Mimmien masokismista

[timppa]

Morjesta, oon uus pervo keskuudessamme ja aattelin jakaa jotain päätelmiäni naispuolisten ihmisten masokismista. Eihän masokismi ole sukupuoleen sidottu; miespuolisia masokistejakin löytyy, mutta nyt ei mennä niihin.
Masokismi näyttäs olevan jonkin verran yleisempää naispuolisilla.
Ite oon törmänny useaan tälläiseen naisihmiseen, joka ei kutsu itseään masokistiksi, mutta käyttäytyy kuin maso. Voisko esim. viiltely teini-iässä, nyyhkyleffojen katsominen, ynnä muu tuskalla mässäily olla masokistista toimintaa?
Jos tää ois joku biologinen taipumus; mimmit joutuu kokemaan kuukautiskivut ja jotkut vielä synnytystuskat, mikä saattas selittää sen, että masokismi on yleisempää naispuolisilla.
Eli joku tällänen sisäänrakennettu hommeli.
Emmä tiiä. Kertokaa mulle.

[Luna]

Viiltelin itseäni kymmenen vuotta ja otin vastaan kipua, luulin olevani masokisti. Olinkin vaan itsetuhoinen. Johtuuko se siitä että olen nainen, kertokaa mulle.
Muisteli Puuma(ja)ilija

[Selina]

Kivun ja mielihyvän yhteyttä naisilla on tutkittu. Ikävä kyllä luin tästä niin kauan aikaa sitten, että en osaa enää linkata tutkimusta. Tässä tutkimuksessa nimenomaan todettiin, että naisilla yhteys on olemassa jo biologian vuoksi. Keholla on kyky pistää mielihyvä hormoonit hyrräämään, jotta pystyy käsittelemään rankkoja kehon muutoksia.

[Mr Birch]

Aihepiiri on todella laaja ja aikajänne pitkä. Lisäksi on pantava merkille ja otettava huomioon, ettei aihepiirin tutkimus ole erehtymätöntä eikä välttämättä puolueetonta.

Sivusin aihepiirin historiallisia vääristymiä taannoisen kirjoitussarjani Teemoja hoitavasta piiskauksesta osassa 5 (Syvä pää: tutkija, trauma ja piiska). Varhaisten tutkija-auktoriteettien, setien Sigmund Freud, Richard von Kraff-Ebbing, Nicholas Avery ja Theodor Reik, pohdinnoissa keskeisessä osassa on masokismin jonkinlainen sairausluonne. Terveys, sairaus, kehitys, kehityshäiriö ja moraali voivat vilistä yhtenä sekasotkuna. Toisaalta lähtökohtana oli se ajatus, ettei naista voi tiede eikä (mies)tutkija ymmärtää. Se vaan on niin.

Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa, tapahtuu muutoksia tutkijoiden ajattelun perusteissa.  Sairausajattelun tilalle tulee näkemys, että BDSM:ssä on kyse terveiden ihmisten harmittomasta vapaa-ajanvietosta (Kenneth Sandnabba, Robert J. Stoller). Toisaalta naispuolisten tutkijoiden merkitys on kasvanut ja feministisen tutkimuksen ja naistutkimuksen / sukupuolentutkimuksen kautta löytyy uusia näkökulmia.

Eräissä varhaisissakin kirjoituksissa haluttiin luopua termeistä sadismi ja masokismi ja puhuttiin niiden sijasta aktiivisesta ja passiivisesta algolagniasta. Tätä hyödynsivät myöhemmin ainakin jotkut skandinaaviset kirjoittajat, kuten pariskunta Inge ja Sten Hegeler.

Niinpä tilanne on nykyään se, että naisten masokismiakin tarkastellaan monilta eri kannoilta. Voi törmätä tutkimuksiin, 1) joissa (jälleen) pohditaan alkusyitä, 2) kartoitetaan ilmiön yleisyyttä ja muotoja, 3) pengotaan aiempia merkityksiä ja haetaan uusia niin psykologian, sosiologian, kulttuurintutkimuksen, sukupuolentutkimuksen kuin biologian ja aivofysiologiankin suunnista. Huomattava merkitys 4) on omakohtaisilla kokemuksilla ja niiden pohdinnoilla. Lisäksi on eri aikoina ja eri lähtökohdista kirjoitettua kaunokirjallis-teologis-filosofista pohdintaa vaikka miten paljon. Ikuiseksi arvoitukseksi taitaa jäädä, niinköhän vaikkapa O:n tarina tosiaan kirjoitettiin oman rakastajan viihteeksi ja tämän suosion varmistamiseksi vai oliko kyseessä sittenkin joko oman tai ystäväpiirin kokemusten symbolinen purku II maailmansodan ja Ranskan vastarintaliikkeen ajoilta.

Suomeksi materiaalia silti joutuu haeskelemaan. Hyviä vinkkejä foorumilta löytyy mm. Tampereen ja Helsingin kirjallisuuspiirien listoilta. Esimerkiksi F. Roger Devlinin kirjoitus Kysymys naisten masokismista liikkuu lähinnä kulttuuritieteiden alueella.https://sarastuslehti.com/2014/10/24/kysymys-naisten-masokismista/

Oma kirjoitussarjani löytyy foorumin osiosta Artikkelit. Yhteenveto-osa tästä https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=41730.0

Mr Birch

[irhe]

Kivun ja mielihyvän yhteyttä naisilla on tutkittu. Ikävä kyllä luin tästä niin kauan aikaa sitten, että en osaa enää linkata tutkimusta. Tässä tutkimuksessa nimenomaan todettiin, että naisilla yhteys on olemassa jo biologian vuoksi. Keholla on kyky pistää mielihyvä hormoonit hyrräämään, jotta pystyy käsittelemään rankkoja kehon muutoksia.

Kursivoitu kohtahan ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen asia, vaan sukupuolesta riippumatta elimistö reagoi kipuun vapauttamalla endorfiineja. Tämän on myös arveltu olevan taustalla siinä, miksi viiltelijät kokevat viiltelyn helpottavan oloa.

En nyt kuollaksenikaan muista lähdettä, mut muistelen lukeneeni, että naisilla kyllä olisi keskimäärin korkeampi kipukynnys kuin miehillä.

[Mr Birch]

En nyt kuollaksenikaan muista lähdettä, mut muistelen lukeneeni, että naisilla kyllä olisi keskimäärin korkeampi kipukynnys kuin miehillä.

Tässä voi olla eroa sen mukaan, puhutaanko kivusta fyysisenä reaktiona, vai otetaanko mukaan myös psyykkisiä ja kulttuurisia tekijöitä eli sosiaalista puolta. On esimerkiksi tällainen tutkimus, jossa puretaan kipukynnystä ja sen lähikäsitteitä ja niiden kokemista sukupuolen mukaan, kun sukupuolta myös määritellään eri tavoin: Martin, Rebecca M. 2019. Influence of biological sex, trait gender, and state gender on pain threshold, pain tolerance, and ratings of pain severity. Personality and Individual Differences 138: 183-187.

Tiivistelmässä sanotaan (suomennos minun) näin:

Tutkimuksessa tarkasteltiin kipukynnystä (pain threshold), kivun sietoa (pain tolerance) ja kivun kovuutta (pain severity) suhteessa biologiseen sukupuoleen (sex), koettuun sukupuoleen (trait gender) ja  sosiaaliseen sukupuoleen liittyviin odotuksiin (state gender) kokeellisella asetelmalla. Kipukynnys oli korkein maskuliinisilla miehillä samassa ryhmässä naisten kanssa, kun taas maskuliinisilla naisilla oli korkein kipukynnnys samassa ryhmässä miesten kanssa. Feminiiniset miehet raportoivat kipukynnyksellä kivun vähemmän kovaksi naisten seurassa, kun taas androgyyniset miehet raportoivat kivun kovemmaksi naisten seurassa. Maskuliiniset naiset raportoivat vähemmän kipua miesten seurassa, kun taas androgyyniset naiset raportoivat kivun kovemmaksi neutraalissa seurassa. Tutkimus tukee oletusta että sekä koettu että sosiaalinen sukupuoli vaikuttavat siihen, miten miehet ja naiset reagoivat kipuun.

Edelliseen viittaava tuore tutkimus Keogh, Edmund (2026) Sex, gender, and pain: Evidence and knowledge gaps. Current Opinion in Psychology
tiivistää asian näin: Sekä fyysinen että sosiaalinen sukupuoli ovat yhteydessä kipukokemuksen vaihteluun. Joukko biologisia, psykologisia, ja sosiaalisia tekijöitä liittyy kivun kokemiseen. Kipumekanismeja ja tämän vaihtelun syitä on edelleen tutkittava.

Minä luen näitä niin, että kannattaa välttää jyrkkiä yleistämisiä. Varsin arkijärkistä kuitenkin on, että ihmisen kipuherkkyyteen ja -kokemukseen vaikuttaa erilaisia tekijöitä perinnöllisistä ja kulttuurisista yksilöllisiin. Olisi jännä kuulla ammatti-ihmisten käsityksiä.

Mr Birch

[irhe]

Minä luen näitä niin, että kannattaa välttää jyrkkiä yleistämisiä. Varsin arkijärkistä kuitenkin on, että ihmisen kipuherkkyyteen ja -kokemukseen vaikuttaa erilaisia tekijöitä perinnöllisistä ja kulttuurisista yksilöllisiin. Olisi jännä kuulla ammatti-ihmisten käsityksiä.

Mr Birch

Kiinnostava aihe ja kiitos referaateista. Samaa mieltä olen kanssasi, koettuun kipuun vaikuttaa useita tekijöistä aina yksilön temperamentista, oppimiskokemuksista ja ympäristötekijöistä lähtien, mutta myös tilannesidonnaiset tekijät. Esim. stressireaktiossa yksilö ei välttämättä hetkellisesti tunne kipua lainkaan, vaikka olisi koettu vaikkapa selkeä haavoittuminen. Tällaisia tilanteita voi olla erilaiset taistele-pakene -tilanteet, jossa elossa selviytyminen ajaa kaiken muun edelle. Itsellä on kokemus tilanteesta, joka ei millään tapaa ollut korkean panoksen tilanne, vaikkakin äkillinen, sairaalahoitoa vaatinut loukkaantuminen, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt sattua ja mojovasti, mutta en tuntenut juuri lainkaan kipua.

Ja toisaalta, vaikkapa sessiotilanteessa kyky vastaanottaa kipua vaihtelee suuresti päivän, mielialan, hormonaalisen kierron, ym. mukaan.