Maailma pelastuu täsmälääkkeillä?

[-katy-]

Mut pitää muistaa sekin, että oikea, vakava masennus on kuolemaan johtava sairaus. Se ei ole alakuloa tai joku muoti-ilmiö.

 Se on tappava tauti. Ja silloin on hyvä, että on olemassa lääkkeitä ja muita hoitoja.

Tämän voisi kai naulata johonkin seinälle,ettei jää kenellekkään epäselväksi. Itse en koe, että asiaa oltais vähätelty,erilaisia näkökulmia ja omia kokemusia aiheesta ennemminkin.

  -    -    -    -    -


Olen häpeämätön ja ilkeä varmaan,mutta kyseenalaistan sen, että lääkkeitä tarvittaisiin ihan joka vaivaan,esimerkiksi jos on karmean väsynyt tai surullinen,ykinäinen,hermostuu tavallista herkemmin, itkettää enemmän,tekee mieli syöpötellä, juopotella,olla syömättä jne. yms.
 
Mielestäni ensimmäinen asia on kartoittaa se syy ja tilanne, että mistä asiat johtuvat, eikä se, että heti määrätään mielialalääkkeitä. Olosuhteillekin voi ja saattaa olla mahdollista tehdä jotakin-eikä se välttämättä kustanna hirveästi yhteiskunnalle.

  Toisaalta tietenkin, mitä enemmän asioita on laitettu yhteiskunnan vastuulle,sitä enemmän se kai vaatii siltä-ajassa ja rahassa sekä ihmisissä..ja mikä se sana olikaan, ihmistyötunneissa..en nyt muista

[Rudenia]

Täällä on taisteltu samojen tai ainakin samankaltaisten ongelmien kanssa jo pitkään. Vaikea masennus, dissosiaatiohäiriö ja lopulta vielä burn out. Niin ja kyllä vaan, tuo kilpirauhanenkin prakaa! Liian kauan kuitenkin yritin sinnitellä itsekseni, ja monesti sieltä pohjalta sain itseni vedettyä joko yksin tai ystävien avulla.

Streittinä ja tuolla lääketieteen tantereella työskentelevänä taistelin aika pitkään koko lääkeajatusta vastaan. Ensin oli antauduttava kilpirauhasen takia, koska yksinkertaisesti väsymys vei toimintakyvyn, paino nousi nousemistaan ilman näkyvää syytä ja muutenkin mieli oli maassa. Mutta eihän se valkoinen nappula jolla joka aamun aloitin, poistanut muita pääongelmia vaikka muuten oloa helpottikin. Se kyllä laski kynnystä ottaa myöhemmin vastaan mielialalääkkeet. Lopulta tuli totaalinen loppuunpalaminen ja sitä kautta vyyhti alkoi purkautumaan. Tarjottiin niin terapiaa kuin lääkkeitäkin, joista molemmat otin lopulta vastaan, koska tuntui että ei ole enää voimia nousta ylös siitä ahdistavasta tunteesta jossa elin. Pohjimmiltani en halunnut kuollakkaan, vaikka nekin ajatukset välillä mielessä risteilivät, joten vaihtoehdot oli aika vähissä.
Itselläkin SSRI oli se ensimmäinen ratkaisuyritys, mutta en kokenut siitä olevan juurikaan hyötyä - melkein päinvastoin. Terävimmät kärjet toki leikkaantuivat pahasta olosta, mutta myös hyvästä. Lisäksi halut tuntuivat katoavan kokonaan. Onneksi lanttulääkäri otti tosissaan, kun sanoin että ko lääke ei taida sopia ja sain uudet lääkkeet. Tämä toinen kokeilukierros onneks tuotti jotain tulosta ja sain energiaa senverran että jaksoin huolehtia itsestäni sekä ympäristöstäni paremmin. Eihän tässäkään tapauksessa lääke ihmeellisesti parantanut, mutta energian turvin oli helpompi lähteä normalisoimaan tilannetta. Vaikea toki sanoa että oliko se vaikutus juurikin lääkkeen ansiota, vai omaa tilanteen elämistä ja prosessointia.

Tämä nyt jonkinlaisena alustuksena. Vaikka lääkkeet on auttaneet, niin ei ne ole se pohjimmainen ja aina oikea ratkaisu.

Omasta mielestäni kaikkein tärkeintä on oma asenne. Aluksikin se, että lähtee hakemaan apua vaikka se voi olla raskasta ja lannistavaa eikä sitä apua edes ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla välttämättä saa. Tässä maassa kun nämä mt asiat ei ole kaikkein mallikkaimmin hoidettu. Itsellä meni pitkään jo siinä, että löysin sellaisen lääkärin jolle oikeasti uskalsin sanoa ääneen miltä minusta oikeasti tuntuu. Mutta sitten asiat alkoivat onneksi rullaamaan eteenpäin kun oikea valkotakki istui siellä vastaanoton pöydän toisella puolella.
Toisekseen pitää olla valmis tutkiskelemaan itseään ja ympäristöäänkin avoimesti. Esimerkiksi kusipäiset ihmiset ei lakkaa olemasta kusipäitä vaikka sitä kuinka toivoisi, helpompaa (en sano että helppoa, mutta helpompaa) on kun itse pyrkii muuttamaan suhtautumista heihin. Napit voi auttaa siinä suhtautumisessa, mutta ne sinun syömät napit ei muuta niitä ihmisiä. Ei ne napit myöskään muuta vaikka työn kuormittavuutta, poista maagisesti maailman tuottamaa ahdistusta, poista yksinäisyyttä jne. Ne vaan mahdollistaa sen että saa voimia niiden ongelmia aiheuttavien asioiden työstämiseen.
Aivan sama mitä pillereitä vetelee naamariinsa, niin ilman omaa osallistumista tilanteet harvoin muuttuvat ainakaan pysyvästi. Toki osa mielenterveysongelmista on enemmän fysiologisia entä vaikka ympäristöstä tai persoonasta johtuvia, mutta väitän että näissäkin tapauksissa jonkinlaista itsensätutkiskelua olisi sopivaa tehdä. Mutta en usko että sellaista lääkettä tulee löytymään joka ottaa kaiken vastuun pois siltä joka kyseistä lääkettä syö.

Täytyy myös yhtyä näihin liikunnan ja ulkoilun kannattajiin. Taas, lääkitys luultavati mahdollisti sen että jaksoin lähteä ulos neljän seinän sisältä muutenkin kuin niinä päivinä kun tuntui siltä että en pysty edes hengittämään sisällä, omassa kodissa. Mutta pelkällä lääkkeellä ei saa sitä vaikutusta kun vaikka kunnon lenkin jälkeen.

Toki valitettavaa on se että lääketeollisuus on iso bisnes eikä se voi olla vaikuttamatta näihin asioihin, vaikka näissä korruptioasioissa on otettukkin käännös parempaan. Ainakin kuluttajan kannalta. Joten varauksellinen suhtautuminen on jo tämänkin puolesta vain tervettä järkeä.

Elämä on. Terapiaakin on, mutta omavastuu on Kela-tuen jälkeenkin monta kymppiä 1-2 kertaa viikossa. Esim. kolmivuotinen terapia (Kelan tyypillisesti tukema terapian pituus) voi olla ylitsepääsemätön kustannus pienituloiselle ihmiselle, jos vielä työteho ja tulot on pitkään olleet alentuneet mielialan mukana. Sossu korvaisi Kelan tukemien terapioiden omavastuuosuudet, mutta sosiaalitoimiston ristikuulustelu siinä mielentilassa on jotain aika kauheaa.

Tähän on vielä pakko sanoa, että omavastuuseenhan voi hakea vielä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea. Itse olen saanut tuon ongelmitta ja se kattaa koko omavastuun, vaikka olenkin työssä käyvä/osasairauslomalla. Valitettavasti Kela on sellainen pulju että sieltä ei vahingossakaan kerrota mitä kaikkia etuuksia heidän asiakkaat voisi saada.

[vide]

Tunnen yhden johtavan lääketutkijan siis psyykelääkkeisiin erikoustuneen.
Hän sanoi että jos 3 ensimmäistä SRRS  lääkettä  ei toimi niin on turha kokeilla neljättä.

[Tehotippa]

Voi helvetin perkele, onpa todella surullista luettavaa tässä täsmälääke-viestiketjussa.
Aivan kuin eri asteinen masennus olisi se kinkypervojen varsinainen yleisin kansantauti.
Käväisi väkisinkin mielessä että mitenköhän se masennus liittyy suoranaisesti kinkyilyyn, vai liittyykö mitenkään.
Onko siis masentuneissa ihmisissä enemmän kinkyjä kuin muissa, henkisesti paremmin voivissa henkilöissä?
Jos näin on, eikö asialle pitäisi todella tehdä jotain syväluotaavan terapeuttista kinkymielisten parissa?
Onko kinkyilystä sinänsä mitään apua masennukseen, vai pahentaako se vain masennusta?
Tekeekö kinkyily ketään ihmistä oikeasti onnelliseksi, siis pitkällä aikavälillä katseltuna?
Luulenpa että myös kinkyilyyn niin helposti mukaan tulevat ikävät ihmissuhde-lieveilmiöt
eivät useinkaan ole asialle eduksi. Lääkkeillähän pyritään vain turruttamaan oireita,
joiden varsinaiset syyt ovat paljon syvemmällä.
 

[-katy-]

Käväisi väkisinkin mielessä että mitenköhän se masennus liittyy suoranaisesti kinkyilyyn, vai liittyykö mitenkään.
Onko siis masentuneissa ihmisissä enemmän kinkyjä kuin muissa, henkisesti paremmin voivissa henkilöissä?
Jos näin on, eikö asialle pitäisi todella tehdä jotain syväluotaavan terapeuttista kinkymielisten parissa?
Onko kinkyilystä sinänsä mitään apua masennukseen, vai pahentaako se vain masennusta?

Minusta tuntuu,että sadomasokismin ja fetisismin melko tuore poistuminen sairausluokituksista tekee sen, että halutaan korostaa olevansa terve ihminen, Toisaalta itse ajatelmoin joskus,että kinkyys on terveintä maailmassa,koska ajattelu,harkinta ja mietiskely,mutta sittemmin tajuillut,ettei kinkyys(mitä se sitten onkin kenellekin) tarkoita,että olisi kaiken muun yläpuolella ja haavoittumaton tai jopa niin, ettei kinky ole sen kummempi ihminen kuin muutkaan vinkyt(vinky voisi tarkoittaa vanilijakinkyä?  )

Linkki aiheeseen täällä baarissa. Kai se on uskottva tutkittua tietoa http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=5528.msg93622#msg93622

[Colestramus]

Onhan lääkkeistä hyötyäkin tottakai, enkä itse usko että olisin omasta masennuksesta selvinnyt ilman lääkkeitä, kun oli sen verran pahana aikoinaan, ja nykyäänkin se pinnalla pysyminen on välillä taistelua, koska kun siinä tilassa on kerran käynyt, siihen on helppo vajota takaisin, vaikka sitä ei haluakaan (ainakin minulla, henkilökohtaistahan tämä on). Kokemuksen kautta sitten tietää että mitkä tilanteet ja asiat aiheuttavat sitä että vaarana vajota takaisin siihen harmaaseen, yllättävän helppon tuntuiseen toivottomuuteen jota kuitenkin vihaa. (kuulostaa vähän oudolle, mutta itselläni masennus oli aika paljon sitä että mikään ei tuntunut miltään, joten siihen välillä halusikin vajota koska se antoi tekosyyn olla välittämättä). Itselläni oli lääkkeitä käytössä pari-kolme vuotta, unilääkkeitä oli 4 vuotta ja Keteihin (Ketipinor) jäin tavallaan "koukkuun". En saanut unta, joten tarvitsin unilääkettä, ja lopulta ilmiö oli se että en saanut unta, jos en ottanut ketiä. Opamox oli toinen, jota söin säännöllisesti, ja tein sen virheen että jätin sen kertaheitolla pois. Vieroitusoireet oli kyllä...mielenkiintoiset. 

Vajaa vuosi sitten lopetin kokonaan lääkkeiden käytön ja onnistun hyvin pysymään pinnalla, se tosin minun kohdallani edellytti sitä että kävi siellä alimmalla pohjalla missä oli vaihtoehtoja ne tasan kaksi. Jäät sinne pohjalle, tai nouset ylös, ja nyt kun tässä tätä kirjoitan niin ilmiselvästi nousin ylös, enkä toivoisi samaa kokemusta pahimmalle vihamiehellenikään.

Terapia auttoi todella paljon joka tapauksessa. Pelkästään se tieto että oli joku neutraali jolle käydä puhumassa ahdistuksesta, auttoi osaltaan, ja olin sinänsä onnekas että minulle sattui sellainen terapeutti jolta sain hyviä neuvoja siihen miten parantaa oman mielen laatua, mm. meditaatio/mielikuva harjoituksia kun alkoi ahdistamaan ja se että yksinkertaisesti hymyilee itselleen peilin edessä joka aamu. Mitä tässä tapahtuu, on se että sun mieli tottuu siihen, koska vaikka olisi tekohymy, aivot silti tulkitsee sen niin että alkavat erittämään mielihyvä hormonia, ja kun sitä toisti joka aamu, se alkoi oikeasti tehota.

Mutta se masentelusta. Miten liittyisi kinkyilyyn...sanoisin että ihan samalla tavoin kuin vaniljaankin. Ihmisiä ollaan kaikki. Voisin tosin uskoa että lievä yhteys on, siinä tapauksessa jos joutuu elämään salassa, tai lähipiiri hyljeksii kinky puolen takia, näiden asioiden voisin kuvitella aiheuttavan mielipahaa. Onhan näitä kertomuksia ihmisistä jotka on tullut kaapista ulos seksuaalisuutensa kanssa ja jotkut ovat jopa päätyneet itsemurhaan, koska hyljeksintä on ollut niin paha. Huomaan itsekin ajattelevani että entä jos ei olisi ketään jolle puhua kinky puolesta, niin voisin kokea sen ahdistavana, koska koen sen niin suureksi osaksi minua jota en voi vain ohittaa olankohautuksella.

[Chmlnidae]

...hmmm; eikös juuri nykyään vallalla olevissa kognitiivisissa psykoterapioissa pyritä pureutumaan esim. masennuksen (varsinkin toivottomuuden) ja siihen liittyvän mahd. itsetuhoisuuden taustalla oleviin perusoletuksiin ja -uskomuksiin. Sitten niitä analysoidaan ja kyseenalaistetaan terapiassa. Eli ei pelkästään pyritä vaikuttamaan välittömään ajatteluun itsestä, muista ja suhtautumisesta tulevaan.
Jolloin uusiutumisriski selvästi vähenee ihmisen oppiessa uudenlaisia merkityksenantoja tunnereaktioilleen tietyissä tilanteissa. Siis oma tulkinta muuttuu -> käyttäytyminen muuttuu.
Kun eikös juurikin esmes ihmissuhdeongelmissa usein ole kyse toistuvista skeemoista jotka ovat vahingollisia sitten jossain määrin kaikissa ihmissuhteissa. Eli ongelma on, usein, jo kaukaisista kehityksellisistä opituista vuorovaikutusvääristymistä jotka pyritään korjaamaan, ja samalla opetetaan ihminen itse analysoimaan ja hoitamaan itseään jatkossa.

Ja juuri tuo on se miksi terapia on se oleellisempi apu kuin lääkitys ainakin niin kauan kun ihminen on jotensakin tolpillaan ja kykenevä.

Kaitpa tuo oli jo aiemmissa puheenvuoroissa sanottu, en vain sitä aivan saa niistä luettua. Sillä kun vain alleviivataan sitä omaa asennetta niin herkästi tulee mieleen että pitäisi vain olla positiivinen. Ja siitähän ei siis ole kyse.
Vaan siitä että ymmärretään että ihminen on tunneohjautuva mutta tunteisiin voidaan vaikuttaa ajattelumalleja muuttamalla (suom.huom.)

[Viridian]

Voi helvetin perkele, onpa todella surullista luettavaa tässä täsmälääke-viestiketjussa.
Aivan kuin eri asteinen masennus olisi se kinkypervojen varsinainen yleisin kansantauti.
Käväisi väkisinkin mielessä että mitenköhän se masennus liittyy suoranaisesti kinkyilyyn, vai liittyykö mitenkään.
Onko siis masentuneissa ihmisissä enemmän kinkyjä kuin muissa, henkisesti paremmin voivissa henkilöissä?
Jos näin on, eikö asialle pitäisi todella tehdä jotain syväluotaavan terapeuttista kinkymielisten parissa?
Onko kinkyilystä sinänsä mitään apua masennukseen, vai pahentaako se vain masennusta?
Tekeekö kinkyily ketään ihmistä oikeasti onnelliseksi, siis pitkällä aikavälillä katseltuna?
Luulenpa että myös kinkyilyyn niin helposti mukaan tulevat ikävät ihmissuhde-lieveilmiöt
eivät useinkaan ole asialle eduksi. Lääkkeillähän pyritään vain turruttamaan oireita,
joiden varsinaiset syyt ovat paljon syvemmällä.

Ihan nopea suhteutus. Tällä foorumilla on n. 4400 jäsentä. Kuhunkin ketjuun kirjoittaa ne jäsenet, joilla on mielestään asiaan jotain sanottavaa. Esimerkiksi ne, joilla on kokemusta em. lääkkeistä. Muut eivät välttämättä kirjoita, paitsi minä juuri nyt. Pointtina siis se, että yksittäisissä ketjuissa ei saada mitään kansanterveydellisiä tilastoja aikaiseksi, korkeintaan hiukan vertaistukea niille ketä asia koskee.

Ja tuohon onnellisuuteen. Itse en usko, että ketään tekee onnelliseksi tai onnettomaksi se, onko kinky. Onnellisuus on ehkä enemmän asennekysymys, ja riippuu satunnaisemmista olosuhteista. Miten asiat loksahtelee elämässä, miten pääsee tavoitteisiin, mitä tavoittelee, keneen tutustuu, onko rakkautta, onhan näitä...

Mutta joo, väistän tästä taas, kun toistaiseksi ei ole kokemusta em. lääkkeistä. Silloin kun itsellä maailma potki pahiten teräskärkimaiharilla naamaan, silloin auttoi vertaistuki, ja toissijaisesti oma kokemus siitä, että olen tarpeellinen ja hyödyllinen yhteisölleni. Niin ja aika.

Vir

[Chmlnidae]

Kuinkahan moni masentuneeksi itsensä tunteva sairastaakin kilpirauhasen toimintahäiriötä.
Tai elämän vastoinkäymisten aikaansaamaan alakuloon haetaan masennuslääkkeitä.

Oli vähän kiire päivä...selvittyäni velvollisuuksistani ryhdyin ottamaan asiasta selvää...

Olin nimittäin aamulla verikokeissa juurikin kilpirauhasen vajaatoimintaepäilyn vuoksi. Asia on aina silloin tällöin pilkahtanut mielessäni. Palanen sieltä, toinen täältä...ettei vain...tänään sitten oli aika oikeasti miettiä tovi (=kahlata tuntitolkulla nettiä).
OLEN JÄRKYTTYNYT. Voi luoja. Eletäänkö me todellakin sivistysvaltiossa. Huhhuhuh.
Ja totisesti toivon ettei tarvitse itse tilata lentoja Norjaan että saa asianmukaista lääkitystä jos sellaiselle ilmenee tarvetta.

[Zina]

Niinpä. Suomessa vain muutama lääkäri osaa hoitaa kilpparipotilaita. Yleensä tarjotaan diagnoosiksi uniapneaa tai masennusta ja syytetään laiskaksi ja selkärangattomaksi. Mielialalääkitys päälle, ja syöksykierre on valmis . Onneksi omalle kohdalle sattui fiksu funktionaalinen työterveyslääkäri  .

[Chmlnidae]

Olet, ilmeisesti, harvojen onnellisten joukossa Zina.

Netti vyörytti niin hirveän määrän inhimillistä kärsimystä eilen niskaani että menetin lähes jopa uneni, vaikka lapset ovat vuoden alusta saakka huomautelleet "äiti yritä valvoa edes ysiin, jooko, sä nukut liikaa". 

Sain talvella käsittämättömän "unitautikohtauksen" joka kesti viikkoja tosi pahana (ei, en mennyt lääkärille, kunhan ihmettelin). Ja ei, minä en ole masentunut. Todellakaan. Kaikkea muuta kummallista on kyllä ilmaantunut , vähitellen. Olen ajatellut että johtuu iästä mutta kun ei sekään nyt ihan kaikkea selitä. Siksi aika laajat verikokeet.

No, katsotaan tulokset. Ja katsotaan minkälainen työterveyslekuri minulla on.
Mutta katsotaan varsinkin oireet ja vointi. Mä voin kyllä tilaa ne lentoliput jos siltä rupee näyttään. Toivon kuitenkin että tämä on rankan talven, ja varsinkin syksyn, jälkeinen dippaus vain.

[stoge]

" Insomnia - no sleep Voices are with me And they scream unbearably "
(Torture Killer - Voices)

Annan nyt intiimin esimerkin.
Lopetin lääkityksen joka mulla on ollu 16 vuotta kun seinään.

Kaks viikkoa kulunu.

Eilen menin nukkumaan, suljin silmät ja kuuntelin sellasia sähkösen teräksen ääniä kun ne viiltelee seinää.
Heräsin tyyliin 15 kertaa painajaisiin, normisti en näe unia niin että muistasin.
Kuulen asioita mitä ei ole.

Että sellasta.

Tänään kävin apteekissa.


Syödään niitä nappeja, ne joskus jopa auttaa.



Ylläoleva ei siis ole mikään vitsi tai provokaatio vaan ihan totta.


-Stoge


*edit*

Kyse kevyestä psyykelääkityksestä eikä mistään rajummista ryyneistä.
En mä nyt sentään mikään hullu ole, mulla on paperit. Onks sulla ? 

 

[RMK]

Mulla on kaapissa n 4-5 eri lääkettä mitä en syö.

Yhtä niistä pitäis syödä päivittäin.
Syönkö? En.

En koe tarvitsevani sitä.

Hyvä että se on siellä silti,jos sitä tarvin.

[stoge]

Mulla on kaapissa n 4-5 eri lääkettä mitä en syö.

Yhtä niistä pitäis syödä päivittäin.
Syönkö? En.

En koe tarvitsevani sitä.

Hyvä että se on siellä silti,jos sitä tarvin.

Sama se, kuhan et ala tuntee et haluut jakaa 9mm buranaa tai saada sitä.
Muuten, vitut.

Mutta, on olemassa totuus että kaikki lääkkeet on tehty jonkin vaivan hoitoon.
Ja osa jopa jeesaa sen hoidossa.

[RMK]

Ei,ei mulla sellasia ajatuksia oo.

Unet jossa eritavalla tapan ihmisiä,on alkanu. Mut ne on vaan unia,ja niin kauan ku ne pysyy unina,ni ihasama.

Ja mä osaan tunnistaa jos mun käytös muuttuu.

Mutta joo,kyllä ne lääkkeet on ihan hyvästä. Joskus.