Kirjoittaja Aihe: Vammainen D  (Luettu 4213 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Vammainen D
« : 28.04.2019, 11:35 »
Vammainen D

Dom on kaikkivoipa.

No joo. Kukaan ei oikeasti ajattele noin. Pahimmatkin ummikot heräävät lopulta pornon värittämistä fantasioistaan todellisuuteen. Edes 24/7-suhteet eivät ole piiska kädessä poseerausta kellon ympäri, vaan on pieruverkkaripäiviä, kausiflunssaa ja työstressiä. D:kin on ihminen.

Mutta missä menee raja?

Voiko 24/7-suhteen D olla ihminen, joka luhistuu toimintakyvyttömyyteen joutuessaan lähikauppaan ruuhka-aikana? Joka ei aina kykene ruokkimaan itseään tai edes nousemaan sängystä? Joka menettää joskus kykynsä tuottaa puhetta? Eikö D:n kuuluisi pystyä kontrolloimaan itseään ennen kuin voi kontrolloida ketään muuta?


Valtasuhteita valtasuhteiden sisällä

Yhteiskunta kohtelee toimintarajoitteisia ihmisiä kiusallisina ressukoina. Mitä tahansa vammaisuutta pidetään usein synonyyminä alhaiselle älykkyysosamäärälle. Pyörätuolin käyttäjille lässytetään, joskus heitä lähdetään kysymättä kärräämään tuolissaan kuin rattaissaan istuvaa lasta. Autisteihin suhtaudutaan pahimmassa tapauksessa kuin eläimiin, ja asperger on pikaruoannälän herättävine variaatioineen suosittu haukkumasana. Mielenterveysongelmat taas… no, “safe, sane and consensual” ja silleen!

Esteettömyyttä voi vain anella ja yllättyä iloisesti, jos joku on tajunnut ajatella asiaa ja vieläpä viitsinyt tehdä sille jotain. Eduskunnastakin saapuu sellaisia terveisiä, että vitut teistä - niitä kertoivat viime vuoden uutisotsikot ja hädän sävyttämät kansalaisaloitteet.

Jauhan tästä, koska haluan sekä ei-vammaisten että vammaisten ymmärtävän, miksi meitä vammaisia hävettää. Ei-vammaisille sovitettujen raamien puristuksessa on helppo oppia tuntemaan, että ehkä meidän hyvinvointimme on oikeasti vähemmän tärkeää kuin muiden. Olemme sekundaa, hierarkiassa alempana.

Niin, se hierarkia. Se, mistä D/s:ssäkin on kyse. Jos minä olen vammainen ja kumppanini vammaton, miten perustelen itselleni tai kosmiselle yleisölle sen, että valta on minulla silloinkin kun olen kaikkein heikoimmillani?

D:kin on ihminen, mutta koko maailma huutaa, että vammainen ei ole.


Ego ja apu

Olen aina ollut sitä mieltä, että iso ego ei sovi yhteen D:n aseman kanssa. Nöyryys tekee dominoivasta joustavan ja sitä kautta vahvan ja nokkelan. Iso ego on kuin pinkeäksi paisunut ilmapallo, jonka puhkeamisen pelkääminen kaventaa liikkumavaran surkean pieneksi.

Olen myös aina ollut sitä mieltä, että minulla ei ole isoa egoa. Niin. Muuten vaan on vaikea pyytää apua. Muuten vaan häpeän aina kun kehtaan ehdottaa, että erityistarpeeni huomioitaisiin, ja joskus häpeä estää kehtaamisen kokonaan. Muuten vaan yritän pärjätä itsekseni romahtamiseen saakka. Jotta en vaikuttaisi oudommalta ja huonommalta kuin Normaalit Ihmiset.

Alussa kuvaamani rajoitteet ovat omiani ja niiden syntysyy on autismi. Kaikki autistit ovat keskenään erilaisia; minun tapauksessani se tarkoittaa sitä, että olen rauhallisissa olosuhteissa keskustelukykyinen ja huumorintajuinen, kielellisesti ja visuaalisesti lahjakas sekä tulisen kiinnostunut monista asioista. Se tarkoittaa myös sitä, että arjenhallinnan arvosanani häilyy asteikolla “välttävä-olematon” ja kaikki vahvuuteni toisinaan puhekykyä myöten haihtuvat pieruna saharaan olosuhteissa, jotka pelaavat huonosti yhteen aistiyliherkkyyksieni kanssa.

Päätin 24/7-suhdetta aloitellessa, että vammaisuuttani en siihen sotke. Käyttäisin valtaani vain subin omaksi hyödyksi tai itseni ylimääräiseen hemmotteluun, mutta en käskyttäisi subia auttamaan minua asioissa, joissa tarvitsen apua enemmän kuin Normaalit Ihmiset. Pitkäaikaisena kumppaninani subini on kyllä tietoinen poikkeavuuksistani, mutta en halunnut luoda ali-inhimillisistä heikkouksista mielleyhtymiä D:n asemaani - kontekstiin, jossa haluan näyttäytyä viehättävänä ja uskottavana. Eikö apua tarvitseva ihminen sitä paitsi ole avun antajaan nähden lähtökohtaisesti alisteisessa asemassa?

Feilaaminen oli hidasta mutta varmaa. Stressaava ajanjakso puski toimintakyvyn pohjamutiin ja arjen askareiden ohella alas viemäristä valui myös D/s-suhteen käskyjen ja etikettien ylläpitäminen. Olin jo viittä vaille pistämässä 24/7-dynamiikkaa tauolle vammaisuuteni takia ennen kuin tajusin subini avulla, että tauon syy ei olisi vammaisuus vaan ylpeys.

Ei subilleni ollut uskottavuuteni kannalta väliä, avustiko hän minua ruuhkaisessa kaupassa siksi että halusin huvikseni demonstroida valtaani, vai siksi että olisin muuten saanut paniikkikohtauksen. Ei subini välittänyt siitä, kehuinko häntä ääneen vai tukiviittomien avulla. Minä välitin. Egoni välitti.

Hyvä uutinen sinänsä, koska vammaisuudelle ei oikein voi mitään, kun taas egon voi tappaa.


Kontrollin teoriaa

Jotta voisi kontrolloida muita, täytyy ensin olla kontrollissa itsestään. Kun me eri tavoin vammaiset emme nyt kuitenkaan pysty kontrolloimaan vammojamme pois, niin mitä tuo ajatus meidän kohdallamme tarkoittaa?

Omalla kohdallani olen päätynyt siihen, että itsekontrolli tarkoittaa omien kykyjeni ja ulkoisten olosuhteiden tarkastelua rehellisesti, ja käytännöllisten ratkaisujen etsimistä. Itsenkontrolli on omien tarpeiden tuntemista ja niiden ilmaisemista suoraan mutta vaatimuksia esittämättä. Tiellä oleva ego on käytännöllisyyden vastakohta; toimintarajoitteiden kanssa eläminen vaatii joustoa ja nokkeluutta. Aivan kuten dominointikin.

Erityisjärjestelyjen pyytäminen voi tuntua ihan helvetin kiusalliselta, mutta niiden ideointi ja toteutus voi myös lujittaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja itseluottamusta. Kyse on uskalluksesta luoda yhteys toiseen ihmiseen ja luottaa siihen ettei hän tuomitse, sääli tai ylenkatso. Yksin pinnistellessäni käännän selän, apua pyytäessäni ojennan käden. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen pelottaa, koska se vaatii haavoittuvuuksien paljastamista, mutta nimenomaan haavoittuvuus on edellytys yhteyden luomiselle.

Siispä jos olet toimintarajoitteinen D, subisi saa kiksejä palvelemisesta ja sinä saat kiksejä palvelluksi tulemisesta, ota tämä taivaan lahja vastaan. Älä mieti liikoja vaan kokeile käytännössä, kuinka erityistarpeesi voi yhdistää valtasuhteeseen. Ole utelias ja avoin. Sopimuksia voi aina muuttaa ja purkaa.

Jos tarvitset apua joka tapauksessa, yhtä hyvin voit tehdä sen saamisesta molemmille osapuolille kuumaa. Siinä tiimellyksessä saattaa vahingossa sisäistää senkin, että vammaisuus ja viehättävyys eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.


Kontrollin käytäntöä

Koska vammojen, ihmisluonteiden ja D/s-dynamiikkojen yhdistelmiä on lukematon määrä, yritän antaa ylimalkaisia käytännön esimerkkejä, jotka olen itse todennut toimiviksi. Minulla ei ole kokemusta esimerkiksi normien ulkopuolisista tavoista liikkua, joten täydennystä kaivataan. Tässä nyt kuitenkin jokunen ajatus kokeiltavaksi:

Jos olet kuten minä ja sinua pelottaa, että esimerkiksi kotitöiden ulkoistaminen johtaa pystyvyytesi viimeisten rippeiden rapistumiseen, kannattaa antaa kertaluontoisia käskyjä ennemmin kuin julistaa tehtävä toistaiseksi voimassaolevaksi. Toiminnanohjauksen kuntouttamista voi tukea se, että otat ohjat tarpeesi huomioinnista ja työn suunnittelusta, muttet toteutuksesta. Subillekin voi olla tyydyttävämpää, kun hänen asemansa huomioidaan erillisillä käskyillä sen sijaan, että hänet unohdettaisiin jatkuvan käskyn alle.

