Kirjoittaja Aihe: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa  (Luettu 2416 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« : 20.12.2015, 08:14 »
Vaiston varassa ne laivatkin seilaa

Viikon puheenaihe on ollut turvallisuus. Että pitäisi tarjota tietopakettia, luoda ohjeet ja käytännöt, joita noudattamalla voi estää itseään päätymästä rikoksen tai huonon sessioinnin uhriksi. Ne ohjeet, joilla voidaan ehkä pienentää todennäköisyyttä ovat olemassa varmaan monessakin paikassa, mutta vain pienentää. Ei estää. Ei ole olemassa keinoa, jonka avulla voisi yhtä aikaa luoda suhteita eläviin uusiin ihmisiin, ja täysin välttää mahdollisuuden saada näpeilleen henkisesti tai fyysisesti, tai vielä pahempaa, joutua rikoksen uhriksi.
 
Ikä ei suojele, eikä sukupuolikaan, vaikka kokemattomuus ja pienempi koko lisäävätkin riskejä. Yleinen tolkku ja vaiston antaman varoituksen huomioiminen saattavat hiukan suojella. Muuten suhtaudun aika skeptisesti tarkkaan systeemiin, missä riskikäytös luetellaan ja kielletään ja tuomitaan. Jos ohjeessa lukee, että ensimmäinen kahvittelu julkisella paikalla, mikä estää sitä psykopaattia hillitsemästä itseään sen aikaa. Tai jos ekalla kerralla ei saa antautua sidottavaksi, niin tokallako sitten saa?
 
Rajallisen kokemukseni perusteella vaikuttaa siltä, että ihmiset hyppäävät sessioihin, köysiin ja seksiinkin tuosta noin vain, jos siltä tuntuu. Onko se väärin? Kyllä tai ei tai ehkä. Riippuu lopputuloksesta. Seuraavan aamun valossa se voi olla monestakin syystä harmiteltavaa, tai sitten fiksuinta ikinä. Seuraavan vuoden valossa asiat voivat jälleen kääntyä.

Mutta jos ei tunnu siltä, ja silti jostain muusta syystä ryntää asioihin, pitäisi omaa tapaa ehkä tarkastella kriittisesti. Jos vaisto varoittaa, kannattaa miettiä, onko tärkeämpää suojella itseään, kuin jonkun tuntemattoman tunteita, joka saattaisi loukkaantua, jos sanot, että ei ole hyvä fiilis, annetaan olla.

Ja nyt sitten sananen turvasanasta. Se suojelee vain, jos se toinen ihminen lopettaa sen kuullessaan. Jos olet epävarma, jos vaistosi soittaa psykon tunnaria, sitä ei pidä hiljentää muistuttamalla itseään, että ainahan voi sanoa turvasanan. Teoriassa sillä tavalla pääsee pois, toinen keskeyttää mitä tekee, irrottaa sidonnat jos niitä on, ja ottaa syliin kuullakseen mikä alkoi harmittaa. Käytännössäkin useimmiten. Mutta ei, se ei estä rikosta tapahtumasta sen paremmin kuin ihan normaali ei, älä, lopeta, en halua.

Elänkö niinkuin uskon fiksuksi? Joidenkin sääntöjen suhteen kyllä, kahvittelen uusien ihmisten kanssa ensin julkisesti, ja annan oikean nimeni ja muut speksit vasta sen ekan kahvin jälkeen jos jatkoa seuraa. Ja sitten toisaalta olen lähtenyt bileistä jatkoille ihan fiilispohjalta. Niin ja olen tehnyt sessioita, joista jää jälkiä, ja siten altistanut itseni sille, että se toinen tekeekin rikosilmoituksen ja syyttää minua pahoinpitelystä. Tämä jopa ilman massiivista selustan turvaamista esimerkiksi sähköpostiliikenteellä, jossa asiasta on sovittu kirjallisesti. Ulkona kävellessäni tutustun uusiin ihmisiin noin vain, en kysele suosituksia enkä yhteisten tuttujen mielipiteitä jos haluan jutellä jonkun kanssa. Pitäisiköhän, mitähän ne ohjeet sanoo siitä?
 
Ja jos nyt sitten jätän jonkun ohjeen noudattamatta, ja vaistonikin nukkuu hetkellisesti, ja jotain ikävää tapahtuu. Niin onko se oma vikani, koska en noudattanut niitä hienoja ohjeita, joita bdsm-baarin sedät ja tädit ovat kirjoittaneet muita kuin itseään varten?  Sekin riippuu, mutta asian jo tapahduttua sillä ei ole väliä. Sillä on, mitä sitten tapahtuu.

Jos kyseessä on itseeni kohdistunut rikos, se on tekijän syytä ja vika. Silloin minun kannattaa tehdä rikosilmoitus, jotta edes jollain aikataululla henkilön saisi pois tekemästä samaa muillekin. Suorastaan pitää, koska  monikaan tekijä ei lopeta ennenkuin joutuu vastuuseen muutenkin kuin menettämällä maineensa skenessä. Maineen menetys tai loistavat turvallisuusohjeet, jotka ovat kaikilla tiedossa, voivat vaikeuttaa uusien uhrien löytämistä, mutta kun Suomessa on olemassa oikeuslaitos niin käytetään myös sitä.

Jos kyseessä ei ole lain mukaan rikos, vaan olen ainoastaan kohdannut kusipään, olen taas oppinut jotain hyödyllistä. Kuten tuttu sub joskus sanoi, sessio, josta jäi henkiin jättää mahdollisuuden tehdä seuraava onnistuneemmin.

Yleisistä turvaohjeista huolimatta sitojan pitää osata sitoa, jos ei osaa, pitää hakea tietoa ja harjoitella. Sadistin pitää tietää mitä ei pidä tehdä. Ja alistujan pitää selvittää itselleen, kuinka monta prosenttia ihmisistä osaa oikeasti lukea ajatuksia. Ja ihmisen pitää olla ensin ihminen. Sitten voidaan tehdä kivoja ohjelistoja tai kääntää niitä posket punaisina ja laittaa joka paikkaan nappi, jolla pääsee lukemaan the viralliset ohjeet.

Yksi ohje kummiskin:
 
Jos olet aina haaveillut, että olisi parasta ikinä, jos toinen tekisi niin kovan session, ettet selviäisi siitä kuin pakolla. Kun joku tulee ja tarjoutuu tekemään sellaisen, ja lupaa, että ei varmasti lopeta vaikka sanoisit mitä ja kuinka rimpuilisit. Niin ota huomioon myös mahdollisuus, että se toinen ei välttämättä tee sitä siksi, että haluaa auttaa sinua fantasiassasi. Ehkä hänellä on ihan oma hyvä syy haluta sinut kohteeksi. Joka voi mätsätä omaasi hyvin, tai huonommin.

Mahdollisuuksia tulee ja menee koko ajan, aina ei tarvitse tarttua jokaiseen joka on sinne päin, varsinkaan jos on kännissä. Kuuntele sitä vaistoasi.

Tämä tätimäinen vuodatus on tällä erää viimeinen virallisempi merkintäni täällä yläkulmassa, kaksi vuotta on kulunut siivillä ja kaikista eniten olen aina odottanut muiden saman nikin alla kirjoittavien viikottaisia kynänvetoja. Nyt pääsen nauttimaan niistä joka kuukausi kerran useammin.



Vir

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #1 : 21.12.2015, 17:28 »
Kiitos Vir hyvistä kolumneista. Niistä on saanut paljon miettimisen aiheita. Joskus on elähdyttänyt kun huomaa jotain samankaltaisuutta oman ajattelunsa ja kokemustensa suhteen, joskus taas sitten toiseen suuntaan, joskus on pitänyt uudelleen miettiä omaa ajateluaan, mikä on virkistävää.

Fiksun ohjeen, varmaan sen fiksuimman, annoit myös tässä: kuuntele vaistoasi.
Toistaiseksi käytämme aika karkeata ilmaisua asiasta joka on vanhempi kuin semanttinen ja analyyttinen kielenkäyttömme, eli oikean aivopuoliskon hallitsemasta emotionaalisesta ja affektiivisesta viestinnästä. Aika ja aivotutkimuksen eteneminen varmasti tuovat enemmän analyyttistä valoa tähän puoleen vuorovaikutusta.

Maaria

  • Vieras
Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #2 : 26.12.2015, 18:05 »
Kiitän myös Viridian kirjoituksistasi. Olet mielestäni ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpien kirjoitusten rustaajista. Harmillista, että nyt niitä ei enää tule säännöllisesti luettavaksi.

Jiituomas

  • Rsyke
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 27
  • Akateemisesti orientoitunut Dom
  • Galleria
Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #3 : 27.12.2015, 12:41 »
Kiitokset minultakin, Vir. Hyviä ovat olleet.

