Kirjoittaja Aihe: Saapaspöppelön™ ja Truupiirturin™ pohdintoja piirtämisestä  (Luettu 4487 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 356
  • Galleria
Saapaspöppelön™ ja Truupiirturin™ pohdintoja piirtämisestä


Kaltaiseni lähes fanaattinen korkosaapasfetisisti on ollut viimeisen reilun kahden vuosikymmenen ajan mahtavassa asemassa: internet oli ja on väärällään kuvia naisista korkosaappaissaan ja ties missä fetissivermeissä. Alkuaikoinani hakukoneiden kuningas oli Altavista. Mitä sieltä ei löytynyt, sitä ei tarvittu. Saapaskuvia löytyi taatusti. Matkan varrella lähteet ovat vaihtuneet, mutta materiaali ei ole koskaan loppunut kesken.

Olen sikäli onnekas, että minulle on suotu kuvallisen ilmaisun lahja ja että kykenen siirtämään kauniit (ja toisinaan kauheat) kuvat mielikuvistani paperille. Jonkinlaista kehitystäkin on saattanut tapahtua, mutta olen ilmeisesti ymmärtänyt jotain perspektiivin päälle jo aika pienestä. Pikkupoikana olen kuulemma vaatinut isää kertomaan, mitä piirtäisin. Sieltä tuli puolihuolimattomasti, että piirrä auto. Kuulemma hymähdin ja piirsin sitten puoliperävaunurekan takaapäin perspektiivissä.

Itse en pysty tuota vahvistamaan mitenkään, mutta Transformers-vaiheen alettua olen piirtänyt rekkamuotoisen Optimus Primen lukuisia kertoja juuri tuosta näkökulmasta. Transformerit olivat myös kulmikkuudessaan oiva tapa ottaa haltuun perspektiivi ja pitkän esineen lyheneminen, kun se kääntyy katsojaa kohti.

***

Milloin kuvat sitten alkoivat vinoutua nykyiseen tämän sivuston käyttäjillekin erittäin tuttuun suuntaan? Vastaus pudottanee jotkut polvilleen: Sarjakuva-albumissa Liisa Ihmemaassa: Jättiläisvauvan harharetket vartijakoirat sitoivat Liisan kädet selän taakse. Jossain piirretyn sarjan jaksossa Liisa päätyi Herttakuningattaren vangiksi ja kaltereiden taakse. Ikäähän Jayllä oli tuolloin neljästä kuuteen vuotta – eli vuosina 1984–1986.

Myöhemmin erinäiset amerikkalaiset piirretyt ja supersankarisarjakuvat saattoivat näyttää naishahmojaan kahlittuina, mikä luonnollisestikin edesauttoi asioita. Niihin aikoihin saatoin myös innostua kiipeilemään leikkipuiston keinun jalkaa pitkin, mikä lie ollutkaan syynä. Korkosaappaat sekä kiiltävät ja natisevat asusteet tulivat sitten kuvaan joskus alakoulun viimeisinä vuosina. Oli prettywomania ja batmanreturnsia. Yhtäkkiä minulta ei mennyt yksikään saapas- tai nahkahousupari kaupungilla ohi.

Kestäisi vielä muutaman vuoden, ennen kuin oppisin, että olin kehittänyt fetissin. Huomattavasti pitempään kesti, että jaoin asiaa kenenkään kanssa. Piirtelemäni sidotut tai muuten näyttävästi pukeutuvat naishahmot tai kidutustilanteet päätyivät rypistettyinä papereina roskapöntön pohjalle. Ei niitä voinut kellekään näyttää. Niin käy välillä nykyäänkin.

Viisi vuotta sitten äitini sanoi eräässä keskustelussa, että ’ne minun domina-kuvani’ ovat todella aistikkaita ja että 15 vuotta aiemmin kuollut isänikin tiesi niistä. Tätä minä EN tiennyt. No... 35-vuotiaana sitä saattoi kai sitten piirtää jo vähän vapaammin aikuisten juttuja. Olin siinä vaiheessa jo kuitenkin kehittynyt aika paljon ja ehtinyt noin kymmenen vuoden ajan näyttää kuviani muillekin kuin myyrille ja lepakoille – eli skenen jäsenille.

