Kirjoittaja Aihe: Mitä minä tästä oikein saan?  (Luettu 2897 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Mitä minä tästä oikein saan?
« : 21.09.2020, 22:33 »
Mitä minä tästä oikein saan?


Elän valtasuhteessa. Vaikka asumme erillään, emmekä jaa arkea käytännössä, valta-asetelma on olemassa aina ja kumppanini saa päättää kaikesta, mistä haluaa päättää. Olen sitoutunut palvelemaan kaikin tavoin, mitä kulloinkin käytettävissä on ja isoissa ratkaisuissa haen hänen hyväksyntänsä ennen päätöksentekoa. Hänellä on lupa käyttää minua ja toteuttaa sisäistä sadistiaan minuun juuri siinä määrin kuin hän kokee tarpeelliseksi. Turvasanaa ei ole. Minulla on pyyhitty lattioita, jotka hetkeä aiemmin olen itse nesteilläni sotkenut ja olen viettänyt öitäni hihnassa, lattialla nukkuen. Olen joutunut välillä elämään hyvinkin kurinalaisesti sääntöjen alla ja työstämään milloin mitäkin projekteja. Eikä minulla itselläni ole ollut oikeutta vaatia enempää, kuin mihin hän on ollut valmis. Missään suhteessa. Minä otan mitä saan.

Mitä minä sitten tästä saan? Äkkiseltään kuulostaa aika epätasapainoiselta suhteelta, jopa hyväksikäytöltä. Näissä piireissä suurin osa tajuaa, miten kaunista alistuminen voi parhaimmillaan olla, mutta avaanpa silti hieman omaa kulmaani asioihin.

Minä saan tästä sen, mitä minä tarvitsen ja haluan. Ei, minä en tarvitse sitä, että minua kohdeltaisiin huonosti tai poljettaisiin maahan. Eikä minulle niin tehdä, vaikka kaikki valtuudet siihen olisi. En toivo kovin ihmeellisiä asioita: ydinsisältö olisi varmaan tiivistettävissä siihen, että haluan kokea rakkautta ja arvostusta. Sinänsä minulla ei ole koskaan ollut pulaa niistä, mutta silti juuri tällaisessa suhteessa ne ovat jotain enemmän.

Minä haluan tuntea olevani kumppanilleni tärkeä. Hänen rakkain lelunsa ja arvokkainta omaisuuttaan. Minä haluan olla kaiken keskipisteenä ja huomion kohteena. Haluan tuntea olevani turvassa. Haluan saada luvan olla joskus heikko. Ei ole oikeastaan väliä sillä, että onko minut saanut lattialle nyyhkimään elämän tarjoamat kolhut vai hänen omat tekonsa tai sanansa. Sillä on väliä, että tiedän hänen olevan siinä auttamassa minut taas kasaan. Keräilemässä niitä palasia, joita en itse aina jaksaisi nostaa.

Haluan kuulla joka päivä olevani rakas ja tahdon hänen kertovan minulle, miten hyvä tyttö olen, vaikka en tytöttelyä muiden taholta oikein mielelläni vastaan otakaan. Tahdon hänen kutsuvan minua lutkaksi, koska juuri hän osaa tehdä sen niin, että se kuulostaa kehulta, eikä solvaukselta. Tahdon hänen valvovan untani. Haluan hänen etsivän rajojani ja vievän minut niille ja yli. Tahdon hänen tarjoilevan minulle vaahtokarkkeja ja silittelevän päätäni, kun arki on harjannut vastakarvaan. Haluan kaataa suruni, pelkoni ja murheeni hänen niskaansa ja nauraa hänen kanssaan itselleni, meille ja elämälle. Haluan jakaa pienet ja suuret ilonaiheet. Haluan kiukutella, kun kiukututtaa – en hänelle vaan hänen kuullensa. Haluan tuntea hänet läpikotaisin ja haluan hänen tuntevan minut päästä varpaisiin. Tarvitsen hänet tukemaan minua matkalla unelmiini. Haluan kuulla sen pienen tauon hänen puheessaan, kun tiedän hänen näkevän minussa jotain, mikä katkoo hänen ajatuksiaan. Haluan kuulla lämmön hänen äänessään ja nähdä sen hänen katseessaan. Haluan tuntea joka solullani hänen huolenpitonsa, halunsa ja rakkautensa. Haluan olla oma itseni hänen edessään. Haluan kaiken ja enemmän, mutta en halua sitä vastikkeetta.

Minä haluan kaiken tämän niin, että hän itse haluaa sitä. Niin, että hänellä on vara valita mitä ottaa vastaan ja mitä minusta saa. Haluan tietää tarkkaan mitä hän odottaa ja vastata odotuksiin. Silloin voin itsekin olla tyytyväisempi itseeni. Minun ei tarvitse vaivata päätäni sellaisilla asioilla, kuin hänen tarpeensa tai halunsa. Hän kyllä kertoo ne ja ottaa omansa. Minun ei tarvitse olla päättämässä, ohjaamassa ja miettimässä kaikkea. Riittää, että toimin ohjeiden mukaan.

Varmaan samat asiat voisi saavuttaa missä tahansa suhdemuodossa. Tämä on kuitenkin minulle sopivin. Kumppanini ei palvo minua, koska se kuuluu asiaan vaan hänen huomionsa perustuu täysin vapaaseen tahtoon. Hän voisi kohdella minua huonosti, mutta hän ei tekisi niin. Minä itse tiedän, milloin olen antanut kaikkeni suhteelle. Tiedän myös, että riitän. Voisikin siis miettiä, kumpi meistä lopulta on saamapuolella? Varmasti lopulta molemmat. Ja näin on hyvä. Minulle. Meille. Eikä suhteemme oikeastaan tarvitse kenellekään muulle isosti kuuluakaan.


  Kirjoittaja: lemmikki

Saeroe

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 310
  • "No niin, neiti suihkulähde"
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #1 : 21.09.2020, 23:15 »
Olipa pysäyttäviä ja helposti samaistuttavia sanoja, vaikkei elämäntilanne kirjaimellisesti samanlainen olekaan. Äärimmäisen hyvin muotoiltu: tästä tajuaa varmasti tyhmempikin, miksi valtasuhde on kaunis asia. Oikeastaan niin tyhjentävästi sanottu, että mitäpä tähän enää lisäämään? Hienosti runoiltu!

momoi36

  • Vieras
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #2 : 22.09.2020, 08:45 »
❤️

Ariana

Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #3 : 22.09.2020, 11:39 »
Aika sanattomaksi vetää. Hieno kirjoitus :love:

pikkusisko

Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #4 : 22.09.2020, 14:57 »
Kauniisti kirjoitettu!  :love:

Lainaus käyttäjältä: Kolumnisti
Minä haluan olla kaiken keskipisteenä ja huomion kohteena.

Hyvä huomio tämä huomio-aspekti! Silloin kun toinen satuttaa tai hallitsee, sen huomio on ainakin toivottavasti täysin kohteessa. Minäkin koen juuri sen jakamattoman ja intensiivisen huomion hyvin keskeiseksi elementiksi, joka auttaa täyttämään minun tarpeitani.

Light

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 282
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #5 : 22.09.2020, 15:05 »
  :love:  :love:

IlonaSinulle

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1659
  • Welcome to the cute side. We NEED coocies.
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #6 : 22.09.2020, 15:08 »
Kiitos upeasta tekstistä  :love:

Henuli

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1098
  • That's a horrible idea.. what time?
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #7 : 22.09.2020, 15:10 »
Todella hyvin kuvattu ja moni kohta tuosta kolahti omallekin kohdalle osuvaksi, ehkä sitten joskus.. :love:

kitten

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1474
  • Cute but psycho ♥️
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #8 : 22.09.2020, 15:25 »
Upeasti kuvailtu  :love:

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #9 : 22.09.2020, 15:29 »
Hieno kirjoitus!

Mr B

ööö

  • Vieras
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #10 : 22.09.2020, 21:28 »
kateeks käy. <3 minullekin tuollaista kiitos.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #11 : 23.09.2020, 01:19 »
Huntin tunti ?  ???
Joo joo, söpöö ja herkkäähän tää o. Pusi pusi.  >:D

balthazar

  • Vieras
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #12 : 25.09.2020, 14:41 »
Tämä mielestäni korostaa sitä, että rakkautta ei voi määrätä. Toki voi tehdä valintoja sen suhteen seuraako tunteitaan vai kieltääkö itseltään kiintymyksensä, mutta siihen ei voi vaikuttaa kuka resonoi syvällä sisimmässä, kuka ei.

Järki ja tunteet tuntuvat harvakseltaan kulkevan käsi kädessä; useasti tämä epämääräisyydessään kokonaisvaltainen rakkauden käsite tuntuu kumpuavan asioista, joita emme ainakaan kokonaisuudessaan tiedosta.

Itsekään en osannut edes kuvitella, että kuinka kokonaisvaltaisesti hyvältä voi tuntua, kun sekä järki että tunteet ovat yhtä mieltä, ja niihin vastataan samalla mitalla. Se on niin paljon enemmän kuin seksi, sessiointi, tai ihan vain järkiperäisesti ok parisuhde. En ole koskaan erityisemmin perustanut suhteista millään tasolla, jotka eivät kolahda jossain syvällä, pelkkä pinta on illuusio johon en koskaan oikein ole osannut tyytyä.

Onnekseni löysin omani, samaa toivon kaikille jotka sellaista itselleen toivovat; kun se tulee vastaan, olkaa valppaana älkääkä haaskatko tilaisuutta. Älkää epäröikö, ujostelko tai pelätkö asettaa itseänne alttiiksi, koska kaikesta oppii itsestään lisää. Ei ole olemassakaan suhdetta, joka ei antaisi jotakin jos tietää, mitä haluaa. Jos ei tiedä, huonot kokemukset opettavat sen kyllä.

Lillith

  • Vieras
Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #13 : 27.09.2020, 22:33 »
Avaat kauniisti sen, miten vastavuoroista ja tasapainoista valtadynamiikan sisällä parhaimmillaan on.

Kirjoittaessasi:
”Minun ei tarvitse vaivata päätäni sellaisilla asioilla, kuin hänen tarpeensa tai halunsa. Hän kyllä kertoo ne ja ottaa omansa.”
,tulit sanallistaneeksi juuren, josta niin Dominanssini, kuin myös submissioni nousee.

Kun rajat on sovittu ja ”turvatyynyt” asetettu paikoilleen, voin päästää irti. Ei tarvitse vaivata päätään, voi vain olla olemassa.

Valtadynamiikka on minun lepopaikkani.

Pioni

Vs: Mitä minä tästä oikein saan?
« Vastaus #14 : 14.10.2020, 14:14 »
Ihana  :love: Miekin haluun  :love: