olen itse ajoissa paikalle, jos on jotain kysyttävää.

Seuraavat opetuskerrat ovat maanantaina 20.8. ja sitten joka kuukauden kolmas maanantai.

Tuli

  • Vieras
Kiitos kaikille osallistujille! Meitä oli omien laskujeni mukaan yhteensä 25 henkeä paikalla.

Seuraavalla kerralla (20. elokuuta) on luvassa teemana hypnoottiset sidonnat. Tulen järjestämään opetuksen niin, että paikalle voi tulla niin ensikertalainen kuin kokeneempikin hypnoosin harrastaja.

Ladyfromnorth

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 17
  • Köysiin hullaantunut subneito.
  • Galleria
Tämäpä kuulostaa mielenkiintoselta. Häätyy yrittää järjestää aikataulut niin, että pääsis mukaan. :)