Kirjoittaja Aihe: Välineurheilua?  (Luettu 4535 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Välineurheilua?
« : 09.09.2018, 09:28 »
Välineurheilua?

BDSM-deittailu on kummallista puuhaa. Kuten tunnettua, se on monella tasolla hankalampaa kuin perinteinen vanilja, koska myös mieltymysten eikä vain suuntautumisten ja kemioiden pitäisi kohdata. Olen toisaalta viime vuosina havainnut, että skenen deittailun haasteet ovat myös sen vahvuuksia, siksi että ne tuovat yhteen ihmisiä epätavallisissa yhdistelmissä. Siinä missä perinteisemmin leikkikaveri tai kumppani saatetaan valita ikähaarukan pohjalta, täällä monenlaiset taidot ja kokemukset ratkaisevat oman osansa. Ja siksi myös ihmiset uskaltavat välillä lähestyä toisiaan muualla helposti haastavampien rajojen, kuten iän ja kauneuden, yli.

Tästä seuraa myös useita tunnistettavia käyttäytymistyyppejä. Meistä moni on varmasti kohdannut tervetulokomitean miehiä, jotka lähestyvät lähes jokaista Baariin ilmaantuvaa uutta naista, osa kohteliaammin ja kunnioittaen, toiset huomattavasti epäterveemmin tavoin. Ja nuoria karkkikauppasubeja, jotka keräävät itselleen setin kokeineita domeja, ehkä joka sormelle ja viikonpäivälle oman. Ja ne täydellistä Dominaa ikuisesti etsivät subimiehet, ja niin edelleen. Yllättävän usein nämä kysynnät ja tarjonnat myös kohtaavat. Onneksi ja iloksi.

Se, mikä tekee skenen erikoiseksi, on että BDSM ja fetissit myös tarjoavat ylimääräistä pelivaraa. Kulttuuritutkija Carol Siegel ehdotti jo vuosikymmeniä sitten, että BDSM on ”ultrakapitalistista seksiä”, koska se hyvin usein vaatii välineitä ja antaa niille paljon arvoa. En ole Siegelin kanssa samaa mieltä taloudellisesta puolesta, vaikka toki tulot ja elämänvaiheet vaikuttavat siihen, millaisia leluja on tarjota. Mutta ajatus itsessään on kiinnostava. Jos vaniljamaailmassa paksun lompakon voidaan jopa tällaisessa tasa-arvon suuntaan edes joitakin askelia ottaneessa yhteiskunnassa sanoa tarjoavan arkisemmallekin ihmiselle lisää seksikkyyttä, sadomasokistille samassa roolissa ovat välillä paikat, taidot ja varusteet. Oman playroomin omistaminen on joillekin kuin hunajaa ja sanat ”15 vuoden kokemus shibarista” on melkoinen myyntivaltti.

Tämän seurauksena on myös helppoa kokea itsensä sitten entistäkin ulkopuolisemmaksi, jos ei vaikkapa omista leikkitilaa ja joutuu joka kerta olemaan hotellien tai klubien varassa, ainakin talvella. Tai jos työ tai oman (poly)suhteen luonto ei salli viedä mustelmia muistoina kotiin, jos oman kaapin ovea voi turvallisesti raottaa vain todella harvoin, tai jos ei ole tilaisuuksia kasvattaa sitä kokemusta, jolla saadaan lisää kokemusta. Eläminen BDSM-taipumusten kanssa on viidakko mahdollisuuksia ja esteitä, viehättävyystekijöitä ja kilpailua.

Onneksi on myös yksi kova markkinavaltti, joka ei maksa mitään ja joka on todella arvokas, kunhan osaa myös vahtia omia rajojaan. Se on uteliaisuus. ”En ole kokeillut tuota vielä, mutta haluaisin kokeilla. Tutkitaanko sitä yhdessä?”

J. Tuomas Harviainen
(kirjoittaja on Tampereen yliopiston professori)


Sigmamies

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1019
  • Sanansa mittainen kusipää
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #1 : 09.09.2018, 16:45 »
En juurikaan tykkää välineurheilusta enkä penkkiurheilusta  :)
Muutamia välineitä hankin aina uutta lelua varten kun tykkään pitää jokaiselle omat henkilökohtaiset juttunsa  :P

Harmi kun enää ei tuota tervetulokomiteaa voi stalkata mutta ehti siitä jo riittävästi hupia saamaankin  :)

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #2 : 09.09.2018, 17:35 »
Välineurheilusta on taidettu keskustella moneen otteeseen, toisille ihastus ja toisille vihastus...Itse sanoisin että elämäni parhaat sessiot ovat tapahtuneet ilman noiden klassisten urheilukassien sisältöä  :D Kaikelle on kuitenkin aikansa ja paikkansa, kovin antoisia hetkiä yksinkertaisinkin välineistö saattaa tarjota.


bin_hki

  • Vieras
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #3 : 09.09.2018, 20:26 »
Käyttäytymistyypeistä lukeminen on sitten aina yhtä riemastuttavaa ja hauskaa - Stereotypiolla  leikkimistä vähän niinkuin huumorihoroskoopit yms. ;D

Mut joo, lelut ovat viihdyttäviä ja kätevä rakentaa niitä itsekin, kekseliäs taas löytää omasta ympäristöstään ja älykäs tarvitsee vain oman terävän kielensä. Elämässä joutuu kuitenkin tekemään kompromisseja sen suhteen, kenen kanssa arkensa jakaa, mitä tekee työkseen ja minkälaisen tilan ja resurssit seksuaalisille mieltymyksilleen raivaa. Olen huomannut saman ongelman seksuaalisesti aktiivisten vaniljoidenkin parissa: Veri vetäisi leikkikentille, mutta on lapsia tai tullut ehkä naitua henkilö, joka ei seksileikeistä välitä tai ole muuten sillä saralla aktiivinen. Joillekin riittää kerran kolmessa kuukaudessa ja toinen tarvitsisi päivittäin. Leikkihetket kodin ulkopuolella aika usein maksaa sen hotellin verran ja vaikka tietty määrä leikkivermeitä on tullut ostettua, niin aina niitä kuluvia osia, kuten kortsuja, stay uppeja yms. menee. Tämä on harrastus ja aika usein harrastuskulut ovat korkeita.

Pitäisikö ehdottaa kunnalle, että myös aikuisten virkistystä ja liikuntaharrastuksia tulisi tukea (eikä seksistä ole haittaa lisääntyvyyden laskun kannalta katsottuna) ja siksi seksi clubien pitäisi saada yhteiskunnan tukea? ;D

Nick

  • Vieras
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #4 : 09.09.2018, 21:07 »
Jokainen optimoi tavallaan ja siinä määrin kuin kokee mielekkääksi. Jollekin se on sitomisen opettelua, toisella valokuvausta, kolmas kirjoittaa, joku valkoritaroi, toinen harrastaa hypnoosia. Joku switchaa dommeksi. Lista on loputon.

Itse ajattelin koemielessä kipsauttaa molemmat käteni ja mennä baaritiskille heruttamaan säälipillua.

rp_

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 183
  • En route vers de nouvelles dimensions.
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #5 : 09.09.2018, 21:32 »
En kyllä tunnista Carol Siegelin teesiä BDSM:n "ultrakapitalistisuudesta", ainakaan näin taviskinkynä. Helposti voisi kyllä kuvitella, että kyseinen teesi on jonkunlainen stereotypia, vaikkakin on lausuttu varmaankin eri aikakautena. Toinen selitys tuolle saattaa olla se, että kinkyily nähdään puhtaana seksinä, jolloin joku heittää kysymyksen ”miten joku voi laittaa noin paljon rahaa seksin harrastamiseen?”. Siihen joku voisi vastata, että ”maksaa se golf ja jalkapallokin varmaan jotain, eikö omasta harrastuksesta kannata maksaa?”. En minä ainakaan tiedä oikeaa vastausta sille, että onko kinkyily tuossa mielessä lähempänä normaalia seksiä joka ei maksa mitään (pl. ehkäisy, liukkarit) vai harrastusta, jossa välineistä tulee kuluja. Ja toisaalta, onko sillä väliä.

Loppuen lopuksi välineitä hankitaan tarpeen, eikä ”kysynnän” mukaan. Tämähän johtuu siitä, että kun kinkyajatukset heräävät, niin ne ovat alkuun aika epäselviä itsellekin. Ensimmäinen sitomiskerta minulla oli se, kun sidoin silloisen vaniljaleikkikaverin kädet sängyn päätyyn kylpytakin pehmeällä vyöllä. Siitä syntyi tarve käsirautoihin, ja siitä taas eteenpäin. Ensimmäinen piiskausvälineeni käden lisäksi oli keittiöstä haettu puinen paistinlasta. Tästäkin syntyi taas tarve ostaa oikeita piiskoja. Ja siitä se lähti.

Kun pääsee alkua pidemmälle, niin sen jälkeenhän kinkymieltä pommitetaan erilaisilla ideoilla, kiitos internetin. Kaikkea löytyy laidasta laitaan, jolloin tulee ajatuksia niistä: No jaa. Tuohan oli kivaa kun kokeilin. Tuon voisi tehdä myös noin. Hyi vittu ei ikinä tuota. Ei kiinnosta. Jne. Etc. Lisäksi jotkut jutut voi kiinnostaa kun niitä näkee esim. videolla, mutta ei ehkä oikeasti. Ja joku fantasia voi olla sellainen, joka ei sitten IRL kiinnosta ihan samalla tavalla.

Minua vähän kummastuttaa se, että nykyään monesti hypätään suoraan altaan syvään päähän kuuntelematta itseään ja toista. Välineurheilun puolella tämä voisi tarkoittaa sitä, että D ostaa kaiken mahdollisen vekottimen ja vempeleen. Mikäs siinä, jos on euroja tilillä. Tällöin kuitenkin kuljetaan väline edellä ja ajatus seuraa vasta perässä. Subien tapauksissa taas välineurheilua ei ehkä niinkään ole, mutta vastaavasti haukataan ajattelematta liian suuria paloja kerralla ja palataan lähtöruutuun.

Mitä tulee vielä välineisiin, niin seuraava kinky liikeidea jollekin voisi olla kinkyvälinevuokraamo, joita käsittääkseni Suomessa ei juurikaan ole tai toiminta on aika pientä. Jos esimerkiksi haluaa yllättää orkuttamista yli kaiken rakastavan subin sybianilla, niin sen joutuu vuokraamaan Saksasta asti. Ehkä joku päivä sellaisia onkin, kun ajat muuttuu.

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1726
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #6 : 09.09.2018, 22:05 »
En oo valintaa tehnyt kuin ehkä kerran toisen välinetarjoaman mukaan. Silloin piti päästä kokee seksikeinu, mutta kun seuraavalla kerralla ei enää keinuun päässytkään, ni se loppui sit siihen..
No tottapuhuen kyllä siinä tais pari muutakin juttua olla, mikä sen jutun lopetti..

Varsinaista dunkkaria on harvalla mun tutuista, mut aika kuumia hetkiä oon viettänyt myös hotellihuoneessa tai vaikkapa metsässä. Tietty, aika harvoin pystyn itsekään paikkaa tarjoamaan, ni jos miehellä on sama juttu, ni sit pannaan kulut puoliksi. Paikkaongelmahan voi tulla myös silloin kun leikkikaveri on kaukana, eikä haluta käyttää koko päivää ajamiseen. Sit voidaan ajella puoliväliin ja etsiä paikka siitä.

..
Pitäisikö ehdottaa kunnalle, että myös aikuisten virkistystä ja liikuntaharrastuksia tulisi tukea (eikä seksistä ole haittaa lisääntyvyyden laskun kannalta katsottuna) ja siksi seksi clubien pitäisi saada yhteiskunnan tukea? ;D
Ja Tyky setelit vois hyvin kattaa hotellit "päivähuone"-käytössä, kun kaikki tietää ettei siellä silloin ainakaan nukuta..;)

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #7 : 09.09.2018, 23:14 »
Minua vähän kummastuttaa se, että nykyään monesti hypätään suoraan altaan syvään päähän kuuntelematta itseään ja toista. Välineurheilun puolella tämä voisi tarkoittaa sitä, että D ostaa kaiken mahdollisen vekottimen ja vempeleen. Mikäs siinä, jos on euroja tilillä. Tällöin kuitenkin kuljetaan väline edellä ja ajatus seuraa vasta perässä. Subien tapauksissa taas välineurheilua ei ehkä niinkään ole, mutta vastaavasti haukataan ajattelematta liian suuria paloja kerralla ja palataan lähtöruutuun.
Olen pohtinut tuota samaa asiaa, mutta sinä kiteytit sen hyvin. Välillä kummastuttaa, kun uusi tulokas hakee seuraa nollakokemuksella, mutta jo esittelee verkosta hankittua arsenaalia... Hoh-hoijaa. Tosin kun kerran ollaan tekemisissä BDSM:n kanssa, niin jokin oma termi tuolle välinefetissille on toki jo keksittynä. Ainakin anglosaksisissa maissa!  :D

Toki tavaran hamstramiseen (tai sen vähyyteen) vaikuttavat myös ideologiset asiat. Itse en näe mitään lisäarvoa sille, että kotona olisi mustan gägin lisäksi myös pinkki. Mutta jokainen tavallaan. Yhdet haalii tavaraa, kun toiset yrittää päästää siitä eroon.

latexbun

  • Vieras
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #8 : 10.09.2018, 02:52 »
Mitä tulee vielä välineisiin, niin seuraava kinky liikeidea jollekin voisi olla kinkyvälinevuokraamo, joita käsittääkseni Suomessa ei juurikaan ole tai toiminta on aika pientä. Jos esimerkiksi haluaa yllättää orkuttamista yli kaiken rakastavan subin sybianilla, niin sen joutuu vuokraamaan Saksasta asti. Ehkä joku päivä sellaisia onkin, kun ajat muuttuu.

Tuossahan se jo on: https://www.panokone.fi/bio

Mitä varsinaiseen aiheeseen tulee, minulla on dungeon muualla kuin kotonani ja siellä olevien välineiden sekä kalusteiden määrä tuppaa jatkuvasti lisääntymään. En nyt kuitenkaan koe sen tuovan mitään lisäarvoa seuranhakuun tai muuhunkaan, vaikka kivahan se on olla olemassa noin yleisesti. Välineet ovat siellä lähinnä ilahduttamassa muita ja tokihan muiden ilahduttaminen on mukavaa puuhaa. Itse en kaipaa seksiä harrastaessani välttämättä mitään välineitä, ihminen on jo sen verran mielenkiintoinen kokonaisuus itsessään. Mielestäni keho on myös paras väline kivun tuottamisessa.
« Viimeksi muokattu: 10.09.2018, 03:12 kirjoittanut bunni »

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #9 : 10.09.2018, 07:37 »

Mitä varsinaiseen aiheeseen tulee, minulla on dungeon muualla kuin kotonani ja siellä olevien välineiden sekä kalusteiden määrä tuppaa jatkuvasti lisääntymään.


Sama tilanne. Melkeinpä harkinnassa jo isomman tilan hankkimisen vaikka nykyisessäkin on tilaa 50m2.
Kinkylelut ja kalusteet ruokkivat mielikuvitusta ja antavat mahdollisuuden monenlaisiin tilanteisiin.
Itse en halua pärjätä pelkällä sähköteipillä tai nippusiteillä.

Kun tulee tilanne jolloin nykyiset kinkylelut ja kalusteet on aika myydä eteenpäin, tuleeko ikävä.
Nostalgisesti toisinaan katselen niitä ja mietin: Tuossa tein subini kanssa sellaista juttua ja tuon lelun kanssa tapahtui yksi hassu tilanne ja..ja..ja...
Yksinkertaisesti, rauhoitun dunkkarilla sitä kokonaisuutta katsellessa. Se on oma maailmani.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #10 : 10.09.2018, 09:08 »
Vaihdoin repun olkalaukkuun, toki Savotan canvaslaukku. Silti se mitä tarvitsen kulkee olalla ja vitsat kädessä. Joskus kalustoa oli enemmänkin, mut yksinkertainen on kaunista.

Tässä on tullu mietittyä yhdistyksen kalustohankintoja, siinä vähän samalla linjalla olen nykyään: yksinkertaisia mutta monikäyttöisiä pieneen käyttötilaan sopivaa kalustoa, joka saadaan purettua pienessä tilassa säilytettäväksi sekä kuljetettavaksi. Niin on omatkin leluni.

fen84

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 503
  • Galleria
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #11 : 10.09.2018, 14:28 »
Jos nyt leikitään et arvottaisin ihmisiä  tommosten triviaalien juttujen mukaan (henkilökemiat on se relevantti juttu, muusta viis) niin erinäisillä romppeella ei kyl sais ees plussamerkintää marginaaliin. Sillä et osaa juttuja/vähintään kiinnostaa opetella niitä olis enemmän merkitystä. Lähinnä siks kun satun tykkäämään muutamasta jutusta mitkä joko vaatii hiukan taitoa et ees onnistuu/et sen vois toteuttaa about turvallisesti. Eikä oo minkään maailman rakettitiede kyseessä.

Anonyymi sissy

  • Vieras
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #12 : 10.09.2018, 19:51 »
Jotain perussettiä hiukan löytyy kotani! Joskus mietin kyllä erinlaisia hankintoja, mutta totesin..Jätän sen siihen, jos se kaveri leikkeihin joskus löytyy. Hankimme sitten yhdessä, jos mitä tarvitsee ja sellaista, mistä on molemmille iloa. Tiiteyden myötä on asuja tullut hiukan hankittua. Niiden kanssa tosin on se hyväpuoli..rytkyt päälle ja voi harrastaa "henkistä kinkymasturbointia" yksinkin pahimpaan pulaan tyttöilemällä privasti :)

Tulenkantaja

  • Vieras
Vs: Välineurheilua?
« Vastaus #13 : 10.09.2018, 20:17 »
Suhtaudun vähän samalla tavalla, kuin tuhansien eurojen lateksiasuinvestointeihin, joilla larpataan ja hienostellaan sitten sen muutaman kerran vuodessa bileissä ja ammattilaisten ottamissa valokuvissa. Kunnollinen ja onnistunut kahdenkeskinen sessio ei edes välttämättä vaadi kuin käytännöllisyyttä ja vain muutamaa välinettä, jolla se alistaminen tai alistuminen helpottuu. Varsinainen toteutus taas sitten vaatii hiukan mielikuvitusta ja etukäteen valmistautumista ja suunnitteluakin. Onhan ne välineet toisaalta esteettisesti joskus ihan miellyttäviä, joka on omiaan lisäämään tunnelmaa, mutta ainakin noin omalla kohdallani tärkeintä on se toisen mieli.

Mutta kukapa minä olen tuomitsemaan, kun ei tuo keneltäkään ole poiskaan. Jokainen ilmentäkööt kinkyyttänsä parhaalla katsomallaan tavalla.