Kirjoittaja Aihe: Seuranhakuilmoituksista  (Luettu 4337 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Seuranhakuilmoituksista
« : 13.09.2015, 14:05 »
Seuranhakuilmoituksista

Suurin osa meistä lienee ainakin kertaalleen laittanut seuranhakuilmoituksen jollekin foorumille. Onhan niitä tarjokkaita, monenlaisia. Joku kaipaa elämänkumppania, joku subia itselleen, joku kunnon panoa tylsän sunnuntaipäivän iloksi. Toinen on liikenteessä ihan tosissaan ja joku taas huvikseen kokeilee, että joskos kumminkin joku tärppäisi. Edes tämän kerran.

Sitten alkaa kirjoittelu. Kysytään asiaa ja asian vierestä. Kasvatetaan kalun mittaa muutamalla sentillä, vähennetään painoa muutama kilo siihen kymmenen vuoden takaiseen valokuvaan verrattuna. Vaimokin on olemassa, vaan mitäpä tuosta vastatessa mainitsemaan, tuollainen mitätön asia nyt tuppaa muutoinkin unohtumaan.  Harmaat peitetään hiusvärillä, tutkinto muutetaan akateemiseksi, kokemusta löytyy ihan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä ja asutaan ihan mukavasti siinä meren rannalla. Laiturissa purjevene, autotallissa kaksi autoa ja moottoripyörä.

Minullakin on ollut ilmoituksia eri foorumeilla. Niissä lukee aina ja tulee jatkossakin lukemaan,  että olen tavallisen näköinen, pullea, keski-ikäinen nainen. Se lukee niissä, koska se on totta. En ole aina laisinkaan tyytyväinen ulkonäkööni vaan eihän se siitä miksikään muutu, jos kirjoitan olevani kaunis ja hemaiseva ja upeakroppainen. Minä en halua luoda turhia mielikuvia, illuusioita jostakin toisesta todellisuudesta niille miehille, jotka mahdollisesti minulle vastaavat. En myöskään ilmoittaudu mensalaiseksi, en kerro tekeväni jotakin vallan erikoista ja harvinaista työtä elääkseni. En totea olevani ahkera korkeakulttuurin harrastaja eikä minulla niitä autojakaan ole, ei edes sitä yhtä.

Minun ilmoituksiini on tässä vuosien varrella vastannut hurja määrä maailman kokeneimpia Mastereita, jotka ovat ulkoisesti niitä pitkiä ja lihaksikkaita punaisissa urheiluautossaan. Useampikin akateeminen tutkinto takataskussa, kalulla on ympärys- ja pituusmittaa niin paljolti, ettei meinaa mittanauha riittää. Mensa-kerhon jäsenyys, projekteja ja tutkimustyötä maailman huippuyliopistoissa. Poltellaan nautinnollisesti hyvää kuubalaista ja viipyillen siemaillaan erinomaista viskiä. Kaikkea tuntuu olevan paljon ja vähän enemmänkin.

Kun sitten hyvin harvakseltaan olen joidenkin miesten kanssa kahvitellut, niin olen ollut havaitsevinani jonkinasteista pettymystä, kun olenkin ollut tavallisen näköinen, pullea, keski-ikäinen nainen ja joka elää ihan tavallista elämää tavallisena ihmisenä. En ole luonut sille vastassani istuvalle miehelle valheellisia mielikuvia itsestäni vaan hän on luonut ne ihan itse. 

Miksi joskus tuntuu, että joidenkin ihmisten on vaikea kertoa itsestään sitä todellista minäänsä? Keksitään jotakin, jotta se toinen kiinnostuisi vastaamaan ja joka sitten tavatessa kuitenkin äkkiä osoittautuu epätodeksi. Tapaamiseen tulee valheellisuuden leima eikä se luo tärkeintä, luottamusta. En myöskään ymmärrä sitä, että jotkut eivät hyväksy toista sellaisena kuin mitä tämä on. Rakennetaan rinnakkaista maailmaa - tehdään itsestä jotakin sellaista, jota ei oikeasti ole ja kuvitellaan se vastapeluri toisenlaiseksi, kuin mitä tämä on itsestään kirjoittanut.

Ehkä nämä itsestään kaunistellun version kirjoittaneet ovat juuri niitä ilmoituksiin vastaajia, jotka aina siirtävät ja peruvat tapaamisia ja sitten hiljalleen katoavat sinne kuuluisalle takavasemmalle ja jossa muuten tuntuu olevan varsin paljon porukkaa, naisia varmaan yhtälailla.

Baarissa minulla ei ole koskaan ollut Master-hakua, joten nämä tosielämän macgyverit eivät täällä ole minulle kirjoitelleet. Yhtälailla näitä macgyvereitä lienee naispuolisina olemassa, jossakin tuolla näppäimistöjen ja bittiavaruuden takana, tunnistamattomissa.

Välillä tuntuu, että tavallisuus on kirosana. Että tavallisuus on jotakin niin luonnotonta ja poikkeavaa, ettei sellainen sovi olla. Tavallinen ei voi olla itse eikä se toinenkaan saa tavallinen olla.



Norma, joka nauttii tästä kauniista syyspäivästä ja on juuri sellainen kuin on sanonutkin.

Loc

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #1 : 13.09.2015, 14:28 »
Tavalisuus on käsittääkseni melko neutraalia? Jos toinen hakee jotain muuta kuin ''tavallista'' niin miksi sitten tarjota tavallista sellaiselle?

Mitä taas haun valheellisuuksiin, niin ja niin iso sejase. Olen huomannut ihan riittävän monella forkalla että rehellinen mies ei naista saa. Toki valheellinen ei pidä sitä kuin hetken, mutta jos tavoitteenakin vain viihde niin silloin kaiketi valehtelijan näkökulmasta sucksessio.

Rehellisenä haku pysähtyy miehellä jo nollaan vastaukseen. Naisella se taas vähentää hakijat käsiteltäviin määriin.

Muttas joo. Jos ei yksi tapa pelaa niin sitten toimittava toisen tai kolmannen mukaan. Mitkä ne ovat sen päättää kukin itse. Mikäli kokee jonkin asian niin tärkeäksi että sen pitää toteutua.

TragedyForYou

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #2 : 13.09.2015, 14:33 »
Hyvin kirjoitettu. Pähkäilin tässä itse nyt samaa, kun ajattelin josko etsisi syksyn iloksi leikkitoveria.
Itse pyrin antamaan hyvin realistisen kuvan itsestäni koska mitä hyötyä jostain silottelusta ja vääristelemisestä olisi. Ei meistä kukaan ole kuitenkaan mikään fantasiaolento vaan ihan tavallinen ihminen kaikkine heikkouksineen ja arjen ongelmineen.
Toki tämä "leikkikenttä" suosii nuoria ja kauniita, mutta niinhän se maailma muutenkin.
Mutta jos ei sellainen ole niin miksi sellaista pitäisi esittääkään.
Oltaispa vaan ihmisiä ihmisille.

neiti_nuppu

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #3 : 13.09.2015, 15:05 »
Kaippa se vaan on niin, että miehet ei kuuntele eikä lue. Heitetään verkot veteen ja katsotaan mitä tulee saaliiksi (treffeillä mies joko hämmästyy tai pettyy). Vastuu oikeasti jää naiselle ja pistokysymyksillä voi varmistua siitä, kuinka hyvin mies on perillä naisesta. Siinä voi miettiä, että jaksaako treffata vai ei. 

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2226
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #4 : 13.09.2015, 17:07 »
Mulle ei koskaan auennut se, mitä ihmiset kuvittelevat saavuttavansa valehtelulla ja liioittelemalla. Totuus käy kuitenkin ilmi ennemmin tai myöhemmin, mutta kaipa jollekulle on tärkeämpää se metsästys kuin merkitykselliset ihmissuhteet. Taisin itsekin joskus 13-vuotiaana valehdella Kissin chatissa yhtä sun toista, mutta sen jälkeen olen ollut mieluummin vihattu siksi, mitä olen.

Joo, aika monta kertaa on jäänyt saamatta piparia, kun en ole halunnut valehdella ja painostaa, mutta onpa ainakin mukavampi elää itsensä kanssa. Naisia tulee ja menee, mutta ittestään ei pääse irti.

Ja tottakai deitti-ilmoitukseen tulee aina kirjoiteltua mahdollisimman positiiviset asiat itsestä, mutta senkin voi tehdä rehellisesti.

-katy-

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #5 : 13.09.2015, 19:14 »
Taannoin luin uutisen naisesta, joka haki ystävää/ystäviä Facebookissa. Hänellä ei kuulemma ollut ainuttakaan ystävää ollut vuosiin. En tiedä miten on käynyt, saiko ystävän/ystäviä. Jotenkin tuntui pahalta, että jos ystävyys on niin kortilla, tai se on aliarvostettu, tai itsestäänselvyys ymv. Niin onko parisuhde/suhteet sitten jotenkin erilaisempia, eikö niihin liity ystävyyttä.. Onko ihmisillä jo niin kaikkea, ylenpalttisesti.. Mä löysin reilu vuosi sitten ystävän tämän foorumin kautta, harmi vaan ettei voi tavata kuin ehkä kerran pariin kuuhun, mutta olen miettinyt ja ihmetellyt sitä, kuinka arvokas yksikin ystävä on

heinrich

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #6 : 13.09.2015, 19:17 »
Hmm...
Itse en ole oikein ymmärtänyt myöskään miksi niissä(kin) pitäisi valehdella...
Palomuurin ja anonymiteetin suojissa voi ihan hyvin puhua tottakin.
Kukas sen tietää onko se oikeasti totta.
Muu kuin kirjoittaja itse.