Jos vamma ei ole täysin muuttumatonta laatua, kannattaa itse tehdä subille kuuluvia kotitöitä silloin kun kykenee. Ainakin minä saan tällä tavalla kohotettua fiilistä omasta pystyvyydestäni, ja toisaalta itsetuntemus karttuu kun voimavaroja täytyy tarkastella rehellisesti hetki kerrallaan sen sijaan, että uskottelisi itselleen pärjäävänsä aina tai luovuttaisi kokonaan. Joustoa!

Hemmottelua ja avuntarvetta voi vapaasti yhdistellä. Jos aamulla on vaikea nousta sängystä neurologisista tai mielenterveydellisistä syistä, voit pyytää subia tuomaan tiettyyn aikaan teekupillisen. Jos sinulla on kipuja, voit antaa subillesi tehtäväksi hieroa sinua tai järjestää lämmin kylpy. Nämä ovat kaikki asioita, joita lienee D/s-suhteessa helppo käskyttää huvin vuoksi, mutta ylpeys iskee jarrut pohjaan vammojen ollessa kyseessä. Kuten sanottu: tapa ego.

Keskustele subisi kanssa säännöllisesti hänen jaksamisestaan ja rajoistaan. Valta on vastuuta, joten vastuun tulisi painottua D:n käsiin. Älä siis oleta subin lukevan ajatuksiasi ja palvelevan sinua tavoilla, joista ei ole sovittu. Vastuu tarpeidesi tuntemisesta ja niiden täyttämisestä on sinulla. Kiitä subiasi, jos hän kieltäytyy jostakin oman vointinsa turvatakseen. Älä luisu pitämään D/s-suhteen sisällä saatua apua itsestäänselvyytenä, vaan pidä käsillä monia vaihtoehtoja, joihin turvautua jos subi ei ole käytettävissä.

Ja viimeisenä:
Unohda anteeksipyytely. Kehu mieluummin!

- Ninth

Amarige78

  • Vieras
Vs: Vammainen D
« Vastaus #1 : 28.04.2019, 13:16 »
Hieno aihe ja kirjoitus.

Menee ehkä vähän aiheen vierestä, mutta mä itse lähtökohtaisesti haluaisin, että ihmiset (oli tilanne mikä vaan) näkisivät vammaisen ihmisenä. Mä henkilökohtaisesti en edes pidä sanasta vammainen, vaikka päivittäin heitä kohtaankin.  Nyky yhteiskunnassa tuijotetaan liikaa ihmisten vammoihin ja poikkeavuuksiin.

Meillä kaikilla on kuitenkin se oma persoona, tunteet ja ajatukset, itsemääräämisoikeutta unohtamatta, nämä on ne mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Ei siihen, onko ihminen pyörätuolissa, onko kenties mt-ongelmia, neurologisia häiriöitä tms.

Kun kohtaa "vammaisen" ihmisenä, tasavertaisena, saattaa itsekin oppia jotakin elämästä. Tähän on helpompi tarttua, kun miettii mikä on normaali ihminen? Kuka on normaali? Millä normaali määritellään?

Mä ainakaan en edes halua olla normaali, jos se tarkoittaa yhteiskunnan normeihin sopivaa, stereotyyppistä ihmistä, mieluummin olen oma itseni, oli vammoja tai ei ;)

Selina

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 575
  • Nautin elämästäni.
  • Galleria
Vs: Vammainen D
« Vastaus #2 : 28.04.2019, 22:13 »
Hyvä ja tärkeä aloitus, mikä sisälsi erittäin olennaisia pointteja, mitkä lähtökohtaisesti alistuvana subina allekirjoitan.

Yksi leikkikavereistani on liikuntarajoitteinen, enkä ole antanut tälle fyysiselle seikalle missään kohtaa sen kummempaa tilaa ajatuksissani. Niillä fyysisillä eroavaisuuksilla meidän välillämme ei siis yksinkertaisesti ole minkään valtakunnan merkitystä, sillä me kaikki olemme jokatapauksessa erilaisia, toimimme eri tavoin, ajattelemme eri tavoin jne. Jokaisen leikkikaverin kanssa käyttäydyn jokatapauksessa sen mukaan, mikä kulloinkin on tilanteeseen ja juuri meidän välisiin kemiohin sopivaa.

Tämän kyseisen leikkikaverini kanssa tiettyjä käytännön juttuja tulee kyllä mietittyä tarkemmin, kuin ns. "ehjien" ihmisten kanssa, mikä on vain kiinnostavaa pohtimista. Lisäksi kuten aloittaja kertoi, alistuva ja palvelushenkinen ihminen voi jopa saada kiksit siitä, että SAA olla avuksi mitä pienimmissäkin askareissa. Ja parastahan on olla avuksi silloin, kun toinen ihminen vieläpä ihan oikeasti sitä apua tarvitsee, eikä siksi, että olisi esim. itse laiska ja siksi käskyttää.

Se onko D vai S vai molemmat, määräytyy ensisijaisesti ihan jonkun muun, kuin fyysisen olemuksen perusteella. En itsekään ole D, vaikka voisin kevyesti suunnilleen puolet leikkikavereistani heittää seinälle, jos vain haluaisin.

spoiled

  • Vieras
Vs: Vammainen D
« Vastaus #3 : 29.04.2019, 12:23 »
Vammaisuus on yhteiskunnallinen ilmiö: elämme yhteiskunnassa, jossa tietystä normista poikkeavat ominaisuudet tulkitaan vammaisuudeksi. Itse en pidä vammaisuutta heikkoutena, eikä se ole edes kyvyttömyyttä tai puutteellisuutta. Toki vammainen ihminen voi olla heikko aivan kuten kuka tahasa muu. Aika paljon vammaispiireissä pyörivänä voin hyvinkin kuvitella dominoivan vammaisen ihmisen. Vammaisuus määrittelee lopulta hyvin vähän: ainahan tällaisissa asioissa on sen osapuolista ja heidän suhteestaan, jokainen tapaus on erilainen.

Se on ikävintä, että leimasta johtuen jotkut ihmiset jättävät tutustumatta vammaiseen ihmiseen vain ennakkoluulojen takia. Että unohtaa, että ennen kaikkea kysymys on ihmisestä.

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: Vammainen D
« Vastaus #4 : 29.04.2019, 12:30 »
^ Oon aatellut noita ennakkoluuloja vähän toisinkin päin. Siis kukin valitsee seuransa kuten haluaa, mutta eikö se, että ei halua olla tekemisissä esim. jonkin tietyn vamman omaavan kanssa kerro siitä valinnan tekevästä ihmisestä ja siitä, miten hän kokee omat kykynsä riittämättömiksi?

LadySweet

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1424
  • I could eat you for breakfast
  • Galleria
Vs: Vammainen D
« Vastaus #5 : 29.04.2019, 12:52 »
Mullon tosi paha paniikkihäiriö. Psykiatrin sanoin oltiin aikoinaan invalidisoivalla asteella, nykyään tilanne on huomattavasti parempi. Asia silti vaikuttaa edelleen mun jokapäiväiseen elämään, jos elämään kuuluu muutakin kuin sen oman sohvan kuluttamista.
En ole koskaan ajatellut, että tämä vamma olisi se, mikä millään lailla estäisi mua elämästä dommena. Eikä se sitä olekaan. Jokaiselle elämääni liittyvälle ihmiselle olen asiasta kertonut. Osalle enemmän ongelmien synnystä lähtien, osalle vain siitä kuinka mun kanssa tulee toimia kohtauksen tullen.
Tämä ei ole muodostunut ongelmaksi juuri kenellekään, jonka kanssa on muuten kemiat sopineet yhteen. Monelle muulle tosin tuntuu olevan ongelma, mutta sillähän ei mun elämään ole merkitystä, tuntemattomat saa muodostaa mielipiteensä puutteellisilla tiedoilla ja se on mulle ihan ok.

Mutta tämä siis ei ole yhdellekään subille tai subiehdokkaalle ole ollut ongelma. Mun isoin ongelma siellä paniikkihäiriön taustalla on trauma, johon liittyy mm. turvattomuuden tunne, jota on hemmetin helppo korjata kontrollilla. Dominoidessa siis olen puhtaasti sitä mitä olisin ilman traumavammoja. Aidoimmillani sitä omaa itseäni. Ja voiko keneltäkään mitään muuta vaatia.

Mulle ei oo ongelma puhua näistä, välillä se oma tilanne vaan on liikaa, kun ei ihan kaikkeen pysty mihin on aiemmin psytynyt, kun vielä kaikkien papereiden mukaan oli terve. Vahvaksi kun olen kasvanut niin avun pyytäminen keneltä tahansa on alkuun vaikeaa. Niin kuin paniikkitaipumus tekis minusta heikomman ihmisen.

Tykkään olla paljaasti oma itseni. Suoraa puhuva ekstrovertti, jolle on ihan ok itkeä kun on liian söpöä.



Purppuratar

  • Vieras
Vs: Vammainen D
« Vastaus #6 : 29.04.2019, 13:43 »
Mä henkilökohtaisesti en edes pidä sanasta vammainen, vaikka päivittäin heitä kohtaankin.  Nyky yhteiskunnassa tuijotetaan liikaa ihmisten vammoihin ja poikkeavuuksiin.

Meillä kaikilla on kuitenkin se oma persoona, tunteet ja ajatukset, itsemääräämisoikeutta unohtamatta, nämä on ne mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Ei siihen, onko ihminen pyörätuolissa, onko kenties mt-ongelmia, neurologisia häiriöitä tms.

Kun kohtaa "vammaisen" ihmisenä, tasavertaisena, saattaa itsekin oppia jotakin elämästä. Tähän on helpompi tarttua, kun miettii mikä on normaali ihminen? Kuka on normaali? Millä normaali määritellään?

Mä ainakaan en edes halua olla normaali, jos se tarkoittaa yhteiskunnan normeihin sopivaa, stereotyyppistä ihmistä, mieluummin olen oma itseni, oli vammoja tai ei ;)

Samaistun ajatuksineni kovasti tähän! :)

Sana "vammainen" särähtää omiin korviini jotenkin negatiivisena ja tuomitsevana. Leimaavana (esimerkiksi vähän kuin jostain mielenterveyden häiriöstä kärsivää ihmistä haukuttaisiin suorilta "hulluksi"). Ihmiset on erilaisia, toisistaan poikkeavia. Yksilöitä. Persoonia. Vammoja on niin fyysisiä kuin henkisiäkin, tavalla tai toisella varmasti aivan jokaisella meistä. Voi olla vammoista lauenneita sairauksia, tai sairauksista aiheutuneita vammoja.
Jokainen ihminen on joskus heikko. Jokaisella on siihen täysi oikeus, se kuuluu elämään.


Ninth

Vs: Vammainen D
« Vastaus #7 : 29.04.2019, 16:08 »
Mä henkilökohtaisesti en edes pidä sanasta vammainen, vaikka päivittäin heitä kohtaankin.  Nyky yhteiskunnassa tuijotetaan liikaa ihmisten vammoihin ja poikkeavuuksiin.

Meillä kaikilla on kuitenkin se oma persoona, tunteet ja ajatukset, itsemääräämisoikeutta unohtamatta, nämä on ne mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Ei siihen, onko ihminen pyörätuolissa, onko kenties mt-ongelmia, neurologisia häiriöitä tms.

Kun kohtaa "vammaisen" ihmisenä, tasavertaisena, saattaa itsekin oppia jotakin elämästä. Tähän on helpompi tarttua, kun miettii mikä on normaali ihminen? Kuka on normaali? Millä normaali määritellään?

Mä ainakaan en edes halua olla normaali, jos se tarkoittaa yhteiskunnan normeihin sopivaa, stereotyyppistä ihmistä, mieluummin olen oma itseni, oli vammoja tai ei ;)

Samaistun ajatuksineni kovasti tähän! :)

Sana "vammainen" särähtää omiin korviini jotenkin negatiivisena ja tuomitsevana. Leimaavana (esimerkiksi vähän kuin jostain mielenterveyden häiriöstä kärsivää ihmistä haukuttaisiin suorilta "hulluksi"). Ihmiset on erilaisia, toisistaan poikkeavia. Yksilöitä. Persoonia. Vammoja on niin fyysisiä kuin henkisiäkin, tavalla tai toisella varmasti aivan jokaisella meistä. Voi olla vammoista lauenneita sairauksia, tai sairauksista aiheutuneita vammoja.
Jokainen ihminen on joskus heikko. Jokaisella on siihen täysi oikeus, se kuuluu elämään.

Käytän itsestäni sanaa vammainen juuri sen takia, että mun toimintarajoitteissa ei ole kyse siitä, että "jokainen ihminen on joskus heikko". Vammaisuus ei ole mulle heikkoutta vaan konkreettinen toimintarajoiteklusteri, jonka kanssa luovimiseen tarvitsen erityisjärjestelyjä. Esim. pahat aistiyliherkkyydet tai toiminnanohjaushäiriöt eivät ole heikkoutta vaan yksinkertaisesti neurologinen erikoisuus. Sen ilmaisemiseen tarvitaan selkeitä sanoja, joita ei voi sekoittaa normeihin sopivaan toimintakyvyn vaihteluun tai, kuten sanottu, heikkouteen.

"Vammainen"-sanan omaksuminen on auttanut mua kolumnissakin kuvaamieni omaa itseäni koskevien asenneongelmien selättämisessä. Kun en ajattele, että olen "normaali ihminen, joka vain koko ajan pärjää ihan vitun heikosti" vaan "vammainen ihminen, jonka vammojen kanssa pärjäämisessä ei ole kyse vahvuudesta vaan itsetuntemuksesta ja resursseista", itsetuntoni voi paljon paremmin ja olen pystynyt ratkomaan ongelmia tehokkaammin. Tietenkään vammaisuus ei määrittele mua kokonaan ja kaikissa tilanteissa, mutta niissä tilanteissa joissa se tulee esiin, paljon pyörittelemäni "kaikillahan on joskus vaikeaa"-ajatus on ollut tuhoisa ja vammaisidentiteetti on sitä vastoin toiminut pelastusrenkaana.

Jotkut käyttävät vammaista haukkumasanana tai säikähtävät sitä. Sama juttu sanan "homo" kanssa. Yksinään "vammainen" on suht neutraali kuvaus ja sitä käytetään aktivistien ja virallisten tahojen toimesta. Vaikka niin kuin spoiledkin sanoi, vammaisuus on isoksi osaksi yhteiskunnallinen ilmiö, joten kaikista informatiivisin termi avaisi sen että toimintarajoitteet johtuvat paljolti yhteiskunnasta, joka on rakennettu tietynlaisia toimintakykyjä rajoittavaksi.

Tavallaan musta on kyllä hyväkin, jos varsinkin ei-vammaiset ihmiset sävähtävät mun kuvatessani itseäni vammaiseksi. Se ehkä ajaa tunnetasolla tehokkaammin perille sen, miten hankalaa mun elämä joskus on, kuin jokin siloteltu termi joka olisi ei-vammaisille helppo kuulla.

Amarige78

  • Vieras
Vs: Vammainen D
« Vastaus #8 : 29.04.2019, 16:41 »
Mä henkilökohtaisesti en edes pidä sanasta vammainen, vaikka päivittäin heitä kohtaankin.  Nyky yhteiskunnassa tuijotetaan liikaa ihmisten vammoihin ja poikkeavuuksiin.

Meillä kaikilla on kuitenkin se oma persoona, tunteet ja ajatukset, itsemääräämisoikeutta unohtamatta, nämä on ne mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Ei siihen, onko ihminen pyörätuolissa, onko kenties mt-ongelmia, neurologisia häiriöitä tms.

Kun kohtaa "vammaisen" ihmisenä, tasavertaisena, saattaa itsekin oppia jotakin elämästä. Tähän on helpompi tarttua, kun miettii mikä on normaali ihminen? Kuka on normaali? Millä normaali määritellään?

Mä ainakaan en edes halua olla normaali, jos se tarkoittaa yhteiskunnan normeihin sopivaa, stereotyyppistä ihmistä, mieluummin olen oma itseni, oli vammoja tai ei ;)

Samaistun ajatuksineni kovasti tähän! :)

Sana "vammainen" särähtää omiin korviini jotenkin negatiivisena ja tuomitsevana. Leimaavana (esimerkiksi vähän kuin jostain mielenterveyden häiriöstä kärsivää ihmistä haukuttaisiin suorilta "hulluksi"). Ihmiset on erilaisia, toisistaan poikkeavia. Yksilöitä. Persoonia. Vammoja on niin fyysisiä kuin henkisiäkin, tavalla tai toisella varmasti aivan jokaisella meistä. Voi olla vammoista lauenneita sairauksia, tai sairauksista aiheutuneita vammoja.
Jokainen ihminen on joskus heikko. Jokaisella on siihen täysi oikeus, se kuuluu elämään.

Käytän itsestäni sanaa vammainen juuri sen takia, että mun toimintarajoitteissa ei ole kyse siitä, että "jokainen ihminen on joskus heikko". Vammaisuus ei ole mulle heikkoutta vaan konkreettinen toimintarajoiteklusteri, jonka kanssa luovimiseen tarvitsen erityisjärjestelyjä. Esim. pahat aistiyliherkkyydet tai toiminnanohjaushäiriöt eivät ole heikkoutta vaan yksinkertaisesti neurologinen erikoisuus. Sen ilmaisemiseen tarvitaan selkeitä sanoja, joita ei voi sekoittaa normeihin sopivaan toimintakyvyn vaihteluun tai, kuten sanottu, heikkouteen.

"Vammainen"-sanan omaksuminen on auttanut mua kolumnissakin kuvaamieni omaa itseäni koskevien asenneongelmien selättämisessä. Kun en ajattele, että olen "normaali ihminen, joka vain koko ajan pärjää ihan vitun heikosti" vaan "vammainen ihminen, jonka vammojen kanssa pärjäämisessä ei ole kyse vahvuudesta vaan itsetuntemuksesta ja resursseista", itsetuntoni voi paljon paremmin ja olen pystynyt ratkomaan ongelmia tehokkaammin. Tietenkään vammaisuus ei määrittele mua kokonaan ja kaikissa tilanteissa, mutta niissä tilanteissa joissa se tulee esiin, paljon pyörittelemäni "kaikillahan on joskus vaikeaa"-ajatus on ollut tuhoisa ja vammaisidentiteetti on sitä vastoin toiminut pelastusrenkaana.

Jotkut käyttävät vammaista haukkumasanana tai säikähtävät sitä. Sama juttu sanan "homo" kanssa. Yksinään "vammainen" on suht neutraali kuvaus ja sitä käytetään aktivistien ja virallisten tahojen toimesta. Vaikka niin kuin spoiledkin sanoi, vammaisuus on isoksi osaksi yhteiskunnallinen ilmiö, joten kaikista informatiivisin termi avaisi sen että toimintarajoitteet johtuvat paljolti yhteiskunnasta, joka on rakennettu tietynlaisia toimintakykyjä rajoittavaksi.

Tavallaan musta on kyllä hyväkin, jos varsinkin ei-vammaiset ihmiset sävähtävät mun kuvatessani itseäni vammaiseksi. Se ehkä ajaa tunnetasolla tehokkaammin perille sen, miten hankalaa mun elämä joskus on, kuin jokin siloteltu termi joka olisi ei-vammaisille helppo kuulla.

Itse sanan vammainen käytössä ei ole mitään pahaa, vaan siinä, että todella monet käyttävät sanaa väärin ja ymmärtävät sen väärin. Sen vuoksi olisi hyvä, että sana korvattaisiin jollain sopivammalla, vaan siinähän se onkin, kuka sen keksii... Toimintakyvyltään heikentynyt? Sitä ehkä itse käyttäisin.

Työskentelen itse vaikeasti vammautuneiden parissa ja edelleen törmää päivittäin siihen, että ihmisten yli kävellään vain sen vuoksi, että he ovat vammautuneita/neurologisesti sairaita/mt-ongelmaisia. Tätä tapahtuu ihan ammattiryhmien sisälläkin.
Aika surkeaa katseltavaa jos täysin oikeustoimikelpoinen ihminen jyrätään täysin puutteellisen fyysisen toimintakyvyn vuoksi. Tai toisin päin.

Mutta ymmärsin kyllä sun alkuperäisen pointin ja musta on hienoa, että aiheen ympärille syntyi keskustelua.

Ninth

Vs: Vammainen D
« Vastaus #9 : 29.04.2019, 20:02 »
Itse sanan vammainen käytössä ei ole mitään pahaa, vaan siinä, että todella monet käyttävät sanaa väärin ja ymmärtävät sen väärin. Sen vuoksi olisi hyvä, että sana korvattaisiin jollain sopivammalla, vaan siinähän se onkin, kuka sen keksii... Toimintakyvyltään heikentynyt? Sitä ehkä itse käyttäisin.

Työskentelen itse vaikeasti vammautuneiden parissa ja edelleen törmää päivittäin siihen, että ihmisten yli kävellään vain sen vuoksi, että he ovat vammautuneita/neurologisesti sairaita/mt-ongelmaisia. Tätä tapahtuu ihan ammattiryhmien sisälläkin.
Aika surkeaa katseltavaa jos täysin oikeustoimikelpoinen ihminen jyrätään täysin puutteellisen fyysisen toimintakyvyn vuoksi. Tai toisin päin.
Ymmärrän pointin. Oon itse melko kyyninen uusien sanojen suhteen, jos ne eivät radikaalisti avaa ilmiötä uudesta näkökulmasta. Monilla normeihin sopivilla ihmisillä on hämmästyttävä taito olla ymmärtämättä, että itseään epänormatiivisesti ilmaisevat / epänormatiivisesti liikkuvat / epänormatiivisesti maailmaa prosessoivat ihmiset ovat yhtä kokonaisvaltaisia ja intentiontäytteisiä persoonia kuin normeihin solahtavatkin. Uudet sanat tuskin auttavat korjaamaan tätä perustavanlaatuista puutetta empatiassa, vaan vaadittaisiin jotakin syvempää koulutusta ja mieluusti vaikka terapiaa näille empatiavajeisille yksilöille/yhteisöille. Lyön vetoa, että ilman syvempää puuttumista "toimintakyvyltään heikentyneestäkin" evolvoituisi pian koulun pihoilla ja asiattomissa ammattipiireissä joku "vitun ToHelo".

Lisäksi "heikentynyt" olisi huono sateenvarjotermi koska vammoissa ei tosiaan aina ole kyse heikkoudesta vaan useimmiten yhteisön huonoista valmiuksista yhdenvertaisuuden tarjoamiseen, ja kaikissa ominaisuuksissa ei ole kyse henkilön elinaikana tapahtuneesta toimintakyvyn muutoksesta huonompaan suuntaan (mitä verbi antaa ymmärtää). Olisi hienoa, jos uusi sana tekisi normit näkyväksi kriittisellä tavalla eikä vertaisi vammaisia negatiivisesti niihin ihmisiin, joiden ehdoilla sosiaalinen ja fyysinen ympäristö on kehitetty. Toivottavasti tällainen pulpahtaa valtakieleen vielä joskus vammaisyhteisöiden aloitteesta.

Huomaan että tämä on aika ohi aiheesta, mutta sanat on tärkeitä, ja on hienoa että ollaan samaa mieltä siitä ja on tosi kiinnostavaa kuulla näkökulmaa toisesta suunnasta. :love:

sulkaluva

  • Vieras
Vs: Vammainen D
« Vastaus #10 : 29.04.2019, 22:09 »
Ihana kirjoitus! Tämä auttaa mua oman tekstini hienosäätämisessä paremmaksi.
Henkilökohtaisesti tää aihe on mulle läheinen  :love: hienoa itsensä purkamista realistisesti ja Egon roolin korostaminen tavoittaa varmasti monia D:itä rajoitteista riippumatta

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 723
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: Vammainen D
« Vastaus #11 : 30.04.2019, 00:46 »
Lainaus
vaadittaisiin jotakin syvempää koulutusta ja mieluusti vaikka terapiaa näille empatiavajeisille yksilöille/yhteisöille.

Joo kamalia semmoiset ryhmät, jotka vaativat muita ajattelemaan oman mallinsa mukaan, ne on heti pakotettava ajattelemaan oikein.

Ja koska tämä ei ollut vissiin ihan vahvinta osaamisaluetta kaikilla, niin yllä vihjaillaan kaksinaismoraalista, nipin napin Godwinin lakia väistellen.

Ninuiitti

  • Vieras
Vs: Vammainen D
« Vastaus #12 : 02.05.2019, 19:55 »
Nyt on tärkeä ja hyvä aihe! Puit Ninth sanoiksi hienosti monta asiaa, mitkä koskettaa omaa elämääni yhtälailla, mutta en ole niitä osannut niin selittää. Olen myös vammaisena sitä mieltä, että turha lähteä hyssyttelemään ja keksimään termejä, jotta sana ei särähtäisi korvaan. Termiä on käytetty väärin haukkumana, ja meidän pitäisi saada se stigma käännettyä siitä.

Itse tappelen edelleen sen kanssa, että pääsisin yli siitä tunteesta minkä yhteiskunta on kasvattanut sisälleni. Eihän nyt vammaiset voida ja pystytä, ei meillä ole seksuaalisia suuntaumuksia jotka poikkeaisivat heteronormatiivisesta normista. Mutta kun meillä on! On hirvittävä paini päästä sen sumun läpi ja oikeesti nauttia. Parasta elämässäni parisuhteeni lisäksi on se, että olen löytänyt niin umpipervoa porukkaa lähelleni. Heräsin eloon, kun ymmärsin olevani hyvä näin.

Silti mä peittelen omaa vammaisuuttani, varsinkin netissä seuraa etsiessä. Jos asiasta mainitsisin suoraan, en saisi yhtään vastausta. Kun kiertelen asian ympäriltä, toiselle tulee helposti petetty olo, kun tajuaakin etten ollut sitä mitä odotti. Se pettymys ei ole tietenkään minun vikani, vaikka jossain mielen perällä se siltä aina tuntuukin. Ja vaikka se on osittain mielestäni toisen mielen köyhyyttä, ettei olisi kykyä edes vähän soveltaa ja tutustua erilaisuuteen, niin ei jokaiset pakit silti ole aina sen toisen osapuolen vika, ei todellakaan. Syitä on monia.

Tässä oli myös niin hyviä vinkkejä oman mielensä rakentamiseen, että näen taas mahdollisena miten vielä joskus itsekin löydän tarpeeksi itsevarmuutta päästääkseni sisäisen käskyttäjäni vapaaksi. Kiitos siitä!  :love: