Kirjoittaja Aihe: Subin palvelijat  (Luettu 5379 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Subin palvelijat
« : 15.02.2015, 08:00 »
Subin palvelijat


Muutama vuosi sitten eräs henkilö kysyi minulta suunnilleen näin:

”Eikö sua Dommena koskaan vituta se, että oot vaan joku helvetin temppurata subeille ja palvelet niitä, että ne ainaki saa mitä haluu, ja viimekädessä ne päättää rajansa ja mitä voit tai et voi, ja kaikki sun oma valta on vaan leikkiä? Ja aina pitää olla vaihtelua ja ihme vaatteita ja kauniskin?”

Silloin keskustelimme pitkään, siitä kuinka jokaisella on valtaa juuri niin paljon kuin sitä on valmis ottamaan ja pitämään, ja jos se oma kiksi tulee vallasta, ehkä sen eteen voi sitten vähäsen nähdä vaivaa, jopa palvella. Mutta onhan se totta, että subit pääsevät valmiiseen pöytään. Ei tarvitse kuin ilmaantua paikalle. Vai?

Asia muistui mieleeni kun jostain syystä päädyin näkemään pätkän pornoa netistä. En laita linkkiä vaan referoin, tämän voi ohittaa jos ei pidä pornosta. Pätkän avainsanoina mm. nöyryyttäminen, siksi käytän samaa termiä.

Nainen (keski-ikäinen, pulska, tavis) mukavasti kahlehdittuna slingissä, kaksi miestä nöyryyttää häntä niin, että toinen nylkyttää naista nyrkillään helpon näköisesti naisen äännellessä kannustavasti, toinen hieroskelee kaluaan naisen puolihupun alla kasvoja vasten. Jonkun ajan päästä fistaaja, käden liikettään lopettamatta, tiristää pissakaaren naisen kasvoille, mikä aikaansaa naisen laukeamisen, vaikkei se fistaus ollut pahaa tehnyt siihenkään asti. Tämän jälkeen se kalullaan töninyt pääsee hyvin rennon naisen ponnettoman suihinoton uhriksi, ja nyrkkityöläinen alkaa taas hiljalleen toimeensa, hyvin lempeästi ja namutellen. Kun imuteltu mies lopultakin saa spermansa naisen naamalle, jälleen kasvojen kastuminen toimii triggerinä sille, että nainen pääsee loppuun myös. Ja niin voidaan setti lopettaa, nainen vapautetaan hellästi. Nainen poistuu polvet notkuen. Kuka siivoaa, ei pätkästä selviä.

Jäin miettimään olikohan tuossa karkkikauppasub vai laadukasta kaupallista masterointia, vai oliko se noiden miestenkin fantasia? Siinä missä nainen oli puolituntisessa pätkässä (ainakin erittäin uskottavasti ja epäkaupallisen rumallakin tavalla) sekaisin himosta ja nautinnosta, miehet kylmän rauhallisesti toteuttivat käsikirjoitusta.

Yleensä tuota temppurata-valitusta saa kuulla naisilta, siis Dommeilta, ja miehet kuulemma ovat immuuneja sille, eivätkä rupea palveluspojiksi. Siihen vaihteluunkin riittää Mastereilla, jos vaikka välillä erivärinen suupallo.

Mutta luulen, ettei tämä ole yksin mies- tai nais-juttu, vaan ennemminkin tyylikysymys. Tottakai, jos haluaa vallan, tekee työt. Mutta älä ota pelkkiä töitä, ota se valtakin. Se on siellä, tarjolla sille kuka sen haluaa, eikä se kaikki ole leikkiä. Nimittäin jos koko ajan on tunne, että vaikka itsellä on kivaa, toinen nauttii enemmän ja ei tee asioiden eteen juuri mitään, niin kyrsiihän se. Pääsääntöisesti se on kuitenkin ihan oma vika, jos suostuu temppuradaksi. Ja lähtee sitten parin vuoden kuluttua skenestä omasta mielestään subien hyväksikäyttämänä, ja perin katkeroituneena.