Pip

Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #7 : 13.09.2015, 19:35 »
Oon vain yhden kunnollisen deitti-ilmon tänne laittanut, vaikka tosin sekin oli lähinnä vitsiksi tarkoitettu ja siitä huolimatta se poiki oikein hyvän jutun. Itse olen kerran vastannut yksärillä ilmoon, koska olin jo tavannut tämän henkilön aiemmin (ehkä huonoin mahdollinen viesti, mutta lukija tiesi musta jo jotain ja osasi ottaa sen ihan oikein) ja tästäkin sukeutui oikein mukava juttu. .

En edes osaisi valehdella ilmossani, tai vastauksissani, koska jos "kohdehenkilö" yhtään jaksaa nähdä vaivaa ja stalkata kirjoituksiani täällä, tai viitsii katsoa kuvani, niin sieltä kävis valheet varmastikin selville. Muutenkin oon niin huonomuistinen, että puhuisin itseni pussiin viidessä minuutissa, mikäli yrittäisin edes valehdella.

kissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 874
  • start with my mind. touch me there first.
  • Galleria
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #8 : 13.09.2015, 19:55 »
Joillekin se peili vaan ilmeisesti näyttää sen viisikymppisen nykyminän sijasta 20 vuotta nuoremman adoniksen tai misun. En mä muuta selitystä keksi :) Lumikin äitipuolen peilejä taitaa oikeasti olla olemassa!

Mä en ole mitenkään aktiivisesti etsinyt mitään, en täältä Baarista, enkä oikein muualtakaan. On mulla jossain deittisivustolla ilmoitus mutta en taida olla nyt käynyt sielläkään pitkään aikaan. Joskus joku ottaa yksärillä yhteyttä, tai minä laitan viestiä, ja joskus asiat etenevät tapaamiseen, ehkä sessioon (voisiko joku keksiä jonkun paremman termin tolle inhottavuudelle!!!) ja onpa yksi pitempi sessiosuhdekin saatu alkamaan ja loppumaan tässä tämän vuoden Baari-uran aikana. Siinä vaiheessa, jos viestittely etenee tapaamisaikeisiin, ilmoitan niinkuin asiat ovat: en ole nuori, en kaunis, enkä laiha. Osa katoaa tässä vaiheessa, mikä on oikein ok. Osa haluaa silti tavata mikä sekin on oikein ok. Tapaamisen jälkeen osa katoaa, ilmeisesti se siellä päässä luotu kuva minusta ei vastannut odotuksia tai vaikka mitään etukäteisodotuksia ei olisikaan ollut, en ole miellyttänyt silmää tai korvaa tai jotain. Se on oikein ok sekin. Joku haluaa tutustua lisää ja ehkä arvostaa enemmän muita kuin ulkoisia avuja ja olen saanut elämääni ystäviä ja kivoja ihmisiä.

Itse en jaksa välittää ihmisten ulkonäöstä. Tai hei, valehtelen. Olen antanut yhdet rukkaset liian komealle miehelle. Mä en tiennyt, että mun unelmien mies (siis ulkonäöllisesti) on oikeasti olemassa ja kun sen sitten tapasin, en todellakaan voinut ajatellakaan mitään sessiointia sellaisen kanssa, Mähän olisin koko ajan joutunu ajattelemaan sitä sen ulkonäköä ja oisin ujostellu ja ollu ihan vaikeena, enkä varmasti olis voinut uskaltautua heittäytyä jotenkin toisen armoille siinä tlanteessa. Mutta siis muuten en välitä. Mulle merkitsee ihan muut asiat, älykkyys, keskustelutaito, huumori, sivistyneisyys. Ja sellanen tunne, että mua kunnioitetaan omana itsenäni ja mun mielipiteitä arvostetaan, vaikka ne olisivatkin aivan erilaiset kuin omat.

Mutta ne fraasit: "komeaksikin kehuttu" tai "katseenkestävä" on kyllä niitä, jotka mua naurattaa ja saa odottamaan jotain muuta kuin Mikael Persbrandt-look-a-likeä. Mut niinku aluks sanoin, ehkä jotkut ei vaan näe sitä totuutta siellä peilissä. Vanheneminen on monelle vaikea paikka ja jonkun selvityskeino voi olla totuuden täydellinen kieltäminen!

Hirvaz

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 494
  • Murrur.
  • Galleria
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #9 : 13.09.2015, 21:37 »
"Kaippa se vaan on niin, että miehet ei kuuntele eikä lue."

Et viitsisi nyt ihan tuolla lailla yleistää sentään.


  * )

heinrich

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #10 : 13.09.2015, 23:42 »
Hmm..

