Kirjoittaja Aihe: Session kieli ja etiketti  (Luettu 9494 kertaa)

Viridian

Vs: Session kieli ja etiketti
« Vastaus #15 : 29.09.2014, 13:53 »
Lisätään vielä yksi versio sessiokäskyistä. Nimittäin halutun lopputuloksen ilmaisu.

Tottakai on tilanteet, joissa yksi käsky kertoo selkeästi mitä toisen on tarkoitus tehdä, tyyliin: "Asetu tähän vatsallesi."

Mutta esimerkiksi pitempikestoisessa palvelutilanteessa on helpompaa käskyttää vain haluttu lopputulos, ja antaa subille vastuu toteutustavasta. Esimerkiksi: "Juon kahvia puolen tunnin päästä." Sehän ei ole edes teknisesti käsky, toisaalta oletan, että kun sanon noin, puolen tunnin päästä minulle tarjoillaan kauniisti parahultaisen valmista kahvia lisukkeineen. Ilmankos tyylini ei sovikaan kaikille subeille ;). Mutta joillekin se sopii. Myöskään en pane pahakseni tarpeideni ennakointia ja omatoimisuutta, minkä tiedän olevan joillekin dominoiville kauhistus.

Ja puhutteluistakin meillä on samaan aikaan mahdollisia monet tavat. Yksi puhuu Rouvasta kolmannessa persoonassa, toinen tottelee yhtä särmästi vaikka puhuukin epämuodollisemmin. Kaikki on mahdollista koska olemme amatöörejä :).

Itselleni kaikki rituaali, etiketti ja kieli on vain yksi väline onnistuneen tunnelman luomiseen, mutta kyllä se vanhaa rouvaa lämmittää silloin kun se toimii.

Vir

brahma

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 870
  • The evil saint - Ilkeä pyhimys
  • Galleria
Vs: Session kieli ja etiketti
« Vastaus #16 : 29.09.2014, 17:13 »
entäs sitten kun ainut vastaus mitä orjalta saa on "mmmppph mmmmph"

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3439
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Session kieli ja etiketti
« Vastaus #17 : 29.09.2014, 18:04 »
entäs sitten kun ainut vastaus mitä orjalta saa on "mmmppph mmmmph"

Sitten pitää ottaa gagi pois.   :P

Aiheeseen...eikö kehon sanaton kieli ole aika tärkeää. Sillä sessiossa toimitaan suurimman osan aikaa.

Lucrezia

  • Vieras
Vs: Session kieli ja etiketti
« Vastaus #18 : 30.09.2014, 00:09 »

En tiedä edustanko tässä vanhakantaista suhtautumista, mutta lähtökohtaisesti kirjoitan nikit pienellä kieliopista huolimatta. Poikkeuksen tekevät ne henkilöt, jotka ovat käytöksellään tai muulla tavoin ansainneet ison alkukirjaimen. Asema D:nä ei minusta ole automaatio pelkän isolla kirjoittamisen johdosta, vaan asema pitää ansaita ja asemaan liittyy tällöin myös kunnioitus. En pyri mitenkään pienellä kirjoitettaessa dissamaan henkilöitä vaan huomion voi osoittaa muilla tavoin. Myöskään lausetta en aloittaisi erisnimellä juuri kunnioituksen sävyn vuoksi.

Itse taas lähtökohtaisesti arvostan ihmisiä eikä sitä tarvitse erikseen minulta ansaita. Toki käytöksellään tai teoillaan voi menettää arvostukseni, mutta alun alkaen se on olemassa. Samoin kuin luottamus, terveissä rajoissa.

Kirjoitusasussa pyrin noudattamaan henkilön itse käyttämää muotoa, olkoon alkukirjain sitten iso tai pieni.

Sessioideni kieli on suomi ja käskyt ovat selkeitä. En pidä kovin pitkälle viedystä arvuuttelusta, koska en tykkää itsekään arvailla. Miesten kanssa on kyllä siinä mielessä helppo toimia, että saa olla suora - ilman johdatteluja ja pehmittelyjä :D