***

Mikään ei tänäkään päivänä selitä, mistä fetissini alkoi, vaikka muutama tilanne antaakin viitteitä. Aika monta kuvaa olen silti ehtinyt aiheesta piirtää. Tällä sivustolla tämän tekstin kirjoitushetkenä olevat 500 piirustusta taitavat olla vain murto-osa. Eri asia on se, mitä tulen muille näyttäneeksi. Tällaiset työthän eivät ole ollenkaan yhtä salonkikelpoisia kuin asetelmat ja maisemakuvat... tai ylipäätään täysin seksittömät kuvat. Nyt kun asiaa ajattelen, ei kuvillani olisi minkäänlaista yleisöä, ellei Stockingmask olisi löytänyt minua viisitoista vuotta sitten. Täällä saan piirtää minua viehättäviä asioita, ja ne viehättävät muitakin.

***

Mielenkiintoisempi kysymys on, piirränkö itseni vai muiden iloksi. Koska olen suurimman osan elämästäni piirtänyt vain itselleni, en ole koskaan opetellut mitään aiheeseen liittyvää teoriaa saati kehittänyt itseäni mitenkään vakavasti. Kultaisen leikkauksen opin jollain tavalla Kahlitulta viime vuonna. Jos en ikinä olisi tullut skeneen, en olisi ehkä motivoitunut kehittymään. Esimerkiksi värit ovat tulleet toden teolla kuvaan vasta parin viime vuoden aikana. Sitä haluaa olla hyvä ja parempi katsojakunnan silmissä. Hellanduudeli miten ego tykkääkin silityksistä.

Silti pohjalla on aina jokin oma visio. Joskus se on pelkkä tyhjäkäynnillä tehty tuherrus. Äskettäinen piirustukseni, jossa tuo univormunainen juoksee(!) korkeissa koroissaan avaruusaseman käytävällä on tällainen. Se oli alun perin vain hyvin piirretty luonnos naisesta korkeissa koroissaan kummallisessa asennossa. Itselleni epätyypillisesti annoin luonnoksen hautua jonkin aikaa. Yleensä nimittäin teen nämä alusta loppuun yhdellä istumalla. Lopulta keksin: hieman kallistamalla loin vaikutelman, että hän juoksee. Loppu syntyi kuin itsestään.

***

Sanotaan, että taiteilijaa kohtaan kriittisin on aina taiteilija itse. Tunnistan mallin itsessäni. Sitä vilkaisee jotain asetelmia tai muotokuvia, joita tutut ja tuntemattomat piirtävät. Jotkut maalaavat. Minä en. Teoriatietämyksen puute on myös omiaan tuottamaan huonommuuden tunnetta. Osittain juuri se onkin ajanut tuottamaan kuviini viime aikoina ympäristöä.

Toisaalta tuollainen vertailu on omiaan viemään ilon koko hommasta – vaikka vertailukohtana olisi oma itse. Viime vuonna en olisi jaksanut tehdä koko ajan omaa uutta ylähyllyn tavaraani, mutta toisaalta tunsin itseni saamattomaksi ja taantuvaksi, jos en tavoitellut sitä. Toisaalta on myös hieman tympeää, että kuvissa vierähtää sen 20 minuutin sijaan neljä tuntia. Siispä homma lopahti joksikin aikaa, kuten kaikki varmasti huomasivat.

***

Maailma on täynnä parempia ja monipuolisempia artisteja. Baaristakin löytyy sellaisia. Muutamia mainitakseni: Gloom Flower on teknisesti vaikuttavampi. Oddartist uskaltaa tuoda omat mielikuvansa paremmin esiin. Beamofmoonlightilla on muodollista koulutusta. Violationin työt ovat "oikeaa" taidetta. Khyannan töitä katsellessani harmittelen joskus, etten ole opetellut erilaisia tekniikoita. Joskus toivoisin, että ylipäätään näkisin tyhjän paperin hänen silmillään. Qumma pitää mainita edes referenssiksi, joskin hän painii ihan omassa sarjassaan, puhumattakaan Pyllyartista, joka toisaalta nimensä mukaisesti... no, kyllä te tiedätte.

Tuohon on helppo hukuttautua ja unohtaa, että olen yhtä ainutlaatuinen kuin hekin. Ehkä joku mainituista katsoo minun töitäni kenties toivoen, että olisi yhtä nopea tai tuottelias tai jotain muuta. Ei sillä ole sinänsä väliä. Ystäväni SaTu (SaRu) opetti minulle, että hyvän pahin vihollinen on vielä parempi.

Nostan hattua nimetyille sekä nimeämättömille taiteilijatyypeille ja rohkaisen jokaista, joka haluaa tarttua kynään. Ei ole yksin arvokasta olla ’hyvä’. Se on, että ylipäätään piirtää!


  Jayteasee, Saapaspöppelö™ ja Truupiirturi™.

Lady Whip

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 3240
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria

....olen yhtä ainutlaatuinen kuin hekin.

....Ei ole yksin arvokasta olla ’hyvä’. Se on, että ylipäätään piirtää!


Niinpä.

Pitipä käydä uudestaan selaamassa Jayn kuvia ja kyllä, muistikuvani oli täysin oikea.
Se mikä näissä viehättää suuresti on pieni pilke silmäkulmassa. Ihmiset eivät ole täydellisiä. Myös se erilaisuus, kaikki kuvat erilaisia omalla tavallaan.
Kun näen Jayn kuvan, pysähdyn siihen ja annan mielikuvitukselle tilaa. Mitä jos kuvassa oleva tilanne olisikin oikea, mitä tapahtuu ennen sitä ja sen jälkeen. Olen monet hauskat hetket viettänyt yksin oman pääni sisällön ja Jayn kuvien kanssa.
Kiitos.


pyllyart

Voisin kirjoittaa tähän jotain omia havaintojani millaista ja miten vaikeaa on eroottisen taiteen teko, ellet Jay koe, että varastan sillä ansaitsemasi huomiosi.

Kahlittu

  • Vieras
Saapaspöppelön™ ja Truupiirturin™ pohdintoja piirtämisestä

Kultaisen leikkauksen opin jollain tavalla Kahlitulta viime vuonna.

  Jayteasee, Saapaspöppelö™ ja Truupiirturi™.

Eiks se ollu kultainen suihku eikä kultainen leikkaus ???  ::)

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 412
  • Saapaspöppelö™, TruuPiirturi™ , Halihirmu™
  • Galleria
Voisin kirjoittaa tähän jotain omia havaintojani millaista ja miten vaikeaa on eroottisen taiteen teko, ellet Jay koe, että varastan sillä ansaitsemasi huomiosi.

Anna palaa. Keskusteluhan tämä on. :)

pyllyart

Tosi kauan sitten Helsingin sanomien kuukausiliitteessä haasteltiin kirjakustantamon pomoa. Hän kertoi, että joskus tekstien mukana tuli saatekirje jossa ajatuksena oli, että kun minä nyt teen taiteellani palveluksen ihmiskunnalle, niin vastapalvelukseksi ihmiskunta alkaa rakastamaan minua.

Olen viettänyt kasvuikäni pienessä, ahdasmielisessä ja vihamielisessä kylässä. Sieltä sisäänkasvaneesta identiteetistä on vaikea päästä eroon, vaikka elämä isommissa ympyröissä kuinka 20 vuoden päästä yrittäisi todistaa muuta. Joskus huomaan, etten odota edes, että ihmiskunnalla olisi mitään aikomuksia rakastaa, vaan enneminkin: Jos olisin yhtä hyvä siinä mitä teen kuin Nykäsen Matti, niin ihmiset antaisivat anteeksi sen, että olen muuten kaikilla muilla elämänaloilla melkoisen vastenmielinen. Joskus tiedän, ettei tuota sisäistä ääntä kannata kuunnella eikä uskoa.

Vahingollista on silloin, kun ei uskalla tehdä aloitetta omana itsenään, vaan sen sijaan linnoittautuu kotiinsa treenaamaan tekniikkaa, ajatellen että muut ottavat yhteyttä minuun kun tarpeeksi ylivoimaisella osaamisellani ansaitsen sen.

Ongelmani ei ole niinkään tekniikka vaan se, että osaan jäljentää valokuvan kliinisen taitavasti, mutta persoona - jota en osaa omalla kohdallani arvostaa- henkilökohtaisuus ja läsnäolo jäävät vaillinnaisiksi.
Siitä tulee vähän surullista, kun niin kovasti tahtoisi tulla huomatuksi ja tunnustetuksi, mutta esimerkiksi tällä foorumilla ihmiset tulevat nopeasti kyllästyiksi eivätkä jaksa reagoida taas uuteen samantyyppiseen teokseen. Ylipäätään kulttuuri, jossa taitelija ja yleisö netissä olisivat hedelmällisessä vuorovaikutuksessa, on lapsenkengissään. Ja mitä pitemmällä tekniikassa on, niin sitä vaikeampaa ja työläämpää tekninen kehittyminen on.

Minulla ei ole ollut motivaatiota tehdä kuukauteen mitään erityisen eroottista kuvaa. Yleensä olen aika neuroottinen siitä, etä sen mitä sanon, niin se täytyy toteuttaa. Sanoin julkisesti, että maalaan Meerin harrastamassa seksiä Olawi Perkiömäen kanssa siksi, että se motivoisi minut tekemään sen. Ei auttanut.



Khyanna

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 623
  • Alien
  • Galleria
Tyhjää paperia tuijotellessani en löydä juuri mitään ideoita. Ne pompsahtaa päähän katellessani leffoja tai sarjoja tai ties mistä jutuista, ja nään valmiin teoksen päässäni. Ongelma on se, että alan toteuttamaan sitä ideaa ehkä muutaman viikon päästä, muutaman kuukauden päästä tai en koskaan. Oon aika kyllästynyt siihen, että saan tehtyä vaan 2-5 teosta vuodessa, koska ei oo energiaa paljon mihinkään.

Bossman

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 146
  • In Boss we trust
  • Galleria
Hey buddy - just keep 'em coming!

Uvery

  • Rsyke
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 116
  • Succubus
  • Galleria
Hyvää juttua, tulikin taas himo piirtää.

Kuten Khyanna tossa jo asiaa sivuutti, valkoisen paperin pelko on asia. Ei ne ideat odottamalla tule. Valkoisen paperin selättämsieen on lukemattomia keinoja ja se on kaikenlaisten artistien vakiokammoke.

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 412
  • Saapaspöppelö™, TruuPiirturi™ , Halihirmu™
  • Galleria
Tässä läjä vastauksia eri tyypeille:


Pyllyart:

Kun luen tuota, tunnistan itseni ja tunnen pistoksen. Itseinhon syntymekaniikka on tietysti ihan toinen. Alunperin pidin fetissini koulukiusaamisen takia visusti salassa, koska pelkäsin ongelmia. Paha, paha asia. Omalla kohdallani parisuhteet ovat lähinnä vahvistaneet käsitystä. Valehtelisin, jos väittäisin, etten hakisi täältä jotain hyväksyntää itselleni.

Minusta on joskus tehty havainto, että etäännytän hengentuotteeni itsestäni. Se pitää kyllä paikkaansa. En piirrä esimerkiksi akteja, joita ehkä kenties mahdollisesti haluaisin kokea... tai mitkä sitten muuten kiihottavat silkkaa julmuuttaan. Case in point: https://www.bdsmbaari.net/index.php?action=gallery;sa=view;id=30934 - on olemassa pelko, että tulisin kartelluksi, jos näitä juttuja enemmänkin toisin päivänvaloon. Niin tuottelias kuin olenkin, sen oman itseni näyttäminen on kamalaa.

Lienet oikeassa tuossa, että porukka tulee kylläiseksi. Heh, luultavasti aika moni on kurkkuaan myöten täynnä kuviani, kun volyymini on perinteisesti aika julmettua tasoa. Ja sitten on se olo, että piirtää sitä samaa nahkanaista uudelleen ja uudelleen. Ja muuten, tuo julkisesti sanominen ei ole auttanut minuakaan. Jäi joulukalenteri toteuttamatta.


Khyanna:

Muistelen erästä keskusteluamme, jossa sanoit, ettet voisi piirtää tavallani, vaikka haluaisit. Siihen aikaan sudin vain menemään lyijykynällä ja saatoin työntää tänne viisi kuvaa illassa niitä suttujani. Tuli mieleen muutama ajatus:

Kun rupesin toden teolla värittämään ja varjostamaan, yhteen työhön alkoi kulua tunteja ja taas tunteja. Se oli pahasti ristiriidassa sen nopeuden kanssa, johon olin itse tottunut. Olihan jälki hienompaa, mutta yhdelle työlle omistautuminen tuossa määrin ei ole koskaan ollut juttuni. Pitkä taukoni viime vuonna oli juuri sitä, että en jaksanut aloittaa sitä julmettua työmäärää, joka yhteen kuvaan yhtäkkiä meni. Homma ei siis tuntunut hyvältä enää.

Kyse tuntuu olevan jonkinlaisesta rimakauhusta: kun on päässyt tietylle tasolle, sen tarkoituksellinen alittaminen tuntuu vastenmieliseltä. Turha tehdä mitään, jos riman yli ei pääse ja sitä rataa. Aloittaminen tarkoittaa, että julmettu työmäärä odottaa, eikä palkintokaan ole lopulta niin häävi. Kuulostaako tutulta?

***

Olemme niin erilaisia. Huomaan, että tyhjä paperi harvemmin aiheuttaa minulle ongelmia, ellei kyse ole kirjoittamisesta (hahhah). Itselläni on ollut aina tapana piirtää melkein automaattiohjauksella jotain hahmoja paperinkulmaan vaikkapa luennolla tai tietokoneen ääressä istuskellessani. Tulee siis jotain tikkuaskin kokoisia näperryksiä, joita joskus käytän ikään kuin vedoksina tai pohjasuunnitelmina. Enemmänkin ongelmani on tietty itsesensuuri. Se ehkä menee tuohon Pyllyartin kategoriaan.

Uvery, olisiko sinulla heittää tähän jotain konsteja siihen tyhjän paperin pelkoon?

lemmikki

Tätä keskustelua on ollut ilo seurata.

Kiitos teille kaikille taiteilijasieluille, jotka olette osallistuneet.

Itsekin tartun toisinaan kynään ja saatan parhaimmillani saada ihan ok jälkeä aikaan, mutten pidä itseäni taiteilijana. Kadehdin ihmisiä, jotka saavat visionsa paperille tai kankaalle omaleimaisella tavalla. Itse osaan lähinnä jäljentää. Osaamisen sijaan kyse voi olla uskalluksestakin. Hyvin harva näkee piirroksiani. Ainakaan niitä henkilökohtaisempia.

Viime vuosina Omistajani on kannustanut tai jopa käskenyt tarttumaan kynään välillä. Joskus jälkeä syntyy illassa tai parissa, joskus menee viikkoja ja rutattuja papereita syntyy käsittämätön kasa. En koskaan ole tyytyväinen lopputulokseen.

Silti en odota muilta täydellisyyttä. Rakastan esimerkiksi Jayn tekemiä nopeita lyijykynäluonnoksia. Niissä on jotain niin aitoa ja kynän liikkeen voi melkein nähdä sielunsa silmin.

Ja miten kivaa onkaan nähdä joku ajatusleikki piirrettynä! Miten imartelevaa on päästä itse kuvaan. Moni foorumillamme on päässyt itse kuviin. Päässyt näkemään, miten taiteilija näkee minut. Se on kiva tunne. Kuvassa olet tavallaan sinä itse, mutta ei kuitenkaan ihan, vaan taiteilijan näkemys sinusta.

Kiitos, että jaksatte ilmaista itseänne kuvin ja jakaa sen kanssamme :love:

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 412
  • Saapaspöppelö™, TruuPiirturi™ , Halihirmu™
  • Galleria
En minäkään itseäni pidä taiteilijana... mikä lie tuhertaja?

Sattumalta tiedän, että Lemmyllä pysyy kynä kädessä. Ja jotenkin innostun siitäkin ihan vietävästi. :)

Henrik

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 308
  • Jäpäkyörä mehtäläene
  • Galleria
Avaudunpas jonkinlaisena tuhertelijana itsekin, Tyhjä paperi ei useinkaan ole se "ongelma", vaan pikemminkin sen liika täyttyminen. Tahtoo kynä karata käsistä ja kaikkea tulee livahtaneeksi paperille ja sitten vielä vähän liää ::) Pidän kyllä tavastani, mutta välillä se saa raivon partaalle. Eikö tämä saatanan tekele valmistu ikinä... ja jos(kun) tulee virhe...

Se mikä usein autta pitämään fokuksen on musiikki, kuuntelen sitä piirtäessäni lähes aina. Tosin siinäkin on vaaransa, näen musiikin kuvina mielessäni ja joskus kuvat vaan on liian voimakkaita...  ::)

Kuvissa on tietysti henklökohtaisia mieltymyksiä, mutta sisäisimmät "demonit"eivät ainakaan julkisuuteen asti ole päätyneet. Laiskana tyyppinä piirrän sitä mikä itseäni kiinnostaa. Tilaustöissä joutuu joustamaan ja skarppaamaan ettei kynä tee omiaan... ;D

Piirtäminen on kivaa, välillä turhauttavaa mutta siltikin jopa terapeuttista :love:

SaRu

Olen saanut kunnian seurata vierestä, kuinka tyhjä paperi täyttyy ja syntyy upea kuva Jayn käsissä.
Jokuseen kuvaan olen saattanut työntää lusikkani soppaan ja ideoida Jayn kanssa, mutta Truupiirturi™ on tehnyt ideat kuvaksi.

Tämmöinen, jolla pysyy kynä kädessä ainoastaan jos pitää itselleen kirjoittaa, ei voi kuin ihailla toisten taitoa tehdä taidetta.
Joskus tunnen kateuden piston siitä, etten itse osaa, mutta pääasiassa nautin siitä, että te taiteilijat tuotte teoksianne meidän kaikkien nähtäväksi.

Toivon, ettei kukaan teistä epäile lahjojaan eikä pidä kynttiläänsä vakan alla.

Nimim.taiteesta en mitään ymmärrä, mutta tiedän mistä pidän kun sen näen.

pyllyart

En minäkään itseäni pidä taiteilijana... mikä lie tuhertaja?

Kovasti epämääräinen sana tuo taide. Vähän kuin rakkaus. Toiset eivät kohtaa sitä omasta mielestään elämässään koskaan ja toiset joka päivä koko ajan.

Olen taiteililija sinänsä, että valmistuin taidekoulusta - paitsi että se oli Suomen paskin koulu, alkoholisoituneiden opettajien suojatyöpaikka. No, nyt minulla on ylempi tutkinto kunnollisesta taidekoulusta myös.
Taiteilijaseuraan pääsy kertoo jotain taiteilijuudesta - paitsi että Turun taiteilijaseuran vaatimustasoa en täyttänyt vuonna 2005, kun taas Turun työvoimatoimiston mielestä olin niin taiteilija että tuomitsi kokopäiväiseksi yrittäjäksi.
Taiteen myynti kertoo taiteilijuudesta - tai siitä, että on pinnallinen huora joka mielistelee vieläkin pinnallisempaa yleisöään ja moraalittomasti syöttää sille takaisin sen huonon maun. Kun taidemuseo ostaa kokoelmiinsa, niin se kelpaa, mutta herättää kollegoissa kyräilyä ja kateutta.

Minusta on helpompi sanoa olevansa piirtäjä ja maalaaja ja antaa parempien ihmisten päättää ja kinata keskenään onko se yksittäinen pyllerrys taidetta vai ei.