Kirjoittaja Aihe: Seximessut, syksy 2011  (Luettu 8123 kertaa)

Pip

Seximessut, syksy 2011
« : 13.11.2011, 03:17 »
Kiitos smurffien osastolle, jossa sain olla apupoikana mukana tekemässä. Rakennusvaihe jäi mun kohdaltani pois, koska olin jo sopinut trinsessan hoidon aiemmin, enkä saanut sinne sijaista itselleni. Muuten tuli vietettyä aika tarkasti hereilläoloaika kiekkomuseolla. Sieltä jäi mieleen hyvä meininki koko (s)crew:n osalta. Kaikilla riitti loppuun asti intoa evakelioida omaa ilosanomaamme, ei liian hyökkäävästi, vaan diakonnissamaiseen tyyliin. Asiakkaille jäi mielestäni erittäin hyvä kuva kinkymaailman raapaisemisesta (paria kääliötä lukuunottamatta, jotka jouduttiin poistamaan, vai oliko niitä peräti yksi kappalale?). Sidontaa sain harrastaa niin riittävästi, että huomasin ytimenjatkeeseen iskostuneen perusyläharnessin aloituksen, jonka näköjään teen kaikkeen sidontaan ensimmäisenä.

Loveswingiä esitellessäni näin sen riemun taas vaniljanaisten kasvoilla, kun he tajusivat, että tällaisessa vehkeessä voisi oikeasti olla kiva harrastaa seksiä sen unelmien miehen kanssa (tässä vaiheessa eivät katsoneet minuun, vaan pitivät silmänsä kiinni).

slaved

  • Vieras
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #1 : 13.11.2011, 12:05 »
Erityiskiitos sinulle kun myit sen 20m köyden mulle ;)
Sun käsittelyssä naru totteli kyllä nöyrän hyvin, moista osaamista oli kiva katsella.

isabella

Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #2 : 13.11.2011, 13:54 »
Kiitoksia vaan omastakin puolesta. Ensikertalaisena olin "messudommena" ja hauskaa oli. Itsellekin jäi fiilis että vierailijat suhtautuivat todella positiivisesti ja luulen että joissakin tapauksissa messuilla saatuja uusia oppeja hyödynnettiin kotona ;)  Piiskakäsi oli kyllä kipeä seuravana aamuna  ::)

KinkyB

  • Vieras
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #3 : 13.11.2011, 14:26 »
Kävin eilen kinky-ystävättären kanssa messuilla ekaa kertaa ns "turistina" ;D
Rakkaani ei työmatkan takia valitettavasti päässyt mukaan.

 Smurffien osasto oli mielestäni nyt ihan Super!
Kivasti somistettu, viihtyisä, laitteet hyvin sijoitettu.
Puhumattakaan käsin kosketeltavasta tunnelmasta ja staffin
hyväntuulisuus sekä saumaton yhteistyö.

Väkeä kävi ainakin eilen runsaasti, näyttivät viihtyvän!

Tuli ihan kotoinen fiilis :love:
« Viimeksi muokattu: 13.11.2011, 15:14 kirjoittanut nikita »

Pip

Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #4 : 13.11.2011, 14:43 »
Erityiskiitos sinulle kun myit sen 20m köyden mulle ;)
Sun käsittelyssä naru totteli kyllä nöyrän hyvin, moista osaamista oli kiva katsella.
Minä kerron kyllä kaiken mielelläni, mitä tiedän köysistä. Tässä se linkki josta puhuin: http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=311.0 Siellä on turvallisesta sitomisesta pohjatietoa. Ei muuta, kuin hyviä hetkiä köysien parissa vain.  :D

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #5 : 13.11.2011, 16:33 »
Mitäs mieltä arvoisat kollegat olisitte siitä, että kerättäisiin kolehti, ja järjestettäisiin LW:lle uusi piiska kadonneen tilalle? Kyseinen käsityöläinen on tuttu ihminen, joten voisin kysyä hinnan ja hoitaa tilauksen...Tunnearvoahan ei toki mikään korvaa...

Memmeli

  • Vieras
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #6 : 13.11.2011, 16:40 »
Kiitokset täältäkin :) Perjantaina ainakin fiilis oli todella hyvä. Kiitokset 1,5 tunnin nautinnosta  ;)

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #7 : 13.11.2011, 16:43 »
Mitäs mieltä arvoisat kollegat olisitte siitä, että kerättäisiin kolehti, ja järjestettäisiin LW:lle uusi piiska kadonneen tilalle? Kyseinen käsityöläinen on tuttu ihminen, joten voisin kysyä hinnan ja hoitaa tilauksen...Tunnearvoahan ei toki mikään korvaa...

Telle  ;D

*******:n  piiskat ovat ihania mutta käsitin että hän ei enää tee niitä, siksi saatavavuus huono.
Ja mitä tunnearvoon tulee, vain muistoja kenen upeiden subien ja masokistien ihoa ko. piiska on hyväillyt -  kaikki ne ihanat hetket jossa on ollut ilo olla mukana D:nä.

edit. nikki poistettu
« Viimeksi muokattu: 13.11.2011, 17:44 kirjoittanut Lady Whip »

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #8 : 13.11.2011, 16:54 »
Joskus voi ystävän kaunis pyyntö toimia, ainakin voi yrittää :love:

Mr.Vic

Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #9 : 13.11.2011, 17:00 »
Tiimi oli jälleen kerran ihan huippua ja kamatkin saatiin varastolle ilman (suurempia) ongelmia. Mitä nyt rukouspenkin jalusta vähän venkoili vastaan: penkkiosa on kokoa 80cm*90cm, mutta varaston oviaukko vain kokonaiset 60cm... Ikkunasta se olis sopinu mutta (ikkuna)ruutu oli eessä. Kiitoksia kaikille tasapuoleen ja erityisesti Pipille, KalvinKlle sekä sidottavana olleille neitokaisille :)

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #10 : 13.11.2011, 18:00 »
Erittäin juopuneen neljän hengen venäläisseurueen taisin ystävällisesti ohjata poistumaan  sen jälkeen, kun olivat käyneet käpälöimässä parissakin sessiossa...Kokonaisuutena kuitenkin erittäin hyvä käytöksisiä asiakkaita :)

nnil

  • Vieras
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #11 : 13.11.2011, 18:32 »
Ujona osastolla pariinkin otteeseen seisoskellut nnil kiittää kaikkia ystävällishenkisestä lähestymisestä. Ja pääsinpä vielä Pipin sidottavaksi baarijakkaraan, mikä kruunasi koko komeuden. Ei varmaan jäänyt kenellekään paikallaolleelle epäselväksi, että tykkäsinkö vai en :D

frozenbutterfly

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 306
  • Jäinen perhonen
  • Galleria
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #12 : 13.11.2011, 18:37 »
Kiitos ihmiset. Hauskaa oli vaikka sähläsin välillä mitä sattuu ja lauantain loppu illasta aloin olla aika heikossa hapessa... Hengissä yhä kaikesta huolimatta.
Tervetuloa nnil ja toivottavasti nähdään bileissä sitten joskus.

Frozen kiittää ja kumartaa.


Pip

Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #13 : 13.11.2011, 18:49 »
Ujona osastolla pariinkin otteeseen seisoskellut nnil kiittää kaikkia ystävällishenkisestä lähestymisestä. Ja pääsinpä vielä Pipin sidottavaksi baarijakkaraan, mikä kruunasi koko komeuden. Ei varmaan jäänyt kenellekään paikallaolleelle epäselväksi, että tykkäsinkö vai en :D
AAAAAAAAAAAAAWWWWWWWWWWW  :love: Oli kyllä ilo seurata kasvoillesi leviävää onnellisuuttasi. Olet tervetullut köysiini anytime. Olet ihminen, jonka kanssa on helppoa työskennellä.

slavegirl

  • Vieras
Vs: Seximessut, syksy 2011
« Vastaus #14 : 13.11.2011, 18:58 »
Lämpimät kiitokset omasta puolestani kaikille osastolla hääränneille - oli mukavaa olla avuksi, ja viettää erilainen vkonloppu hauskassa seurassa! Nnilin toivotan lämpimästi tervetulleeksi "joukkoomme", olihan sitä suloista pakettia ilo katsella  ;) Ja tietysti kaikki muutkin uudet - aiheesta innostuneet - kasvot  :))

Suuremmilta häslingeiltä ilmeisestikin vältyttiin, vaikka 2.päivänä messuvierailla tuntuikin olevan promillet kohdallaan... :P

Kiitos  :love: kaikille tasapuolisesti