Jäi tuossa aikaisemmin sanomatta...
Olen pitänyt melkoisen merkillisenä tätä "koulukiusaus" ilmiötä noiden ilmojen suhteen.
Niihin kommentoidaan joskus melkoisen jyrkkää kamaa, jonka sanominen noi käsikantaman sisältä saattaisi aiheuttaa "välittömän, sekä henkilöön kohdentuvan" palautteen. Eli joku voisi kuitata saamansa palautteen samanlaisilla "totuuksilla", joita uskoakseni oikeastaan kukaan ei halua kuulla kun kyseessä on hänen oma persoonansa.
Kas kun... Ne sanat satuttaa... Kirjoitettuinakin.

Toisekseen.
Arvon Naiset... Eevan tyttäret...
Laittakaapas oikein asiasta tehden sellainen, meitä miehen tolvanoita kasvattaaksenne...
Pystyyn ketju, jossa neuvotte oikein kädestäpitäen miten se ilmo tulee laatia.
Ja millaisia kielikuvia jne. Siinä tulee käyttää.

Sillä... Pelkkä "Wäärinsammuttamisesta" huutelu ilman sitä vaihtoehtoista toimintamallia...
Sehän nyt on aika...
Naurettavaa :)

Rakkaudella
Heinrich


Classic76

  • Vieras
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #11 : 13.09.2015, 23:47 »
Akateemista paneutumista asiaan: http://www.hs.fi/elama/a1441852095576

kissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 874
  • start with my mind. touch me there first.
  • Galleria
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #12 : 14.09.2015, 00:03 »
Hmm..

Jäi tuossa aikaisemmin sanomatta...
Olen pitänyt melkoisen merkillisenä tätä "koulukiusaus" ilmiötä noiden ilmojen suhteen.
Niihin kommentoidaan joskus melkoisen jyrkkää kamaa, jonka sanominen noi käsikantaman sisältä saattaisi aiheuttaa "välittömän, sekä henkilöön kohdentuvan" palautteen. Eli joku voisi kuitata saamansa palautteen samanlaisilla "totuuksilla", joita uskoakseni oikeastaan kukaan ei halua kuulla kun kyseessä on hänen oma persoonansa.
Kas kun... Ne sanat satuttaa... Kirjoitettuinakin.



Mä olen ihmetellyt samaa ja tuo ilmiö on saanut aikaan sen, etten varmasti koskaan tule seuranhakuilmoitusta Baariin laittamaan, vaikka joskus oikein jotain intoutuisin hakemalla hakemaan. Melkoista hiekkalaatikkomeininkiä.

cassandra82

Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #13 : 14.09.2015, 10:27 »
Sanat, ne kertovat yllättävän paljonkin ihmisestä. Toki toisille meistä sanat ovat tärkeämpiä ja toisille vähemmän tärkeitä, ja niillä on erilainen painoarvo itse kullekin. Kuitenkin se, millaiset sanat henkilö valitsee itseään kuvailemaan, tai mitä hän haluaa itsestään kertoa, nostaa etualalle ja millä tavalla, kertoo kyllä aina jotain ihmisestä. Jos keskittyy ulkoisten avujen ja statusmittareiden listaukseen, niin kyllä se kertoo ihmisen arvomaailmasta, tai ainakin siitä, mitä hän odottaa/olettaa toisen haluavan kuulla. Vai uskaltaako ihminen olla oma itsensä, kertoa itsestään jotain syvällisempää, ajatuksistaan, kokemuksistaan? Ja osoittaa, että on kiinnostunut myös minun ajatuksistani. Jälkimmäinen tyyli herättää ainakin minun kiinnostukseni, kun ensimmäinen tyyli jättää täysin kylmäksi. Ja kuten tässä onkin jo useampi henkilö todennut, niin valheella on lyhyet jäljet, ja ihminen, jonka puheet osoittautuvat valheellisiksi, kaunistelluiksi tai vääristellyiksi, kadottaa nopeasti ainakin minun luottamukseni ja kunnioitukseni - ja mielenkiintoni, lopullisesti. Eli liputan vahvasti rehellisyyden ja aitouden puolesta, ja täytyy myös todeta, että olen moneen tällaiseen hyvään tyyppiin myös netin kautta tutustunut :).

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Seuranhakuilmoituksista
« Vastaus #14 : 16.09.2015, 16:38 »
En kyllä itsekään ymmärrä turhaa valehtelua. Pari kertaa käynyt niin että on minulle valehdeltu ja selkeästi kun sen huomannut niin en edes ole kahveja pysähtynyt juomaan vaan jatkanut matkaani. Jos valehtelee saadakseen seuraa, niin sitten ei minun mielestäni ole sen arvoinen. Rehellisyydellä toki nappaa suht harvoin, mut silloin kun on napannut, se on sitten ollut enemmän sen arvoista.