Jos kadehtii subeja, aina voi astua aidan yli. Jos se ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella, varmasti löytyy joku ystävällinen sielu, joka antaa kokeilla moista riemua. Pysyy paremmin kärryillä siitä, mistä oma huvi tulee, tai ei tule. Ja siitä, kuinka sitä nautintoa tarvitaan molemmille sopivasti ja reilusti ja paljon.
 
Ja vaikka väitänkin, että syy on loppuviimeksi henkilön oma, jos ei dominoivana saa mitä tarvitsee. Niin silti vinkki subeille, varsinkin jos vastaparina on kovin uusi Master/Domme: Joskus kommunikaatiota voi olla liikaa. Vaikka sinulla olisi ideoita ja parannusehdotuksia, anna tilaa D:n omalle luovuudelle ja improvisoinnille, ja jopa metsään menemiselle ja epäonnistumisille. Saat ehkä ajan kanssa jotain hienompaa, kuin mitä olisit itse osannut muovata.

Aina kun annat hyvää tarkoittavia yksityiskohtaisia palautteita, muista, Dominoivasi saattaa olla tunnollinen suorittaja ja täydellisyyteen pyrkijä. Joka alkaa säätää toimintaansa tehdäkseen siitä sinulle ja tuleville subeilleen entistä parempaa ja hauskempaa ja huumaavampaa. Kohtuudella annosteltuna siis hyvä juttu. Mutta, niin tehdessään, kiltisti mielipiteitäsi kuunnellessaan, hän saattaa hukata matkalla oleellisen. Oman huvinsa ja huumorintajunsa ja revittelyn ja kohtuuttomuuden ja arvaamattomuuden ja yhteisen taivaallistakin paremman nautinnon.
 
Eli subit... Älkää olko kissoja, jotka nyrpistelevät kunnes se oikea ruokapurkki aukeaa, ja vielä sittenkin. Olkaa koiria, jotka ovat positiivisia, reippaita ja tarvittaessa hankkivat haluamansa hellyttävyydellä, eivätkä mielenosoituksilla.  Maailman dominoivin eläin on tunnetusti sub, ilmankos moni D on vaihtanut sille puolelle kokonaankin, saa enemmän vähemmällä vaivalla?




Vir, jota kyrsii monetkin asiat, mutta ei vielä se, että pääsee olemaan Domme joillekin

orjamies

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1978
  • Etsin itseäni parenpaa seuraa
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #1 : 15.02.2015, 08:45 »
Nauroin tälle kippurassa vartin siksi vasta nyt vastaan  O:-) nuo kokemukset voisi olla kaupallisen Dominankokemuksia

muuten voi hakea vikaa vain ITSESTÄ !! otetaan sitten tuo koira vertaus jos annat koiran tulla sänkyyn, kerjätä pöydässä, tms

lopulta saat kantaa sen ulos ja kellään ei ole kivaa. siinä olen samaa mieltä siis että se on oma VIKA jos tuohon suostuu !!

olen AINA myös toitottanut että ei ne 127 erilaista piiskaa ja asua tee Dominaa !! vaan ASENNE sen lisäksi vanhat farkut t-paita

5e ratsupiiska riittää jo pitkälle !! master puolella kilpailu on raadollista siellä joutuu alentumaan vaikka mihin  >:D ok myönnän minulla

ei ole Master kokemuksia jos ei jotain parin lyönnin pelleilyä lasketa =) ehkä pitäisi todella kokeilla  :)) :))

Alina

  • Vieras
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #2 : 15.02.2015, 09:29 »
Todella hyvä kirjoitus aiheesta, jota itsekin olen pohtinut. Mitä järkeä on olla dominoiva, jos joutuu tekemään kaiken työn?

