Kirjoittaja Aihe: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.  (Luettu 2052 kertaa)

Jalo


Neulaworkshop tulee taas! Tässä pläjäyksessä opiskellaan sessioneulauksen perusteita sekä sanallisen opastuksen, esimerkkien että käytännön tekemisen kautta.
 
Pääpaino on tekemisellä ja harjoittelulla, mutta alkuun käydään jälleen kerran läpi perusasiat, eli vasta-alkajat ovat tervetulleita siinä missä kokeneemmatkin. Ainakin tikkien tekemistä on jälleen pyydetty, ja iloksenne voin kertoa että niitä on jälleen ohjelmassa. Lisäksi toiveita sisällöstä otetaan ilolla vastaan. Niitä voi lähettää etukäteen alicelle sähköpostilla/yksärinä tai esittää suoraan paikan päällä, mikä helpoimmalta tuntuu.
 
Työpaja pidetään lauantaina 28.4. klo  Tampereen Kalevassa ja osallistumismaksu on 12 euroa per henkilö. Mukaan pyritään saamaan tasapuolisesti niin neulojia kuin neulatyynyjäkin, ja yhteensä mukaan mahtuu n. 15 henkeä. Maksulla katetaan materiaalit sekä Rsyke ry:n tarjoamat kahvit pienen välipalan kera. Tämän lisäksi osallistujia rohkaistaan tuomaan mukana omia välineitä, kuten erikokoisia neuloja ja vastaavaa.
 
Ilmottautumiset yksityisviestinä tai sähköpostina alicelle (alicea@hotmail.fi), viestiin ainakin seuraavat tiedot:
  - aiempi kokemus neuloista lyhyesti
  - haluatko olla neulojana, neulattavana vai molempia
  - ruokarajoitukset
  - toiveet ja ehdotukset työpajan suhteen
 
Ilmottautumisen deadline on 20.4. klo 12 ja ilmottautuminen on sitova. 15 ensimmäistä ilmottautujaa saavat maksuohjeet ja maksupäivämäärän, jonka jälkeen maksamatta jääneet paikat täytetään jonoon jääneillä. Lähtökohtaisesti paikat täytetään ilmottautumisjärjestyksessä, mutta kuitenkin niin, että neulaajia ja neulatyynyjä saadaan mukaan sopivassa suhteessa.


Työpajan järjestää ja kouluttajina toimivat Hihaton ja Alice yhteistyössä Rsyke ry:n kanssa.


---


Rsyke järjestää tänäkin vuonna luentojen, keskusteluiltojen ja koulutustapahtumien sarjan Tampereella. Etsimme nyt luennoitsijoita, keskusteluiltojen vetäjiä ja kouluttajia kinkyyden eri osa-alueilta. Me emme aseta tiukkoja vaatimuksia teemoille, mutta niiden on käsiteltävä kinkyyttä jostakin näkökulmasta. Aihe voi liittyä kulttuurin, tiettyyn osakulttuuriin tai fetissiin tai tekniikkaan, se voi olla informatiivinen tai viihdyttävä. Odotamme ehdotustasi osoitteessa rsyke.ry@gmail.com.
« Viimeksi muokattu: 13.04.2018, 13:10 kirjoittanut Jalo »

Iridia

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 120
  • Travel chicken
  • Galleria
Vs: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.
« Vastaus #1 : 13.04.2018, 12:01 »
Varovainen ja alustava vonkausviesti tähän : etsin paria neuloitettavaksi ja mua saa toki pistellä niin paljon kuin lystää. Erityisesti kiinnostaisi tikkailu, tuon omat steriilit langat (eri paksuisia, sekä sinisiä että läpikuultavia) ja steriilit instrumentit, niin voi tehdä jännyyksiä. Neulojakin on haarukalla 18G-25G. Varastossa ehkä vielä tuhdimpiakin, jos jaksan kaivaa. Sinä voit olla mies, nainen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Koukku tässä luonnollisesti on : en aikataulullisesti osaa/uskalla vielä luvata varmaa osallistumistani, joten suosittelen varasuunnitelmaa :D

femalefeline

  • Vieras
Vs: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.
« Vastaus #2 : 13.04.2018, 19:38 »
#repiiepätoivoisestihiuksiaan ...arrgghhh

Harmituksen harmitus kun köysittelyfestarit samaan aikaan... no. Aina ei voi voittaa. Kiitos kun järkkäätte, toivottavasti jossain vaiheessa taas.


alice

Vs: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.
« Vastaus #3 : 16.04.2018, 08:22 »
Nostellaanpas tätä, vielä ehtii ilmoittautua :)

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.
« Vastaus #4 : 18.04.2018, 23:27 »
Jospa minäkin opin neulomaan elävää nahkaa. :))

alice

Vs: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.
« Vastaus #5 : 24.04.2018, 07:43 »
Virallinen ilmoittautumisaika meni, mutta joitakin paikkoja on vielä jäljellä! Otan siis edelleen vastaan ilmoittautumisia sähköpostilla tai yksityisviestillä :)

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2224
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: Tampere: Neuloitustyöpaja 28.4.2018 klo 12.
« Vastaus #6 : 28.04.2018, 18:00 »
Huh, olipa se kivaa! Suurkiitos kaikille jotka osallistuitte, ja erityismaininta kaikille jotka jaksoivat matkustaa satoja kilometrejä työpajan takia! Jos jokin jäi askarruttamaan, kysykää jonkin kanavan kautta, yritetään vastailla parhaamme mukaan.

Ilmeisestikin kysyntää olisi muuallakin Suomessa, joten jos joku tapahtumia järjestävä miettii työpajoja, meidät saa paikalle matka- ja materiaalikustannuksia vastaan. Yv, sähköposti ja hihasta nykiminen tavoittavat.