Kirjoittaja Aihe: Henkinen Muodonmuutos  (Luettu 1864 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Henkinen Muodonmuutos
« : 21.10.2018, 13:22 »
Henkinen Muodonmuutos

Aiemmin 2.9. ilmestyneessä kolumnissa kysyttiin kuka olet, ja pohdittiin eri minätiloja. Minätilat ovat itselleni sinänsä hyvin tuttu asia, kuten varmasti useimmille lukijoille. Kuten kyseisessä kolumnissa ilmaistiin, minätilat muuttuvat yleensä ympäristön mukaan, heijastellen meidän persoonallisuuden ominaisuuksia. Kolumnista kuitenkin heräsi itselleni mielenkiintoisempi ajatuskela liittyen näiden minätilojen vaihtamisen prosessiin, koska itselläni on siihen prosessiin ja varsinkin pakotettuun minätilan vaihtamiseen intiimimpi suhde.

Nautin parhaiten asioista mitkä voin tehdä pidemmän kaavan kautta. Voisin sanoa seksuaaliselta suuntautumiseltani olevani hedonisti. Ja pakotettu minätilan vaihto systemaattisesti pitkän kaavan kautta on minulle se tavoista herkullisin, koska koen pääseväni siinä syvemmälle kuin millään muulla tavalla. Dominoidessa olen myös havainnut lähestymistapani yleensä hyvin toimivaksi, vaikka se paljolti aikaa vaatiikin. Erityisesti itseäni on kutkuttanut se, miten ympärilläni ihmiset huomaavat kuinka paljon nais-minäni eroaa arkisemmasta mies-minästäni, ja kuinka erilaiselle dominoiva minäni tuntuu kaikesta muusta.

Haluan nyt jakaa oman kokemuksen mukaiset vaiheet liittyen minulle nautinnollisimpien sessioihin liittyvien minätilojen etenemiseen, sekä vinkit teille ja itselleni kuinka niistä saa eniten irti. Tietenkään tämä tapa ei sovi kaikille, eikä pidemmälle kaavalle ole aina mahdollisuutta. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

Askel yksi: Inspiraatio. Halu tai kiinnostus minätilan pakotetulle muutoselle tulee minulle yleensä aina jostain inspiraatiosta. Uudet kivat kengät, uusi lyömäväline, sessioidea, asento, kuva, meikkaustapa, muisto. Väärässä tilanteessa inspiraation kohdalle osuminen saattaa olla jopa haitaksi, kun pitäisi palaverissa osata kuunnella ja pistää mieleen yksityiskohtia samalla kun vastapäätä istuvan henkilön kynsilakka sopii erityisen hyvin hänen meikkiinsä, ja tajuan värikombon sopivan myös omaan käyttööni. Tai kun tulee uusi sidonta mieleen, millä voisi hakea alistuvalle uusia fiiliksiä tai käyttötapoja, ja näkee jo alistuvan kärsivän katseen mielessään.

Vinkki yksi: Inspiraation iskiessä on tärkeää etsiä aika mahdollisimman pian kyseiselle sessiolle, ja sopia siitä toisen osapuol(t)en kanssa. Tällöin näitä asioita saa varmemmin tapahtumaan, ja inspiraatioille alkaa muuttumaan näin myös herkemmäksi, sallien syvempiä tulevia minätilan muutoksia.

Askel kaksi: Valmistautuminen. Laittautumiseen liittyen vaatteiden valitseminen, meikkien etsiminen, karvojen ajelu, ihokuorinta ja tarkka puhdistautuminen alkaa viemään jokseenkin samanlaiseen flow-tilaan mitä dominoidessani huomaan omaavani. Osa tästä on muodostunut minulle jo eräänlaiseksi rituaaliksi, enkä ole siitä yhtään pahoillani. Kun varaan tälle vaiheelle riittävästi aikaa eikä kiirettä ole, niin muutoin tuskaiselta tuntuva odottava valmistautumisvaihe muuttuu rauhalliseksi nautinnolliseksi osaksi sessiota, missä minätila alkaa muuttumaan aivan erilaiseksi. Aikaa vievä kynsien lakkaus muuttuu tuskaisasta toimituksesta kiusoittelevaksi nautintoa kerryttäväksi kokemukseksi. Olen huomannut että oli roolini mikä tahansa, niin valmistautumisvaihe on parhaimmillaan yksin tehtynä, ja toinen nähdään vasta session alkaessa. Dominoivan rooliin mennessä vaihe auttaa hakemaan sitä vahvaa ja julmaa puolta, sitä tyyntä rauhallista vakautta johon toinen pystyy antautumaan. Siitä syntyvä itsevarmuus on aitoa, koska se muodostuu vakaudelle jolla on ollut aikaa kypsyä. Välineet etsin kaikessa rauhassa esille ja inspiraatio rakentuu hiljalleen kokonaisvaltaiseksi suunnitelmaksi, sadistisen puoleni tuodessa jokaiseen valintaan ja osakokonaisuuteen omat mausteensa.

Vinkki kaksi: Tekemällä tähän vaiheeseen liittyvistä kynnyksistä mahdollisimman matalia voi varmistaa sessioiden toteutumista, sekä niiden toteuttamisen vaivattomuutta. Huolehtimalla tavaroiden järjestyksestä ja puhtaudesta sessioiden jälkeen, hankkimalla tai tekemällä etukäteen ruokaa valmistautumisvaihetta ja sessiota varten ja varaamalla aikaa tekee mahdolliseksi syvemmät henkiset muodonmuutokset ja sitä myöten nautinnon.

Askel kolme: Toteutus. Toteutumisvaiheen alkaessa arkiminä ei ole enää läsnä. Kiitos aiemman erilläänolon ja rauhallisen valmistautumisvaiheen on henkinen muodonmuutos valmis. Mahdollisesti olen dominoivana ohjeistanut myös toiselle valmistautumisvaiheen, jolloin tilanteessa on kaksi tai useampi muuttunut. Toisinaan toisen muodonmuutoksen voi tehdä myös sessiossa. Kouluttamalla, käskyttämällä, koskemalla ja hellällä ohjauksella. Virheestä seuraa kipua, onnistumisesta nautintoa. Toisen todellisuus liikkuu näiden kahden faktan välillä. Tai toinen saattaa olla vietynä täyteen tahdottomuuteen, kun keho tuntuu pelkältä esineeltä mielen vain seuratessa tapahtumia ulkopuolisena tarkkailijana. Oman muutoksen ansiosta on toisen lukeminen monin verroin vaivattomampaa, kun tarkkaavaisuus on aivan uusissa lukemissa. Ja sen tiedon avulla toisen vieminen syvälle on lähes hengellinen kokemus, kun tuntuu että yhteys on täydellinen.

Naisminäni on aina ollut rennompi ja vapautuneempi kuin arkiminäni. Hymy on aina herkässä, seksuaalisuutta on helppo ilmaista ja kaikki hauska tuntuu korostuneen hauskalta. Heittäytyminen on helppoa ja haluaminen on vieläkin helpompaa. Ja fyysinen nautinto korostuu aivan uusiin sfääreihin. Luulin oikeasti kerran että olin kuolemassa, kun nautinto oli niin huipussaan. Ja olin niin sfääreissä että olin valmis ottamaan sen rauhallisena vastaan.

Vinkki kolme: Aina ei onnistu se, että kaikki osallistujat ovat samaa tahtia etenemässä tässä muodonmuutoksessa, jokainen kun on yksilö. Rauhallisuus, aika ja tarvittaessa pieni pakittaminen muutoksen uudelleenrakentamista varten voi auttaa todella paljon.

Askel neljä: Laskeutuminen. Minätilojen palauttaminen arkea kohti voi tuntua osapuolista jopa raa’alta. Rauhallinen laskeutuminen yleensä jälkihoidon kautta reitittämällä antaa lisää aikaa nauttia väliaikaisesta nautinnollisesta muuttuneesta minätilasta, ja on erinomainen lopetus onnistuneelle sessiolle. Kiirehtimällä sitä voi helposti tuntua siltä, että jotain jäi puuttumaan tai kesken, ja turhautuminen voi vaikeuttaa myös tulevien inspiraatioiden saamista ja toteuttamista. Kokemuksesta keskusteleminen ja session muisteleminen nostaa intoa uusille tuleville sessioille ja inspiraatioille. Kiireessä tehty purku ja siivous voi itselleni pilata erinomaisenkin session, mutta tekemättä puhdistamista ei kannata jättää.

Vinkki neljä: Lue kohdat Askel neljä ja vinkki kaksi.

Askel viisi: Ai hitsi kun toi kumisuitti on niin kutsuva, ja nyt olis kynnetkin kivan pitkät ja just uusi lakka kynsissä. Oliskohan ensi viikolla aikaa…

-Snooch86, pervo muodonmuuttaja.