Kirjoittaja Aihe: SMFR esittää: SEX , ROPE + SADOMASOCHISM Käärmeenpesässä 04.05.2019  (Luettu 19414 kertaa)

Teukka Tähtönen

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 69
  • Opettelemassa sidontaa ja piiskausta. Ja kaikkea.
  • Galleria
Vähän ensikertalaisena huolestutti, että kuinkahan sisäänpäin lämpeneviä ihmisiä tuolla mahtaa kohdata ja kuinka uutena mahtuu joukkoon. Lähinnä eräs amerikkalaisiin-moottoripyöriin-erikoistunut-yhdistys muistui mieleen ensikertalaisena (ja viime-). Mutta menin ostamaan sitten lipun ja ilmoittauduin briiffiin.

Bileet on aina vähän hankalammat tulla uutena mukaan. Osa leikkii tiiviisti, osa törmää noin puoleen miljoonaan tuttuun siinä samalla ja myös esitykset vie sitä jutteluaikaa. Suomalaisia, kun ollaan niin monelle on tosi iso askel lähestyä ketään tuntemattomia.
Ei ole ehkä niinkään "ollaan parempia" -asetelma, vaan porukka on jokseenkin ujoa lähestymään ihmisiä, vaikka kiinnostaisi.

Pitääkin päivittää, jos joku muu ensikertalainen empii mukaan lähtemistä.

Tilaisuus oli mielestäni loistava tulokkaallekin. Olen vasta-alkaja ja dynamiikka ja tekniikka sitomisessa ja piiskauksessa olivat syy tulla mukaan. Aivan rauhassa sai seurata ja opiskella ilman kenenkään kommentointia tai nokankoputusta. Todella rauhallinen ja hyväksyvä/salliva ilmapiiri - voisi jopa sanoa poikkeuksellisen turvallisen oloinen tilaisuus.

Jännitys katosi samantien uusien infon ensi metreillä Karvanaaman pehmeää ääntä ja rauhallista esitystä kuunnellessa, siitä erityiskiitokset.

Dark Foxi

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 580
  • Onks toi paskaa taivaalla vai revontulia?
  • Galleria
Nana-chaaan siis ööh. Narikkanarttu kiittää, kumartaa ja poistuu.
Illan plänit poikkesi suunnitelmasta ja aina löysin itseni narikasta pööpöilemästä.
Kiitos lipunmyyjille räävättömästä seurasta ja muutkin tyypit keitä tuli kiusattua enemmän tai vähemmän.
Pimeä_kettu pääsee vihdoinkin ansaitulle kotimatkalle.
Nähdään pian uudestaan!!

Qurat

  • Majuri
  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 674
  • I´m really bad..
  • Galleria
Illan tapahtumia miettien olisi pieni kehotus: Jos te tietoisesti ostate omalle sisäsäänpääsylipun johonkin kinky-yhdistyksenjäsenen alennetulla hinnalla, niin pitäkääs jo kotona huolta, että teille on mukana se pikkunen lappunen, mikä todista sen yhdistyksen kuulumiseen! Myös jos te kuvittelette, että te olette oikein tunnettuja ja kaikki voi todistaa yms nolot tekosyyt. Myös johtokuntiin kuulumiset yms. Lipuntarkastajana voi ollaa henkilö, kenellä ei pysyy muistissa 100 ihmisen nimet ja virkanimikeet. Illanvieton aloittaminen ovella kinamalla on yhtä epämukava molemille osapuolelle!

Myssy

Kiitos, oli mukavaa

Paistettu Mörkö

  • Grandmaster of Uranus
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 701
  • Suursmurffi 2024 ja Baarin kirstunvartija
  • Galleria
Kiitos tasapuolisesti kaikille, uusille ja vanhoille naamoille.

Bileissä oli mielestäni varsin hyvä fiilis ja ainakin näin järjestävän tahon näkökulmasta ihmiset pääsääntöisesti tuntuivat viihtyvän :)

Rgds,Mörkö

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2226
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Lienee jälleen kerran aika esittää kiitoksia:

Ensimmäisenä kiitokset järjestäjille, mahtavaa että jaksatte meille näitä vuodesta toiseen kyhätä.
Seuraavaksi kiitokset Nagorille ja pikkulutkalle esityksestä, on aina ilo katsoa osaavia ihmisiä tekemässä sitä, mistä he pitävät.
Kiitokset kaikille tutuille, joita kerkesin jututtaa ja pahoittelut niille, joita en kerennyt. Bileissä loppuu aina aika kesken.
Ja kiitokset illan seuralaisille, teidän kanssanne oli mukava bilettää!

Palautetta:

Sauna oli hulppea ja sieltä oli hyvä aloittaa ilta. Ei välttämätön, mutta varsinkin tällaiselle kauempaa tulevalle hyvä bonus.
Tilassa oli ehkä vähän liikaakin valoa keskivaiheilla, pikkuisen hämärämpi olisi ollut optimaalinen.
Leikkitilaa oli aika vähän, kun pöytiä ja tuoleja oli niin paljon, mutta toisaalta, pitäähän sitä johonkin mahtua hengailemaankin. Tähän ei liene täydellistä ratkaisua.
Darkkari oli kiva, tosin pöydät tuntuivat vähän siltä, että niille ei kestä kovin suurta painoa laskea. En kyllä niin tarkkaan jäänyt tutkailemaan, saattoi olla kuvitelmaakin.
Katselin myös tilaa sillä silmällä, että pienellä järjestelyllä sinne olisi neulapistekin mahtunut, mutta toki tilaa oli vähän rajallisesti ja se olisi saattanut viedä liikaa tilaa kaikelta muulta. Toivottavasti taas ensi kerralla!

Nähdään seuraavissa bileissä!

Coach

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 225
  • The Grand Daddy
  • Galleria
Kiitokset minunkin puolesta bileistä. Oli hyvä tunnelma. Musiikki ei soinut liian lujaa ja seurustelu onnistui vaivatta.

Olen samaa mielstä valaistuksen määrästä Hihattoman kanssa, saisi olla hämyisempää. Sali oli ihan hyvä, mutta se keskialue valaisi aika paljon.

Darkkarin osalta jäin kaipaamaan desinfiointiainetta, sitä ei näkynyt missään. Omalle eikä kumppanin kohdalle ei "vahinkoa" tapahtunut, mutta olisi voinut olla tarpeen.

Esityksen ajankohdan olisi voinut muuten ilmoittaa edes noin ajalla etukäteen. Sitä myös kyseltiin etukäteen. Nyt kun sitä ei ollut tiedossa, joutui yksi porukka lopettamaan leikkinsä lavalla hieman kesken.


Patajätkä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1198
  • Elämä on liian lyhyt - Olla nauttimatta siitä.
  • Galleria
Naruhommia varten valaistus oli kerrankin hyvä ettei tarvinnu kaivaa kännykkää esille jotta näkee mitä tehny.
Kyllähän tähän mennessä bileissä on oppinut tekemään narut jo silmä sidottuina :D

Onhan tuo aika riskaabelia alkaa sessioimaan esiintymislavalla jos tiedossa on että siihen joku tulossa esiintymään. Eikö se lava ollut sitä esitystä varten siihen tehty?
Ei itselle kyllä tullu mieleenkään käyttää ko. nostopistettä omaan tarkoitukseeni edes esityksen jälkeen.
Katseli kyllä että olisihan kattopalkeissa ollut sopivia reikiä mistä olisi voinut köyden/liinan heittää läpi ja tehdä riiputuspisteen.

Viihdyin oikein hyvin Kiitokset järjestely poppoolle ja talkooväelle jotka loitte meille vieraille puitteet.
Väkeä olisi voinut olla enemmänkin toisaalta eipä ollut tunkua.