Itse subina koen olevani aina "helppo nakki" tuossa suhteessa. Niin kokematon, etten tiedä mitä haluan. Pari yksittäistä juttua löytyy, mutta nekin niin ylimalkaisia, että yksityiskohdat jää silti domin päätettäväksi. Ja hyvä niin. Jos tietäisin mitä on tarkalleen tulossa seuraavaksi, turhautuisin, kun ajatukset vaeltelisivat vain tulevissa jutuissa. On paljon ihanampaa vain olla siinä hetkessä miettimättä tulevaa. (Yleensä en kerkiä edes harmittelemaan sitä, että se loppuu kyllä aikanaan.)

Dominkin puolelta on mun mielestä todella hienoa, jos pystyy toimimaan spontaanisti. Se, että suunnittelee suurinpiirtein mitä tulee tapahtumaan (ja osaa siten ottaa oikeat välineet esiin, jos ei pysty kaikkia pitämään esillä), on toki hyvä juttu, mutta jos liikaa miettii ja pohtii, lähtee domiltakin se yllätyksellisyys pois. Jos on etukäteen tarkkaan pohtinut millaisen reaktion subiltaan saa johonkin juttuun, ei se ole enää yllätys ja puolet nautinnosta on viety pois. Näin ainakin itse ajattelen.

Ps. En pidä termistä "karkkikauppasub". Toivon kovasti, etten ole sellainen.

Viridian

Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #3 : 15.02.2015, 11:52 »
Hei,

Jotakuta saattaa kiinnostaa myös Karwiksen hiukan henkilökohtaisempi blogikirjoitus samaa aihealuetta hipoen.

http://molinay.blogspot.fi/2015/02/puolivallaton-karkkikauppamaisteri.html

Vir

PinkCat

  • Bizarre Club
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1012
  • nylkky
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #4 : 15.02.2015, 16:12 »
Jotakuta vois kiinnostaa linkki tohon pornoon? ;)

orjamies

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1978
  • Etsin itseäni parenpaa seuraa
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #5 : 15.02.2015, 16:13 »
Pyynnöstä lisä  kommentti ei me niin kaukana olla mielipiteissä ehkä vaan ajattelen NIIN erilailla =)

Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #6 : 15.02.2015, 19:58 »
Itse olen ajatellut juuri kirjoitta aihesta"miten Master ei ajaudu  palvellijaksi".☺

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #7 : 15.02.2015, 20:13 »
Aitauksessa valta on ehkä leijonalla
mutta verkon rakentaja päätti mitä leijona
voi tehdä.

Jos leijona karkaa ja syö pari pikkulasta
vapauden innoittaman, se ammutaan.

Näin se vaa menee.

"You think you're free?
 Go to a supermarket and try pissing on the cheese!"




Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #8 : 15.02.2015, 21:47 »
Pikkasen Master näkökulma http://m.youtube.com/watch?v=w-Z2SidrjUU

Riverlady

  • Vieras
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #9 : 16.02.2015, 22:13 »
Tämä oli todella hyvä kirjoitus :)

subit pääsevät valmiiseen pöytään. Ei tarvitse kuin ilmaantua paikalle. Vai?

Tarvitsee subin muutakin, nimittäin saada armollinen lupa ilmaantua paikalle (tai D:n suostua saapumaan paikalle). Jokaisen D:n kannattaa esikarsia tarjokkaita, vaikka heitä olisi juuri sillä hetkellä tyrkyllä vain se yksi. Pitäisi jaksaa tutustua, olla selvillä mitä toisella on mielessä ja tällai. Kokemus kasvattaa, myös näissä hommissa tarvittavaa kärsivällisyyttä!

Yleensä tuota temppurata-valitusta saa kuulla naisilta, siis Dommeilta, ja miehet kuulemma ovat immuuneja sille, eivätkä rupea palveluspojiksi. Siihen vaihteluunkin riittää Mastereilla, jos vaikka välillä erivärinen suupallo.

Oma kokemukseni on toinen. Voi olla että kohtaamani subit ovat itse kokeneet pääsevänsä temppuradalle jonka olen heille askarrellut, mutta itsestäni on tuntunut että vastapuoli itse on ollut mun temppurata :)

Osasyy voi olla, että elän todella kädestä suuhun jo ties kuinka monetta vuotta eikä mulla ole valtaisaa välinearsenaalia tai kinkyvaatekaappia. Kun niitä ei vaan ole mahdollista hankkia, koska pikavippejä en ole ottanut enkä ota, luottotietojani en ole menettänyt enkä menetä. Olen joutunut ennakkosuunnittelemaan enemmän ja nimenomaan D/s-puuhia, joissa oikeastaan pirullisempaa ja minulle hauskempaa on olla ihan siviileissä vaan, minun ainakin.

Karwis sanoo ylemmäksi linkitetyssä blogipostauksessaan, että heillä kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua. Sillä asenteella ja asioita pohtimalla saa aikaan paljon kaikkea kivaa.

pikkusisko

Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #10 : 18.02.2015, 12:04 »
Mitä merkillistä, eikö D:t olekaan luotu subeille Leikkikaluiksi: https://www.youtube.com/watch?v=KDoY_lWgwZQ
Minua on petetty!  ;D

Ajatuksia herättävä kirjoitus, kiitos :)

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #11 : 19.02.2015, 16:02 »
Ollaan kumppanin kanssa käyty vastaavaa keskustelua, meillä tosin esim. sessioiden ehdottaminen on ihan molemminpuolista. En odota tuppisuuna että hän sitä rupeaisi anomaan. Aina kun panta kilahtaa kaulaan, silloin tulee päälle se "roolitus" jossa hän alistuu ja minä alistan, muutoin on aika tasapuolista, joskus leikkimielistä vitsailua. Olisi kyllä hauska kokeilla niin että vie hieman pitemmällekin  :))

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #12 : 19.02.2015, 17:23 »
Sehän on aika ihanaa jos sub haluaa ehdotella erilaisia aiheita session rungoksi. Myös niitä mistä itse pitää ja haluaisi kokea.
Joskus oma inspiraatio täysin hukassa ja todella toivoo mielipiteitä.

Jätän kuitenkin viimeisen sanan itselleni, mitä teen ja miten teen.




Viridian

Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #13 : 28.02.2015, 11:22 »
Siinä missä aloitusviestin keskustelu oli aito muisto, tässä sitten fiktiivisempi. Vähän niinkuin muistuttamaan, että asiat on teoriassa aina niiiin helppoja.

Kaksi D:tä kaupungilla.

-Hei, kipaistaan tuonne liikkeeseen, pitää ostaa sträppiin uusi dildo, kun entinen on melkeen puhkikäytetty.

(menevät alan liikkeeseen, keskustelu jatkuu hyllyjen välissä)

- Tulee sträpättyä aina ja joka kerta kun subini niin tykkää siitä...
- No elä helvetissä sitten osta uutta, hemmottelet subisi pilalle.
- Mutta on se mustakin kivaa, ja sillä on niin ihanat ilmeet ja äänet kun se niin nauttii..
- Sä et nyt yhtään tajua, minkä karhunpalveluksen sä teet sun subille tuolla tavalla.. ja itsellesi..

(hyllyjen penkomista)

- Mä ostan tämän ison pinkin. Mussukka ei varmastikaan tykkää pinkistä kun se ei oo yhtään macho väri.

..............

Suunnilleen tällaisia keskusteluja on välillä tullut seurattua sivusta. Hemmottelu on monelle ruma sana. Mutta eikös se ole kivaa hemmotella, ja melkeen yhtä kivaa olla hemmottelun kohteena?

Vir

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Subin palvelijat
« Vastaus #14 : 01.03.2015, 15:49 »
Minä aina hemmottelen minun subin ihan piloille, tai yritän ainakin. En pidä sitä mitenkään kummallisena, ja se on kivaa nähdä kun toinen on kiitollinen ja saa tehtyä toisen onnelliseksi :), oli se sitten sillä että käy kaupassa toisen puolesta kun on kipeä, tai uusi vitsa   :love: