Kirjoittaja Aihe: Neiti N:n tarina - katsottuna kunnioittavan huvittuneesti  (Luettu 3102 kertaa)

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Alanne, Outi 2002: Neiti N:n tarina. Helsinki: WSOY
Kirjan alku tuo mieleen Ultra Bran kappaleen "Sinä lähdit pois": Nuori nainen katselee eron jälkeen tyhjää taloa, joka kalusteineen jää erossa hänelle. Ansaitusti, sillä eron aikaan takana on kolmivuotinen selibaatti: "Lukuisat yöt olin valvonut itkuisena, kerjännyt ja maanitellut, mutta seksiä  en ollut saanut".

On aika avata toiveiden tynnyri:  "Halusin miehen, useita miehiä, todisteita naiseudestani, puhelinsoittoja, seksiä. - - - Olin joutunut kieltämään ruumiini tarpeet niin pitkän aikaa, etten voinut enää ajatellakaan muuta kuin niiden tyydyttämistä." Vapaan naisen reaalimaailma osoittautuu pettymykseksi – ei ole hyvä poistua ravintolasta yksin, silloin ei ole kelvannut kenellekään, jos poistuu miesseurassa on omasta mielestään huora – ei ole helppoa, kun on kaunis, nuori ja janoaa elämää, jota kukaan toinen ei pysty antamaan. Mutta onneksi on netti.

Ensimmäisen seuranhakuilmoituksen myötä ”sokkotreffailusta tulee toinen työ”. Sen saldona Neiti N listaa sivulla 20 viisi pettymyksen tuottanutta miestä: kaksi insinööriä, huonosti liikennettä seuraava moottoripyöräilijä, mainosmies ja toimittaja. On aika parannella ilmoitusta.

Deittien hallinnasta tulee enemmänkin kuin toinen työ: ”Kaikki muu sai väistyä.” Tähän ponnistelun intensiteettiin nähden seuraava yhteenveto on yllättävä: ”Minulla on lista miehistä, joiden kanssa olen ollut sängyssä. Heitä on kuusikymmentäviisi.” Aika pieneltä määrältä kuulostaa ja kirjoittaja huomaa sen itsekin: ”Suunnilleen, sillä en välttämättä muista kaikkia.”

Pettymyksen kuvio toistuu jälleen. Nyt ongelmana ei ole seksin puute, vaan tavallisuus. Muuta ei ravintoloista löydä tai ei uskalla etsiä: ”En kysynyt ravintoloissa tapaamiltani miehiltä, haluaisivatko he sitoa minut avuttomaksi, piiskata minua, alistaa minua, ja lopulta rakastella kanssani.” Mutta onneksi on netti.

Netistä Sheryl32/PKS löytää Mr Bigin. “Kaksi päivää myöhemmin on aika valmistautua ensimmäiseen S/M-sessiooni”. Välineitä ja intoa tältä löytyy, samoin kertojalta halua oppia: ”Minusta se kuuluu leikkiin, mutta en ole aivan varma, en tunne sääntöjä.” On päästy asiaan, mutta voi: mies on liian hidas ja osoittautuu lopulta myös pienikaluiseksi impotentiksi.
Jälkeenpäin kokemus käydään ammattimaisen analyytikon taidolla läpi: ”Olin silti varma, että tuossa kaikessa oli jokin järjestelmä, joku syy siihen, miksi hän teki asiat juuri tuossa järjestyksessä. Oliko muita vaihtoehtoja?”

Kertojaminä odottaa alistajaa asunnossaan pukeutuneena määrättyyn asuun, side silmillä ja ovi auki, menee toisen alistajan luo nipistimin, silmäsitein ja anustapein varustettuna, kohtaa kaksi humalaista miestä, joilla ei seiso toistensa seurassa. ”Miksi minun piti olla niin helppo? Sessio oli surkea.”

Kokemus kasvaa ja samoin myös tiedonhallinnan tarve, löytyy ”taulukko, jossa oli vasemmalla reunalla miesten nimiä allekkain, ja ylhäällä vierekkäin erilaisia ominaisuuksia”. Kun miesten nimiä ei enää jaksa muistaa, tunnistekoodeina toimivat automerkit: Mersumies ”oli kaikessa ristiriitaisuudessaankin kokoelmani helmi”-

Ensimmäiset kinkybileet eli ”S/M-juhlat”; kertojaminä kuvailee lukijalle dresscoden, slingin (”en halunnut julkista kuritusta, enkä antanut kiinnittää itseäni siihen”) ja dominashow’n. Sen esittäjän asenne orjaa kohtaan on ”sopimatonta ja osoittaa huonoa makua”.

Kirjan kolmas osa alkaa jälleen verkossa. Sieltä kertojaminä vihdoin löytää oman masterinsa ja etsintä päättyy. Kolmas osa eroaa edellisistä siinä mielessä, että kertojan ivallinen asenne partneria kohtaan loppuu kuin seinään. Tilalle tulee S/M-aktiviteettien ja -kulttuurin kuvailu pariskunnan näkökulmasta, samalla kertojaminän itsetarkkailu jatkuu. Kirjan loppulause on kuin Hertta-sarjasta: ”Mutta jos rakastaa näin paljon, se riittää.”

Olenko ollut tässä arvioinnissa kovinkin ilkeä ja kyyninen? Outi Alanteen Neiti N:n tarina oli ilmestyessään vuonna 2002 varsin rohkea ulostulo ja puheenvuoro keskusteluun, joka ei tuolloin vielä ollut nykyisellä tavalla arkista.

Kirjallisuudentutkimusta opiskelleena Alanne hallitsee tyylin ja rakenteen keinot, mutta Pauline Réagena BDSM-kulttuurissa tutuksi tulleen kustannustoimittaja ja kriitikko Anne Desclos’n tasolle hän ei analyysissaan yllä. O:n tarinassa pantu pyykki pysyy, vaikka Alanteen kustantaja klassikon nimimuunnelmalla ratsastaakin. Alanteen tekstissä O:n tarina on karkeiden ja mielikuvituksettomien ilmoitusvastausten vakioreferenssi.

Kuten O:ssa, osalle lukijoista kiinnostavinta voivat olla aktikuvaukset, toisille taas kertojaminän mielenmaiseman intensiivinen tarkastelu. Omasta näkökulmastaan ja rajoituksineenkin, kirja on myös kelpo kuvaus suomalaisen scenen tietystä osasta tiettynä aikana. Tämän foorumin kävijöistä moni tuntee kirjassa kuvatut tilanteet ja osan henkilöistäkin, monet antaumuksella kuvatuista fiiliksistä omalla laillaan jokainen.

« Viimeksi muokattu: 23.02.2019, 09:36 kirjoittanut Mr Birch »

Hirvaz

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 494
  • Murrur.
  • Galleria
Melko ansiokas näkemys kohtuullisen ansiokkaasti ylöspantuna.

Kudos.



  * )

Kuriainen

Valitettavasti tämä jäi aikoinaan lukematta, olisi pitänyt lukea kirja tuoreeltaan julkaisuvuonna 2002. Edellisestä arviosta täälläkin on jo viisi vuotta ja teos tuntuu vanhentuneelta, mutta se on silti luettu äänikirjaksi uudelleen 2021.

Neiti N:n tarinassa on kyse omakohtaisesta kertomuksesta seksuaalisesta vapautumisesta. Sellaiseksi se on kirjalliselta tasoltaan hyvin laadukas. Tyylistä näkee kyllä luetun pervoklassikkoja, erityisesti sitä O:n tarinaa (todellako ihmiset ovat joskus lukeneet sitä kinkytoimintansa malliksi kuten kirjassa sanotaan?). Vaikka kyse on kasvutarinasta, teksti välttää pääosin tylsän päiväkirjamaisuuden. Sen sijaan etenkin kakkososassa se kärsii liiasta etäisyydestä päähenkilön tunne-elämään, jolloin lukijakaan ei samalla tapaa lähde mukaan hurvitteluun. Joudumme vain arvailemaan, mitä mimmin päässä liikkuu.

Lukiessa hyppää silmään pettäminen ja narsistinen itsekkyys. Päähenkilö kokee oikeutuksekseen elää hedonistisesti muita ajattelematta, kaiketi koska ei saanut aiemmassa suhteessaan seksiä. Olisiko kinkyscene on muuttunut vuosituhanteen vaihteesta ja tärkeämpään osaan noussut eettisyys ja turvallisuus ylipäätään? Tarinat kertovat, että parikymmentä vuotta sitten scenessä haettiin nykyistä enemmän rankkuutta ja vähemmän yhteyttä. Teos taitaa olla tärkeä myös kinkyscenen historiankirjana.

Neiti N:n tarinassa jokin ajaa toteuttamaan pervouksia jatkuvalla maanisella sykkeellä kuten Catherine M:ssä tai Henry Millerillä, eikä itsesuojeluvaisto paljon alkuvaiheen kohellusta rajoita. Tuntuu kuin käytössä olisi ollut joku lista joka ajaa tekemään valtavaa lista pervouksia, mutta tunneyhteys toisiin ihmisiin jää löytymättä. No, utelias ihminen kyllästyy nopeasti ja tahtoo taas erilaista. Lukija miettii mitä minäpäähenkilö pakenee, vai yrittääkö lunastaa jotain miehiltä, ja miten menee daddy issuesien kanssa... Loppupuolella järki alkaa palailla jo päähän ja päähenkilö paheksuu orjan myymistä toiselle. Onko tämä heijastuma myös scenen muutoksesta noihin aikoihin?

Kirja loppuu valitettavasti kesken juuri kun viimeisillä sivuilla päästään erittäin kiinnostaviin kierteisiin fantasioiden erillisyydestä ja yhteydestä toiseen. Ovatko fantasiat koskaan yhteisiä, vai ainoastaan tekeminen? Kaiken kaikkiaan oikein kiinnostava romaani, jota voisi myös suositella vuosituhannen vaihteen zeitgeistista kiinnostuneille!  :love: