Kirjoittaja Aihe: Korona altistuminen Kinky Finland -miitissä lauantaina 17.7  (Luettu 1792 kertaa)

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2524
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Hei, miittiin osallistuneet.

Ikäviä uutisia valitettavasti luvassa tällä kertaa. Eräällä miittiin osallistuneella henkilöllä on todettu koronavirustartunta.
Henkilö on ollut paikalla oireettomana, mutta seuraavana päivänä saanut oireita, jonka johdosta hakeutunut testeihin jotka palasivat koronapositiivisinä.

Käsittääkseni hän on ollut paikalla 19-00 välisenä aikana ja istunut aika pitkälti koko illan keskellä terassia olleessa "pitkässä pöydässä" sekä käynyt toki vessassa ja hakenut pari kertaa juoman tiskiltä. Näin ollen lienee turvallista olettaa, että suurin osa altistumisista on tapahtunut ulkotilassa, mutta mahdollisia sisätilan altistumisiakin on näin ollen saattanut tulla.

Nimimerkki on tiedossa ja, mikäli tämän eteenpäin kertomiselle saan hyväksynnän, ilmoittelen sen tänne heti, jotta jokainen voi sen jälkeen pohtia kuinka lähietäisyydellä on kyseisen henkilön kanssa ollut. Jokaisen osallistujan lienee nyt kuitenkin syytä tarkkailla vointiaan ja hakeutua testeihin jos oireita ilmenee. Virusvariantista ei valitettavasti ole tietoa.


Kuriainen

Kurja juttu, toivottavasti ei tule tartuntoja ja samassa pöydässä istuneena onneksi kävin juuri testissä eilen (neg tulos). Varmasti kannattaa jokaisen käydä (sinne pääsee sanomalla minkä vain oireen), vaikka istuttiinkin ulkona. Kiitos ilmoituksesta!

Punapää

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 492
  • Lelu ja se kirjoitetaan isolla L:llä
  • Galleria
Kiitos Galesi tiedotuksesta! Itse satuin käymään testeissä juuri nyt keskiviikkona, nega tulos. Täytyy kuitenkin tarkkailla oloa ja mennä tarpeen mukaan uudestaan testiin. Toivon toki, et muutkin käy testeis ja infoo, jos positiivisia tuloksia tulee.

Punis

masomaleslave

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 536
  • Viiskymppinen kinky
  • Galleria


 Jokaisen osallistujan lienee nyt kuitenkin syytä tarkkailla vointiaan ja hakeutua testeihin jos oireita ilmenee.

Oireelliset ja oireettomat, kaikki levittävät tautia. Iso osa sairastaa oireitta. Joten joka iikka testiin. Se on vastuullisuutta. Tässä yhteiskunnassa on kuolema ja ja toimeentulon menettäminen/romahtaminen koskenut kymmeniä tuhansia ja välillisesti satoja tuhansia ihmisiä.

Mitäs jos viitsisit mennä testiin, jos olet paikalla ollut. Ilman oireitakin. Ne, jotka ovat tältä yhteiskunnalta jotain saaneet, avustusta, työttömyyskorvausta, asumistukea, koulutusta, terveydenhoitoa yms. Mieti olisiko vaikka testissä piipahtaminen pikkuisen takaisinmaksua kaikesta siitä hyvästä, jota moni pitää itsestäänselvyytenä ja oikeutenaan? vähän niinkuin  reiluutta?

Yst. terv. nimim. "yhteiskunnan nettomaksaja"




 

Rietas Merenneito

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 60
  • Naisellinen switch. Pariskunta.
  • Galleria
Tsemppiä, toi on kurja tilanne erityisesti sairastuneelle itselleen. Arvostan avoimuutta täällä. Toivotaan pikaista paranemista ja mahdollisimman vähän jatkotartuntoja.  :love:

vanDaali

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 509
  • Galleria
Variantti käytännössä tässä vaiheessa epidemiaa delta-versio, joka näyttää onnistuvan tartuttamaan myös ulkona varsinkin useiden tuntien läheisellä altistuksella.

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2524
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Variantti käytännössä tässä vaiheessa epidemiaa delta-versio, joka näyttää onnistuvan tartuttamaan myös ulkona varsinkin useiden tuntien läheisellä altistuksella.

Variantista ei tosiaan ole tietoa. Useampi henkilö, joka on tuossa läheisyydessä viettänyt iltaa on jo ilmoittanut negatiivisesta testituloksesta.

tähkäpää

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 108
  • Vittumaisen ihana
  • Galleria
    • Anata Tähkäpään iltasatuja SoundCloudissa
Hei, jos olit sekä tässä miitissä, että 20.7. puistosidonnoissa, ilmoitathan minulle viestillä asiasta.

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2524
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Ja edelleen kaikki testitulokset näyttävät negatiivista niin tuosta pöydästä kuin muistakin.

Stylos

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 727
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Täälläkin sierainpenetraatio tuotti negatiivisen tuloksen.