Kirjoittaja Aihe: Avoin keskustelukutsu: Rsyke ryn toiminta, suuntaviivat ja toiminnan ydin  (Luettu 4030 kertaa)

Rsyke ry

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 514
  • Kulttuuriyhdistys
  • Galleria
    • rsyke.net
Rsyke ry:n rivessä on ollut erilaisia mielipiteitä siitä, mihin yhdistyksen tulisi keskittyä ja mikä on toiminnan ydin. Viimeaikainen kuuma peruna on ollut keskustelut siitä, tulisiko yhdistyksen järjestää lainkaan bileitä, joissa genitaalien käyttöä ei ole rajoitettu. Toiminnan suunnan selvittämiseksi ja genitaalikysymykseen vastaamiseksi Rsykeen hallitus pisti pystyyn seminaarin, jossa ensimmäisenä päivänä paikalle olivat tervetulleita kaikki toiminnasta kiinnostuneet ja toisena päivänä yhdistyksen jäsenet. Seuraavaksi hallitus kokoontuu saadun materiaalin ääreen ja päättää asioista ottaen huomioon seminaarissa kuultujen jäsenten ja kävijöiden ajatukset.

Koska aihe kuumentaa varmasti tunteita, muistetaan hyvä keskusteluetiketti!

Ystävällisin terveisin, Rsykkeen Tiedottaja Tito



Lauantain seminaaripäivän tiivistelmä

Lauantaina puhui Johanna Pohtinen aiheesta Kinky ja Stigma. Loppu iltapäivä käytettiin erätauko-menetelmää hyödyntäen keskustelua Rsykkeestä. Pohdittiin Rsykkeen merkitystä paikallaolijoille henkilökohtaisesti. Muisteltiin merkityksellisiä, mieleenpainuneita tapahtumia yhdistykseltä ja palattiin ytimeen. Mikä on yhdistyksen olemassaolon tarkoitus eli ydin? Keskustelu siitä, milainen olisi paras mahdollinen yhdistys käytiin niin sanotun unelmapuheen kautta. Pohdimme unelmien Rsykettä.

Rsykkeen merkitys
  • mahdollistaa kinkkien ja fetissien toteutumista
  • toiminta: miitit, bileet, tapahtumat, samanhenkisten kokoontuminen
  • kysymyksiin vastaaja, paikka joka jakaa tietoa luotettavasti, itsensä etsimisen tukija
  • miittien vertaistuellisuus, turvaverkko
  • yhteisöllisyys, yhteisö, ystävät yhdistyksen kautta

Toiminnan ydin
  • Pirkanmaan kinkyt:
    kinkyt kohtaa vertaisiaan, saa vertaistukea, saa olla omia itsejään ei kielletä fetissiä. Saa olla, koko kirjo, saa näkyö sellaisena kuin se on. Yhtä arvokas kaikille.
    tehdään toimintaa kinky yhteisön jäseniä varten. (Ei vain maksavia jäseniä varten)
  • Suvaitsevaisuus
  • Avoimmuus
  • Yhteisöllisyys
  • Elämäntavan mahdollistaminen
  • Toiminnan ydin ei ole vaikuttamistyössä
Unelmien Rsyke
  • Selkeät suuntaviivat siitä, ketä varten tehdään ja mitä tehdään. Auttaisi ratkaisemaan konflikteja siitä, että kenelle yhdistys on tarkoitettu.
  • Ei olisi riitoja.
  • Ihmiset ymmärtäisivät että yhdistyksessä tehdään asioita yhdessä.
  • Yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat joita noudatetaan.
  • Keskitytään olennaiseen
  • Vapaaehtoiset ovat yhdistyksen tärkein resurssi. Heidän kunnoittaminen, heille nätisti puhuminen, ei tiuskita ja äyskitä. Selkeästi ja avoimesti kommunikointia ja kuulisi joskus kiitoksen.
  • Hallitus katsoisi että tapahtuma on toimintalinjauksen mukainen, turvallinen (tarjoaa staffin), hoitaisi lippukaupan ja tarvikkeet, tekijät tekis tapahtumat itsensä näköisiksi.

Mikä estänyt toimintaan mukaan tulemisessa tai siinä pysymisessä:
  • ollut kaikkea esim. draamaa mikä pitänyt poissa.
  • yhdistystoiminta vaikuttanut rankalta, ei halua osallistua.
  • tunne että on tukahdutettu silloin kun oli aktiivina, haluaa antaa palautetta että tilanne muuttuisi.

Sunnuntain seminaaripäivän tiivistelmä

Sunnuntaina puhui Maria Vihlman aiheesta Seksuaalipoliittista utopiaa rakentamassaa. Sitten keskityimme todella pureskelemaan aihetta: yhdistyksen toiminnan ydin ja kuuluuko siihen tapahtumakonseptit, josisa genitaalien käyttöä ei ole rajoitettu.

Sunnuntaina keskustelimme paikalla olijoiden kanssa erityisesti tapahtumista, joissa genitaalien käyttöä ei ole rajoitettu. Yksi ajatus on ollut, että Rsykkeen ei pitäisi järjestää kyseisiä tapahtumia siksi, että on vaikuttamiseen pyrkivä seksuaalipoliittinen yhdistys.

Näkemyksiä aiheesta oli seuraavanlaisia:
  • Rsykkeellä on historiaa sen suhteen, että olisi ns. papereilla “toinen seta / kinkyjen seta.” Keskustelussa tuotiin esille, että tästä näkökulmasta Rsyke ei voisi järjestää bileitä, joissa genitaalien käyttöä ei ole rajoitettu. Käytettiin myös sanaa “panobileitä.”
  • Yhdistys, joka järjestää “panobileitä” voi vaikuttaa joidenkin mahdollisuuksiin osallistua toimintaan. Yhteiskunta ei ole siinä pisteessä, että tällainen ei vaikuta työn saantiin tai siinä pysymiseen.
  • Rsyke ei voi olla vakavasti otettava seksuaalipoliittinen yhdistys, joka pyrkii vaikuttamaan asioihin, mikäli samaan aikaan järjestää “panobileitä”.
  • Onko todella avoimen genitaaliseksin sallivissakaan tapahtumissa sitten ihan kaikenlainen fetisistinen seksi sallittu, vai vedetäänkö se hyväksyttävän raja kuitenkin (esim. scat). johonkin?
  • Rsyke voi järjestää “panobileitä” vaikka olisikin “toinen seta.” Miksi käydään keskustelua asioista jotka ei sulje toisiaan pois?
  • Rsykkeen ydintehtävän koettiin olevan “pirkanmaan kinkyt”. Lauantaina paikalla olleista ja kyselyyn vastanneista suurin osa haluaa että genitaalien käyttöä rajoittamattomia bileitä järjestetään siinä missä niiden käyttöä rajoittaviakin bileitä. Lauantain keskusteluiden perusteella Rsykkeen tärkein tehtävä ei ole vaikuttamistyö.
  • Rsyke edistää muutosta ja stigman poistumista genitaaliseksiltä toteuttamalla genitaaliseksitapahtumia.

Ratkaisuna asiaan ajateltiin seuraavaa
  • On yhdistys, joka hoitaa edunvalvontaa ja on yhdistys, joka järjestää tapahtumia. Ja eriäviä mielipiteitä siitä, kumpi yhdistys Rsyke olisi.

Tiedottamisesta:
  • Keskustelussa nostettiin esille, että Rsykkeen olisi hyvä tiedottaa niin sanotusti kaikesta paremmin. Kotisivut eivät ole informatiiviset eivätkä ajantasalla.
  • Bileissä pitäisi olla selkeästi tiedotettu millaisia BDSM:män muotoja bileet tarjoavat jotta voi itse valita mitä haluaa nähdä. Tähän on pyritty, mutta vielä voi parantaa.
  • Rsykkeen yhhteistyökumppaneiden tulisi tietää, että Rsyke järjestää tapahtumia joissa genitaaliseksiä tapahtuu. Tutkimusten mukaan genitaaliseksi on edelleen rajakohta, joka
  • vaikuttaa yritysten ja yhteisöjen maineisiin.
  • Toiminnan tulee olla läpinäkyvää. Siihen on pyritty, mutta parantamisen varaa on.

Muita tärkeitä kommentteja keskustelusta:
  • Rsyke toivoo riveihinsä kaikenlaisia ihmisiä ja tilaa on. Fakta on että joka ikistä yhdistys ei kykene miellyttämään. On tärkeetä että rsyke tekee nyt selkeät linjat ja tiedottaa siitä selkeästi. Jos ei pysty linjauksia allekirjoittamaan niin pitää vaikuttaa muualta.
  • Sitten kun me hyväksytään mahdollisimman paljon siitä lähtökohdasta voi viedä hyväksymistä eteenpäinkin. Kommentoija ei halua että ollaan seta, mutta seksuaalipoliittinen voidaan olla.
  • Selkeästi suurin osa ihmisistä haluaa että yhdistys on jäseniään varten. Sitten kun jäsenillä on hyvä olla yhdistyksessä, se näkyy ulospäin. Esim pieninä tekoina kantaa hedelmää.
  • Kysymys: Olemassaolon tarkoitus? Onko historialla arvoa ja merkitystä esim siihen että mitä rsykkeen tulisi olla eteenpäin? halutaanko jatkaa 20 vuotta sitten tehdyllä ideologialla. Eilisen perusteella kaikki koki että rsyke jäseniään varten. Voisko se olla joku toinen järjestö joka tekisi sitä seksuaalipolitiikkaa ja vaikuttamista.
  • Voisko yhdistys olla sitä mitä sen toivotaan olevan? Rsyke näyttäytyy vaatimattomana seksuaalipolitiikkakentällä. Seta, sexpo parempi. Bileitä tarvitaan: koska paikallista. Ei tarvi olla paikallinen se toimija, jonka kautta aktiivi tekee seksuaalipoliittista vaikuttamista.
  • En näe toisiaan pois sulkeviksi vaikuttamistyö, seksuaalipolitiikka jne ja genitaaliseksin salliminen. Aika harva jaksaa olla edunvalvonta järjestössä vaan.Voi olla edunvalvontaa ja tapahtumia. Ollaanko reformistinen vai radikaali (viittaus Maria Vihlmanin dioihin).




Yhteystiedot
Kotisivut | Instagram | Facebook | Sähköposti: rsyke.ry@gmail.com

pikkusisko

Kiitos todella hyvästä tiivistelmästä! En lopultakaan päässyt osallistumaan, mutta onneksi tästä sai selkeän summauksen käydystä keskustelusta  :)

tv_tiia

Syksy on saapunut, ja koronakin onneksi helpottanut. Bileitä ja miittejä on jo kiitettävästi ympäri Suomen, mutta viimeisestä syyskuussa järjestetystä TAFFista on vierähtänyt jo kolme vuotta. Toivottavasti Rsykkeen isot bileet palaisivat ensi vuonna, ja juuri loppukesälle / alkusyksylle. :love:

Pikkupöllö

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 164
  • Pöllö, kissa, nainen - yhtäkaikki hiiret varokoon
  • Galleria
Syksy on saapunut, ja koronakin onneksi helpottanut. Bileitä ja miittejä on jo kiitettävästi ympäri Suomen, mutta viimeisestä syyskuussa järjestetystä TAFFista on vierähtänyt jo kolme vuotta. Toivottavasti Rsykkeen isot bileet palaisivat ensi vuonna, ja juuri loppukesälle / alkusyksylle. :love:

Olisihan TAFF tänäkin vuonna järjestetty, jos olisi ollut päävastuullinen vetäjä projektille. Se ei ole ihan pikkujuttu, vaatii aikaa ja energiaa.

Mitä enemmän aktiiveja, sitä helpompi järjestää toimintaa

Lettu

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1457
  • Kipunarkkari, hyvänäpitoleluja omasta takaa
  • Galleria
Jäsenkyselyn perusteella halutaan pippaloita, TAFF toivottu, erilaisiin miitteihin vetäjiä. Kun vaan olisi joku joka järjestäisi. Ole SINÄ se joka järjestää. Yksin ei tarvitse, ideoita riittää ja yhdistyksen kautta saa tietoa järjestelyista ja tarpeistosta. Hallituksen jäsenet eivät ehdi kaikkea tekemään ja jäsenet voivat tehdä halutessaan tapahtumista mieleisiään.