Kirjoittaja Aihe: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?  (Luettu 4312 kertaa)

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Tarvitsin hiljattain sopivasti piiskaa, vähän sitomista ja myös kuulustelua tai kuulluksi tulemista tietystä aiheesta. Sattuneesta syystä minulla ei ole nyt paikalla olevaa (ihmisestä en mielellään sano saatavilla olevaa) ystävää tai tuttavaa, jonka puoleen asiassa kääntyä. Onneksi on tämä netti, niin ei tarvitse mennä kioskille ostamaan niitä lehtiä ja ryhtyä arvailemaan, mitä ilmoitusten takana on.

Otin yhteyttä henkilöön, joka vaikutti netti-ilmoituksen ja myöhemmän viestinnän perusteella itsenäiseltä ammattilaiselta ja on sitä myös. Tapaaminen oli mitä onnistunein tarpeeni ja tilanteeni kannalta. Aika ja raha käytettiin hyvin.

Ei siis ole morkkis, ihan tyytyväinen olo.  8) Mietin nyt kuitenkin sitä, että olisiko fiilis vielä parempi, jos samantapainen tilanne olisi toteutunut ystävän tai tuttavan kanssa, jolloin olisi luontevaa vielä palata fiiliksiin molemmin puolin. Ikään kuin olisi toisenlainen, laajempi ja syvempi, kosketuspinta kuin se, mikä asiakkaan ja vaikka sitten kuinkakin hyvän ja empaattisen (ok, sellaisen vaikutelman antavan) ammattilaisen välille luodaan rahalla.

Jos sessiokumppanina on ystävä tai tuttava, voi myös kenties ihailun sijasta ja ohella pikkuisen ihastua  :love: moisen hyvän kokemuksen jälkeen, nyt ei. Maalaispojiksi ei liioin ryhdytä: "Kun aamulla soitin ja kosia koitin, se muistanu ei edes nimee. Älä viitsi roikkuu, oot sä ihan pimee, kundi - opi vihdoin elämään!"

Suokaatten anteeksi Alatalo-viittaukset. O:-)

vila

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #1 : 20.10.2017, 11:58 »
Miksi ei saisi nauttia?

En osaa itse jotenkin ajatella, että maksullisen BDSM-session hankkiminen eroaisi esimerkiksi hieronnan ostamisesta. Ostat palveluja, jotka tuottavat itsellesi fyysistä/henkistä hyvää oloa. Minusta tuollaisella työllä (ja seksityöllä) on vähän ikävä maine koska sen ajatellaan olevan "jos ei muuta saa"-juttu, vaikka maksullisen seuran hankkimiseen voi ihmisillä olla tuhat ja viistoista erilaista syytä. Monelle vaikuttaa olevan tärkeää se, ettei BDSM:ää ja rakkautta sotketa keskenään joten eikö tuossa maksullisessa puolessa ero tule esiin vielä selkeämmin? Minun nähdäkseni sehän voi olla monissa tapauksissa myös henkisesti turvallisempaa, koska molemmille on selvää alusta alkaen mistä on kyse.

« Viimeksi muokattu: 20.10.2017, 14:04 kirjoittanut vila »

tiikki

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #2 : 20.10.2017, 12:18 »
Ongelmanahan on siinä, että ihminen ei juurikaan pysty vaikuttamaan siihen mistä nauttii.

Rotikka

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #3 : 20.10.2017, 12:33 »
Toki saa nauttia ja siksihän sinne mennään. En näe siinä mitään pahaa. Mutta kyllähän se on suoraan sanottuna "jos ei muuta saa" -juttu, varmasti vila ja Mr Birch toteuttaisivat nuo ajatuksensa mieluummin jonkun läheisen ihmisen kanssa, joka tekee niitä juttuja vain molempien nautinnon vuoksi eikä rahasta.

Itse olin joskus nuorempana viittä vaille menossa maksulliselle dominalle. En kuitenkaan mennyt, koska isoimpia viehätyksiä tässä kaikessa minulle on se, että D tekee asioita oman nautintonsa vuoksi ja minä olen "uhri" tai orja tai objekti. Jos maksan siitä niin silloin minä olen herra ja D on palveluksessani, jäätävä turnoff. Olen myös niin vanhanaikainen, että uskon romanttiseen kahden ihmisen väliseen rakkauteen ja siksi maksullinen tuntuisi todella kylmältä.

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #4 : 20.10.2017, 14:04 »
D tekee asioita oman nautintonsa vuoksi ja minä olen "uhri" tai orja tai objekti. Jos maksan siitä niin silloin minä olen herra ja D on palveluksessani, jäätävä turnoff. Olen myös niin vanhanaikainen, että uskon romanttiseen kahden ihmisen väliseen rakkauteen ja siksi maksullinen tuntuisi todella kylmältä.

Rotikan puheenvuorosta minulle tuli mieleen varmaankin hassu ja etäinen analogia: juutalaisten sapattimääräykset hissin käytöstä. Tavallisen hissin käyttö sapattina on kielletty, koska se kutsutaan käyttöön napinpainalluksella (tai vähintään ovet avataan) ja siis tullaan tehneeksi työtä. Sen sijaan ns. paternoster-hissiä saa käyttää: se kun on liikkeessä periaatteessa koko ajan ja siihen vain mennään kyytiin kenenä tahansa passsiivisena vastaanottajana.
https://www.reddit.com/r/videos/comments/34vpjh/elevators_too_boring_try_the_paternoster_the_most/

CRPulse

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #5 : 20.10.2017, 14:55 »
Ihan ot na tuli mieleen.. Millaset mahtaa suomes olla "maksulliset (esim.devicebondageen/sex&submission/hardtied tyyliseen sessioon) naissubimarkkinat"?!

vila

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #6 : 20.10.2017, 15:45 »
Ihan ot na tuli mieleen.. Millaset mahtaa suomes olla "maksulliset (esim.devicebondageen/sex&submission/hardtied tyyliseen sessioon) naissubimarkkinat"?!

Varmaan huonot. Ehkä marginaalisesti paremmat jos on parikymppinen ja omaa pyykkilautavatsan.

// Paitsi, että tajusin KettuV:n kommentista että pohditaankin sitä että subi olisi se ammattilainen. Ainakin tuolla seksityöfoorumeilla etsitään mahdollisuuksia moiseen sessiointiin, joten on hyvinkin mahdollista että markkinat olisi olemassa.
« Viimeksi muokattu: 20.10.2017, 17:52 kirjoittanut vila »

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #7 : 20.10.2017, 16:42 »
Ihan ot na tuli mieleen.. Millaset mahtaa suomes olla "maksulliset (esim.devicebondageen/sex&submission/hardtied tyyliseen sessioon) naissubimarkkinat"?!

Subi-palvelujen myyminen on hyvin riskialtista. Pitäisi luottaa asiakkaisiin, ettei sessio mene siihen että maksu-subi sidotaan johonkin kiinni tai hakataan puolustuskyvyttömäksi, ja sitten hävitään maksamatta paikalta.

Sigmamies

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1022
  • Sanansa mittainen kusipää
  • Galleria
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #8 : 20.10.2017, 18:46 »

Samat riskit on aina noissa palveluissa mutta aika harvoin noissa fyysistä uhkaa on vaikka osa asiakkaista on iljettäviä olemukseltaan ja käytökseltään  >:(

Jos sovittuja asioita rikotaan niin kyseessä on raiskaus niin ei tuon takia subit sen huonommassa turvassa ole kuin dominat tai normi ”opiskelijatytöt”

Muutamien ”ex-opiskelijan” kanssa on tullut tuosta juteltua :)

latexbun

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #9 : 20.10.2017, 19:16 »
Ensimmäisenä oma mielipiteeni varsinaiseen aiheeseen: tietenkin saa. Kaupalliset BDSM - ja fetissisessiot saattavat olla paikallaan jossakin tietyssä elämäntilanteessa, eikä palveluiden käyttämisessä ole mitään väärää. Käytämmehän muitakin hyvinvointialaan lukeutuvia palveluja, käymme hieronnassa, akupunktiossa, kampaajalla, käytämme palveluita hemmotellaksemme itseämme ja voidaksemme paremmin.

Sitten se off-topic:
Subi-palvelujen myyminen on hyvin riskialtista. Pitäisi luottaa asiakkaisiin, ettei sessio mene siihen että maksu-subi sidotaan johonkin kiinni tai hakataan puolustuskyvyttömäksi, ja sitten hävitään maksamatta paikalta.

Samaa mieltä. Asiakaspalveluammateissa väkivallan uhka on aina todellinen riski, toisissa ammateissa tämä riski korostuu entisestään. Kuka tahansa (tuntematon) voi osoittautua käytökseltään arvaamattomaksi odottamattomissa tilanteissa ja erityisesti seksuaalisuus sekä sen toteuttaminen käytännössä saattaa laukaista väkivaltatilanteen.

Samat riskit on aina noissa palveluissa mutta aika harvoin noissa fyysistä uhkaa on vaikka osa asiakkaista on iljettäviä olemukseltaan ja käytökseltään  >:(

Jos sovittuja asioita rikotaan niin kyseessä on raiskaus niin ei tuon takia subit sen huonommassa turvassa ole kuin dominat tai normi ”opiskelijatytöt”

Muutamien ”ex-opiskelijan” kanssa on tullut tuosta juteltua :)

Tietenkin kuka tahansa voi tekeytyä joksikin muuksi kuin todellisuudessa on ja näin päästä tekemään toiselle ihmiselle väkivaltaa. Otantasi on suppea eikä tiettävästi perustu omakohtaiseen kokemukseen asiasta, mikäli näitä mainitsemiasi juttutuokioita ei oteta lukuun.

Riskit eivät ole kaikille samankaltaisia, vaikka pääpiirteittäin ammateissa saattaakin näkyä yhtäläisyyksiä. Asiakaskunnan profiloituminen vaikuttaa myös merkittävästi työn potentiaalisiin riskitekijöihin. Jokaisessa ammatissa on yksilölliset riskinsä ja niiden tunnistaminen on tärkeää sekä ammatinharjoittajan että asiakkaan näkökulmasta.

Sigmamies

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1022
  • Sanansa mittainen kusipää
  • Galleria
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #10 : 20.10.2017, 19:47 »
Bunni:
Tottakai otanta on suppea mutta olen jutellut subipalveluita,dominapalveluita ja ihan normiseksipalveluita myyneiden kanssa. Kuulopuheitakin vielä mutta kun juttutuokiot on syvällisiä niin aika hyvin saa käsityksen millaista homma on  :)

Ei noista asioista puhuminen ole monellekkaan helppoa mutta noin pitkälle höpöttelyissä pääsee lelujen kanssa kun oikeesti kiinnostaa millasia he ovat olleet,millaisia ovat nyt ja millaisiksi haluavat tulla  :love:

Ja jottei pelkkää ot olis niin ilman muuta saa nauttia :)

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4503
  • Galleria
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #11 : 20.10.2017, 19:48 »
Kyllä suomessa on eräs taho järjestänyt myös maksusubi -palvelua. Muualla maailmassa sellaiset on ihan arkipäivää, joskaan ei yhtä yleistä kun maksudomina.
Turvallisuusasiat on järjestetty niin että paikalla on aina kolmas henkilö tai kameran kautta, ja asiakkaalle on tietenkin tehty selväksi rajat. Hintaa myös voi maksusubisessiolla olla helposti tuplasti sen mitä dommesessio maksaa. Siitäkin huolimatta kysyntä on kovaa.

CR:n mainitsemia kovemman luokan subisessioita en kyllä usko kenenkään ammattilaisen toteuttavan ,vaan yleensä homma on aika kevyttä. Mutta toisaalta, mitäpä ei tässä maailmassa sais jos tarpeeksi maksaa.

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #12 : 20.10.2017, 21:43 »
Jos sovittuja asioita rikotaan niin kyseessä on raiskaus niin ei tuon takia subit sen huonommassa turvassa ole kuin dominat tai normi ”opiskelijatytöt”

Ajattelin lähinnä siltä kannalta että subitilanteessa jo oletusarvoisesti yleensä alistuvaa osapuolta lyödään ja/tai hänet sidotaan kiinni. Joten se on varmasti paljon turvallisempaa myydä sessiota jossa itse sitoo ja lyö, kuin että myy palvelua jossa on itse sidottavana ja lyötävänä.

vila

  • Vieras
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #13 : 20.10.2017, 22:23 »
CR:n mainitsemia kovemman luokan subisessioita en kyllä usko kenenkään ammattilaisen toteuttavan ,vaan yleensä homma on aika kevyttä. Mutta toisaalta, mitäpä ei tässä maailmassa sais jos tarpeeksi maksaa.

Mitään pätevyyksiähän ei tuollaisiin töihin kysellä, joten kuka tahansa joka ottaa maksun palveluksistaan on luokiteltavissa ammattilaiseksi. Samalla tavalla kuin kuka tahansa voi ryhtyä toimitusjohtajaksi. Eri asia sitten on jos ammattilaiselta edellytetään päihteettömyyttä, siisteyttä ja suht koht vakaata mielenterveyttä. Sex&submission-tyyppinen toimintahan menee helposti prostituution puolelle, jossa rekrytointikanavat ovat noh laajemmat. Sen lisäksi eipä aineissa nyt edes tajua mitä tapahtuu. Onhan näitä tyyppejä, joille käy kaikki.

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4503
  • Galleria
Vs: "Saako" maksullisesta BDSM-sessiosta nauttia?
« Vastaus #14 : 20.10.2017, 22:36 »
Ammattilaisella tarkoitin lähinnä niitä jotka työskentelevät valvotuissa olosuhteissa,pitävät kirjanpitoa ja on turvamiehet paikalla sun muut. Ainakin Lontoossa ammattimaiset maksusubit työskentelevät tälläisessä ympäristössä. Ja omaavat sellaisen työmoraalin etteivät tee ihan mitä tahansa rahasta.
Mutta totta, jos tekee jotain ammatikseen niin sittenhän sitä on ammattilainen, ilman mitään pätevyysvaatimuksia.