Kirjoittaja Aihe: Vakituinen parisuhde, yksin jäämisen tunne ja "mahdottomat kombot"  (Luettu 8650 kertaa)

DareDoll

  • Vieras
Mä taas itse koitan osata elää niin, että oon muille kiva ja luotan ihmisiin. Välillä tulee lokaa niskaa, ja aina se tuntuu tosi ankeelta ja usein epäreilulta, mutta aina yritän valita luottamuksen ja hyvän kuitenkin.

Mutta tähän pystyn vain ja ainoastaan siksi, että olen ymmärtänyt että minun onneni, kokonaisuuteni, ja täyttymykseni ei voi (ikinä, koskaan) tulla ulkopuoleltani jonkun toisen ihmisen hahmossa tai tämän kautta. Että se onni ja kokonaiseksi itseni tunteminen on minun vastuullani ja minun tehtäväni. Tietyllä tavalla on toki surullistakin, etten usko kenenkään koskaan vievän minua loppuelämäkseni johonkin uuteen ulottuvuuteen, tai että edes sellainen ulottuvuus olisi olemassa.

Tietystii toivon saavani kokea hetkiä, jotka ovat suuria, pakahduttaviakin, tärkeitä kahden (tai useamman) ihmisen kollaboraation ja synergian synnyttämiä, täysin arjen yläpuolelle kohoavia ja merkittäviä. Toivon myös että joskus saisin lainata ihmistä yhteyteeni tuottamaan yhteisiä muistoja ja kokemuksia.

Kun uskallamme irrottaa siitä mitä jonkin asian tai ihmisen pitäisi olla, minkä ikäisenä kuuluisi olla mitäkin, miltä minkäkin pitäisi tuntua ja näyttää, usein saammekin mahdollisuuden kohdata itsemme ja omat tarpeemme ja mahdollisuuden yrittää uskaltaa elää itsellemme rehellistä elämää.

(Itse)rakkautta  :love:

Totta, jokainen on ihan itse oman onnensa seppä. Ei siihen muita tarvita.

Itse meinasinkin sitä että ihan vapaa ehtoisesti kärsin ennemmin seuran puutteesta kun annan enään kenenkään uuden ihmisen päästä lähellekään todellista minääni. Kyllä nimenomaan kärsin, koska haluaisin seuraa mutten voi tavata ketään. Enkä aio tavata.

Kyllä aina välillä tulee lokaa niskaan ja se on paskaa. Se on normaalia. Mutta kun kohdalle osuu ihmisiä jotka tekevät paljon muutakin kuin aiheuttavat pientä harmitusta niin silloin se ei ole normaalia. Itselläni meni vuosia selvitä exäni, lasteni isän aiheuttamista ongelmista. Saada itsetuntoni edes jossain määrin takaisin. Kyetä hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Uskaltaa olla sellainen kuin olen. Riisua vaatteet päältäni jonkun edessä ilman että häpeän itseäni kuoliaaksi. Uskaltaa antaa jonkun koskea itseäni ja oppia pitämään siitä kosketuksesta. Hymyillä ja nauttia elämästä. Vuosien jälkeen kyetä luottamaan taas toiseen ihmiseen. Uskalsin haaveilla ja unelmoida uusista ihmisistä joita voisin elämääni löytää.

Enää en haaveile ihmisistä ja niiden tapaamisesta. Koska en kykene enää asettamaan itseäni missään määrin avoimeksi, lähestyttäväksi ja haavoittuvaksi. En pysty luottamaan enkä uskomaan ihmisten hyvyyteen ja rehellisyyteen.

Ymmärrän nämä molemmat näkökulmat erittäin hyvin. Itsellänikin on ollut niin sysipaskoja suhteita, ja niiden jälkeisiä tunkion raivaamisia, ettei mitään rajaa. Parin vanhan paskan kanssa vielä joudun pitämään jonkinlaista yhteyttä yllä, mikä rasittaa enemmän kuin tarpeeksi.

On ollut aikakausia, että olen ollut tahallisesti täysin älytön ja sellainen saippua, josta ei saa mitään otetta. Pilannut tahallani suhteita, itseäni suojellakseni varmaan.

Vuosi sitten tuli viimeksi kunnolla henkisesti pataan, ja sen jälkeen tein tietoisen päätöksen että alan ihastumaan itseeni! No sehän on alkanut pikku hiljaa onnistumaan, oon nykyään melkoisen tyytyväinen itseeni, peilikuva mukaan lukien! Ai lov mii  :love:

Ja oon löytänyt myös parhaan kumppanin, mitä koskaan ollut, en meinaa melkein uskoa todeksi. Mutta en usko että maailma luhistuu, jos suhde loppuu. Koska aina saan nauttia oman itseni ihastuttavasta seurasta, jippiiii!!  8)

Helmi77

  • Vieras
Kiitos MsMincepie
Täytyisi varmaan itsekin tehdä vastaavanlainen päätös ihastua itseensä.
Eikä pitää itseä sen mukaisena miten muut kohtelevat.

tomi

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1002
  • Ei niin reipas poika...
  • Galleria
Hyvä pointti toi itseensä ihastuminen. Tosin itse nyt en ole ehkä niinkään ihastunut itseeni, mutta tulen toimeen itseni ja jopa sen peilikuvan kanssa ja lisäksi arvostan kyllä itseäni monessakin mielessä.

Missään vakavassa tai puhumattakaan pidemmässä parisuhteessa en ole kyllä ikinä ollut. En myöskään ole mikään ”pelimies” vaan olen ehkä vähän erakkoluonne tjsp.. No suhtaudun kyllä hieman epäilevästi ajatukseen elää toisen ihmisen kanssa, osaisinko edes, olisiko minulla mitään annettavaa suhteelle tai onko se yleensä mun juttu? Nuorempana kyllä ajattelin että ei, mutta näin vanhempana olen yllättäen huomanut että toisinaan tuo ajatus jatkuvasta yksin olosta hieman mietittyttä elllei jopa ahdista. Aina siitä tosin pääsee yli ja yleensä melko nopeaan. No shoulder to lean on, but my own voisi olla mottoni.  8)

Namunen

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 309
  • I’m a free bitch, baby!
  • Galleria
Näiden asioiden pohtiminen ja tutkiminen jatkunut itsellänikin. Minusta snadistisadisti sen sanoi hyvin, että vaikka on polyamorinen ei suhteet kaikkien sessiokumppaneuden kanssa sitä ole. Siinäkohtaa onkin tärkeää kommunikoida se, mitä toisesta oikeasti haluaa.

Olen myös samaa mieltä laalaan kanssa siitä että pitää osata olla onnellinen omissa nahoissaan, ei sitä onnea kukaan muu tuo ja sellainen odotus toisesta ihmistä kohtaan on erittäin epäreilu. Eihän se silti poista sitä että haluaa kumppanin vaikkei sinällään tarvitsisi.

Mä olen tutkinut polyamoriaa lisää muualla ja se on avannut silmiä. Ihmisten motiiveista, käyttätymisestä, ykssarvistenmetsästäjistä yms.. Olen myös entistä varmempi että itse olen mono. Js ehkä mun pitää sen verran tässä nyt perua puheitani että ehkäpä sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä, onko se ihminen mono vai poly jonka kanssa rakastuu, jos se ihminen on oikeasti valmis antamaan niitä asioita joita itse suhteessa tarvitsen.

Ouroboros

  • Vieras
Itsetuntemus ja omien tunteiden ja tarpeiden tiedostaminen kantaa pitkälle, oli sitten mono, poly tai mitä hyvänsä.

Itse haluan tietää syyt tunnereaktioilleni ja tutustuminen polyvagaaliteoriaan on syventänyt ymmärrystäni omien tunnereaktioideni syy-seuraussuhteiden taustalla. Tunteet ja fysiologia eivät ole erillään toisistaan ja varmaankin siksi viehätyn itsevarmoista ja itsensä tuntevista yksilöistä. Toisaalta myös alemmuudentunteet näkyvät kropassa ja kaikenlaiset hyväksikäyttäjät etsivät nimenomaan niiden merkkejä päästäkseen boostaamaan omaa egoaan jo valmiiksi lytätyn ihmisen kustannuksella. Tämä on valitettavan yleistä ihan kaikenlaisissa ihmissuhteissa, ei vain sessioseuraa etsiessä.

Mikäli kyse on todella syvästä itseinhosta ja/tai epävarmuudesta, suosittelen ammattiauttajaa. Dissosiaatiohäiriö on edelleen alidiagnosoitu ja sitä hoidetaan usein masennuksena. Esim. kognitiivinen psykoterapia on aivan validi keino hoitaa masennusta, dissosiaation kanssa taas tarvitaan usein traumaterapiaa.

Lila_

  • Vieras
Päästäiskö takaisin alkuperäiseen aiheeseen?

Angel89

Mun omaa kuplaani kuvaa varmaan parhaiten sana tyhjiö. Enemmän ja vähemmän puutteessa ollut kaksi avioliittoa ja yhden suhteen rämpinyt niiden liittojen välissä. Kun lapset on jo omalta osaltani tehty ja elämä pyörittänyt eri kaupunkien välillä, olisi ihana löytää suhde jossa kinkyily olisi arkipäivää. Viihdyn kyllä yksinkin ja fwb-suhde löytyy, mutta mis on onni. Ehkä se onni on viimein tässä ja nyt, kun tietää mitä itse haluaa, eikä tyydy mihin tahansa. Kolmenkympin kriiseilyt on jo ohi. Ehkä vielä joskus jotakin. Ja Mmiiuh jos ASn sivuille eksyt.

Snithan

Oma avioliittoni sai alkunsa "tämä on puhtaasti vain seksiä ja sessiointia" -suhteesta. Tai siis, minä se kai olin joka niin halusi määritellä alunperin. Mutta siitä suunnitelmasta poikettiin aika nopeasti sivuraiteelle ja hyvä niin. Ehkä se opetti myös omalla tavallaan itselleni sen, että joskus ihan tahtomattaankin saattaa löytää helmiä paikoista, joista niitä ei olisi uskonut löytävänsä. Opetti olemaan avoimempi erilaisille mahdollisuuksille ja pitämään silmät auki. Puhdas monogamia ei myöskään tuntunut itselleni luontevalta ja sekin osaltaan vaikutti siihen, että kuvittelin, etten halua sitoutua. Onneksi kinkyyteni johdatti minut myös tutustumaan polyihin, monisuhteilijoihin yms. ja tajuamaan sen, etteivät sitoutuminen ja monogamia ole synonyymeja keskenään. Kumpaakin voi olla ilman toista.

Olen myös jotenkin ottanut sellaisen asenteen, että en etsimällä etsi mitään, vaan yritän antaa asioiden/ihmissuhteiden tulla vastaan ja muodostua sellaisiksi kuin ovat muodostuakseen. Joskus siitä etsimättömyydestä on vaikea pitää kiinni, jos tuntuu, että aidosti jotain kaipaa. Mutta silti ne parhaimmat asiat ovat aina tulleet elämääni vahingossa ja pahimmat asiat väkisin hakemalla. Sydämeeni on muodostunut ihan erityisiä paikkoja tietyille ihmisille, vaikka suhde voi ulospäin näyttää triviaalilta. Kuten sille yhdelle, jonka kanssa oli suhde, joka sitten kariutui ja molempia sattui. Silti, se ihminen on ihan tosi erityinen, valtavan tärkeä, enkä missään nimessä luopuisi kokemuksistani. Tai sille toiselle, jonka kanssa koen jotain valtavan suurta klikkiä ja yhteyttä, vaikka tiedän, että toinen on vaniljamono. Jossain toisessa ulottuvuudessa voitaisiin olla pari, mutta tässä universumissa tyydytään ehkä olemaan ystäviä ja haaveilemaan sellaisesta, mitä ei saada. Tai sille kolmannelle, joka jätti lähtemättömän jäljen ja ikävän. Vaikkei olla oltu tekemisissä vuosikausiin, mietin edelleen, mitä kuuluu ja miten hyvältä tuntuisi vain halata. Vaikken edes ole halailijatyyppiä. Ehkä minä joskus otan vielä yhteyttä. Tai sitten en.

Paljon näitä parisuhdeasioita, seuranhakua ja löytymistä tulee pohdittua niin omasta perspektiivistä kuin laajemmassakin mittakaavassa. Tuntuu erikoiselta seurata maailmaa, jossa on paljon yksinäisiä, mutta silti vaikea löytää toisia. Monimutkaista ja mielenkiintoista. Olen minä kinkypiireissä nähnyt myös niitä tapauksia, jotka ovat polyja ja muuttuvat monoiksi tavattuaan sopivan ihmisen. Yhtä lailla myös niitä, jotka kipuilevat monogaamisessa suhteessa ja suhteen päätyttyä löytävät onnen jostain vapaammasta suhdemuodosta. Se on niin yksilöllistä.

Sori, jos tämä ajatuksenvirta meni paikoitellen ohi aiheen. Kunhan viime aikoina olen itsekin pyöritellyt näitä ajatuksia ja piti purkautua johonkin.  ::)

Lila_

  • Vieras
Ihana <3