Saksalaisissa BDSM-tutkimuksissa on dokumentoituna jonkin verran juuri tuollaisia riskinottoja ja niiden seurauksia, muualla niistä näytetään puhutun varsin vähän. Mieleeni on erityisesti jäänyt yhden Brandhurstin haastatteleman subin kuvaus siitä miten hän kokemattomana ensikertalaisena meni muille kertomatta sessioimaan tuntemattoman miehen kanssa, sopimatta pelisääntöjä tai turvasanaa. Ja sitten todella rajussa kohtelussa pelännyt hysteerisesti henkensä edestä, kunnes hulluksi luultu dom yhtäkkiä lopettikin, alkoi hellittelemään ja kysyi "olihan se sustakin upeaa?"

Onneksi näin sillä kertaa, olen puolestani ollut asiantuntijatodistajana tapauksissa joissa ei turvasanaa ole kunnioitettu. Ja siinä tilanteessa on todella hyvä, että sellaisesta kuitenkin on sovittu, koska silloin on osoitettavissa selkeästi missä menee ns. vahvan suostumuksen raja. Pelisäännöt eivät aina suojele, mutta jos edes jotakin on ehditty sanomaan ääneen, se voi auttaa jälkiselvittelyä ongelmatapauksissa aivan valtavasti.

Ohjeet ovat spontaaniuden vihollisia, kyllä. Mutta eivät niin pahasti, jos ne on sisäistetty osaksi omaa kommunikaatiotapaa. Liian usein niitä vain näkee käytettävän kuin ne olisivat jokin päälleliimattu pakollinen lisäkerros.

Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1582
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #4 : 27.12.2015, 14:41 »
Omaa vaistoaan kannattaa tosiaan kuunnella. Jos oma vaisto sanoo, ettei kannata tavata tätä tyyppiä aluksi kuin julkisella paikalla tai ettei kannata tavata ollenkaan, niin kannattaa luottaa vaistoonsa. Vaisto voi olla väärässä, mutta usein se on myös oikeassa.

Itseni kohdalla on muutamia asioita, jotka herättävät epäilyksen:

-Jos master ei kerro mitään itsestään. Jotkut ehkä saattavat tykätä siitä, jos master on salaperäinen, eikä kerro mitään itsestään, mutta itselläni heräisi vain epäilys. Miksi ei voi kertoa edes perusasioita itsestään? Ja vaikka hakusessa olisi vain sessiosuhde, niin mielestäni tällöinkin osapuolten olisi hyvä tietää edes jotakin toisistaan.

- Jos master ei missään nimessä haluaisi tavata julkisella paikalla aluksi. Aina välillä kuulee, ettei toinen ole halunnut missään nimessä tavata aluksi julkisella paikalla, vaan ehdottanut hotellia tai muuta syrjäisempää paikkaa tapaamiselle. Näihin kanssa kannattaa suhtautua varauksella. Miksi toinen ei voisi tavata aluksi julkisella paikalla? Tällaisissa tapauksissa toinen osapuoli ei ole välttämättä psykopaattinen hullu, vaan kyseessä saattaa olla vain parisuhteessa oleva varattu  ihminen, joka ei halua joutua nähdyksi.

- Subittelu heti alussa. Olen itse niitä, jotka eivät syty näille mastereille, luulevat voivansa alistaa kenen tahansa subin heti ja milloin tahansa. Olen kuitenkin niitä subeja, jotka alistuvat vain sessioissa ja tutustumisen jälkeen. Jos toinen alkaa heti viestittelyssä subitella ja nartutella, kannattaa jättää kyseiset viestit omaan arvoonsa.

Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #5 : 27.12.2015, 23:29 »
Itse nykyjään enemmin panostanut subin kanssa keskustelussa siihen, että kerron miten niihin aiheisiin josta keskustelemme on monta eri tapaa tehdä asioita, sekä monesta eri henkisen puolen manipulointiin mahdollisuuksista nämä antavat eri näkökulmia. Yleisesti nämä herättävät kysymyksiä, joihin joutuu vain toteamaan näiden olevan jokaisella henkilökohtaisia.

Joskus aikanaan on myös tullut lähdettyä liian vähän keskustelua toimintaan, jolloin normaalisti ollaan menty täysin ilman mitään suunnitelma,  eli niin sanotusti täysin miltä on toinen tuntunut, jossa joskus myös on tapahtunut virhearvioita, jolloin yleisesti arvet henkisellä puolella ovat liian syviä. Sillä ihmiselle joka ei ole itsensä kanssa sinut, niin hänelle kun näytetään hänet täysin alasti vailla suojaavaa opittua suojakuorta, niin tämän hyväksyminen on liikaa.

Pip

Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #6 : 28.12.2015, 00:08 »
Haluan kiittää Viridiania pohdiskelevista kolumneista, jotka ovat saaneet itsenikin pohdiskelemään asioita puolelta ja toiselta ja avannut uusia uria omalle toiminnalleni, Kiitos ja kumarrus.  :love:

Itse nykyjään enemmin panostanut subin kanssa keskustelussa siihen, että kerron miten niihin aiheisiin josta keskustelemme on monta eri tapaa tehdä asioita, sekä monesta eri henkisen puolen manipulointiin mahdollisuuksista nämä antavat eri näkökulmia. Yleisesti nämä herättävät kysymyksiä, joihin joutuu vain toteamaan näiden olevan jokaisella henkilökohtaisia.

Joskus aikanaan on myös tullut lähdettyä liian vähän keskustelua toimintaan, jolloin normaalisti ollaan menty täysin ilman mitään suunnitelma,  eli niin sanotusti täysin miltä on toinen tuntunut, jossa joskus myös on tapahtunut virhearvioita, jolloin yleisesti arvet henkisellä puolella ovat liian syviä. Sillä ihmiselle joka ei ole itsensä kanssa sinut, niin hänelle kun näytetään hänet täysin alasti vailla suojaavaa opittua suojakuorta, niin tämän hyväksyminen on liikaa.
Guiden kommenttiin taas haluan sanoa, että ehkä se empaattinen puoli ihmisessä voi viedä pidemmälle? Näin olen ainakin omassa elämässäni todennut. Kun osaa lukea toista, niin silloin saa toisen helposti ylittämään ne rajansa, mitkä pakotettuina tulevat helposti vastaan. Silloinhan toisen kutsuminen prinsessaksi on helppoa omalta kannnaltaan ja hyljätä hänet. Jos taas osaa käyttää järkeään ja vie hänet paljon pidemmälle, kuin pelkällä käskyllä tai pakottamisella, niin onko se silloin väärin? Sitä tietysti voi saada nautintonsa, siitä lyhyeksi jäävästä nautinnostaan, mutta mulle itelleni se ei riitä. Haluan tehdä sen kuitenkin syvemmin ja sinne ei pakottamiset kuulu. Empatia on tässä se avainsana, joka mielestäni vasta tekee sadistin. Ilman empatiaa et voi tietää, mitä toinen tuntee ja sitä kautta saada hänet syvemmälle nauttimaan kivustaan. Oli se sitten henkistä, tai fyysistä.

Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: Vaiston varassa ne laivatkin seilaa
« Vastaus #7 : 28.12.2015, 12:35 »
Niin, milloin se on empatian puutetta, että tutkii toista millä tavalla tähän eri asiat vaikuttavat. Sillä yleisesti se että tuo subin lähelle, jolloin tämän omaa tilaa rajoittaa hyvin voimakkaasti, on subille parenpi kuin se että hänet pistetään häkkiin ja annetaan olla parituhatta sielä. Eli kun oppii mitkä asiat toimivat juuri häneen, joutuu juuri niitä omia pitäneet tapoja Dominoiva heittämään roskakoppaan.

Toisaalta keskustelu jota käy subin kanssa tai ihmisen johon tutustuu näissä merkeissä, niin on mukava nähdä heidän aivojen sa toimintaa, kun tuo heille uuden näkökulman jota eivät ole ottaneet huomioon. Jolloin näkee myös sen epävarmuuden jonka se herättää,  sillä tietävät tällöin toisen olevan myös ajatellut tai tehnyt asioita niiltä kannoilla joita eivät ole osanneet ajatella. Tästä voi esimerkkinä ottaa vaikka piiskauksen, jossa subilla voi olla sillä päästä johonkin tiettyyn mielen tilaan,  mutta tietää toisen joko vievän sinne tai jättävän viemättä. Toinen hyvin mielenkiintoinen aihe on yksilö kykyjen määrittäminen miten pitkälle subilla on mahdollista oppia itsestään, sillä loppupeleissä kyse on itsensä paremmin tuntemisesta, jossa yksilöt joiden seurassa on voi vain olla auttaja,  mutta itse kokemuksen käsittelijänä heillä on rajallinen mahdollisuus vaikutta miten kokemus muodostuu.