Kirjoittaja Aihe: Pane mut paksuksi, kulta  (Luettu 11587 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Pane mut paksuksi, kulta
« : 19.04.2020, 13:18 »
Pane mut paksuksi, kulta


Eli sananen lisääntymiseen liittyvistä fetisseistä.


”Niin mikä oli?”

On usein ensimmäinen reaktio, jonka kohtaan mainitessani tämän yksistä isoimmista kinkseistäni. Tästä alkaa käytännössä joka kerta oman aikansa ottava selostus siitä, mikä juttu on kyseessä, mitä se voi pitää sisällään, mitä se minulle henkilökohtaisesti tarkoittaa, miten sitä toteutetaan ja niin edelleen. Kummasteltavaa on vähintään yhtä paljon, kun on kummastelijoitakin. Eikä se sinänsä ole  mikään ihme – aihe ei käsitykseni mukaan ole, edes kinkypiireissä, hirveän suurta suosiota saavuttanut. Sen kuitenkin tiedän, että lisäkseni on olemassa ihmisiä, joita aihe koskettaa henkilökohtaisesti, ja usein nämä loputkin ovat kiinnostuneita tietämään. Päätin siis tehdä päivän pienen hyvän työn ja jakaa hieman vähäistä tietouttani lisääntymiseen liittyvistä fetisseistä omalla kolumnivuorollani. Pienen pieni tietoisku, olkaatte hyvät.

Mikään seuraavaksi kertomastani ei edusta absoluuttisia totuuksia. En esiinny aiheen kannalta asiantuntijana, kirjoitan puhtaasti omista kokemuksistani sekä yleistä pohdintaa. Eri mieltä saa olla, ja lisättävää kuulen todella mieluusti.

Lähdetään liikkeelle vaikkapa siitä, mitä termi ”lisääntymiseen liittyvät fetissit” tarkoittaa. No, kohtaamme heti alkutaipaleella suuren kysymysmerkin, sillä olemassa ei ole yhtään kiinteää määritelmää sille, mitä noiden kolmen sanan muodostama käsite tarkoittaa. Paljon muitakin merkityksiä varmasti on, mutta itse tykkään määritellä sen eräänlaiseksi laajasti ymmärrettäväksi kattokäsitteeksi monenlaisille fantasioille / fetisseille / mieltymyksille, joilla kaikilla on yhteisenä nimittävänä tekijänä lisääntyminen, tavalla tai toisella.

Termi on omalla tavallaan sekä kuvaava että harhaanjohtava. Kuvaavana pidän sitä siinä mielessä, että se antaa tilaa hyvin monenlaisille sisällöille, eikä rajaa liian tarkkaan, mitä sen alle voi tai ei voi kuulua, sekä tietysti johtaa olennaisen äärelle kertomalla, että tässä ollaan jollain tasolla tekemisissä lisääntymisen kanssa. Toisaalta taas harhaanjohtava se on sanan ”fetissit” takia. Fetissi on nimittäin aavistuksen radikaali ilmaisu, mikäli kyseessä ei ole tekijä, jonka on välttämättömästi oltava läsnä, jotta kiihottuminen on mahdollista. Noh noh, pilkunviilaus sikseen, sillä parempaankaan termiin en ole törmännyt. Heti, kun joku keksii kuvaavamman, lupaan adoptoida sen käyttööni. Kertokaa se toki minullekin! Jos lontoo taipuu riittävästi, aika lähelle osuva vastine tarkoittamalleni toiminnalle mahtaa olla ”breeding”.


”No niin, sanasto analysoitu, kiitos. Mutta minkälaisia juttuja tämä sitten oikein käsittää?”

Minulla on sellainen kutina, etten ole vieläkään vastannut täysin kysymykseen siitä, mitä tämä tarkoittaa. Seilaamme abstrakteilla vesillä, ystäväni. Seuraa vähän konkreettisempaa sisältöä. Tämän käsitteen alle kuuluvaksi lasken hyvin eri tyyppiset, monenlaista sisältöä käsittävät mieltymykset sekä fantasiat. Sinne sijoitan muun muassa esteettisen ja seksuaalisen mieltymyksen raskaana oleviin naisiin, kiihottavat ajatukset raskaaksi tulemisesta joko tarkoituksella tai vahingossa, monenlaiset ihmisjalostusfantasiat sekä tietysti synnyttämiseen liittyvät fantasiat. Käsitteen alle mahtuu varmasti paljon muitakin asioita saman teeman ympäriltä, mutta tässä muutamia omia suosikkejani. Empiirisen tutkimukseni perusteella linjoista yleisin ja tätä kautta kenties suosituin, lienee raskaaksi tulemisen kiihottavuus esimerkiksi tarkoituksellisesti lasta hankkiessa tai riskileikkinä pidettävässä skenaariossa, jossa harrastetaan seksiä ilman ehkäisyä, vaikka tarkoituksena ei ole raskautuminen. Tämä ihan vain siksi, että se kiihottaa.


”No tuota, mites tuo toimii sitten käytännössä?”

Koska aihe on muuten liian laaja käsiteltäväksi yhdellä kertaa, rajaan käsittelyä edellä esittämääni yleisimpään versioon. Kuten on varmasti selvää, kyseessä ei ole toteuttamiseltaan vaivattomin tai yksinkertaisin mahdollinen kink. Tai no, se riippuu oikeastaan siitä, kuinka aitoa toimintaa kiihottumiseen vaaditaan tai kuinka autenttiseksi tilanne halutaan luoda. Myös toiminnan tehokkuus sekä mielekkyys eri ihmisille vaihtelee. On aavistuksen eri asia uhata saattaa raskaaksi nainen, joka ei voisi kuvitellakaan saavansa lasta, saati halua sitä, verrattuna toiseen lapsia rakastavaan ja niitä vaikka välittömästi haluavaan. Tahtoo sanoa, tapauksista ensimmäiselle kyseessä voi olla hyvinkin tehokas niin henkinen kuin fyysinen nöyryytyskeino. Tyypille kaksi ei välttämättä aiheudu sen ihmeempiä tuntemuksia. Nöyryytykseen tämän teho kaiketi perustuukin, on oma hypoteesini.

Kevyimmällä ja näin ollen helpoimmalla asteella, jota allekirjoittanutkin tunnustaa edustavansa, kiihokkeeksi riittää pelkkä sanailu aiheeseen liittyen. Esimerkiksi uhkaukset vasten tahtoani laueta sisälle tai kertoilu siitä, kuinka vauva on pian saamassa alkunsa, riittävät kiihottamaan. Henkilökohtaisesti vastaanottamani mieleen painunein lausahdus aiheeseen liittyen kuului, ei sanatarkasti vaan sisällöllisesti, seuraavalla tavalla: ”aion laueta sisällesi, ja sinä et voi mitään muuta kuin toivoa, ettei siemen ehdi itää ennen jälkiehkäisyn hakemista”. Kuinka röyhkeää, mutta samalla varma menolippu subspaceen. Tässä verbaliikkaan perustuvassa versiossa toiminnalla tai sen puutteella ei ole niin suurta merkitystä: kiihottavuus perustuu enemmän henkiseen kuin fyysiseen puoleen.

Seuraavalla tasolla puheen lisäksi mukaan liitetään toimintaa. Taitava sanailu saattaa toimia hyvänä kiihottamisen apuna, mutta sen ei koeta kuitenkaan riittävän. Pointtina käytännön toiminnassa on usein eritoteen ajatus lapsen alulle saattamisesta. Tällä asteella kuitenkin käytössä oleva ehkäisy (muu kuin kondomi) blokkaa niin tahattoman raskauden mahdollisuutta, kuin ehkä toiminnan todentuntuisuuttakin. Suurena kysymysmerkkinä ilmassa leijuukin se, että häiritseekö tietous ehkäisyn olemassaolosta aktin realistisuutta, toisin sanoen, riittääkö se tyydyttämään.

Viimeisenä mieleen tulevana vaihtoehtona miellän ainoastaan todellisen riskileikin, jossa raskaus ei ole tavoitteena, mutta siitä huolimatta ehkäisy ei ole käytössä. On toki fakta, että jokaisesta ilman ehkäisyä toteutetusta yhdynnästä ei synny lasta, mutta mahdollisuus siihen on käytännössä aina olemassa. Liitteenä olevassa artikkelissa* on haastateltu erästä ihmistä, joka kertoo harrastavansa tätä toimintaa pääsääntöisesti täysin ventovieraiden ihmisten kanssa, ja saa suurimmat kiksinsä nimenomaan raskauden riskistä.

Jätän moraalisen arvioinnin ja tuomitsemisen lukijalle itselleen, vaikkakin omasta puolestani on sanottava, etten kannusta ketään kyseisenlaiseen toimintaan.

Toisaalta toinen mahdollinen aito tilanne on tietysti silloin, kun lapsen hankintaa suunnitellaan ja se on toivottua. Toisinaan etenkin naiset ovat kertoneet harrastaneensa elämänsä parasta seksiä nimenomaan yrittäessään lasta, ja näkemykseni mukaan sillä on jotain tekemistä raskauden kiihottavuuden kanssa.


”Selvä. Nyt ymmärrän, mitä näillä leikeillä tarkoitetaan ja miten niitä leikitään, mutta… mikä tällaisessa toiminnassa oikein kiihottaa ja miksi?”

Voihan. Olisin varmasti nero, jos osaisin antaa yksiselitteisen, absoluuttisesti oikean vastauksen asiaan. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, sillä seksuaalisen kiihottumisen syvimpään olemukseen en ole päässyt ikäväkseni tieteellisesti perehtymään. Ehkä sekin päivä tulee.

No mutta, spekuloida voi aina. Seuraavana listattuna ajatuksen virtaa mahdollisista syistä ja siitä, minkälaiset tekijät voisivat toimia kiihokkeina.

- Äärimmäinen valta, yleensä nimenomaan miehellä. Tässä vaihtoehdossa usein kyse pakotetusta siittämisestä → ajatuksena se, ettei nainen ole saanut päättää omasta kehostaan. Samalla myös pysyvien jälkien jääminen: raskaus muuttaa kehoa olennaisesti ja pysyvästi. Edustaa usein naisen osalta kokonaisvaltaista henkistä ja fyysistä alistumista, ehkä myös nöyrtymistä ja periksi antamista.

- Hieman edelliseen kohtaan liittyen myös suuri nöyryytys ja häpeä. Ei-toivotun raskauden seurauksena esimerkiksi yhteisön suoma paheksunta naisen ”kevytkenkäistä käytöstä” kohtaan, sekä juoruilu. Raskautta ei voi piilottaa, se on kaikille näkyvä julkinen ja ilmiselvä seuraus. Häpeässä vellova mietintä siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat.

- Ihmisen perimmäiseen tarkoitukseen kajoaminen. Lisääntyminen on syy ihmisen olemassaololle, ja sille, miksi olemme ylipäätään seksuaalisia. Kenties siinä on jotain niin pyhää, että siihen ei tulisi kajota? Ei pitäisi, mutta moni kielletty asia on niin kiihottava. Eräänlainen tabuelementti, ehkä?

- Epävarmuus ja tietynlainen vaara. Vaara kiihottaa myös monen muunkin tyyppisissä fantasioissa. Tässä tapauksessa vaara liittyy raskauteen.

-Artikkelissa seksuaaliterapeutti, tohtori Chris Donaghue selittää, kuinka syy raskauden riskistä kiihottumiseen löytyy aivoista: aivot rekisteröivät kiihottuneisuuden ja pelon [raskauden mahdollisuudesta] samana asiana.

Summa summarum. Kaikenlaisen pervoilun syvimmän ytimen ymmärtämistä yhdistää yksi vieläkin olennaisempi kysymys: tarvitseeko sitä välttämättä niin tarkkaan edes ymmärtää, miksi se kiihottaa? Riittäisikö kuitenkin se, että siitä voi nauttia, olipa syy mikä hyvänsä? Haluan uskoa näin.

Minulle kyseessä on kohtalaisen tuore mieltymys, sillä olen oivaltanut sen vasta muutamia vuosia taaksepäin. Tässä samalla selostaessani asiaani huomaan tulevani pohtineeksi, millä valtuutuksella kirjoitan. Kuinka paljon todellisuudessa tiedän aiheesta? Voinko edes puhua muiden saman mieltymyksen omaavien puolesta? Rehellisesti sanottuna, en tiedä.

Kun kyse on näin laajasta ilmiöstä, on yksiselitteisiä ja tarkasti rajattuja vastauksia äärimmäisen hankala, ellei peräti mahdoton antaa. Toisaalta tarkoitukseni ei ole ollutkaan luoda kaikenkattavaa tietosanakirjaa lisääntymiseen liittyvistä fetisseistä, vaan jakamalla muille muutamia perusjuttuja ja yleisesti ajatuksiani aiheesta, kehittää samalla omaakin ajatusmaailmaa. Uskokaa tai älkää, tämän prosessoiminen on älyllistä työtä, ja vieläpä haastavaa sellaista. Toivoa sopii, että aiheen pyörittely avaa itse kullekin uusia ovia, tarjoaa vertaistukea, tuo tuoretta perspektiiviä asioihin tai kenties parhaassa tapauksessa auttaa ymmärtämään itsestään jotakin uutta. Mikäli mitään näin mahtipontista ei tapahdu, onpahan ainakin yhden mieltymyksen ymmärtämisen verran viisaampi. Tiedolla on yllättävän suuri voima.


”Okei, hienoa. Vieläkö oli jotain?”

Vielä, apukysymyksiä. Mitä ajatuksia aihe herättää sinussa? Olitko aiemmin kuullut, tai onko itselläsi kenties tämä sama kink? Yllättikö jokin? Oletko eri mieltä jostakin? Jäikö jotain kysyttävää? Asiallinen sana vapaa!



Kirjoittaja: Saeroe,joka siitä huolimatta, että opettaa tässä muille, kuinka homma toimii, nöyränä ihmettelee sitä edelleen itsekin.


Lähdeluettelo ja lisämateriaalit samassa paketissa. Mikäli aihe kiinnostaa ja englanti sujuu, klik klik lisätiedon löytämiseksi aiheesta.

Thomas, Sophie Saint, 1.6.2016: ”Seeds of Love: When Risking Pregnancy Is Your Biggest Turn-On”, www.vice.com, [Siteerattu 19.4.2020]. Saatavilla:
https://www.vice.com/en_us/article/wnwvyz/seeds-of-love-when-risking-pregnancy-is-your-biggest-turn-on


Tuli

  • Vieras
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #1 : 19.04.2020, 14:28 »
Fetissi on nimittäin aavistuksen radikaali ilmaisu, mikäli kyseessä ei ole tekijä, jonka on välttämättömästi oltava läsnä, jotta kiihottuminen on mahdollista. Noh noh, pilkunviilaus sikseen, sillä parempaankaan termiin en ole törmännyt. Heti, kun joku keksii kuvaavamman, lupaan adoptoida sen käyttööni. Kertokaa se toki minullekin!

Yksi tapa jakaa tämä on jättää sana fetissi niille, joille asia on välttämätön kiihottumisen/laukeamisen saamiseksi ja käyttää muista sanaa kink. Silloin tämän voisi kääntää muotoon lisääntymiseen liittyvät kinkit.

Kaislanen

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 49
  • Koko universumin kaikkein paras ihminen
  • Galleria
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #2 : 19.04.2020, 15:11 »
Voisin kuvitella yhden kiihottava tekijän olevan raskautumiseen liittyvä hallinta ja omistus ja siihen liittyvä huolenpito=mies "omistaa" siementämänsä naisen, kehon, jonka on valinnut siemenelleen kasvaa.

Näkisin tämän kinkin toimivan erityisen hyvin konsensuaalisessa omistussuhteessa. Sellaisessa, missä nainen on antanut miehelle vallan hallita itseään ja omaa seksuaalisuuttaan ja ajatus siitä, että mies käyttää sitä seksuaalisuutta siihen, mihin se on tarkoitettukin, kiihottaa. Mies "merkitsee" naisen itselleen sen tasoisella siteellä, että siinä jää pannat ja muut symboliset asiat toissijaisiksi. Mies pitää huolen omastaan, lapsesta ja siittämänsä kohdun kantajasta. "Olet minun ja minä teen sinulle näin, koska voin ja haluan näyttää kaikille, että olet minun"-tyylinen ajatus.

En osaa sanoa meneekö tämä ihan metsään, mutta voisin kuvitella tämän tyyppisten ajatusten olevan taustalla osassa raskatumis kinkeistä. Itselle ainakin kaikki huolenpitoon ja turvan tunteen aikaansamiseen liittyvät asiat saavat aivot kutisemaan syvältä, niin ehkä tässäkin toisinaan on jotain sen suuntaista taustalla.

Erikseen on se kiihotus, mikä tulee raskauttamisen nöyryyttävästä vaikutuksesta ja kiksit, jotka saa käytännössä päinvastaisesta; hyväksikäytön kaltaisesta toiminnasta ja vasten tahtoa tapahtuvasta raskautumisesta, ehkäpä tuntemattomahkolle miehelle ja häpeän tunteesta siihen liittyen.

En tiedä antaako tämä mitään näkökulmia kellekään tähän aiheeseen, mutta sen verran mielenkiintoista, että pisti ajattelemaan ☺️

lemmikki

Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #3 : 20.04.2020, 12:04 »
Tämä kink oli jotain, mihin törmäsin kohdatessani ensimmäisen dominoivan miehen netin syövereissä. Lyhyen ajatuksenvaihdon jälkeen tyyppi alkoi puhua, miten haluaisi pakottaa minut poistamaan kierukan ja panna paksuksi. Samaan aikaan hän itse ei ollut valmis edes paljastamaan etunimeään, koska oli varattu.

Ei järin vastuullista. Eikä mennyt jatkoon.

Siksi olikin ilo lukea tästä naisen näkökulmasta ja vastuullisemmista tavoista toteuttaa fetissiä/kinkiä.

Toisaalta olen miettinyt asiaa 24/7-omistussuhteen näkökulmasta. Jos dominoiva osapuoli, jolle on periaatteessa annettu valta tehdä päätökset kaikessa, missä haluaa, päättäisi haluta lisääntyä, olisiko tämä ajatuksena jotain, mikä menisi liian pitkälle? Toki TPE-suhteissa on olennaista kuulla myös alistuvaa osapuolta päätösten pohjaksi. Tässä kohtaa vain päätökset koskettaisivat mahdollisesti muitakin, kuin parisuhteen osapuolia. Omalla kohdallani vaikutukset ulottuisivat vanhempiin lapsiini ja siihen tulevaan. Haluan korostaa, että asiaa on pyöritelty teoriassa. Verbaalisella tasolla. "Jos minä haluaisin saattaa sinut raskaaksi, antaisitko tehdä sen?"
Randomilta, lyhyen ajan tuttavuudelta tämä on helppo kieltää. Vakavassa suhteessa vaikeampi kysymys.

Vaikka kuinka ajattelisi, että tällaiset asiat ovat aina yhteisiä päätöksiä, eikö tilanne jokaisessa, maailman vaniljaisimmassakin suhteessa ole usein se, että mikäli lasten hankinnasta on erimielisyyksiä tai epävarmuutta, aina jompi kumpi lopulta saa tahtonsa läpi. Kompromisseja ei ole. Lapsia joko tulee tai tule. Useat tuntemistani vanhemmista ovat kertoneet, että toinen osapuoli ei ollut ajatellut lapsia hankkia. Silti niitä on lopulta siunaantunut. On kuitenkin vissi ero, onko motivaattorina halu tulla vanhemmaksi vai seksuaalisten mieltymysten toteuttaminen ja oman valtansa mittaaminen/osoittaminen.

Aihe on ajatuksia herättävä ja ehkä tabukin. Mikäli haluaa ottaa todellisen riskin raskautumisesta vastoin toisen tahtoa, leikitään aika tabulla aiheella. Siihen sisältyy monia moraalisia ja eettisiä ongelmia. Kysymyksiä, joita ei tulisi ratkaista osana seksileikkejä.

Itseäni kyseinen aihe ei varsinaisesti kiihota. Olen ollut tilanteessa, jossa yhden illan iloksi tarkoitettu tuttavuus alkoi takaapäin työnnellessään pohtia ääneen tulevien poikien nimiä. Ehdin kuulla, että toisen nimi voisi olla Juhani, ennen kuin olin poistunut tilanteesta nopeudella, josta Usain Bolt olisi kateellinen. Vaatteet ehti hyvin pukea hotellin käytävässäkin. Epäilen, että tämä ei ollut toivottu reaktio ;D Enkä kyllä koskaan kysynyt, mikä sen toisen pojan nimi olisi voinut olla.

Saeroe

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 317
  • "No niin, neiti suihkulähde"
  • Galleria
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #4 : 21.04.2020, 13:53 »
Tuli Niin, fetissi tosiaan on hieman epätarkka ilmaisu tässä yhteydessä. Yleiskielessä fetissin merkitys on kuitenkin laajentunut tarkoittamaan myös sellaisia mieltymyksiä, jotka eivät ole välttämättömiä kiihottumisen kannalta, ja luulen, että siitä tässäkin tapauksessa on kyse. Jokapäiväisessä kommunikaatiossahan sanoja voi käytellä iloisesti sekaisin, mutta toisaalta ymmärrän kyllä myös termien spesifinkin viilauksen silloin, kun se on asiayhteydessään jollain tavalla olennaista ja perusteltua, esimerkiksi väärinymmärrysten välttämiseksi.
 "Kink" kuulostaa jotenkin hieman vieraalta ainakin puhuttuna, vaikka sitä kirjoittaessa ihan sujuvasti käytteleekin. On harmi, että sille ei ole olemassa mitään ytimekästä vastinetta suomessa.


Kaislanen Itse en ole oikeastaan koskaan lähestynyt asiaa huolenpidollisesta perspektiivistä, mutta nyt kun sanot, näen kyllä myös tuon puolen mahdollisena tärkeänä elementtinä joillekin kyseisen mieltymyksen omaaville. Se on omaan tulokulmaani verrattuna hyvin toinen ääripää, vaikka lopputulos onkin periaatteessa sama. Voisin kuvitella, että tämä huolenpidollinen- sekä omistamispuoli voisi korostua esimerkiksi nimenomaan D/s ja DD/LG -suhteissa.

Lemmikki Tuumit viisaita. Tässä ollaan kuitenkin sen verran isojen asioiden äärellä, että vastuullisuuden merkitys leikeissä korostuu entisestään. Olisin mielelläni avannut tuota vastuullisuusperspektiiviä vielä lisää, mutta en nähnyt sitä kuitenkaan niin olennaisena, että olisi pitänyt paisuttaa jo valmiiksi rehevää tekstiä.

Tarjoat myös lisää jännittävää pohdittavaa 24/7 ja TPE-suhteiden muodossa, mutta valitettavasti niistä kumpainenkin ovat minulle vielä toistaiseksi sen verran vierasta kenttää, etten oikein osaa sanoa juuta tai jaata. Toki näissäkin, kuten kaikissa muissakin suhteissa, reunaehdot perustuvat (tai olisi ainakin syytä perustua) osapuoleten väliselle neuvottelulle eikä mielivallalle. Keskustellessa ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen pohtia dominoivan osapuolen määräysvaltaa koskien lisääntymistä, mutta tällaisenkin seikan huomioon ottaminen on helpompaa, kun sen olemassaolon tiedostaa. Olen ymmärtänyt, että ainakin TPE-suhteen luonteeseen kuuluu dominoivan osapuolen hyvin ehdoton päätäntävalta kaikesta, joten kaipa lastenhankintakin, joko kinkin tähden tai ihan vain perheenperustamismielessä lasketaan kuuluvaksi sen vallan piiriin. Tästä taas päästään sujuvasti siihen, kuinka isossa ja vastuullisessa roolissa "vallanpitäjä" on, ja kuinka tehtyjen päätösten on oikeasti syytä olla hyvin harkittuja ja perusteltuja.
Kuten sanoitkin, kompromisseja kun ei oikein ole: joko lapsia syntyy tai sitten ei.

Aika huima kokemus tuo poikien nimien pohdinta. Ei tainnut kaveri ihan ajatella, mitä höpötti. ;D Minua olisi kyllä kiinnostanut jäädä kuuntelemaan toisenkin pojan nimi! Jos ikinä satut kohtaamaan kyseistä heppua, kysypä ihan piruuttasi...

lemmikki

Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #5 : 21.04.2020, 14:40 »
^Jos koskaan satun kohtaamaan ko hepun, vaihdan kadun toiselle puolelle tai maastoudun sopivimmaksi katsomallani tavalla  ;D

Sinänsä on jännä, miten harvinainen kink/fetissi tuntuu olevan kyseessä.

Kuka nyt olisi niin perverssi, että parittelisi lisääntymistarkoituksessa?  ;D

Toisaalta, vaikka naiset harvoin tästä puhuvat fetissinä, moni on tuttu pariskunta on kertonut seksin olleen parasta ikinä silloin, kun sitä on harjoitettu lapsentekotarkoituksin. Yhtä moni on kyllä kertonut paineiden tai tavoitteellisuuden latistavan tunnelmaa aika lailla.

Yhtä kaikki, alistamisen/alistumisen muotona kokisin itsekin tämän aika äärimmäisenä. Toisaalta itselleni ei toimi mikään feikattu/näytelty. Jos pitäisi yrittää päästä kiinni ajatukseen, että minua ollaan vastoin tahtoani panemassa paksuksi, siihen pitäisi olla todellinen riski. Muussa tapauksessa varmaan itse ystävällisesti latistaisin tunnelman esimerkiksi muistuttamalla, että syön kyllä pillereitä ::) Silti noin verbaalisella tasolla se sessioiden ulkopuolella on tarjonnut mietittävää ja aiheuttaa erinäisiä tuntemuksia. Etenkin, jos toinen osapuoli väläyttelee tällaista ajatusta ja kysyy, miten suhtautuisin siihen, enkä voi oikeastaan tietää, pohtiiko hän oikeasti jotain sellaista vai mittaako vain valtaansa kysymällä.

Vaikka olettaisin oman lapsilukuni olevan täynnä, niin nykyisen kumppanin tosissaan sitä vaatiessa olisin valmis tekemään lisää. Tietenkään tämä ei koskisi ketä tahansa dominoivaa eikä tulisi kyseeseenkään, ellen tietäisi kumppanini kantavan vastuutaan vanhempana. Sen sijaan ajatus tyypistä, joka siittää puolituntemattomia omaa fetissiään toteuttaessaan ja jättää naisen yksin kantamaan seuraukset... Enpä pitäisi oikein eettistä ja moraalista tarkastelua kestävänä toimintana.


Irwikissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 570
  • Kiltti niin halutessaan
  • Galleria
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #6 : 21.04.2020, 19:43 »
Rah!
Eihän tää ookaan kun mun ykkösjuttuja  :love: ;D

Omalla kohdalla tää mieltymys on melko veikeä, koska olen vapaaehtoisesti lapseton ja sellaisena aion pysyäkin. Kuitenkin huomasin jo sen reilu 10v sitten kun eka ex sanoi siittävänsä mut miten päässä naksahti. Ensin järkytys..sitten totaalinen kiihottuminen. Tuon intressin ympärille rakentuu paljon fantasioita ja mitä muut mieltymykset tukee, mm rapeplay ja primal

Mutta
Breeding. Siittäminen. Lisääntymiseen liittyvä fetissi.
Omalla kohdalla rajallinen kink.

Aito raskautuminen ehdoton ei. Musta ei saisi vahinkovankkureita lykkivää äityliä. En myöskään voisi kenen tahansa randomin antaa panna ilman kumia, ihan jo turvallisuuden takia.

Mitä sitten?
Kun turvallisuuspuoli on kunnossa, molemmat testatusti terveitä, niin seksi ilman kumia menee niin lähelle kuin. Toisen laukeaminen sisälle. Verbaliikka. Ja fiilistelen täpöllä mukana. "Tuu muhun. Laukee sisälle. Siitä mut. Pura nautintosi minuun" .
Mielikuvissani ja fiiliksissä annan ajatuksen viedä... Se on turvallista. Voin täysin liukua omaan kuplaani ja fiilailla.

Tuohon voi yhdistyä voimakas läheisyydentunne, jakaminen, "olemme yhtä" oksitosiinipöhnä. Erityisyys.
Toisaalta taas se toisen valta, omistaminen, ottaminen, kehoni hyödyntäminen omaan nautintoonsa. Alkukantainen, yksinkertainen perimmäinen halu ja tarve.
Alistaja ja alistettava. Omistaja ja omistettava. Ja jos oikein kestää kantti niin asetelma koiras ja naaras  ;D (mulla tää ei toimi naisten kesken, joten..)


D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 727
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #7 : 23.04.2020, 22:09 »
Aihe on ajatuksia herättävä ja ehkä tabukin. Mikäli haluaa ottaa todellisen riskin raskautumisesta vastoin toisen tahtoa, leikitään aika tabulla aiheella. Siihen sisältyy monia moraalisia ja eettisiä ongelmia. Kysymyksiä, joita ei tulisi ratkaista osana seksileikkejä.
Olen saanut nauttia paremmasta seksistä sen jälkeen, kun vapautin itseni vaatimuksesta sen järkiperäisyydelle. Jos jokin toimii, niin se toimii luultavasti jostain muusta syystä kuin järjestä. Jäljelle jää lähinnä vastuu.

Tämä onkin (minulle) mielenkiintoinen aihe vastuun näkökulmasta. Sekä kontrastien. Tasa-arvon ajan nainen, joka tarvitsee miestä lähinnä siittäjäksi (mutta on vapaa elää ilman sitä) alistuu tahdottomaksi synnytyskoneeksi. Vieläkin muistuvat sanat "olet vapaa tekemään mitä haluat, mutta aborttia en tee". Siinä on kontrastia pieneen kylän tarpeisiin koko vuodeksi.

Sen täytyy sanoa, että parhaimmat kiksini tästä aiheesta olen saanut rakkaus- tai ihastussuhteissani. Kertatapaukset ovat mahtuneet lähinnä fantasioihini, joihin sopinevat parhaiten.

Taidan höpistä sängyssäni tulevaisuudessakin mitä sylki suuhun tuo. Mikäli vastapuoli jää alleni karkaamisen sijaan, niin... Noh, hän saattaa olla se oikea.

pikkusisko

Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #8 : 25.04.2020, 16:39 »
Hurjan hyvä teksti  :) Ajatus väkisin siittämisestä on käsittämättömän kiihottava, mutta eipä ole tullut sillä juurikaan leikittyä. Että hyvä idea, kiitos tästä!  ;D

Psyche

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 115
  • Monin tavoin viallinen.
  • Galleria
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #9 : 26.04.2020, 15:05 »
Enpä ole aiemmin miettinyt asiaa tästä näkökulmasta, mutta kyllä ajatuksessa raskaaksi tulemisesta on jotain kiihottavaa.

Tähän voi liittyä sekin, että kun koko seksuaalisesti aktiivisen elämän ajan on aina pitänyt miettiä, miten ehkäisy hoidetaan, niin ilman ehkäisyä harrastetussa seksissä on jotain kielletyn tuntua  ^-^

Sitten on tämä alkukantaisuuden puoli, uros siittämässä naaraan. Ekstaattisen nautinnollinen alistumisen huipennus. Naaras on kiimastaan täysin märkä ja avoin. Laukeamisen yhteydessä tulevat viimeiset, voimakkaat työnnöt joiden myötä mies työntää spermansa syvälle sisälle... Mies merkitsee naisen omalla spermallaan.

Kyllähän tällaisia fantasioi oikein mielellään  O:-)

« Viimeksi muokattu: 26.04.2020, 22:06 kirjoittanut Psyche »

lemmikki

Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #10 : 26.04.2020, 16:05 »
Tässä aiheessa on kyllä jotain kovasti ajatuksia herättävää.

Itseäni jäi mietittymään, miten tämä käytännössä toimii, kun fetissi/kink onkin alistuvan osapuolen? Ts. kun alistuva nainen kiihottuu ajatuksesta, että hänet saatettaisiin raskaaksi vastoin tahtoaan ja asialla pyritään leikkimään kuitenkin turvallisesti.. Tulisiko aloitteen kuitenkin tulla dominoivalta osapuolelta vai pääseekö tunnelmaan, vaikka olisi itse pyytänyt/toivonut ajatuksella leikittelyä?

Toisaalta sama ongelma saattaa olla aika monessakin jutussa: usein alistuvat kun toivovat, että heille tehdään asioita väkisin/vastoin tahtoa/pakottaen, vaikka ne sitten tapahtuisivatkin alunperin alistuvan toiveesta.

Ja vielä toinen kysymys: muuttuuko ajatus vähemmän innostavaksi, jos tilanne onkin oikeasti se, että raskaus olisi ihan toivottava ja parisuhde siinä tilassa, että leikki onkin aitoa. Jääkö silloin se vastentahtoisuus toteutumatta?

Lisäksi haluaisin todella tietää, miksi tämä aihe saa minut miettimään siementäjiä pitkine hanskoineen :D

Rosaline

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 134
  • älä anna sen hämätä
  • Galleria
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #11 : 26.04.2020, 21:16 »
Täällä yksi, jolle tämä on hyvin iso kink! Tämä on myös niitä harvoja juttuja, jossa mun genderfluidius näkyy, ja mun sukupuolista harvinaisin, eli mies, tulee esiin. Tietenkään en oikeasti voi raskauttaa ketään, koska multa nyt puuttuu siitin ja siittiöt, mutta ajatuksen tasolla se on äärimmäisen kiihottavaa, useissa eri skenaarioissa.

Mun seksielämässä tämä on siis roolileikin tasolla ja oikeata raskautumisen mahdollisuutta ei ole. En kuitenkaan keksi montaakaan asiaa, joissa pääsisin samoihin valtahuuruihin kuin tilanteessa, jossa minä mukapakotan jonkun raskaaksi vasten hänen tahtoaan tai uhkailen sillä. Siinä toiselta katoaa aika pitkälti itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja elämäänsä, ja se johdattaa mut kolisten domspaceen. Toinen kiihottava ajatusleikki on lisääntymisviettiin ja eläimelliseen suvun jatkamiseen liittyvät fantasiat, joissa sekä naaras- että urososapuoli ottavat yhdyntään osaa viettiensä johdattamina, ja tavoitteena on ainoastaan lisääntyminen, ei mikään rakkaussuhteeseen perustuva vanhemmuus. Eli millään muulla ei ole väliä kuin että sukua pääsee jatkamaan, ja ainakin fantasian tasolla siihen liittyy mulla aika usein urosten välinen kilpailu, esimerkiksi fyysiset yhteenotot. Myös ajatus siitä, että toisen raskauttamalla merkkaa tuon omakseen, on mulle varsin kiinnostava ja kiihottava. Tässäkin kinkissä, kuten monessa muussakin, saan parhaat kiksit juurikin nöyryyttämisestä ja oman valtani vahvistamisesta. Kyllä se kutkuttelee, että toisen raskauttamalla sidon hänet eliniäksi itseeni lapsen kautta.

Koska mulla ei ole mitään kiinnostusta leikkiä tätä tilanteessa, jossa oikea raskautuminen olisi oikeasti vaarana, en ole joutunut pohtimaan kinkkini eettisyyttä. Tosin, mulle yleensäkin riittää ajatus- ja roolileikit, enkä liiaksi tykkää leikkiä oikealla riskillä yleensäkään. Mutta onhan se hankala kysymys, että miten pitkälle leikin voi viedä, aika äärimmäisenä esimerkkinä olkoon (jos lasta ei oikeasti haluta), että onko okei raskauttaa toinen ja sen jälkeen vaatia jälkiehkäisyä tai aborttia. Siihen ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta, jos ja kun leikki on konsensuaalista ja raskaanaoleva on samaa mieltä toimintatavoista. On kuitenkin aina mahdollista, ettei jälkiehkäisy toimi tai sen käyttäminen ei tunnukaan oikealta, tai jos raskauden annetaan alkaa ja aletaan pohtia aborttia, ja se ei tunnukaan enää oikealta. Pahimmillaan toinen haluaisikin antaa raskauden jatkua, ja toinen (varmaan usein miesosapuoli, koska naisella on oikeus tehdä abortti toisen mielipiteestä huolimatta) päätyykin tahtomattaan oikeasti vanhemmaksi. Tai abortin tekeminen osoittautuukin henkisesti raskaaksi jommallekummalle, ja sitten joutuukin hakemaan psykiatrista apua. Nämä on nyt tällaisia pessimistin pohdintoja, oikein pahimman kautta.

Itseäni jäi mietittymään, miten tämä käytännössä toimii, kun fetissi/kink onkin alistuvan osapuolen? Ts. kun alistuva nainen kiihottuu ajatuksesta, että hänet saatettaisiin raskaaksi vastoin tahtoaan ja asialla pyritään leikkimään kuitenkin turvallisesti.. Tulisiko aloitteen kuitenkin tulla dominoivalta osapuolelta vai pääseekö tunnelmaan, vaikka olisi itse pyytänyt/toivonut ajatuksella leikittelyä?

Toisaalta sama ongelma saattaa olla aika monessakin jutussa: usein alistuvat kun toivovat, että heille tehdään asioita väkisin/vastoin tahtoa/pakottaen, vaikka ne sitten tapahtuisivatkin alunperin alistuvan toiveesta.

Ja vielä toinen kysymys: muuttuuko ajatus vähemmän innostavaksi, jos tilanne onkin oikeasti se, että raskaus olisi ihan toivottava ja parisuhde siinä tilassa, että leikki onkin aitoa. Jääkö silloin se vastentahtoisuus toteutumatta?

Jos nyt ihan oikein muistan, niin minut tämän kinkin jäljille johdatteli juurikin alistuva osapuoli. Mä olen monia tällasia juttuja toteuttanut juurikin sessiosuhteen tapaisessa suhteessa, eli valta-asetelmat ja roolit jäävät joka tapauksessa sessioihin, jolloin ei ole ollut mitään ongelmia, koska alistuva on pyytänyt multa näitä asioita siinä tilanteessa, jossa ollaan tasa-arvoisessa asemassa toisiimme nähden. En tiedä tietysti, miten 24/7-suhteessa tämä toimisi, kun ei ole sellaisesta suhteesta kokemusta.

Mulle ainakin noiden primal-juttujen kautta tähän liittyy mahdollisuutena myös se toivottu raskaus, eli pakottamsta tai vastentahtoisuutta ei ole, ja silti lisääntyminen kaikessa alkukantaisuudessaan kiihottaa. Luulen myös, että jos suhteessa on sessioissa erilaisia skenaarioita ja roolileikkejä, voi session ajaksi ihan hyvin unohtaa sen toivotun raskauden, ja tuudittautua omiin cnc-fantasioihinsa. Ei toki ole itsellä kokemusta, tässä vain mutuilen, eli jos jollakulla on, niin mielelläni kuulisin mietteitä ja tuntemuksia asian suhteen!

sametti

  • Vieras
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #12 : 26.04.2020, 21:59 »
Tämä on tosiaan todella mielenkiintoinen kinkki henkilönä, joka oikeasti pelkää raskautumista ja kokee sen ajatuksenakin dysforiaa tuottavana. Siitä huolimatta tai ehkä osittain sen takia breeding-kinkki on itselleni todella kiihottava. En nauti dysforiasta enkä halua vahinkoraskautua ikinä, mutta kyllä siitetyksi tuleminen on jotenkin tabu, tuhma ja hyvällä tavalla likainenkin fantasia -- varsinkin, jos "siittäjiä" on useita.

Se, että vain otetaan ja muka-pakolla siitetään, on itselleni syvimpiä tapoja tulla alistetuksi. Minulle kinkkiin liittyy myös fiksaatio spermaan ja peniksen tuntuvaan sykkimiseen orgasmin yhteydessä, joten näistä kaikista syntyy aika ihana kokonaisuus! Omat fantasiani keskittyvät pitkälti tähän breeding-tapahtumaan ja sen ihaniin yksityiskohtiin! En haaveile itse aktin tuloksesta eli raskaana olosta, jonka kokisin liian nöyryyttävänä. Silti minulle voi esimerkiksi puhua tuhmia siitä, miten aikoo minut "laittaa paksuksi". Pelon ja kiihottumisen taso siis nousee siittämisen uhalla ja laukeamisen jälkimaningeissa fantasia vähitellen haihtuu, mikä on ok. Fiilistelen kyllä hetken tietysti sitä täytettyä oloa!

Pelkojen takia tämä jää tietysti leikin tasolle, jota itse haluaisin toteuttaa lähinnä tuhmia puhumalla ja panemalla ilman kumia hormonaalisen ehkäisyn kanssa. Joskus nuorena (nuorempana) ja tyhmänä (tyhmempänä) on tullut ihan aidosti harrastettua suostumuksellista, suojaamatonta seksiä breeding-kinkin humussa, mutta orgasmin jälkeen kadutus oli kova ja olo kauhea. En voi kyllä kieltää, etteikö se olisi aktin aikana ollut todella kuumaa, mutta eihän se lopulta ollut sen arvoista. En sitten tiedä, voisiko omaa kiertoaan seurata tarvittavan tarkasti sellaisten "ehkäisy-appien" avulla ja ajoittaa seksin mahdollisimman kauas ovulaatiosta. Kuulostaa monimutkaiselta, epäluotettavalta ja epäseksikkäältä! Onneksi en ole sen verta kranttu, ettenkö saisi "feikkisiittämisestäkin" kiksejä. :-)

edit: Olen miettinyt myös, että sellainen squirttaava dildo voisi olla tähän tarkoitukseen ihana! Sitä voisi käyttää yksin tai sellaisen kanssa, jolla ei ole penistä. Minua kiehtoo myös sellaiset "munivat" dildot, mutta sellaiseen raskauttamiseen varmaan liittyy paremmin jotkut abduktio- tai monsterifantasiat, mikä menee jo ihan eri alueelle. :-D
« Viimeksi muokattu: 26.04.2020, 22:21 kirjoittanut sametti »

raafael-k

  • Vieras
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #13 : 27.04.2020, 00:03 »
Itsellä on vähän outo suhde tämän aihepiirin videoihin. Olen kuitenkin vasektomiassa käynyt vakaumuksellinen vela. Ja jos ajattelen että olisin saattanut jonkun raskaaksi ennen operaatiota niin pelkkä ajatuskin inhottaa. Tiedän että en ole mutta jos ajattelenkin asiaa niin mahassa muljahtaa. Mutta siitä huolimatta tulee runkattua toisinaan oho hups kun lensi sisään-videoille. Samoin kuin videoille joiden nimessä jo sanotaan että tässä panossa on lisääntyminen tarkoituksena. Hämmennyn hieman moisesta ristiriidasta.

suskisubtv

  • Vieras
Vs: Pane mut paksuksi, kulta
« Vastaus #14 : 27.04.2020, 13:48 »
Se, että vain otetaan ja muka-pakolla siitetään, on itselleni syvimpiä tapoja tulla alistetuksi. Minulle kinkkiin liittyy myös fiksaatio spermaan ja peniksen tuntuvaan sykkimiseen orgasmin yhteydessä, joten näistä kaikista syntyy aika ihana kokonaisuus! Omat fantasiani keskittyvät pitkälti tähän breeding-tapahtumaan ja sen ihaniin yksityiskohtiin! En haaveile itse aktin tuloksesta eli raskaana olosta, jonka kokisin liian nöyryyttävänä. Silti minulle voi esimerkiksi puhua tuhmia siitä, miten aikoo minut "laittaa paksuksi". Pelon ja kiihottumisen taso siis nousee siittämisen uhalla ja laukeamisen jälkimaningeissa fantasia vähitellen haihtuu, mikä on ok. Fiilistelen kyllä hetken tietysti sitä täytettyä oloa!

Täytyy sanoa, että itselleni tämä ketju ja aiemmat kirjoitukset kolahti myös todella paljon. Vaikka itselleni toki tuo raskauden mahdollisuus on mahdotonta, niin silti ajatuksen tasolla tunnen yhteyttä tuohon feminiiniseen alistumiseen, siitetyksi tulemiseen ja aiempaa kirjoittajaa lainatakseni "fiksaatio spermaan ja peniksen tuntuvaan sykkimiseen orgasmin yhteydessä". Ehkä itsellä tähän liittyy jonkinlainen viettien seuraaminen, feminiinisen ajattelun vahvistuminen, ja alistuminen tuollaiseen "breeding" tyyppiseen hetkeen. Ajatukset kokonaisuudessaan tuntuvat hyvin kiehtovilta ja myös kiihottavilta.

Mun seksielämässä tämä on siis roolileikin tasolla ja oikeata raskautumisen mahdollisuutta ei ole. En kuitenkaan keksi montaakaan asiaa, joissa pääsisin samoihin valtahuuruihin kuin tilanteessa, jossa minä mukapakotan jonkun raskaaksi vasten hänen tahtoaan tai uhkailen sillä. Siinä toiselta katoaa aika pitkälti itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja elämäänsä, ja se johdattaa mut kolisten domspaceen.
[...]
Tässäkin kinkissä, kuten monessa muussakin, saan parhaat kiksit juurikin nöyryyttämisestä ja oman valtani vahvistamisesta.

Tämänkin kirjoituksen osalta täytyy mainita, että itselleni tuo tieto ja ymmärrys toisen valtahuuruista ja domspacesta saa sellaisia tietyntyyppisiä perhosia vatsaan, ja kihelmöintiä, tietysti monessa muussakin asiassa, mutta erityisesti tähän fantasiaan liittyen. Itse koen myös vahvasti että alistuvana osapuolena tässä on kyse myös vieteistä ja niiden seuraamisesta, mutta sen jälkeen myös vahvasti itsemääräämisoikeudesta, ja päättämisestä omaan kehoon liittyen ja siinä kiehtoo kyllä itseäni paljon se, että Dom-osapuoli saa tästä kokemuksesta myös niin voimakkaita tunteita.

Kaikin puolin ihana ja todella kiehtova ketju ja erityisen kiinnostavia kirjoituksilta kaikilta.  :love: